Pappi, lukkari ja sitä rataa

Vakoilujännärin ei tarvitse olla Bond ollakseen toimiva. Asian todisti jo Len Deighton, josta itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta muuten kuin Michael Cainen tähdittämästä elokuvasta Salaisen agentin kansio. Elokuvassa Caine esittää tiedustelupalvelun tavallista jalkamiestä, jonka kyvyt ovat sanotaanko vaikka inhimilliset verrattuna nykyisiin muistinsamenettäneisiin superagentteihin ja vastaaviin.

Le Carrén hahmot toimivat vastaavalla maaperällä. Osa saattaa olla herrasmiesvakoojia, mutta myös he pyörivät ruskeansävytteisessä maailmassa, jossa tupakansavu on pinttynyt kulahtaneisiin huonekaluihin ja jossa edustustyössä juodaan Etelä-Afrikasta tuotua halpaa sherryä, joka on naamioitu oikeaksi tavaraksi kaatamalla se karahveihin.

Pappi lukkari talonpoika vakooja onnistuu välittämään Le Carrén kirjojen nukkavierun tunnelman mainiosti. Melkein voi kielensä päällä maistaa kupin pohjalle tuntikausiksi jääneen kitkeröityneen teentilkkasen suussaan. "Oikeaan" vakoilutyöhön liittyvä loputon paperityö kuvataan myös onnistuneesti unohtamatta kuitenkaan muistuttaa vakoilun vaaroista. Tällä kertaa väkivaltaa ei varsinaisesti näytetä, vaan "pelaajat" lähinnä todistavat väkivallan raakoja seuraamuksia. Ovenraosta näkyvä vilaus näyttäisi vihjaavan, että kun hyökkäys tulee, sitä on käytännössä mahdotonta pysäyttää.

Näyttelijävalinta tukee myös realistista vaikutelmaa. Le Carrén romaanille uskollisesti näyttelijöiksi on valittu ikääntyviä näyttelijöitä, joita ei ole liiaksi sliipattu. Oli riemastuttavaa nähdä hahmoilla rumia comb-overeita. Naishahmoja oli vähän, naisiin yleensäkin viitattiin lähinnä miesten keskinäisissä keskusteluissa. Päähenkilön vaimo kuvattiin tyylikkäästi selkänsä hahmolle kääntäneenä, käytännössä kasvottomana henkilönä. Gary Oldmanin esittämä George Smiley on pitänyt itseään lahjakkaana ihmistuntijana, mutta on ilmiselvästi tehnyt virheitä vastapuolella toimivan päävihollisensa suhteen. Rakoileeko miehen usko itseensä, kun oma vaimokin on arvoitus?

Elokuva on hidastempoinen, eikä kukaan juokse lautaseinien läpi. Lisäksi tulkinta poikkeaa täysin Panaman räätälin,, toisen Le Carrén romaaniin perustuvan elokuvan, maalaamasta kuvasta ja onnistuu olemaan kiehtova pisto kiehtovan tirkistelykulttuurin arkipäivään.

On itsessään mielenkiintoista, että elokuva on tehty juuri näinä aikoina. Toisaalta elokuva on sävyltään ajaton: Neuvostoliitto on erittäin vahvasti taka-alalla ja toiminta, jos tapahtumia voi toiminnaksi sanoa, keskittyy purkutuomion partaalla olevaan, lontoolaiseen rakennukseen.

Omalla sukupolvellani tuskin on samaa painostavan kylmän sodan tuntua kuin vaikkapa vanhemmillamme. Siksi vanhojen valtion tiedote-elokuvien selailu onkin kiintoisaa. Ainakin Yhdysvalloissa TV:n täyteohjelmina käytetyt ja kouluissa näytetyt sotavoimien tiedotteet, evakuointiohjeet ja vastaavat maalaavat kuvaa maailmasta, jossa ydinpommin iskeytyminen Smalltown American asukasyhdistyksen kokoustiloihin on vain hengenvedon tai kahden päässä. "Nyt meillä on uusi hieno ohjuspuolustusjärjestelmä!" "Tällaista vahinkoa tekee sadan kilotonnin ydinpommi." "Näin puolustaudut laskeumalta."

Asiaan on tarttunut myös Charles Stross mainioissa Laundry files -kirjoissaan. Stross yhdistää tupakantumpinkatkuiseen vakoilujännäriin myös tietotekniikkaa, kvanttimekaniikkaa ja lovecraftilaista kauhua, mutta nämä aiheet ja niiden käsittely ansaitsevat oman blogitekstinsä.

Lopuksi vielä Dexter-fanien iloksi Salaisen agentin kansion alkutekstit, suosittelen toki muillekin.

Tarkaksi mieheksi nimetön (elokuvassa Harry Palmeriksi nimetty) ei anna kahvin hautua kovin pitkään.

Fallout-fanien kannattaa katsastaa myös pelin tekijöitä mitä ilmeisimmin innoittanut dokkari.

Sean Connery is like Nicolas Cage?

Eilen oli katsontavuorossa Coenin veljesten Nicolas Cage -elokuva Arizona Baby ajalta, jolloin Kaakki kaiketi vielä osasi valikoida elokuvatarjoukset suht järkevästi. Siitä tuli mieleeni aihe, josta on ollut pitkään tarkoitus kirjoittaa.

Sean Connery on vuosikymmenien saatossa valinnut joitakin elokuvarooleja samalla periaatteella kuin nykyään jokseenkin pimahtaneelta vaikuttava Nicolas Cage. Connery vain pystyy tekemään käsittämättömiä valintoja ilman seuraamuksia. Hänet tunnetaan ikuisesti James Bondina ja hänen charminsa on jykevä kilpi, jonka ansiosta outoudet lasketaan huumorin ja röyhkeyden piikkiin.

Tietysti osa valinnoista juontaa Conneryn alku-uran historiallisista draamoista. Jos on esiintynyt historiallisessa draamassa, niin voi esittää mitä tahansa kansallisuutta, eikö vain? Conneryn Schcottisch accschent ei missään nimessä riko illuusiota hänen esittäessään berberi Mulai Ahmed er Raisulia (Tuuli ja Leijona), Roal Amundsenia (Punainen teltta), arabi Abdul-Muhsenia (Seuraava saalis) tai vaikkapa kuningas Agamemnonia (Aikavarkaat). Ei tietenkään sovi unohtaa Marko Ramiuschchia, venäläistä sukellusvenekapteenia Punaisen lokakuun metsästyksessä, tai Baskervillen Williamia Ruusun nimessä. On myös vaikea kuvitella Conneryä länkkärinä, mutta Shalakossa tämäkin on toteutunut.

Paras Conneryn kummallisuuksista lienee kuitenkin Highlander, joka on heikkouksistaan huolimatta todellinen klassikko. Elokuvassa Connery esittää muinaisessa Egyptissä syntynyttä, espanjalaistunutta Juan Sanchez Villa-Lobos Ramirezia, joka puhuu vahvaa skottiaksenttia rinnallaan Connor MacLeod, skotlantilainen, joka puhuu kuin mies, joka on syntynyt USA:ssa ja on kansallisuudeltaan ranskalainen, viettänyt lapsuutensa Genevessä Sveitsissä ja yrittää innottomasti matkia skottiaksenttia...

Monet näistä elokuvista ovat loistavia, ja jossain määrin erikoisista kansallisuusvalinnoista huolimatta homma toimii. Pari keskinkertaisuutta joukossa ei haittaa, Wesley Snipes (pellemäinen urbaani poliisismies) - Connery (japanilaistunut poliisikapteeni John Connor) -tag team Nousevassa auringossa oli kuitenkin pettymys. Ensimmäinen Highlander ja Nouseva aurinko ovat vielä suhteellisen hillittyjä esimerkkejä kummallisuuksista verrattuna punaiseen bandolieriin ja lannevaatteeseen pukeutuneeseen Conneryyn Boormanin jossain määrin psykedeelisessä Zardozissa.

Hauskasti Connery on esiintynyt joissakin elokuvissa, joissa oli ainesta klassikoksi. Esimerkiksi Outlandissa Connery on huumeita vastaan taisteleva sheriffi... ...in spaace! Elokuva sijoittuu Jupiterin kuussa olevalle kaivosasemalle, jonka alipalkattua duunariväestöä paha korporaatio pitää ruodussa toimittamalla asemalle salaa halpaa mutta huipputehokasta amfetamiinia.

Kaivosaseman valkokaulusväki koostuu pääosin parrakkaista lippalakkimiehistä, joihin myös Connery kuuluu. Koko johtoporras on päätynyt asemalle osoittauduttuaan heikoiksi lenkeiksi aurinkokunnan muilla avaruusasemilla. Scifi-idiksenä ymäpäristö toimii, ja juoni rullaa tehokkaasti. Elokuva ei koskaan kuitenkaan saavuta riittävästi kierroksia saavuttaakseen klassikon aseman.

On myös miellyttävää nähdä kerrankin naispääosan esittäjä, joka ei ole perinteisen lattea mutta muodokas ja kaunis, miespääosaan lankeava neitokainen, vaan keski-ikäinen, kyyninen ja vahva naishahmo. Toki nainen flirttailee Conneryn kanssa, muu olisikin epäuskottavaa, mutta asia ei kosaan etene mihinkään romanttiseen kuvioon.

Elokuvaa katsellessa tuntuu, että se on innoittanut mm. Total Recallia. Lisäksi leffan peruselementit ovat huomattavasti tukevammin paikallaan kuin useimmissa scifipätkissä, eikä se liiemmin sorru huuhaa-kuvioihin tai "se on vain skifiä, kyllä yleisö sen nielee" -ajatteluun.

Toinen Conneryn scifipätkä, Kamera käy - tapa! muistuttaa premissiltään uudempia median valtaa käsitteleviä elokuvia. Connery esittää supertoimittajaa, joka pääsee elämänsä jutun jäljille. Ongelmallisesti takaa löytyy hallituksen juonia terroristien kanssa, asekauppaa ja muuta likaista peliä. Harmillisesti en ole itse vielä elokuvaa nähnyt, mutta ehkä minä vielä joskus senkin näen.

En ole kuitenkaan vielä törmännyt elokuvaan, jossa Connery ei tekisi vakuuttavaa työtä. Connery ei luovuta edes Highlander II:ssa, joka on kuitenkin yksi maailmankaikkeuden huonoimmista elokuvista. Ei sillä, etteikö Cage tekisi aina parhaansa, tai etteivätkö Cagen näyttelijäntaidot riittäisi. Mies on kuitenkin tehnyt vakuuttavaa työtä mm. Lord of Warissa ja Säämiehessä, eikä niistä nyt niin kauaa ole. Charmi, tai pikemminkin sen puute, on ongelma, minkä lisäksi tarkoituksettomia camp-rooleja yksinkertaisesti on ollut aivan liian monta putkeen. Tai ehkä kyse on sittenkin CGI-vatsalihaksissa, jotka murentavat näyttelijän kuin näyttelijän uskottavuutta.