Ancient Domains of Mystery

Viimeiset pari kuukautta ovat menneet uuteen kotiin ja tavallaan uuteen elämäntapaan sopeutumiseen. Sopeutumista ovat helpottaneet erinäiset nörttiajanvietteet. Lahden keskuskirjasto on mainio, joten nyt on sitten katsottu muutama Untouchablesin jakso ("A Desilu production!), lueskeltu Blueberryä ("Heck!") ja nautittu Centaurien tukkamuodista.

Nyt asiaan: Omista ajanvietteistäni mainittakoon vielä Ancient Domains of Mystery, eli ADOM. Siinä vasta koukuttava peli. Homman voi ladata ilmaiseksi osoitteesta http://www.adom.de/.

ADOM ei ole mikään uusi tuttavuus. Peli on ollut olemassa vuodesta 1994 lähtien, tosin itse siihen tutustuin pikkuveljieni kanssa muutamaa vuotta myöhemmin. Siinä on melkein kaikki samat palikat kuin Diablossa ja WoWissa: tapetaan hirviöitä, kerätään hirvittävät määrät roinaa ja toimitaan monimutkaisen sisäisen säännöstön puitteissa. Sellaisia häiritseviä tekijöitä kuin animaatio tai edes grafiikka hommassa ei ole, kuten kuvassa alla voi nähdä:



Jep, ASCII-"grafiikkaa". Ohjastetaanko systeemiä hiirellä? Noup. Pikanäppäinsoppaa on tämä. Otetaanpa toinenkin kuva:



No niin. Adom on roguelike-peli, eli se juontaa juurensa Rogue-nimiseen luolastonkoluamispeliin. Moni varmasti tunnistaa nimen Nethack, joka on ehkä legendaarisin näistä peleistä. Ideana on tosiaan tutkia luolastoja, tapella hirviöitä vastaan, kerätä mahdollisimman hienot varusteet ja kehittää pelihahmon kykyjä. Kaikki D&D:n edut ilman että tarvitsee heittää yhtäkään oudonmallista noppaa.

ADOMin ja monien muidenkin roguelike-pelien etuna on se, että niissä voi tehdä erinäisiä järjettömiä kombinaatioita, jotka toimivat todella hyvin. Omista pelihahmoistani voimakkain oli aikanaan Nekku, tason 50 naispuoleinen tonttuaseseppä. Nekku taisteli aina berserkkinä, ja gemologiakykynsä avulla louhi kalliosta loputtomat määrät Kaiken Tiedon kristalleja. Näillä kristalleilla Nekku pystyi kehittämään mieltään korkeimmille tasoille asti, ja juomalla Vaihtojuomaa (Potion of exchange) vaihtamaan kehittyneen mielensä ominaisuuksia fyysisten ominaisuuksiensa kanssa. Toisin sanoen vaihtoi Learning-ominaisuuden ja Dexterity-ominaisuuden paikkaa, ja siinä olikin sitten yksi pieni ja perkeleen nopea tonttuberserkkeri, jolla oli parhaat mahdolliset varusteet.

Ruutukaappauksissa näkyy tietoja Nahkurista, joka on tason 32 musta haltia ja salamurhaaja. Aseinaan hän käyttää Kaiken teurastuksen ruoskaa oikeassa kädessä ja Kärmesruoskaa vasemmassa kädessä. Tämä on vähemmän luova kombo.

Varusteiden etu- ja jälkiliitteet tuottavat toisinaan huvitusta ADOM-aficionadojen keskuudessa. Armeijassa eräs ADOM-kanssanörtti oli vakuuttunut, että SA-kumisaappaat olivat cursed boots of the geologist eli kirotut geologiasaappaat, joita jalassa pitämällä inventaario pikku hiljaa täyttyy arvottomista kivenmurikoista. Toisin sanoen pitkävartisen kumisaappaan sisälle ilmestyi hämärästi kiviä marssien aikana, eikä ilmiölle oikein muuta selitystä keksitty, kuin että kivet tunneloituvat suoraan pohjan läpi rikkomatta sitä.

Kun tällaisten pelien pelaamista ajattelee, niin loppujen lopuksi se vaikuttaa hyvin paljon työn kaltaiselta: loputonta puurtamista, jossa ei suurimmaksi osaksi ole kovin paljoa jännitystä. Vaiva palkitaan aika lailla suhteessa työn määrään. Entä jos tekisi työtä pelaamisen sijaan?

Pikku-Puuhis pulassa

Ajattelin, että ehkä minunkin on aika julkaista blogissani nostalgista tavaraa ajoilta, jolloin oli vielä mahdollisuudet kehittyä vaikka kuinka yleishyödylliseksi yhteiskunnan tukipilariksi. Lukija saattaa kuitenkin huomata, että pikku-Puuhanallen auktoriteettivastaisuus on kehittynyt jo varsin nuorella iällä, myöhäisintään kolmannella luokalla. Olkaatten hyvät, pikku-Fuuganallen kolmannen luokan äidinkielenaineita! Tarjolla skottiviskiä, vittumainen lapsi-Jeesus ja noitaneidin leivoskelemia pullasia!

Olen merkinnyt opettajan kommentit kursiivilla.

Lekenda

Jeesus-lapsi leikki kamujensa kanssa papateilla. Jeesuksen papatit räjähtivät kovemmin kuin muiden. Yhtäkkiä yksi Jeesuksen kavereista pisti papatin jeesuksen korvaan. Jeesuskos siitä suuttui ja niin Jeesus suuttui, ettei ole ennen nähty. Hän heitti papatin maahan ja pieni, sienenmuotoinen räjähdys rikkoi Jeesuksen kamun pään. Aivot vaan pomppi pihalla, kun Jeesuksen parantava voima rätisi kamussa. Jeesus sanoi kamulleen:
- Sinun ei kannata suuttua turhista.

Jeesus ja väkivalta eivät sovi yhteen!

Totisesti siinä on hieno Jeesukseen liittyvä legenda. Ja olen täysin samaa mieltä opettajan kanssa siitä, että uskonnonopetusta ei ole syytä ujuttaa äidinkielenopetuksen joukkoon. Krhm. Eiku siis. Hienosti on tekstissä haettu raamatullista tyyliä, ja tuo minusta hienosti esiin Jeesuksen ihmisluonnon. Esimerkiksi apokryfikirjoissa Jeesus-lapsi on kuvattu varsin julmaksi ja itsekkääksi olennoksi. Kateuden vaarat paljastuvat myös selkeästi.

Seuraavana vuorossa riipivä scifiseikkailu.

Portti

George Jeffersson vastasi puhelimeen.

- Täällä NASA:n toimihenkilö. Valitettavasti minun on ilmoitettava, että veljenne sukkula on tuhoutunut.
- Miten se tapahtui?
- Saatte ilm...
- Kysyin, miten se tapahtui!
- No, olkoon, sukkula lensi kohti Porttia, ja sitten sukkula räjähti.
- Kiitosta vaan!

George sulki puhelimen raivoisasti. Hän tiesi, että hänen olisi lähdettävä lennolle. George otti Skottiviskipullon esille.

Hänen vaimonsa tuli lasten kanssa tunnin päästä kotiin. Hän näki miehensä keittiön pöydän äärellä viskipullo toisessa kädessä, kyyneleet silmissä.

Vaimo sanoi.
- Mikä sinulla on hätänä?
- Vaimo, veljeni on kuollut. Kuollut. Käsitätkö? Kuollut.
- Herrajumala! Ei kai se tarkoita että...
- Kyllä, vaimo. Kyllä...

Nainen purskahti itkuun.

5... 4... 3... 2... 1... ignition.
Tuli suihkusi valtavana avaruussukkulan kantoraketin moottoreista. Pelkkää tulta ja savua... Georgen vaimo tiesi, että George ei palaa. Hän ei kestäisi, ei kestäisi, hänen rakkautensa oli liian syvä.

Hän itki. Hän itki ja kirosi.

Georgen sukkula pääsi kiertoradalle. Kestäisi viikon, että he pääsisivät Portin luo. Niin, Portin, ilmiön jonka kaltaista ihmiskunta ei koskaan ennen ollut joutunut kohtaamaan. Vaalean vihreä, utuinen Portti.

Kun tuli seuraava aamu sukkula oli lähellä Freedom II:nimistä avaruusasemaa. Sukkulan komentaja, nimeltään Johnson, surkutteli Georgea:
Sinähän näytät surkealta. Ei yhden ihmisen menettäminen tarkoita itsemurhan tekemiseen.

Se oli totta. Mutta George ei ollut aikonutkaan tehdä itsemurhaa. Hänen piti vain saada selville, mitä hänen veljelleen oli tapahtunut. Hän katsoi ikkunasta ulos Maata. Ilmakehä oli melko paljon saastunut. Siellä täällä näkyi kaupungin valopilkkuja. Euroopassa näkyi ukkostavan. He lähestyivät Freedom II:ta. Kohta he olisivat siellä. 8... 7... 6... 5... 4... 3... 2... 1... kosketus.

Freedom II koostui kahdeksasta modulista. Freedom II oli suurimpia avaruusasemia joita on koskaan rakennettu. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 2038 ja lopetettiin vuonna 2047.

Sukkulan telakointi saatiin valmiiksi, sukkulan miehistö pääsi asemalle. Asemalla he sitten söivät ja joivat, vaihtoivat tietoja.

Sukkula lähti jatkamaan matkaansa. Hetken kuluttua räjähti takana moottorin viereen. Pieni mikrometeori.

- Jättäkää alus! Hätäkapseliin! komentaja huusi. Hätäkapseli syöksyi irti sukkulan hylystä. Happi karkasi hyvän aikaa aluksesta. Kapselin pienet moottorit laukesivat. Se ei päässyt ilmakehään asti. He olivat tuomittuja. Asemalta lähetettäisiin sukkula hakemaan heitä, mutta happi ehtisi loppua.
- Onko kenelläkään alkoholia? komentaja sanoi. George otti Skottiviskipullonsa esiin. Komentaja sanoi:
- Sinut voisi tuomita vankeuteen tuon takia. Mutta anna se tänne. nämä moottorit toimivat alkoholilla. Täällä jossain on tankkausventtiili.

Venttiili löytyi ja alkoholi laitettiin tankkiin. Komentaja painoin nappia - mitään ei tapahtunut. Ykköspilotti hätääntyi. Niin kyllä muutkin, mutta erityisesti ykköspilotti. George antoi komentajalle erikoissytyttimensä.

- Okei. Tämä voi tappaa meidät, mutta kuolemmehan muutenkin. Pukekaa hätäpainepuvut.

Se kävi hankalasti, sillä tilaa oli vähän.
- George, paina nappia kun näytän merkkiä, muut, olkaa kunnolla. Avaan nyt ilmasulun.

Ilmasulku aukesi, pieniä roskia ja tyynyjä lensi ulos. Komentaja käynnisti erikoissytyttimen ja suuntasi sen moottorin suuttimeen. Komentaja antoi merkin. George painoi nappia. Nyt oli kaksi mahdollisuutta. Kapseli tuhoutuisi tai moottori käynnistyisi. Moottori käynnistyi, mutta komentaja menetti otteensa. Onneksi hänellä oli turvanaru. Hän pääsi turvallisesti sisään. Ilmasulku sulkeutui. Kapseli paineistui. Moottori sytytti toiset moottorit. Kapseli lähestyi ilmakehää. Melkein perillä...

Kapseli pääsi ilmakehään. Kapselin nopeus nousi äkkiä kymmenestä 500:aan. Kitka kuumensi kapselin epoxikuoren. Kapselin kuoressa esiintyi pientä liekehtimistä. Kapselin valtava laskuvarjo avautui. Jonkun ajan kuluttua he kalahtivat erään pikkutalon katon läpi. Koira haukkui. Vanha mies tuli kaksipiippuisen haulikon kanssa katsomaan, mitä oli tapahtunut. Kun hän näki kapselissa NASA:n tunnuksen, hän laski aseensa. Mies mietti, miten kapseli oli voinut pudota hänen talonsa katon läpi. Hänen ympärillään oli 2600 km2 autiomaata. Oli aika kummallista, että Amerikkalainen kapseli putoaisi Venäjälle.

Sukkulan miehistö tuli ulos. He kysyivät, että missä he olivat. Mies vastasi jotain omituista venäjäksi.

- Hän on venäläinen, George sanoi.
- Miten me päästään pois täältä! 2 pilotti sanoi.
- Se onkin juttu hankala, komentaja sanoi.
- Toivottavasti miehet Freedom II:lla saivat putoamispaikkamme selville.
- Hei! Katsokaa! Helikopteri! 1 pilotti sanoi.

Se lähestyi, laskeutui siihen viereen. Helikopterista tuli miehiä. Miehillä oli pistoolit. He käskivät sukkulan miehistön menemään helikopteriin. Miehet olivat venäläisiä. Helikopteri lensi Moskovaan. Siellä heitä kuulusteltiin. Jonkin ajan kuluttua heidät lennätettiin Washingtoniin. Sieltä George soitti vaimolleen New Yorkiin.

- ...mutta minun on saatava tietää, mitä veljelleni tapahtui!
- Tälläkertaa saat luvan. Mutta ensi kerralla menet linnaan. Tälläkertaa menet Scramjet:illa. Valtion varoja ei tuhlata noin. Saat kuitenkin pienen korjaussukkulan käyttöösi. Myös ystäväsi Jordan tulee mukaasi.

Scramjet, eli Avaruuslentokone täytti juuri kannatinpalloaan vedyllä, kun George tuli lentokentälle. Hän meni kirjastoon. Hän valitsi ”Lakitiede Kennedyn mukaan” :nimisen kirjan. Hän ehti lukea neljäsosan kirjasta, ennekuin kaijuttimesta kuului:
- Scramjet-matkustajat, Scramjet-matkustajat, portille 238.

George lähti sinne. Tarkastaja sanoi:
- Ja matkatavarat, kiitos.

Hän pääsi koneelle. Kohta Scramjetin ankkurit irroitettiin ja se nousi. Se nousi 189 km korkeuteen, sitten alkoi matkan mahtavin vaihe. Scramjet käynnisti moottorinsa. Se kiihtyi 80 km/h 590 kilometriin tunnissa. Viiden tunnin kuluttua Scramjet oli kiertoradalla. Viisi vuorokautta ja George olisi tarpeeksi lähellä Porttia. Siinä ajassa hän ehtisi levätä jonkin aikaa. Hän lähti syömään. Tilasi pizzan ja kokista. Hän söi ja meni kirjastoon. Sen jälkeen hän meni elokuviin.

- Menen katsomaan Porttia, George sanoi.

Hän puki painepuvun päälleen ja kiinnittyi rakettipakkaukseen. Silloin hän tiesi, mitä hänen oli tehtävänä. Hän kiihdytti kohti Porttia.

Hänen ohjaajansa sanoi:
- Ei! Älä!

George meni Portista.

Georgea ei sen koommin nähty. Mutta 20 vuoden päästä syntyi vauva. Sen ensimmäiset sanat olivat:
- Minä... George...

Hyvä aine on täysin itsekeksitty ja kirjoitettu selvällä käsialalla

Kirjoittajan lisäämä kommentti: Käsiala on huolimaton yhden illan kirjoituksen ansiosta ja olen keksinyt tarinan itse lukuunottamatta Scramjettia, joka on oikeasti suunnitteilla.

Vaikutteitahan Portissa on vähän sieltä sun täältä, 70-luvun science fictionista, Avaruusseikkailu 2001:stä, Star Warsista... Kaikessa näkyy kuitenkin tukeva kiinnostus oikeaa avaruustutkimusta kohtaan, vaikka avaruuslentokoneen toimintaperiaate onkin vielä vähän hakusessa. Kyllä tällaista elokuvaa katsoisi mieluummin kuin jotain Red Planet -tekeleitä. Ja lopun twisti saisi Shäilämäiläläimänkin suun tyytyväiseen hymynmutruun.

Luonnollisesti kolmasluokkalainen Puuhanalle oli äärimmäisen loukkaantunut plagiaatiosyytöksistä. Kun uudemman kerran luen tarinaa, niin olen edelleen loukkaantunut. Mikä loukkaa nykyistä Puuhanallea on se, että opettaja ei ole edes vaivautunut oikolukemaan tekstiä. Selkeästikään pieni Puuhis ei ole vielä tuntenut kaksoispisteen käyttöä, vaikka muuten teksti on laadultaan varsin hyvää. Puhumattakaan tietysti *thö* skottiviskin luovasta käytöstä: siinä vasta näppärä tseehovin pyssy, jota käytettiin vähemmän tuhoisasti. Shäimäläimä varmasti myhäilisi tuollekin.

Pikku-Puuhis vastasi kritiikkiin kirjoittamalla seuraavan toimeksiannon varsin sarkastiseen sävyyn. Kun on lukenut Portin, niin yllättääkö, että Noitaneiti X:n pääsiäinen ei paljon pikku-Fuugaa inspiroinut. Mainittakoon, että tehtävänannossa korostettiin laiskemmille Jani-Pettereille, että tekstin pitää olla vähintään kokonaisen sivun mittainen! Gasp!

Noitaneiti Juskruzizigefigermikälieneen pääsiäinen

Noitaneiti Juskruzizigefigermikälienee asui pienessä mökissä pienen kukkulan laella. Hän odotti mummoansa Japerugurukia vieraaksi mökilleen. Hän ei ollut nähnyt mummoaan 50 vuoteen. Illalla mummo tulisi. mummo, joka oli hyvin vanha, mutta hän oli hengissä. Paljon oli tehtävänä. Hän leipoi pullia ja muuta. Oli pääsiäinen, joten pääsiäismunia oli tarjolla. Mummo tuli Noitaneiti Juskruzizigefigermikälieneen luokse. He viettivät mukavan pääsiäisen.

Ehkäpä vielä jokin päivä kirjoitan Noitaneiti X:n pääsiäisen uudemman kerran, mutta epäilenpä, että kolmannen luokan opettajani saattaisi pitää Kyöpelinvuoren bakkanaaleja yhtä tyrmistyttävänä juttuna.

Herkkuperseilyä

Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut naposteltua, nautiskeltua, mässäiltyä ja sapuskoitua melkoisen monta kertaa. Italiassa mäyssytimme porukalla valtaisaa pihviä, nautiskelimme friteerattuja kesäkurpitsankukkia ja simpukka-linguineä. Uutenavuotena Pikkulaku tarjosi katkarapuja ja avokadoa, ja pitkin vuotta muffinsseja sun muuta herkkua. Jaijan luona (puhumattakaan Jaijan häistä!) on maisteltu jos jonninmoista herkkua. Meidän porukalle tuntuu maistuvan enemmän ruoka kuin juomapuoli, vaikka onhan noita erilaisia oluita, siidereitä ja viinejä maisteltu, puhumattakaan tietenkään kahveista. Hyvä ruokavuosi siis, mutta onhan tuo keissikin kasvanut hitusen verran ainakin tässä joulun tienoilla.

Itse olen valmistanut paljon erilaista makaroonihöttöä. Pasta on nopeaa, hyvää ja helppoa. Hitaammasta päästä on tietysti ollut tuorepasta, jota olen pyöritellyt mummon varastoista ryöväämälläni pastamankelilla.

Tuorepasta

Ensimmäiset tuorepastasatsit olivat melko valtaisia kahden hengen syötäväksi. Hyväksi perusannokseksi olen arvioinut 1,5 munan taikinan. Annostellaan pari desiä durumvehnäjauhoja kulhoon, sekoitetaan niiden joukkoon noin teelusikallinen suolaa ja rikotaan joukkoon 1,5 kananmunaa. Sekoitetaan ja alustetaan taikinaksi. Taikinan pitää olla hyvin tiivistä ja varsin kuivaa mielellään, ja se pistää ihan perkeleesti hanttiin. Lisään jauhoja tarpeen mukaan: taitan taikinaa aina itseensä ja lisään väliin hitusen jauhoja, jos tarpeen. Taikina saa vetäytyä puolisen tuntia, ennen kuin sitä aletaan runttaamaan pastaksi.

Yksi durumvehnän pointeista on se, että siinä on melkoisesti gluteenia, joka antaa taikinalle sitkoa. Tämä sitko siirtyy lopulliseen tuotteeseen eli tuorepastaan. Pasta onkin parhaimmillaan leikkaamisen jälkeen, koska gluteeni ei ole täysin "rentoutunut", ja se pistää suussa vielä jonkin verran hanttiin.

Pastan värkkääminen ilman mankelia on työlästä hommaa. Jos taikinasta haluaa oikeasti tarpeeksi ohutta, sitä saa kaulita. Kun voimat eivät enää riitä, voi itse levähtää, antaa pastalevynkin rentoutua vaikka vartin verran. Sen jälkeen taikinaa pystyy taas muokkaamaan. Onneksi on mankeli.

Suomessa tuorepastan kanssa syödään aika paljon raskaita kermakastikkeita. Ihan hyvä joo, mutta itse asiassa kevyemmät kastikkeet sopivat paljon paremmin. Itsekin olen sortunut tukkimaan pastan oman maun raskaalla kastikkeella. Tuorepastassa on kuitenkin itsessään makua: ei pelkkää makaroonin vehnäistä funkkista, vaan muna maistuu myös. Koostumus tulee myös paremmin esiin, jos kastike ei ole paksu. Oliiviöljy, voi ja parmesaani riittävät kastikkeeksi. Tuorepasta rakastaa voimakkaita kovia juustoja.

Itse teen yleensä joko ihan normaalia tagliatelleä tai sitten stracchia, eli tavallaan rikottuja tai satunnaisesti leikattuja, isohkoja lasagnelevyjä. Sekä tuore- että kuivapastan kanssa sopivat ihan paistetut kasvikset.

Pastaa ja kasviksia kahdelle

Pannun pohjalle lorautetaan 1-2 ruokalusikallista oliiviöljyä (tavallista tai neitsyt) ja loraus balsamicoa tai muuta hapokasta tavaraa. Suolaa voi lisätä pienen määrän, samoin kuivayrttejä ja pikkasen pippuria. Pannulle voi heittää vaikkapa sipulia, paprikaa, ohueksi leikattua (keittämätöntä) porkkanaa, tomaattia (loppuvaiheessa lisättynä), tuoreyrttejä (loppuvaiheessa), kuutioitua tai raastettua kesäkurpitsaa, munakoisoa tai herkkusieniä. Voi itse valita, mitä kasviksia haluaa käyttää. Itse leikkaan herkkusienet yleensä isohkoiksi lohkoiksi, jotka imevät oliiviöljyä ja viinietikkaa tai sitruunamehua tai mitä nyt käytänkin pohjana.

Kun kasvikset ovat hetkisen paistuneet, tuorepastan voi viskata kattilaan. Kuivapasta saa kiehua jo ennen kuin kasvikset viskaa pannulle, koska kasvimaailman epelit kypsyvät sopiviksi varsin nopeasti. Sekoitetaan tuorepasta kasvisten joukkoon pannulla, jotkut paistavat pastaa vielä saadakseen osittain rapeaa pastaa. Lopuksi päälle parmesaania, jota tuorepasta ehdottomasti rakastaa, hitunen balsamiviinietikkaa ja neitsytoliiviöljyä, mustaapippuria ja vaikkapa timjamia. Straccin sekaan olen laittanut myös lihalientä, mutta liemikuutiosta saatava tavara on osoittautunut joko liian laihaksi tai liian suolaiseksi.

Keittoa kahdelle

Olen myös kokeillut erilaisia keittoja viime aikoina. Mitataan kattilaan noin 1/2 litraa vettä, viskataan sekaan kasviksia, kourallinen tai pari linssejä, ehkä kinkkusuikaleita, jos haluaa. Osan mausteista (timjami tai muut kuivayrtit, vähän mustaapippuria) lisään tässä vaiheessa. Usein paistan sipulia ja sieniä keittoa varten (ks. pohja yllä), ja lisään ne vasta juuri ennen tarjoilua. Näin ne säilyttävät makunsa ja koostumuksensa loppuun asti. Keitto saa kiehua parikymmentä minuuttia, ja jos sekaan haluaa pastaa, niin lisään sen keitto-ohjeen mukaan niin että se kypsyy ajallaan. Pastaa tulee 1-2 kourallista myös, lähinnä sen mukaan, kuinka sakeaa keitosta haluaa. Juuri ennen tarjoilua on syytä säätää liemen makua lisäämällä siihen viinietikkaa tai sitruunaa. Usein roiskaisen joukkoon myös vähän öljyä, ja ihan viimeiseksi mustaapippuria ja (kovaa) juustoa.

Siinä nyt vähän ruokajuttuja välillä. Katsotaan, mitä seuraavaksi on tiedossa. Lisää ruokajuttuja?

Muutto ja muutama muutos

No niin. Kun on kerran pikku hiljaa saatu muuttotouhut pykälään, niin kaiketi pitää jotain kommentoidakin. Hämmästyttävän muuttokohde-eliminointiprosessin jälkeen päädyimme lokakuussa 2010 hakemaan asuntoja Hämeenlinnasta ja Lahdesta. Molemmat kaupungit sijoittuvat suhtalaisen kätevästi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, mutta eivät ole loputtomien taivalten päässä keskeisimmistä lokaatioista Savoborgin tapaan.

Hyväksyimme ensimmäisen tarjotun asunnon, eikä sen jälkeen ole uusia kuulunut. Sika säkissä -periaatteellahan asuntoon lopulta muutimme. Olimme hakeneet kolmiota, koska kolmannesta huoneesta olisi voinut tehdä työhuoneen. Meille tarjottu kaksio oli kuitenkin tilava ja peruskorjattu 2010. Itse asiassa remontti valmistui muutamaa päivää ennen muuttopäivää. Paljoa emme asunnosta tienneet, vain että siellä on sinistä sävyä, sauna ja pyökkipintaa. Go figure. Ja että se on rivitalossa.

Kyllähän te tiedätte, millaista muuttaminen on, joten ei mennä pakkailemisiin ja sen semmoisiin (eri henkilöiden master packager -kyvyillä saatiin tavarat pakattua 20 % normaalia pienempään tilaan). Muuttopäivänä näimme tilat ensimmäisen kerran ja koimme muutaman yllätyksen. Ensinnäkin asumme rivitalossa, mutta toisessa kerroksessa. Rakennus on rinteessä niin, että sekä ylä- että alakerrassa on sisäänkäynti suoraan maantasolle. Toisekseen kämppä oli vielä tilavampi kuin kuvittelimmekaan, ja kaikki oli tosiaan uutta. Hyvä sika tuli ostettua: ei sille ehkä ole tammenterhoja syötetty, mutta luomuksi osoittautui.

Kalusteita saatiin vanhemmilta, Kirsikan porukat olivat luvanneet vanhat sohvat pääkaupunkiseudun kakkosasunnostaan ja omilta vanhemmiltani saimme sängyn. Kirsikka nouti vanhempiensa kanssa Ikeasta kirjahyllyt ihan vastikään, eli pitkään meillä oli pahvilaatikkosisustus. Nykyään tuntuu olevan vaikeaa löytää kirjahyllyjä "normaaleista" huonekaluliikkeistä, on vain kaiken maailman vitriinejä ja TV-hyllystöjä ja sen semmoisia.

Nyt on kirjat hyllyssä ja kalusteet paikallaan. Alkaa näyttää kodilta, vielä taulut seinään, niin ollaan jo aika pitkällä.

Se muutosta. Muuttamiseen liittyy kuitenkin myös muita asioita, sehän on kuin uuden elämän aloittamista. Meillä elintapamuutoksiin kuuluu muutama pieni seikka, esimerkiksi eilen vaihdoin nastarenkaat polkupyöriin. Olen moista suunnitellut jo pitkään, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Kovin monia muita muutoksia ei kuitenkaan ole vielä tehty, mutta eiköhän tässä pikku hiljaa ole syytä alkaa kehitellä uusia kuvioita. Tuskin kuitenkaan sitä tangoa, rumbaa, salsaa ja cha cha cha jne.

Pannukahvia ja Sirkku-sokeria

Suomi on kahvikulttuuri. Missään ei juoda niin paljoa kahvia kuin täällä. Ei olekaan ihme, että itsekin palvon tuota ihmeainetta.

Mitä on suomalainen kahvikulttuuri? Tuskin se on espressoa, cappuchinoa, caffe lattea, espresso macchiatoa jne.

Eiköhän se ole sitä pannukahvia.

Mielellään vielä itse vihreistä pavuista paahdettuna ja käsimyllyllä jauhettuna, runsaan maidon kanssa tarjoiltuna sormustimenkokoisista kupeista, joko kupista tai lautaselta hörpittynä. Ja Sirkku-sokerin läpi.

Kun nautintatapaa ajattelee, niin se on melko pitkälle erikoistunut ja kehittynyt tapa nauttia kahvia. Samoin sen rinnalla tarjoiltava, ei liian rikas tai makea pulla tahi erilaiset keksit, soveltuivat aikanaan tehtäväänsä hyvin.
Oikein valmisettuna pannukahvi onkin juuri sitä mitä kahvin pitääkin olla: oikeassa lämpötilassa oikean ajan suoraan uutettua herkkujuomaa. Tarpeeksi isolla pannulla valmistettuna ei tarvita mitään pressoon liittyviä härpättimiä tai muuta ylimääräistä.

Päätin kokeilla klassista nautintatapaa: pannukahvia pikkukupista ilman maitoa ja maidon kanssa Sirkku-sokerin läpi. Mainittakoon, että en yleensä pidä maidon tai sokerin sekoittamisesta kahviin: kahvi on parasta kahvina.

Lautasta en käyttänyt. Kahvilaatu oli itse jauhettua Meiran Hienoa kahvia, vaaleata laatua. Käytin pientä neljän kupillisen kahvipannua. Kiehautin veden pannussa, sekoitin joukkoon 5 mittaa kahvia, annoin seistä 4 minuuttia ja tarjoilin kahvin Olavi Virran säestyksellä.

Ensimmäisen kupillisen hörpin sokerin läpi. Ilma, kahvi ja sokeri sekoittuivat suussani äiteläksi litkuksi, josta oli vaikea erottaa muuta kuin sokerin makua. En ollut vakuuttunut. Odotin, että kahvin joukkoon sekottuva ilma toisi aromeja paremmin esiin, mutta sokeri peitti kaiken alleen. Tyrmistyneenä hörpin jonkin aikaa mustaa kahvia arvostaen sen kevyttä mutta miellyttävää aromia.

Kun sekoitin kahvin joukkoon maitoa, niin homma alkoi toimia. Ei tämä minua edelleenkään käännytä maidon ja sokerin käyttäjäksi, mutta haalea maitokahvi sieti sokeria paljon paremmin kuin musta kahvi, ja "kuravellistä" alkoi erottua aromiakin.

Lopputulos? Kyllähän se jotakuinkin toimii, mutta sanoisin, että nautin mieluummin kahvin aromista ihan kahvina. Presso on kyllä helpompi puhdistaa kuin tuommoinen pieni kahvipannu.

Kirpeä neitsyt

Simaa on tullut kesän aikana valmistettua useampi satsi. Parhaat tulokset ovat tulleet 12 prosentin viinireseptillä, mesiangervolla maustettuna. Olutversiot saavat hetkisen odottaa.

Täyteläistä ja makeaa simaviiniä kutsun "Melleväksi emännäksi". Se on punertavankultainen ja vivahteikas viini, jossa voi olla hieman terävyyttä ja täyteläisyyttä. Sokeriaineksesta 2/3 on hunajaa ja 1/3 fariinisokeria. Viini on jälkikäteen makeutettu sokerilla.

Toinen simaviinini, "Kirpeä neitsyt" on hennon vihertävä, kevyt ja kirpeähkö viini. Sokerina käytin pelkkää hunajaa ja maustin mesiangervolla. Makeutin viiniä puolet "Mellevän" sokerimäärästä, joten viini on pirteämpää kuin "Mellevä".

Arvostan "Mellevää emäntää" enemmän, mutta kyllä "Pirteässä neitsyessä" on ehdottomasti omat puolensa. Makuasia taitaapi olla.

Dwarf Fortress Olavinlinna

”Varokaa päätänne, portaikossa on matalia kohtia, koska keskiajan ihmiset olivat parikymmentä senttiä lyhyempiä kuin nykyihmiset.” Right. ”Noitavainojen aikana tapettiin tuhansia ja taas tuhansia viattomia ihmisiä.” Mutta millä aikavälillä ja millaisella alueella? ”Keskiajan ihmiset olivat saastaisia, eivätkä peseytyneet kuin pari kertaa vuodessa.” Jep jep.

Historiasta on erikoisia, vakiintuneita käsityksiä, joita ei oikeastaan edes haluta korjata. Historian raakuuksien pitäisi olla mahdollisimman verisiä, ja maailmassa ja ihmisissä tapahtuneiden muutosten pitäisi olla valtaisan suuria.

Ihmisten keskipituus on vaikea kysymys. Suomen maaperästä on vaikeaa löytää hyvin säilyneitä keskiaikaisia luurankoja, koska maaperä on sen verran hapanta, että luut eivät säily. Kampakeraamiselta ajalta, eli noin 4000 eKr on joitakin löytöjä, joiden perusteella sen ajan ihmisten (miesten ja naisten yhdessä) keskipituus olisi ollut 170 cm, eli ihmiset olisivat olleet aika lailla samoissa mitoissa kuin nykyään. Merovinkiajalta eli 600-800-luvulta on suohaudasta löytynyt huomattavasti lyhyempää väkeä: 146 cm pitkiä naisia ja 158 cm pitkiä miehiä. Nykyihmisten keskimitta oli 1981 Englannissa 173,8 cm (miehet) ja 160,9 cm (naiset).

Rautakaudelle tultaessa keskipituus on taas noussut: aikuisen miehen mitta on ollut noin 180 cm. Tosin rautakaudelta on eräästä yhteisöstä löytynyt kahdenkoista kansaa: toinen kansa on ollut n. 10 cm lyhyempää väkeä kuin toinen.

Keskiajan ihmisen keskipituus on mielenkiintoinen kysymys. Usein tulkintavirheitä on tullut siitä, että on laskettu koko populaation keskipituutta hautalöytöjen perusteella. Lapset ovat huomattavasti lyhyempiä kuin aikuiset, joten koko populaation keskipituus on huomattavasti pienempi kuin aikuisten ihmisten keskipituus. Lyhyysharhaa ovat vahvistaneet myös erilaiset kulttuuripiirteet: esimerkiksi aikanaan sängyt ovat olleet merkittävästi pienempiä. Onkin paljastunut, että ihmiset eivät ole nukkuneet samassa asennossa kuin nykyään, vaan enemmän puoli-istuvassa asennossa. Keskiajalla vuoteessa nukkuminen oli muutenkin varattu aika monessa tapauksessa sairaille ihmisille, muuten se oli ”laiskanlepoa”. Museoissa haarniskat näyttävät usein melko pieniltä jo siksikin, että niissä ei ole sotilasta sisällä kannattelemassa haarniskan rakennetta, vaan haarniska lysähtää kasaan.

Toinen statistiikasta juontuva virheellinen käsitys keskiajan ihmisistä on se, että ihmiset ovat vanhentuneet ja kuolleet jo kolmi- nelikymppisinä. Samaan tapaan kuin nykyisissä kehitysmaissa, myös keskiajan Euroopassa lapsikuolleisuus oli suuri, mikä vääristää kuvaa aikuisten ihmisten vanhenemisesta. Monet naiset myös kuolivat nuorena yrittäessään putkauttaa uusia penskoja maailmaan. Ihmiset eivät siis olleet ikäloppuja 40-vuotiaina, vaikka eivät usein eläneetkään 70-vuotiaiksi. Eihän siihen aikaan ollut esimerkiksi ohitusleikkauksia.

Keskimitan vaihtelu ennen 1900-lukua on ollut melko pientä. Voisi sanoa, että miesten keskimitta on pysynyt siinä 175 tienoilla suunnilleen. 1600-luvulta on joitakin tietoja Ruotsin valtakunnan (pääasiassa Ruotsin ja Suomen) ihmisten keskipituudesta. Ruotsin 1. luokan taistelulaiva Kronanin hylystä on löytynyt noin 200 miehen luurangot, joiden keskipituudeksi on arvioitu 171 cm. Mukana on ollut miehiä 10-vuotiaista 60-vuotiaisiin. 1600-luvulla oli kuitenkin menossa kylmä kausi, joten elinolosuhteet olivat heikommat. Ero moderneihin mittoihin on kuitenkin melko mitätön, puhutaan taas noin 2-5 cm erosta.

Muualla Euroopassa elinolosuhteisiin on vaikuttanut myös kaupungistuminen. Myöhäiskeskiajalla ja uudella ajalla suuri osa väestöstä on muuttanut kaupunkeihin, joissa elinolosuhteet ovat olleet merkittävästi huonommat. Taudit ovat levinneet ja erilaiset ammattitaudit ovat yleistyneet. Pohjoismaissa kaupungistuminen on ollut melko mitätöntä: isoille kylille on lähinnä annettu kauppaoikeuksia. Esimerkkinä elinolosuhteiden muutoksesta voidaan vertailla keskiaikaista ja uuden ajan Englantia uuden ajan Amerikkaan. Keskiajan Englannin hautalöytöjen perusteella miesten keskipituus on ollut 171,26 cm ja naisten 157,55. 1600-luvulla miesten keskipituus on pudonnut, miesten on ollut 168 cm ja naisten 157 cm. Amerikassa samaan aikaan miesten keskipituus on ollut 175 cm.

Napoleonkaan ei ollut mikään kääviö. Ranskalainen jalka ja brittijalka olivat eri mittaiset, ja Napomiehen pituudeksi paljastuu 171,5 cm, mikä on suunnilleen ollut 1700- ja 1800-luvun ranskalaismiehen keskimitta.

Keskiajan ihmiset eivät myöskään olleet niin saastaisia kuin mitä yleensä oletetaan. Keskiajan Euroopassa vallitsi pitkälti yhtenäinen kulttuuri, ja siihen kuului myös kylpeminen. Kylpeminen oli Roomalaista perua, ja myös merkittävä osa hengellistä kulttuuria. Julkiset kylpylät ja saunat päätyivät epäsuosioon vasta siinä vaiheessa kun ihmiset alkoivat muuttaa kaupunkeihin. Kaupungeissa julkisiin kylpylaitoksiin liittyi prostituutio, joka sekä levitti tauteja että oli moraalista saastaa.

Mainittakoon kuitenkin, että monissa Keski-Euroopan kyläkulttuureissa arvostettiin kehosta uhoavaa ”miehistä” tuoksua, ja peseytymistä pidettiin ylpeilevien ihmisten jekkuina. Kylpylaitos eli sauna säilyi kuitenkin osana suomalaista, pohjois-ruotsalaista ja venäläistä kulttuuria. Täällähän ei ollut monia isoja kaupunkeja, joissa prostituution saasta olisi levinnyt. Kirkko on jopa tukenut kylpyperinnettä, esimerkiksi Agricolahan suosittelee tiettyjä päiviä kylpemiseen. Muualla Euroopassa kylpemisperinne säilyi kylpyläperinteenä, eli käytiin ”ottamassa vesiä” terapiatarkoituksessa.

Markku Nenonen on kirjoissaan hälventänyt virhekäsityksiä noituudesta. Noitavainoja tapahtui Euroopassa, se on tosiasia. 1400-luvun lopulla syntyi uusi käsitys noidista. Lopunajat ovat lähellä, ja niiden merkkinä paikalle ovat saapuneet uudentyyppiset noidat, jotka ovat liitossa paholaisen kanssa, keskustelevat demonien ja henkien kanssa ja aiheuttavat tuhoa. Noitavainot eivät kuitenkaan olleet keskiaikainen ilmiö, vaan tapahtuivat 1550-1650-luvuilla. Tuolla aikavälillä oli noin 200 000 ihmistä syytettynä noituudesta, joista noin 40 000 tuomittiin. Keskimäärin siis syytettyinä on ollut noin 2000 ihmistä vuodessa koko Euroopan alueella. Nenonen esittää vertailukohteeksi eläimiinsekaantumisen: Ruotsissa on esimerkiksi tuomittu 100- tai 1000-kertaa enemmän eläimiinsekaantujia kuin paholaisen kanssa keskustelleita noitia. Nenosen mukaan kannattaa myös unohtaa väitteet vasenkätisyydestä, punatukkaisuudesta ja vihreäsilmäisyydestä: nämä ovat myöhemmän kirjallisuuden sepittämiä todisteita noituudesta.

Monet väärinkäsitykset keskiajan kulttuurista ja ihmisistä ovat renessanssi-ihmisten kirjoituksista elämään jääneitä intentioharhoja. Renessanssi-ihmiset ovat halunneet korostaa oman aikansa paremmuutta ja keskiajan ”pimeyttä”. Keskiaikaisia rangaistustapoja on myös väritetty renessanssiajan kauhukammioissa. Esimerkiksi rautaneitsyt on ollut häpeärangaistus, ei teloituskeino, eli sarkofagissa ei ole ollut piikkejä sisäpuolella. Mainittakoon kuitenkin, että kidutus oli osa Keski-Euroopan oikeuskulttuuria, koska tuomioon tarvittiin kaksinkertainen todistusketju. Ei riittänyt, että syyttäjä pystyi todistamaan syytetyn syyllisyyden yhden todisteluketjun avulla, vaan tarvittiin vähintään kaksi. Usein todisteita ei voitu antaa enempää kuin yhteen ketjuun, ja jouduttiin hankkimaan tunnustus kidutuksen avulla. Ruotsin valtakunnassa kidutusta ei käytetty yleisesti, koska yksi todisteluketju riitti.

Intentioharhoja on loputtomasti. ”Bysantin imperiumi oli byrokraattinen käärmeenpesä, jossa salamurhaajan tikari teki työtään, eikä kreikkalaisiin voi luottaa”. ”Olutta juotiin paljon siksi, että keskiajan ruoka oli suolaista.” ”Englantilainen marjakuusijousi lävistää levyhaarniskan.” Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Monet näistä käsityksistä ovat vaikeita kumota, koska esimerkiksi historialehdet pitävät näistä usein kiinni. Monista aiheista on myös vaikea löytää hyviä kokoomateoksia. Nykymaailmassa on kuitenkin hyvin tärkeää olla lähdekriittinen, erityisesti aloilla, joissa helposti sortuu luottamaan auktoriteetteihin, vaikka niiden lähteet eivät kestäisikään täysin tarkastelua.

Joitakin lähteitä:
British Archaeology No 84: 51
http://www.plimoth.org/discover/myth/4-ft-2.php
The Fate of Kronan (Lars Einarsson) kirjassa The Age of Sail - The International Annual of the Historic Sailing Ship Vol 2. pp. 82-97.
Markku Nenosen luento Hämeen linnassa maaliskuussa 2010.
Criminal Justice Throughout the Ages (Rothenburg ob der Tauberin keskiaikaisrikosmuseon julkaisu)
Yksi peruskoulun historiankirjoista antoi myös näppärästi tietoa muinaissuomalaisten keskipituuksista
Suomen Historian pikkujättiläisessä on juttua kanssa, mutta hyvin suppeasti
Kustaa Vilkunan opuksia kannattaa myös lukaista