00:35-11-6-2011: "Mulputi mulputi mulputi, onhan se, mulputi mulputi mulputi"
01:30-11-6-2011: Onpas vieläkin kuuma.
2:05-11-6-2011: Jopas alkoi nukuttaa vihdoinkin. innnnnnnnnnnNNNNNN INNNNNNNN! INNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNN! Släp!
02:45-11-6-2011: Kraak kraak krääh krööh kreeh krööh! Kraah krääk kröök krääk! KRAAK KRÖÖK KRAAK krääk kröök! Kreek krääk kröök!
03:23-11-6-2011: titityy! Pilili päli pöli! Tsirku tsirku tsirku tsirku! Titityy! TITI F***N' TYY!
04:15-11-6-2011: Krääh krööh kraah krooh! Tsäktsäktsäktsäktsäk! Krääh kraah krooh krääh! tsäktsäktsäk! KRAAH KROOH KRÄÄH KREEH KRÖÖH KRAAH krooh kreeh! Tsäktsäktsäk! (paikalliset harakatkin alkoivat pikku hiljaa kyllästyä teinivarisen mölinään)
lauantai 11. kesäkuuta 2011
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Mämmiavaruus
Avaruuden valloittaminen, siinä vasta iltapäivän puhde. 90-luvulla ajetaan ympäriinsä lentävillä autoilla ja käydään kuussa lomailemassa. Kun maailma on mitä on, mitä syytä kenelläkään on valloittaa avaruutta? Kuningas Mammon hallitsee, joten raha olisi yksi tärkeä syy. Ympäristö? Kenties, onhan ympäristö nyt pinnalla. Monia muitakin aatteellisia syitä voisi kuvitella olevan.
Rahamiehen näkökulmasta avaruuden laajempi valloittaminen on melkoinen riski. Satelliittien ampuminen kiertoradalle on toki taloudellista, ja tulevaisuudessa energian tuottaminen kiertoradalla saattaa olla alkuinvestoinnin arvoista. Muiden resurssien hyödyntäminen kuitenkin vaatii valtavaa panostusta ja kymmenien vuosien työtä.
Suurin ongelma on tavaran kuljettaminen kiertoradalle. Matalalle kiertoradalle ampuminen maksaa tuhansia euroja kilolta, ja geosynkroniselle radalle jopa kymmeniä tuhansia. Nykyisillä energianlähteillä projektien taloudellisuus on kyseenalainen. Toisaalta jos fuusioenergia saadaan valjastettua, esimerkiksi Kuun maaperästä tulee taloudellisesti merkittävä vaihtoehto. ”Kuuperä” sisältää esimerkiksi paljon heliumin isotooppeja, joita voitaisiin hyödyntää fuusioreaktoreissa.
Planeettojen kuut vaikuttavatkin taloudellisesti lupaavilta kohteilta. Koska niillä on pieni painovoima, tavaran ampuminen kiertoradalle ja Maahan on taloudellisempaa kuin miltään kiinteältä kappaleelta. Monia perusmateriaaleja on myös helpommin saatavilla kuin planeetoilla: esimerkiksi rautaa on monien kuiden kuuperässä paljon enemmän, koska se ei ole vajonnut planeetan sisempiin kerroksiin tai ytimeen, kuten esimerkiksi Maassa.
Maan kuu ei ole tässä suhteessa kuitenkaan paras vaihtoehto. Kaasujättiläisten kuiden koostumus on paljon kiintoisampi, esimerkiksi vesijään osuus niiden koostumuksesta on merkittävä. Vesijäästä on riittävällä energialla suhtalaisen yksinkertaista valmistaa happea hengittämistä varten. Makroteollisuuden kannalta ne ovat myös huomattavasti mielenkiintoisempia. Monimutkaiset hiiliyhdisteet ja vaikkapa metaani ovat yleisempiä kuin Aurinkokunnan sisäosan isommilla kappaleilla.
Toinen siunaus, joka on myös kirous, on se, että kuut ovat pääsääntöisesti kaasujättiläisten van allenin vyöhykkeellä: donitsin muotoisella säteilyalueella, joka muodostuu planeetan sähkökentän linjojen sisään. Vyöhykkeellä on paljon säteilyä ja ioneja, joita voidaan hyödyntää energian tuottamiseen yksinkertaisemmilla laitteilla kuin fuusioreaktori. Ne kuitenkin myös kuluttavat laitteistoa ja vahingoittavat eläviä olentoja. Ei silti, edes Kuussa ei kannata elää pinnalla, vaan pinnan alla. Koska suojaavaa ilmakehää ei ole, päiväsaikaan Auringon säteily on polttavan kuumaa ja yöaikaan taas pinta säteilee energiaa avaruuteen, eli pinnalla on hyytävän kylmää.
Jotta laajamittainen teollisuus kaasujättiläisten läheisyydessä olisi taloudellista, siirtokuntien pitää olla kohtalaisen omavaraisia. Suurimman osan teknologiasta pitää olla mahdollisimman yksinkertaista, jotta varaosia ja uusia laitteita voidaan tuottaa paikallisesti. Varaosien saaminen Maasta kestäisi vähintään kuukausia, joten omavaraisuus on myös turvallisuuskysymys. Teknologialla onkin kaksi tendenssiä: monimutkaistuminen ja yksinkertaistuminen.
Uudet teknologiat ovat monimutkaisempia, mutta tuotannon ja suunnittelun kehittyessä ne saavuttavat lopulta yksinkertaisimman, optimaalisimman muotonsa. Suosikkiesimerkkini on kynsileikkurit: laite koostuu kolmesta irrotettavasta osasta, ja hyödyntää teräksen joustavuutta ja vanhaa kunnon vipuvartta. Riittävä lujuus on yhdistetty optimoituun muotoiluun ja joustavuuteen, ja lopputuloksena on äärimmäisen yksinkertainen ja toimiva järjestelmä.
Tietokonetta on vaikea kuvitella vastaavaksi laitteeksi, saati sitten fuusioreaktoria. Lisäksi kynsileikkurikin perustuu prosessiteollisuuden etuihin: terästeollisuudessa pystytään valmistamaan terästä, jonka ominaisuudet vastaavat asiakkaan vaatimuksia, ja tehtaalla pystytään valmistamaan laitteen osat tiukkoihin toleransseihin. Elektroniikkateollisuudessa prosessi on vielä paljon monivaiheisempi. Tarvittavia materiaaleja on kymmeniä tai satoja, ja komponenttien valmistaminen on erikoistunutta puuhaa. Yksi yritys valmistaa kondensaattoreita, toinen prosessoreita. Avaruustalous vaatisi joiltain osin erilaista lähestymistapaa. Toisaalta tietyt korkeateknologiatuotteet olisivat luonnollinen hyödyke, jota Maan siirtokunnat vaihtaisivat omiin erikoistuotteisiinsa. Tärkein olisi tietenkin mämmi, koska ilman mämmiä ei ole elämää. Koulutus ja geeniperimän lisääminen olisivat myös merkittäviä hyödykkeitä, koska ilman niitä ei siirtokunnassa muuta tehtäisikään kuin soitettaisiin banjoa, eikä homma pysyisi kasassa kovin kauaa.
Näkisin, että korkeateknologinen omavaraisuus olisi kuitenkin merkittävä tekijä, jos suunniteltaisiin tähtienvälistä liikennettä. Jos tähtienvälinen liikenne kestää vähintään vuosikymmeniä optimistisimpienkin arvioiden mukaan, kohteessa pitää voida toimia omavaraisesti. En kuitenkaan näe mitään taloudellista etua tähtienvälisessä liikenteessä. Yhteiskunnalliset paineet voisivat olla merkittävämpi tekijä.
Jos kaasujättiläisten ympäristössä olevat siirtokunnat ovat omavaraisia, ne ovat elinolosuhteiltaan hyvin erilaisia kuin mihin Maan päällä on totuttu. Painovoima olisi vain pieni osa Maan painovoimasta jos sitäkään, elintilat olisivat ahtaita ja yhteisöt tiiviitä. Populaatiota olisi myös pakko kontrolloida paljon tarkemmin, ja väestö koostuisi pakostakin erittäin korkeasti koulutetusta, todennäköisesti erikoistuneesta väestä. Tämänkaltaisten yhteiskunnallisten erojen voisi kuvitella synnyttävän yhteisöllisyyden ja ”me-ne”-tunteen kehittymistä, mikä voisi olla sysäys siirtokunnan perustamiseen toiseen tähtijärjestelmään.
Kynnys siirtokunnan perustamiselle toiseen tähtijärjestelmään olisi kaasuplaneettojen kuiden asukeille myös todennäköisesti pienempi ja teknologisesti vähemmän haastava. Kaasujättiläiset ovat paljon yleisempiä kuin kiinteät planeetat, ja kotikuita vastaavia rakennuksia olisi helpompi valmistaa, yhdyskuntien laajentamisesta kun olisi jo todennäköisesti kokemusta. Todennäköisesti siirtokuntia olisi ensin perustettu oman Aurinkokunnan muiden kaasujättiläisten kuihin. Laskeutuminen avaruudesta planeetan pinnalle on myös aina riski. On myös hyvin epätodennäköistä, että planeetalla olisi hengitettävää ilmaa, ja kaasujättiläisten kasvateille itse valmistettu ilma on joka tapauksessa arkipäivää.
Kun askeleita on otettu tarpeeksi, niin avaruuden valloittamisesta olisi valtavasti hyötyä rahan ja vallan kahvassa oleville pukumiehille, ehkä jopa tavallisille janttereille. Puhutaan kuitenkin niin isoista summista, että en ole aivan valmis uskomaan avaruuden valloittamisen olevan realistinen vaihtoehto kapitalistisesta näkökulmasta. Aika näyttää.
Rahamiehen näkökulmasta avaruuden laajempi valloittaminen on melkoinen riski. Satelliittien ampuminen kiertoradalle on toki taloudellista, ja tulevaisuudessa energian tuottaminen kiertoradalla saattaa olla alkuinvestoinnin arvoista. Muiden resurssien hyödyntäminen kuitenkin vaatii valtavaa panostusta ja kymmenien vuosien työtä.
Suurin ongelma on tavaran kuljettaminen kiertoradalle. Matalalle kiertoradalle ampuminen maksaa tuhansia euroja kilolta, ja geosynkroniselle radalle jopa kymmeniä tuhansia. Nykyisillä energianlähteillä projektien taloudellisuus on kyseenalainen. Toisaalta jos fuusioenergia saadaan valjastettua, esimerkiksi Kuun maaperästä tulee taloudellisesti merkittävä vaihtoehto. ”Kuuperä” sisältää esimerkiksi paljon heliumin isotooppeja, joita voitaisiin hyödyntää fuusioreaktoreissa.
Planeettojen kuut vaikuttavatkin taloudellisesti lupaavilta kohteilta. Koska niillä on pieni painovoima, tavaran ampuminen kiertoradalle ja Maahan on taloudellisempaa kuin miltään kiinteältä kappaleelta. Monia perusmateriaaleja on myös helpommin saatavilla kuin planeetoilla: esimerkiksi rautaa on monien kuiden kuuperässä paljon enemmän, koska se ei ole vajonnut planeetan sisempiin kerroksiin tai ytimeen, kuten esimerkiksi Maassa.
Maan kuu ei ole tässä suhteessa kuitenkaan paras vaihtoehto. Kaasujättiläisten kuiden koostumus on paljon kiintoisampi, esimerkiksi vesijään osuus niiden koostumuksesta on merkittävä. Vesijäästä on riittävällä energialla suhtalaisen yksinkertaista valmistaa happea hengittämistä varten. Makroteollisuuden kannalta ne ovat myös huomattavasti mielenkiintoisempia. Monimutkaiset hiiliyhdisteet ja vaikkapa metaani ovat yleisempiä kuin Aurinkokunnan sisäosan isommilla kappaleilla.
Toinen siunaus, joka on myös kirous, on se, että kuut ovat pääsääntöisesti kaasujättiläisten van allenin vyöhykkeellä: donitsin muotoisella säteilyalueella, joka muodostuu planeetan sähkökentän linjojen sisään. Vyöhykkeellä on paljon säteilyä ja ioneja, joita voidaan hyödyntää energian tuottamiseen yksinkertaisemmilla laitteilla kuin fuusioreaktori. Ne kuitenkin myös kuluttavat laitteistoa ja vahingoittavat eläviä olentoja. Ei silti, edes Kuussa ei kannata elää pinnalla, vaan pinnan alla. Koska suojaavaa ilmakehää ei ole, päiväsaikaan Auringon säteily on polttavan kuumaa ja yöaikaan taas pinta säteilee energiaa avaruuteen, eli pinnalla on hyytävän kylmää.
Jotta laajamittainen teollisuus kaasujättiläisten läheisyydessä olisi taloudellista, siirtokuntien pitää olla kohtalaisen omavaraisia. Suurimman osan teknologiasta pitää olla mahdollisimman yksinkertaista, jotta varaosia ja uusia laitteita voidaan tuottaa paikallisesti. Varaosien saaminen Maasta kestäisi vähintään kuukausia, joten omavaraisuus on myös turvallisuuskysymys. Teknologialla onkin kaksi tendenssiä: monimutkaistuminen ja yksinkertaistuminen.
Uudet teknologiat ovat monimutkaisempia, mutta tuotannon ja suunnittelun kehittyessä ne saavuttavat lopulta yksinkertaisimman, optimaalisimman muotonsa. Suosikkiesimerkkini on kynsileikkurit: laite koostuu kolmesta irrotettavasta osasta, ja hyödyntää teräksen joustavuutta ja vanhaa kunnon vipuvartta. Riittävä lujuus on yhdistetty optimoituun muotoiluun ja joustavuuteen, ja lopputuloksena on äärimmäisen yksinkertainen ja toimiva järjestelmä.
Tietokonetta on vaikea kuvitella vastaavaksi laitteeksi, saati sitten fuusioreaktoria. Lisäksi kynsileikkurikin perustuu prosessiteollisuuden etuihin: terästeollisuudessa pystytään valmistamaan terästä, jonka ominaisuudet vastaavat asiakkaan vaatimuksia, ja tehtaalla pystytään valmistamaan laitteen osat tiukkoihin toleransseihin. Elektroniikkateollisuudessa prosessi on vielä paljon monivaiheisempi. Tarvittavia materiaaleja on kymmeniä tai satoja, ja komponenttien valmistaminen on erikoistunutta puuhaa. Yksi yritys valmistaa kondensaattoreita, toinen prosessoreita. Avaruustalous vaatisi joiltain osin erilaista lähestymistapaa. Toisaalta tietyt korkeateknologiatuotteet olisivat luonnollinen hyödyke, jota Maan siirtokunnat vaihtaisivat omiin erikoistuotteisiinsa. Tärkein olisi tietenkin mämmi, koska ilman mämmiä ei ole elämää. Koulutus ja geeniperimän lisääminen olisivat myös merkittäviä hyödykkeitä, koska ilman niitä ei siirtokunnassa muuta tehtäisikään kuin soitettaisiin banjoa, eikä homma pysyisi kasassa kovin kauaa.
Näkisin, että korkeateknologinen omavaraisuus olisi kuitenkin merkittävä tekijä, jos suunniteltaisiin tähtienvälistä liikennettä. Jos tähtienvälinen liikenne kestää vähintään vuosikymmeniä optimistisimpienkin arvioiden mukaan, kohteessa pitää voida toimia omavaraisesti. En kuitenkaan näe mitään taloudellista etua tähtienvälisessä liikenteessä. Yhteiskunnalliset paineet voisivat olla merkittävämpi tekijä.
Jos kaasujättiläisten ympäristössä olevat siirtokunnat ovat omavaraisia, ne ovat elinolosuhteiltaan hyvin erilaisia kuin mihin Maan päällä on totuttu. Painovoima olisi vain pieni osa Maan painovoimasta jos sitäkään, elintilat olisivat ahtaita ja yhteisöt tiiviitä. Populaatiota olisi myös pakko kontrolloida paljon tarkemmin, ja väestö koostuisi pakostakin erittäin korkeasti koulutetusta, todennäköisesti erikoistuneesta väestä. Tämänkaltaisten yhteiskunnallisten erojen voisi kuvitella synnyttävän yhteisöllisyyden ja ”me-ne”-tunteen kehittymistä, mikä voisi olla sysäys siirtokunnan perustamiseen toiseen tähtijärjestelmään.
Kynnys siirtokunnan perustamiselle toiseen tähtijärjestelmään olisi kaasuplaneettojen kuiden asukeille myös todennäköisesti pienempi ja teknologisesti vähemmän haastava. Kaasujättiläiset ovat paljon yleisempiä kuin kiinteät planeetat, ja kotikuita vastaavia rakennuksia olisi helpompi valmistaa, yhdyskuntien laajentamisesta kun olisi jo todennäköisesti kokemusta. Todennäköisesti siirtokuntia olisi ensin perustettu oman Aurinkokunnan muiden kaasujättiläisten kuihin. Laskeutuminen avaruudesta planeetan pinnalle on myös aina riski. On myös hyvin epätodennäköistä, että planeetalla olisi hengitettävää ilmaa, ja kaasujättiläisten kasvateille itse valmistettu ilma on joka tapauksessa arkipäivää.
Kun askeleita on otettu tarpeeksi, niin avaruuden valloittamisesta olisi valtavasti hyötyä rahan ja vallan kahvassa oleville pukumiehille, ehkä jopa tavallisille janttereille. Puhutaan kuitenkin niin isoista summista, että en ole aivan valmis uskomaan avaruuden valloittamisen olevan realistinen vaihtoehto kapitalistisesta näkökulmasta. Aika näyttää.
torstai 2. kesäkuuta 2011
Linkkejä mielenkiintoisille sivustoille
Lupasin edellisessä blogitekstissäni kirjoittaa jostain muusta kuin ruoasta ja puutarhuroinnista. Kävin juuri läpi kirjanmerkkivalikoimaani, ja että voisin hyvin laittaa joitakin linkkejä blogiinikin. Tämän päivän teema: kaikenlaiset kummallisuudet.
Yleisiä mielenkiintoisia
Museum of hoaxes
Museum of unworkable devices
Huijaukset ja väärinkäsitykset voivat olla mielenkiintoista luettavaa. Wikipediasta kannattaa käydä katsomassa
List of common misconceptions.
Mies puhuu hassuja unissaan, vaimo kirjoittaa ylös ja laittaa nettiin
Urbaaneja erikoisuuksia
Olen kiinnostunut kaikennäköisestä urbaaneista ilmiöistä ja arkkitehtuurista. Ihmisvarasto- ja peililasimonoliitit eivät kuitenkaan kiinnosta niin paljoa kuin historialliset tyylisuunnat ja varhaisemmat modernistisen ajan pykäelmät. Hylätyt kohteet, kuten Michiganin keskusrautatieasema, ovat myös kiehtovia.
Forgotten NY
Citynoise.org
Web Urbanist
Satan's laundromat
Hylättyihin kohteisiin liittyviä sivustoja:
Forgotten Detroit
Lontoon hylätyt metrolinjat
Seuraavia lähes täysin hylättyjä kummallisuuksia kannattaa itsekseen tutkiskella: Salton Sea ja California City. Suosittelen vilkaisemaan näitä myös Google Earthilla.
Muita maailman erikoiseen elämään liittyviä linkkejä:
Atlas Obscura
Dark Roasted Blend
English Russia
Meine Kleine Fabrik, Kirsikan löytämä blogi
Kuriositas
Retrofuturismia
Luonnollisesti hylättyihin rakennuksiin liittyy myös vahva nostalgia-arvo. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta 80-luvun alussa syntyneen Puuhanallen lapsuuteen liittyy vahvasti 60- ja 70-luvun futurismin murros, jossa atomiajan optimismi on kääntynyt pessimistiseksi maailmanlopun odotteluksi. Sourin osa saatavilla olevasta science fictionista oli Puuhanallen lapsuudessa 60-70-luvulta, ja tuota kirjallisuutta sitten ahminkin. Retrofuturismi manifestoituu noissa kuvissa hylätyissä rakennuksissa ja toisaalta optimistisen ajan retrofuturismissa.
Vanha Modern Mechanix -aikakauslehti
Tervetuloa 70-luvun karmeimpaan kylppäriin: Eurobad '74
Hämäriä aihepiirejä
USA:n valtion aiemmin salaisia tutkimuksia
Kaikelta kummallisuudelta voit suojautua näillä menetelmillä.
Yleisiä mielenkiintoisia
Museum of hoaxes
Museum of unworkable devices
Huijaukset ja väärinkäsitykset voivat olla mielenkiintoista luettavaa. Wikipediasta kannattaa käydä katsomassa
List of common misconceptions.
Mies puhuu hassuja unissaan, vaimo kirjoittaa ylös ja laittaa nettiin
Urbaaneja erikoisuuksia
Olen kiinnostunut kaikennäköisestä urbaaneista ilmiöistä ja arkkitehtuurista. Ihmisvarasto- ja peililasimonoliitit eivät kuitenkaan kiinnosta niin paljoa kuin historialliset tyylisuunnat ja varhaisemmat modernistisen ajan pykäelmät. Hylätyt kohteet, kuten Michiganin keskusrautatieasema, ovat myös kiehtovia.
Forgotten NY
Citynoise.org
Web Urbanist
Satan's laundromat
Hylättyihin kohteisiin liittyviä sivustoja:
Forgotten Detroit
Lontoon hylätyt metrolinjat
Seuraavia lähes täysin hylättyjä kummallisuuksia kannattaa itsekseen tutkiskella: Salton Sea ja California City. Suosittelen vilkaisemaan näitä myös Google Earthilla.
Muita maailman erikoiseen elämään liittyviä linkkejä:
Atlas Obscura
Dark Roasted Blend
English Russia
Meine Kleine Fabrik, Kirsikan löytämä blogi
Kuriositas
Retrofuturismia
Luonnollisesti hylättyihin rakennuksiin liittyy myös vahva nostalgia-arvo. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta 80-luvun alussa syntyneen Puuhanallen lapsuuteen liittyy vahvasti 60- ja 70-luvun futurismin murros, jossa atomiajan optimismi on kääntynyt pessimistiseksi maailmanlopun odotteluksi. Sourin osa saatavilla olevasta science fictionista oli Puuhanallen lapsuudessa 60-70-luvulta, ja tuota kirjallisuutta sitten ahminkin. Retrofuturismi manifestoituu noissa kuvissa hylätyissä rakennuksissa ja toisaalta optimistisen ajan retrofuturismissa.
Vanha Modern Mechanix -aikakauslehti
Tervetuloa 70-luvun karmeimpaan kylppäriin: Eurobad '74
Hämäriä aihepiirejä
USA:n valtion aiemmin salaisia tutkimuksia
Kaikelta kummallisuudelta voit suojautua näillä menetelmillä.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Kuvatuksia projekteista
Lupaan kirjoitella seuraavaan merkintään jostain muusta kuin leipomisesta ja puutarhuroinnista. Avaruuden valloittamisesta kenties?
Ensin pari kuvaa "jatketusta taikinasta" valmistetusta hiivaleivästä. Kyseessä on siis ruis-vehnä-setti, joka on tehty tekemällä edellisestä taikinasta juuri ja kohottamalla taikinaa yön yli. Taikinasta tulee yön yli kohottaessa olemukseltaan kosteampaa kuin mitä se on vaivausvaiheessa. En vaivautunut muotoilemaan leipiä, vaan lusikoin taikinan suoraan pellille. Ulkonäkö on epäilyttävän ripulimainen:
Hetken kohottuaan leivät näyttävät tältä:
Ruuvimeisseli luonnollisesti on tärkeimpiä leipomisen välineitäni, siksi se on kuvassakin. Paistetut leivät näyttävät tältä:
Kuvaan on eksynyt kahvimylly, yhden kupin Bialetti-mutteripannu, jonka Kirsikka osti meikäläiselle (oli Prismassa puoleen hintaan, vain 15 euroa) ja Camembert Le Rustique, Odeur de Bum et Bellybutton. Ruisjauhoja ja mallasta on ehkä 60 %. Kosteahko taikina teki leivästä todella rapeaa, ja ruismallas antoi leivälle terävyyttä, makeutta ja kitkeryyttä. Pitkä kohotus/hapatus antoi tietysti happoja.
Seuraavaksi puutarhaunelmia:
Pienilehtiset ovat timjamia, litteälehtiset taimet sitruuna- ja kanelibasilikaa ja pyöreälehtiset tavallista basilikaa. Isossa ruukussa on Kirsikan avokado. Tavoitteena on kasvattaa timjamia monivuotisena. Basilikoista on tähän mennessä tullut pensasmaisempia kuin normaalissa ikkunalautakasvatuksessa, olen ulkoiluttanut niitä aurinkoisella ilmalla. Ne tosin ovat saaneet välillä liikaakin aurinkoa, ja eräänä tuulisena päivänä osa lehdistä otti vahinkoa viimasta. Vaikuttavat yleisesti ottaen tyytyväisiltä kuitenkin.
Basilikoista on myös tehty pestoa, jota nautimme tuorepastan kanssa. Kannattaa valita mieto oliiviöljy ja mitoittaa annos suhtalaisen pieneksi, koska maut ovat aika vahvoja.
Lopuksi vielä Puuhanallen rouheat biscotit:
Nämä biscotit ovat mukaelma aika yleisestä, englanninkielisestä reseptityypistä. 130 g sokeria, 230 g jauhoa, 2 isoa munaa (käsittämätön yksikkö on tuo iso muna; tämä vastannee 2,5 normikananmunaa) 1/4 teelusikallinen suolaa, (leivinjauhetta), vaniljaa, ja yhteensä 175-200 grammaa maun antavaa ainetta (pähkinöitä, manteleita, karpaloita, valkosuklaata, kaakaojauhetta eri komboina). Joihinkin tulee myös reippaasti voita.
Tässä oma versioni.
1,25 desiä sokeria
2,5 desiä jauhoja
2 kananmunaa
suolaa
pikkasen leivinjuahetta
n. teelusikallinen vaniliinisokeria
100 g tummaa suklaata
100 g hasselpähkinöitä
Paistolämpötila: 175 astetta, 25-30 minuuttia
1. Laita uuni lämpiämään ja pilko pähinkät ja suklaa todella karkeasti. Itse en edes pilkkonut pähkinöitä, ja puolitin yksittäiset suklaapalat.
2. Sekoita muut ainekset nopeasti ja vaivaamatta
3. Sekoita pähkinät ja suklaa muiden ainesten joukkoon.
4. Tee taikinasta pellille 3 kapeaa pötköä. Ne leviävät uunissa, joten käytä koko pelti hyväksi.
5. Paista 25-30 minuuttia 175-asteisessa uunissa.
6. Ota pois uunista, siirrä pötköt pois pelliltä jäähtymään hieman. Leikkaa pötköistä vinoneliön muotoisia keksejä. Aseta keksit takaisin pellille leikkauspinta alaspäin ja paista vielä 5-10 minuuttia.
Hyviä tulee, eivätkä tarvitse ylimääräistä sulattamista.
Ensin pari kuvaa "jatketusta taikinasta" valmistetusta hiivaleivästä. Kyseessä on siis ruis-vehnä-setti, joka on tehty tekemällä edellisestä taikinasta juuri ja kohottamalla taikinaa yön yli. Taikinasta tulee yön yli kohottaessa olemukseltaan kosteampaa kuin mitä se on vaivausvaiheessa. En vaivautunut muotoilemaan leipiä, vaan lusikoin taikinan suoraan pellille. Ulkonäkö on epäilyttävän ripulimainen:
Hetken kohottuaan leivät näyttävät tältä:
Ruuvimeisseli luonnollisesti on tärkeimpiä leipomisen välineitäni, siksi se on kuvassakin. Paistetut leivät näyttävät tältä:
Kuvaan on eksynyt kahvimylly, yhden kupin Bialetti-mutteripannu, jonka Kirsikka osti meikäläiselle (oli Prismassa puoleen hintaan, vain 15 euroa) ja Camembert Le Rustique, Odeur de Bum et Bellybutton. Ruisjauhoja ja mallasta on ehkä 60 %. Kosteahko taikina teki leivästä todella rapeaa, ja ruismallas antoi leivälle terävyyttä, makeutta ja kitkeryyttä. Pitkä kohotus/hapatus antoi tietysti happoja.
Seuraavaksi puutarhaunelmia:
Pienilehtiset ovat timjamia, litteälehtiset taimet sitruuna- ja kanelibasilikaa ja pyöreälehtiset tavallista basilikaa. Isossa ruukussa on Kirsikan avokado. Tavoitteena on kasvattaa timjamia monivuotisena. Basilikoista on tähän mennessä tullut pensasmaisempia kuin normaalissa ikkunalautakasvatuksessa, olen ulkoiluttanut niitä aurinkoisella ilmalla. Ne tosin ovat saaneet välillä liikaakin aurinkoa, ja eräänä tuulisena päivänä osa lehdistä otti vahinkoa viimasta. Vaikuttavat yleisesti ottaen tyytyväisiltä kuitenkin.
Basilikoista on myös tehty pestoa, jota nautimme tuorepastan kanssa. Kannattaa valita mieto oliiviöljy ja mitoittaa annos suhtalaisen pieneksi, koska maut ovat aika vahvoja.
Lopuksi vielä Puuhanallen rouheat biscotit:
Nämä biscotit ovat mukaelma aika yleisestä, englanninkielisestä reseptityypistä. 130 g sokeria, 230 g jauhoa, 2 isoa munaa (käsittämätön yksikkö on tuo iso muna; tämä vastannee 2,5 normikananmunaa) 1/4 teelusikallinen suolaa, (leivinjauhetta), vaniljaa, ja yhteensä 175-200 grammaa maun antavaa ainetta (pähkinöitä, manteleita, karpaloita, valkosuklaata, kaakaojauhetta eri komboina). Joihinkin tulee myös reippaasti voita.
Tässä oma versioni.
1,25 desiä sokeria
2,5 desiä jauhoja
2 kananmunaa
suolaa
pikkasen leivinjuahetta
n. teelusikallinen vaniliinisokeria
100 g tummaa suklaata
100 g hasselpähkinöitä
Paistolämpötila: 175 astetta, 25-30 minuuttia
1. Laita uuni lämpiämään ja pilko pähinkät ja suklaa todella karkeasti. Itse en edes pilkkonut pähkinöitä, ja puolitin yksittäiset suklaapalat.
2. Sekoita muut ainekset nopeasti ja vaivaamatta
3. Sekoita pähkinät ja suklaa muiden ainesten joukkoon.
4. Tee taikinasta pellille 3 kapeaa pötköä. Ne leviävät uunissa, joten käytä koko pelti hyväksi.
5. Paista 25-30 minuuttia 175-asteisessa uunissa.
6. Ota pois uunista, siirrä pötköt pois pelliltä jäähtymään hieman. Leikkaa pötköistä vinoneliön muotoisia keksejä. Aseta keksit takaisin pellille leikkauspinta alaspäin ja paista vielä 5-10 minuuttia.
Hyviä tulee, eivätkä tarvitse ylimääräistä sulattamista.
maanantai 16. toukokuuta 2011
Puutarhaunelmia Lahdessa
Puuhanallen ja Kirsikan talous omavaraistuu entisestään.
Vuokrasimme perjantaina viljelypalstan kaupungilta, ja eilen käytiin tekemässä penkit, kylvämässä ja istuttamassa. Kastellakin ehdittiin, eikä kastelu hukkaan mennyt, vaikka nyt vettä tuleekin.
Vuokraamastamme aarista jäi vielä vähän ylikin. Tehtiin ehkä n. 2,5 metrin levyisiä penkkejä, mikä näin jälkikäteen ajatellen ei ehkä ollut paras vaihtoehto. Puolentoista metrin penkit olisivat olleet sopivampia harson kannalta, kun harso kerran oli puolitoista metriä leveätä. No, ensi vuonna sitten suunnitelmallisemmin.
Ei ole kallista. 20 euroa maksoimme tältä vuodelta. Palsta sijaitsee n. 5 km pyörämatkan päässä kämpiltämme. Valitsimme niinkin kaukaisen palstan ihan siksi, että tulee pakostakin hieman hyötyliikuntaa, ja toisaalta, koska alueen läpi kulkee suhtalaisen vuolas oja, josta saa vettä. Muilla kaupungin palstoilla kunnon vesipistettä ei tietääkseni ole.
Kylvöksessä on erilaisia yrttejä, herneitä, porkkanaa, salaattia, pinaattia (josta olen unelmoinut jo pari vuotta, käsittämättömän kallista kaupassa verrattuna mihin tahansa muuhun maahan), paria juuresta, kurpitsaa ja keltaista kesäkurpitsaa. Naapuritonttilaiset ovat saaneet kymmeniä kiloja kesäkurpitsaa, mutta itse ajattelimme hallita ylituotantoa herkuttelemalla myös kesäkurpitsan kukilla, ja keräämällä kesäkurpitsat suhteellisen pieninä.
Olemme yrittäneet valita "makrotuotteet" siten, että pystymme myös säilömään ne. Meillä ei ole kellaritiloja, mutta herneet ja yrtit voi pakastaa, ja punajuurista ja kurpitsasta voi tehdä säilykkeitä. Ensi vuonna voimme sitten suunnitella systeemimme tarkemmin.
Postimerkkipihaamme emme päässeet muokkaamaan kovin ajoissa, koska se oli lumen peittämä pitkälle kevääseen, ja varjoisassa paikassa. Olen kylvänyt pläntille suoraan korianteria, pillisipulia ja persiljaa. Sain vähän myöhässä ajatuksen istuttaa vähän salviaa ja laventelia, jotka kylvinkin vasta viikko pari sitten sisälle. Katsotaan, pärjäävätkö mitenkään.
Maaliskuussa kylvetyt basilikat, persiljat ja timjamit ovat kasvaneet hyvin. Basilikat ovat jo n. 20-senttisiä, ja niistä näyttäisi tulevan pensaita, eikä sellaisia korkeita luiruja, joita ne ovat aiemmin meillä olleet. Saavat täällä tasaisemmin valoa. Timjamin ja persiljan aion tänä vuonna talvettaa, ja ensi vuonna kokeilemme rosmariinia uudestaan.
Vuokrasimme perjantaina viljelypalstan kaupungilta, ja eilen käytiin tekemässä penkit, kylvämässä ja istuttamassa. Kastellakin ehdittiin, eikä kastelu hukkaan mennyt, vaikka nyt vettä tuleekin.
Vuokraamastamme aarista jäi vielä vähän ylikin. Tehtiin ehkä n. 2,5 metrin levyisiä penkkejä, mikä näin jälkikäteen ajatellen ei ehkä ollut paras vaihtoehto. Puolentoista metrin penkit olisivat olleet sopivampia harson kannalta, kun harso kerran oli puolitoista metriä leveätä. No, ensi vuonna sitten suunnitelmallisemmin.
Ei ole kallista. 20 euroa maksoimme tältä vuodelta. Palsta sijaitsee n. 5 km pyörämatkan päässä kämpiltämme. Valitsimme niinkin kaukaisen palstan ihan siksi, että tulee pakostakin hieman hyötyliikuntaa, ja toisaalta, koska alueen läpi kulkee suhtalaisen vuolas oja, josta saa vettä. Muilla kaupungin palstoilla kunnon vesipistettä ei tietääkseni ole.
Kylvöksessä on erilaisia yrttejä, herneitä, porkkanaa, salaattia, pinaattia (josta olen unelmoinut jo pari vuotta, käsittämättömän kallista kaupassa verrattuna mihin tahansa muuhun maahan), paria juuresta, kurpitsaa ja keltaista kesäkurpitsaa. Naapuritonttilaiset ovat saaneet kymmeniä kiloja kesäkurpitsaa, mutta itse ajattelimme hallita ylituotantoa herkuttelemalla myös kesäkurpitsan kukilla, ja keräämällä kesäkurpitsat suhteellisen pieninä.
Olemme yrittäneet valita "makrotuotteet" siten, että pystymme myös säilömään ne. Meillä ei ole kellaritiloja, mutta herneet ja yrtit voi pakastaa, ja punajuurista ja kurpitsasta voi tehdä säilykkeitä. Ensi vuonna voimme sitten suunnitella systeemimme tarkemmin.
Postimerkkipihaamme emme päässeet muokkaamaan kovin ajoissa, koska se oli lumen peittämä pitkälle kevääseen, ja varjoisassa paikassa. Olen kylvänyt pläntille suoraan korianteria, pillisipulia ja persiljaa. Sain vähän myöhässä ajatuksen istuttaa vähän salviaa ja laventelia, jotka kylvinkin vasta viikko pari sitten sisälle. Katsotaan, pärjäävätkö mitenkään.
Maaliskuussa kylvetyt basilikat, persiljat ja timjamit ovat kasvaneet hyvin. Basilikat ovat jo n. 20-senttisiä, ja niistä näyttäisi tulevan pensaita, eikä sellaisia korkeita luiruja, joita ne ovat aiemmin meillä olleet. Saavat täällä tasaisemmin valoa. Timjamin ja persiljan aion tänä vuonna talvettaa, ja ensi vuonna kokeilemme rosmariinia uudestaan.
lauantai 14. toukokuuta 2011
Strömsö, Lahti
Puuhanallen kesäkausi on alkanut kaiken maailman puuhastelun parissa. Muutto Lahteen on ollut iso elämänmuutos. Nallukalla on ollut jonkin verran töitä, mutta vapaa-aikaa jää kuitenkin viikkokaupalla. Mikäpä siinä on mesikämmenen puuhastellessa.
Aluksi voisin mainita muutamalla sanalla asioista, joita olen kommentoinut aiemmin blogissani.
Ensinnäkin, kotikutoisesta jukrutista on tullut jokapäiväinen juttu, eli tavaksi on tullut ostaa litra punaista maitoa ja tehdä siitä viikoksi jongurttia. Ohjeet voi lukea aiemmasta tekstistäni, tässä vain tarkennuksia. Kokeiltuani eri tapoja ja jugurttipohjia olen havainnut bulgarianjukurtin soveltuvimmaksi juureksi. Jugurtoitumiseen vaikuttaa erityisesti ympäröivä lämpötila jogurtoitumisen alkuvaiheessa.
Omasta jukrutista on tullut varsin hapanta, mikä sopii hyvin. Olen keittänyt maitoa vesihauteessa 20-60 min, 2 litran kattila 3 litran kattilan sisällä. Haudeveden olen kerännyt talteen Mehukattitonkkaan, ja käyttänyt sitä lämmönvaraajana kylmäkassissa. Kun maito on jäähtynyt (joskus jäähdytän kylmässä vesihauteessa), olen sekoittanut maitoon edellisestä satsista jäänyttä jököttiä ja laittanut em. varaajan seuraksi kylmäkassiin. Seuraavana aamuna jogurtti on ollut valmista, ja on onnistunut aina (paitsi kerran, jolloin joukkoon oli livahtanut hiivaa). Lisään jugurttia usein linssikeittoihin ja curryyn, ja teen valkosipulikastiketta ja muita jugurttikastikkeita kasvisruoille.
Toinen kommentoitava aihe on sima. Viimeisin kokeilu on ollut "ginger ale". Siinä normaali simasatsi on maustettu tuoreella, raastetulla inkiväärillä, noin 1 rkl per litra. Inkivääri on syytä pakata uuttamiseen soveltuvaan pussiin. Maku on hyvä, sima ei ole tosin ihan valmista vielä.
Leipäkokeilut
Uusimpia kokeilujani ovat olleet perinteiset leipätyypit. Memmamakkaroiden yhteydessä kokeilin mämmileipää, ja sen jälkeen olen vääntänyt yhden jos toisenkin leivän. Hiivaleivät ovat olleet rievä-tyyppiä, mutta sovitettuna omaan pirtaan. Tässä ohjeet:
Sekaruisrievä
hiivaa
suolaa
5 dl vettä
2,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl ruismallasta
1 dl ohrajauhoja
n. 4 dl vehnäjauhoja
Kauraleipä
hiivaa
suolaa
5 dl vettä
8 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
n 4 dl vehnäjauhoja
Uunin lämpötila molemmissa 250 astetta, paistoaika n. 20 min
Sekoita valitsemasi hiivatyypi ja suola pieneen vesitilkkaan, ja lisää loput vedestä. Sekoita joukkoon muut jauhot kuin vehnäjauhot, ja anna turvota muutama minuutti, ehkä 10-20. Sekoita joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina on omaan makuusi sopivan kimmoisa. Alusta vielä taikinaa haluttuun sitkoon. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Kun taikina on kohonnut, laita uuni lämpiämään, ja halutessasi anna pellin lämmetä uunin sisällä. Sillä aikaa pyöräytä taikinasta hyvin jauhotetulla alustalla 2 isompaa tai 4 pientä rieskaa liian paljoa taikinaa käsittelemättä. Pohja saa olla hyvin jauhotettu.
Leikkaa terävällä, kostutetulla veitsellä leipien pintaan vajaan sentin syvyisiä viiltoja, esim. yksinkertainen ristikuvio, huuhetele tarvittaessa veitseen tarttunut taikina. Anna nouta liinan alla, kunnes uuni on kuuma. Liu'uta leivät varovasti kuumalle pellille ja laita uuniin.
Paista vähintään 20 minuuttia, tai niin kauan kuin uskallat, ilman että leipä palaa. Laita paistuneet leivät koriin liinan alle, jolloin kosteus leivässä tasaantuu.
Kirsikan kanssa olemme syöneet lähinnä pikkurieskoja, se kun on näppärän kokoinen satsi yhdeksi päiväksi. Aamiaisella leikkaa leivän kahtia ja halkaisee puolikkaan, niin molemmille on hyvänkokoinen käntty. Toisen puolikkaan voikin napostella sitten myöhemmin.
Juuresta valmistettu ruisleipä
Tein männä viikolla myös ruisleipää enemmän tai vähemmän perinteisellä tavalla ilman hiivaa, juuresta. Hyvää tuli, Kirsikan tuomiot olivat "tässä on tämmönen jännä maku" uunituoreesta ja "aika lailla sellaista kuin meillä kotona" jäähtyneestä tuoteesta, eli sanoisin, että kokeilu oli aika onnistunut. Juuren tein haarukoimalla netistä erilaisia ohjeita, samoin leivät. Moniin mielenkiintoisiin vaihtoehtoihin törmäsin, kuten silputtuun kaaliin tai hapankaalin liemeen, ruisleivän sisältöön ja tietysti jogurttiin. Wanhoina hyvinä aikoina tiedettiin, miten asiat tehdään, mutta joskus homma on tehty tarpeettoman monimutkaiseksi. Sähköuunikin näytti toimivan, eli välttämättä ei tarvitse sitä omaa kiviuunia sinne yksiöön väkertää.
Leivän juuren ideana on se, että jauhojen, taikinatiinun, ilman tai lisätyn massan pieneliöt napostelevat jauhoissa eri muodoissa olevia hiilihydraatteja. Pieneliöt röyhtäilevät hiilidioksidia, joka nostattaa taikinaa, ja kakkivat mm. maitohappoa, mikä hapattaa taikinan. Monissa blogeissa taikina kohosi ehkä noin kolmanneksen verran, mutta oma taikinani kohosi kyllä huomattavasti runsaammin.
Juuri:
n. 3 dl vettä
n. 0,5 dl luonnonjogurttia
n. 2 dl ruisjauhoja
ropsaus rusinoita
Sekoita ainekset. Anna käydä lämpimässä paikassa (esim. jääkaapin päällä kaapissa) 3-4 päivää. Toisena päivänä juuri jo kuplii ja tuoksuu raikkaan happamalta. Kun juuri on pari päivää kuplinut ja on hapanta, se on valmista. Käytä osa tai kaikki juuri leipätaikinaan. Juurta voi pakastaa, kuivata, ja siitä voi leipoa leipää.
Leipä:
Juurta
suolaa
5 dl vettä (tein tosin kaksinkertaisen annoksen)
5 dl ruisjauhoja
myöhemmin ehkä n. 3-4 dl ruisjauhoja
Paistolämpötila: 200 asetta
Sekoita juuri ensin pienehköön määrään vettä. Lisää loput vedestä ja sekoita joukkoon 5 desiä jauhoja. Anna hapantua yön yli. Alusta aamulla pehmeä taikina lisäämällä ensin suolan ja sitten ruisjauhoja. Taikinan käsittely voi olla haastavaa, koska se on tarttuvaa, eikä siinä ole varsinaista sitkoa. Jauhota käsiä jatkuvasti, ja jauhota taikinan pintaa tarvittaessa. Alustus helpottuu, kun taikina on tarpeeksi kiinteä ja sen siirtää runsaasti jauhotetulle alustalle.
Leivo leipiä, ja laita ne kohoamaan hyvin jauhotetulle alustalle. Itse tein reikäleipiä, reiät kostutetulla lasilla. Kirsikan mummo kohottaisi leivät ensin "Madonnan tisseinä" (ks. mämmirievä), mutta itse yksinkertaistin prosessia. Töki haarukalla pintaan reikiä, vain muutaman millin syvyyteen. Anna kohota liinan alla.
Viskaa uuniin jonnin verran vettä. Paista leivät haluttuun kypsyyteen. 20 minuuttia vaikutti riittävän, eikä 30 minuuttiakaan ollut liian kauaa. Leivän pohjasta tuli kokeilujen perusteella parempi, kun sen paistoi suoraan pellillä ilman leivinpaperia. Limput vaatinevat pidemmän ajan, ja ehkä matalamman paistolämpötilan.
Juurta tuli sen verran iso satsi, että loput laitoin pakkaseen. Myöhemmin aion jatkaa juurta suoraan edellisestä taikinasta, ja kokeilunvaraahan tässä on vaikka kuinka. Aion jatkaa kokeiluita myös hiivajuurella vaaleampien leipien kanssa.
Ensi kerralla varmaan pitänee palailla puutarhurointiin ruokablogaamisen ohella.
Aluksi voisin mainita muutamalla sanalla asioista, joita olen kommentoinut aiemmin blogissani.
Ensinnäkin, kotikutoisesta jukrutista on tullut jokapäiväinen juttu, eli tavaksi on tullut ostaa litra punaista maitoa ja tehdä siitä viikoksi jongurttia. Ohjeet voi lukea aiemmasta tekstistäni, tässä vain tarkennuksia. Kokeiltuani eri tapoja ja jugurttipohjia olen havainnut bulgarianjukurtin soveltuvimmaksi juureksi. Jugurtoitumiseen vaikuttaa erityisesti ympäröivä lämpötila jogurtoitumisen alkuvaiheessa.
Omasta jukrutista on tullut varsin hapanta, mikä sopii hyvin. Olen keittänyt maitoa vesihauteessa 20-60 min, 2 litran kattila 3 litran kattilan sisällä. Haudeveden olen kerännyt talteen Mehukattitonkkaan, ja käyttänyt sitä lämmönvaraajana kylmäkassissa. Kun maito on jäähtynyt (joskus jäähdytän kylmässä vesihauteessa), olen sekoittanut maitoon edellisestä satsista jäänyttä jököttiä ja laittanut em. varaajan seuraksi kylmäkassiin. Seuraavana aamuna jogurtti on ollut valmista, ja on onnistunut aina (paitsi kerran, jolloin joukkoon oli livahtanut hiivaa). Lisään jugurttia usein linssikeittoihin ja curryyn, ja teen valkosipulikastiketta ja muita jugurttikastikkeita kasvisruoille.
Toinen kommentoitava aihe on sima. Viimeisin kokeilu on ollut "ginger ale". Siinä normaali simasatsi on maustettu tuoreella, raastetulla inkiväärillä, noin 1 rkl per litra. Inkivääri on syytä pakata uuttamiseen soveltuvaan pussiin. Maku on hyvä, sima ei ole tosin ihan valmista vielä.
Leipäkokeilut
Uusimpia kokeilujani ovat olleet perinteiset leipätyypit. Memmamakkaroiden yhteydessä kokeilin mämmileipää, ja sen jälkeen olen vääntänyt yhden jos toisenkin leivän. Hiivaleivät ovat olleet rievä-tyyppiä, mutta sovitettuna omaan pirtaan. Tässä ohjeet:
Sekaruisrievä
hiivaa
suolaa
5 dl vettä
2,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl ruismallasta
1 dl ohrajauhoja
n. 4 dl vehnäjauhoja
Kauraleipä
hiivaa
suolaa
5 dl vettä
8 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
n 4 dl vehnäjauhoja
Uunin lämpötila molemmissa 250 astetta, paistoaika n. 20 min
Sekoita valitsemasi hiivatyypi ja suola pieneen vesitilkkaan, ja lisää loput vedestä. Sekoita joukkoon muut jauhot kuin vehnäjauhot, ja anna turvota muutama minuutti, ehkä 10-20. Sekoita joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina on omaan makuusi sopivan kimmoisa. Alusta vielä taikinaa haluttuun sitkoon. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Kun taikina on kohonnut, laita uuni lämpiämään, ja halutessasi anna pellin lämmetä uunin sisällä. Sillä aikaa pyöräytä taikinasta hyvin jauhotetulla alustalla 2 isompaa tai 4 pientä rieskaa liian paljoa taikinaa käsittelemättä. Pohja saa olla hyvin jauhotettu.
Leikkaa terävällä, kostutetulla veitsellä leipien pintaan vajaan sentin syvyisiä viiltoja, esim. yksinkertainen ristikuvio, huuhetele tarvittaessa veitseen tarttunut taikina. Anna nouta liinan alla, kunnes uuni on kuuma. Liu'uta leivät varovasti kuumalle pellille ja laita uuniin.
Paista vähintään 20 minuuttia, tai niin kauan kuin uskallat, ilman että leipä palaa. Laita paistuneet leivät koriin liinan alle, jolloin kosteus leivässä tasaantuu.
Kirsikan kanssa olemme syöneet lähinnä pikkurieskoja, se kun on näppärän kokoinen satsi yhdeksi päiväksi. Aamiaisella leikkaa leivän kahtia ja halkaisee puolikkaan, niin molemmille on hyvänkokoinen käntty. Toisen puolikkaan voikin napostella sitten myöhemmin.
Juuresta valmistettu ruisleipä
Tein männä viikolla myös ruisleipää enemmän tai vähemmän perinteisellä tavalla ilman hiivaa, juuresta. Hyvää tuli, Kirsikan tuomiot olivat "tässä on tämmönen jännä maku" uunituoreesta ja "aika lailla sellaista kuin meillä kotona" jäähtyneestä tuoteesta, eli sanoisin, että kokeilu oli aika onnistunut. Juuren tein haarukoimalla netistä erilaisia ohjeita, samoin leivät. Moniin mielenkiintoisiin vaihtoehtoihin törmäsin, kuten silputtuun kaaliin tai hapankaalin liemeen, ruisleivän sisältöön ja tietysti jogurttiin. Wanhoina hyvinä aikoina tiedettiin, miten asiat tehdään, mutta joskus homma on tehty tarpeettoman monimutkaiseksi. Sähköuunikin näytti toimivan, eli välttämättä ei tarvitse sitä omaa kiviuunia sinne yksiöön väkertää.
Leivän juuren ideana on se, että jauhojen, taikinatiinun, ilman tai lisätyn massan pieneliöt napostelevat jauhoissa eri muodoissa olevia hiilihydraatteja. Pieneliöt röyhtäilevät hiilidioksidia, joka nostattaa taikinaa, ja kakkivat mm. maitohappoa, mikä hapattaa taikinan. Monissa blogeissa taikina kohosi ehkä noin kolmanneksen verran, mutta oma taikinani kohosi kyllä huomattavasti runsaammin.
Juuri:
n. 3 dl vettä
n. 0,5 dl luonnonjogurttia
n. 2 dl ruisjauhoja
ropsaus rusinoita
Sekoita ainekset. Anna käydä lämpimässä paikassa (esim. jääkaapin päällä kaapissa) 3-4 päivää. Toisena päivänä juuri jo kuplii ja tuoksuu raikkaan happamalta. Kun juuri on pari päivää kuplinut ja on hapanta, se on valmista. Käytä osa tai kaikki juuri leipätaikinaan. Juurta voi pakastaa, kuivata, ja siitä voi leipoa leipää.
Leipä:
Juurta
suolaa
5 dl vettä (tein tosin kaksinkertaisen annoksen)
5 dl ruisjauhoja
myöhemmin ehkä n. 3-4 dl ruisjauhoja
Paistolämpötila: 200 asetta
Sekoita juuri ensin pienehköön määrään vettä. Lisää loput vedestä ja sekoita joukkoon 5 desiä jauhoja. Anna hapantua yön yli. Alusta aamulla pehmeä taikina lisäämällä ensin suolan ja sitten ruisjauhoja. Taikinan käsittely voi olla haastavaa, koska se on tarttuvaa, eikä siinä ole varsinaista sitkoa. Jauhota käsiä jatkuvasti, ja jauhota taikinan pintaa tarvittaessa. Alustus helpottuu, kun taikina on tarpeeksi kiinteä ja sen siirtää runsaasti jauhotetulle alustalle.
Leivo leipiä, ja laita ne kohoamaan hyvin jauhotetulle alustalle. Itse tein reikäleipiä, reiät kostutetulla lasilla. Kirsikan mummo kohottaisi leivät ensin "Madonnan tisseinä" (ks. mämmirievä), mutta itse yksinkertaistin prosessia. Töki haarukalla pintaan reikiä, vain muutaman millin syvyyteen. Anna kohota liinan alla.
Viskaa uuniin jonnin verran vettä. Paista leivät haluttuun kypsyyteen. 20 minuuttia vaikutti riittävän, eikä 30 minuuttiakaan ollut liian kauaa. Leivän pohjasta tuli kokeilujen perusteella parempi, kun sen paistoi suoraan pellillä ilman leivinpaperia. Limput vaatinevat pidemmän ajan, ja ehkä matalamman paistolämpötilan.
Juurta tuli sen verran iso satsi, että loput laitoin pakkaseen. Myöhemmin aion jatkaa juurta suoraan edellisestä taikinasta, ja kokeilunvaraahan tässä on vaikka kuinka. Aion jatkaa kokeiluita myös hiivajuurella vaaleampien leipien kanssa.
Ensi kerralla varmaan pitänee palailla puutarhurointiin ruokablogaamisen ohella.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Mämmikouran rievä
Lupasin eilisessä blogissa kuvia memmamakkaroista. Mämmi oli paistunut kystäksi kymmenen aikaan illalla, joten makkaran vääntö siirrettiin täksi aamuksi.
Ensin Kirsikan taltioima aito mämmikouran jälki:
Nalle ja Karhu auttoivat työssä. Karhu, mesikämmenistä tummempi, on erityisen innokas osallistumaan kaikkeen uuteen. Nalle on enemmän pohdiskelevaa tyyppiä, ja taipuvainen pieneen melankoliaan. Mutta kenelle kuuluvat nuo elmukelmun takaa kurkistavat velmut silmät?
CIA:n nurkan taakse panoroivalla loputtomalla zoomilla varustetulla kameralla kaverin henkilöllisyyden selvittäminen ei ole temppu eikä mikään: se on JellyCat!
JellyCatilta on kielletty kaikki makea neljännen ohitusleikkauksen jälkeen. Ovelana otuksena Jellyllä on valtavan hyvät piileksimisen taidot. Erityisen nopeaksi sitä ei voi kuitenkaan väittää, toisin kuin uteliastakin uteliaampaa Karhua. Olen tavoistani poiketen onnistunut leikkaamaan siistin suikaleen tuorekelmua, ja siinä mötköttää päällä sitä ihteään: kotikutoista mämmiä.
Ah, Nalle sai JellyCatin ajoissa kiinni. Ensimmäiset memmamakkarat on pyöritelty, ja päät on sidottu pakkausnarulla.
Valmiit memmamakkarat ja ylpeä Nalle.
Lopuista mämmeistä mämmikoura väänsi mämmirievän. Periaatteessa perusriävän ohje käy tähän, ks. esimerkiksi Soppakauhan sivuilla oleva resepti. Mämmissä on kuitenkin yli 50 prosenttia vettä, varsinkin tästä satsista tuli kosteahko, joten reseptiin ei välttämättä tarvitse lisätä ollenkaan vettä, kunhan mämmiä on riittävästi. Kokeilemalla tulin siihen tulokseen, että yhtä mämmidesiä kohden 3/4 desiä jauhoja on hyvä määrä.
Mämmikouran rievä (1 kappale)
n. 4 desilitraa kotikutoista, löysähköä mämmiä
n. 3 desilitraa vehnäjauhoja
0,75 tl suolaa
1/2 pussia kuivahiivaa ja n. 1 rkl vettä
Liota kuivahiiva ja suola pieneen vesitilkkaseen. Sekoita mämmiin. Alusta mämmistä ja vehnäjauoista pehmeä taikina. Anna nousta kaksinkertaiseksi.
Siirrä taikina jauhotetulle alustalle. Muotoile taikinasta vähän ysäri-Madonnan ruuttatissiä muistuttava, mutta paljon litteämpi leipä. Ripottele päälle ruisjauhoa, anna nousta liinan alla.
Lämmitä uuni ja uunin sisällä uunipelti 250 asteiseksi. Liu'uta kohonnut leipä kuumalle pellille, pistele leipään haarukalla reikiä. Paista noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyys koputtelemalla pohjaa: jos kumisee ontosti, niin pitäisi olla valmis.
Lopputulos muistuttaa maultaan hieman saaristolaisleipää, mutta kyllä se on täysverinen rievä ihanan rapeine kuorineen. Mehevää, rukiista, hivenen makeaa, mutta pienen kitkeryyden tasapainottamaa, tuhtia leipää.
Pahoittelut kaikille ruokapornon ystäville. Jos olisin sipaissut kunnon setin voita päälle ja ottanut pari lähikuvaa, niin en olisi enää voinut väittää blogiani perheystävälliseksi.
Ensin Kirsikan taltioima aito mämmikouran jälki:
Nalle ja Karhu auttoivat työssä. Karhu, mesikämmenistä tummempi, on erityisen innokas osallistumaan kaikkeen uuteen. Nalle on enemmän pohdiskelevaa tyyppiä, ja taipuvainen pieneen melankoliaan. Mutta kenelle kuuluvat nuo elmukelmun takaa kurkistavat velmut silmät?
CIA:n nurkan taakse panoroivalla loputtomalla zoomilla varustetulla kameralla kaverin henkilöllisyyden selvittäminen ei ole temppu eikä mikään: se on JellyCat!
JellyCatilta on kielletty kaikki makea neljännen ohitusleikkauksen jälkeen. Ovelana otuksena Jellyllä on valtavan hyvät piileksimisen taidot. Erityisen nopeaksi sitä ei voi kuitenkaan väittää, toisin kuin uteliastakin uteliaampaa Karhua. Olen tavoistani poiketen onnistunut leikkaamaan siistin suikaleen tuorekelmua, ja siinä mötköttää päällä sitä ihteään: kotikutoista mämmiä.
Ah, Nalle sai JellyCatin ajoissa kiinni. Ensimmäiset memmamakkarat on pyöritelty, ja päät on sidottu pakkausnarulla.
Valmiit memmamakkarat ja ylpeä Nalle.
Lopuista mämmeistä mämmikoura väänsi mämmirievän. Periaatteessa perusriävän ohje käy tähän, ks. esimerkiksi Soppakauhan sivuilla oleva resepti. Mämmissä on kuitenkin yli 50 prosenttia vettä, varsinkin tästä satsista tuli kosteahko, joten reseptiin ei välttämättä tarvitse lisätä ollenkaan vettä, kunhan mämmiä on riittävästi. Kokeilemalla tulin siihen tulokseen, että yhtä mämmidesiä kohden 3/4 desiä jauhoja on hyvä määrä.
Mämmikouran rievä (1 kappale)
n. 4 desilitraa kotikutoista, löysähköä mämmiä
n. 3 desilitraa vehnäjauhoja
0,75 tl suolaa
1/2 pussia kuivahiivaa ja n. 1 rkl vettä
Liota kuivahiiva ja suola pieneen vesitilkkaseen. Sekoita mämmiin. Alusta mämmistä ja vehnäjauoista pehmeä taikina. Anna nousta kaksinkertaiseksi.
Siirrä taikina jauhotetulle alustalle. Muotoile taikinasta vähän ysäri-Madonnan ruuttatissiä muistuttava, mutta paljon litteämpi leipä. Ripottele päälle ruisjauhoa, anna nousta liinan alla.
Lämmitä uuni ja uunin sisällä uunipelti 250 asteiseksi. Liu'uta kohonnut leipä kuumalle pellille, pistele leipään haarukalla reikiä. Paista noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyys koputtelemalla pohjaa: jos kumisee ontosti, niin pitäisi olla valmis.
Lopputulos muistuttaa maultaan hieman saaristolaisleipää, mutta kyllä se on täysverinen rievä ihanan rapeine kuorineen. Mehevää, rukiista, hivenen makeaa, mutta pienen kitkeryyden tasapainottamaa, tuhtia leipää.
Pahoittelut kaikille ruokapornon ystäville. Jos olisin sipaissut kunnon setin voita päälle ja ottanut pari lähikuvaa, niin en olisi enää voinut väittää blogiani perheystävälliseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)