Viimeaikojen puuhailuista

Puuhanalle ei ole päivittänyt blogiaan pitkään aikaan, vaikka onkin jonkin verran puuhaillut viime aikoina. Merkittävin puuhaprojekti oli työnimellä Milf Hunter -laukku kulkenut olkalaukku, jonka valmistin kaverille. Lopputulos oli melko onnistunut, tyyli on joiltain osin erilainen kuin aiemmissa laukuissa:

Laukku on osastoitu pituussuunnassa välikkeellä. Pääosaston päädyissä on pienet lipareet pitämässä vettä ulkopuolella. Magneettilukollisen etutaskun kyljet ovat joustavaa kromiparkittua nahkaa, pääosa samaa ruskeaa parkkinahkaa kuin mitä on tässä blogissa nähty aiemminkin. Etutaskun kuvio on hymyilevä aurinko ja kannen kuvio taas toisinto Georges Méliès'n kuu-ukosta. Laukku on kyllästetty oliiviöljyllä ja pintaan on suihkutettu kosteussuojaa. Vastaanottaja vaikutti tyytyväiseltä, vaikka epäilikin alun perin kaikenlaisia jäyniä työnimen perusteella.

Olkahihnan soljen ostin kirpparilta parinsa kanssa 10 sentin yhteishintaan. Nahka on Pelo Leatheriltä, muut osat Slöjd-Detaljerista, Brisan verkkokaupasta ja lahtelaisesta Neppinapista.

Toinen puuhaprojekti oli juhlalimppu pyhäinpäivän juhlia varten:

Leipä oli ruisjuureen leivottu, imelletty ruisvehnälimppu, muhkea sellainen. Yleensä taputtelen nämä isot tapaukset littanammiksi, mutta tällä kertaa leipä piti saada mahtumaan reppuun ja pullea muoto sopi paremmin kurpitsateemaan. Tiivis leipä sai kohota rauhassa jääkaapissa ja paistettiin vasta matkapäivänä, eikä se kohonnut juurikaan enää uunissa, joten viillot eivät ole revenneet kovinkaan paljoa.

Takki on ukin vanha vanginvartijatakki. Saatan jossain vaiheessa lyhentää takkia, vaihtaa napit ja katsoa, saisiko siihen lisättyä paksumman vuorin.

Taas ruisleipäätä

Ajattelin kirjoittaa oman vastineeni Kuusenkuiskeen kerrostaloruisleipäilystä kertovalle blogitekstille, vaikka olenkin viime aikoina kirjoitellut leipomisesta riittämiin. Blogin teksti herätti ajatuksia jo joulukuussa ja sopi hienosti yksiin omien leipäkokeilujeni kanssa. Lähtökohdat ovat samat mutta lähestymistapa erilainen, mikä ehdottomasti rikastuttaa kokemusmaailmaa.

Olen viime aikoina leiponut leipää vähintään viikoittain. Kirsikan porukat antoivat minulle joululahjaksi taikinasaavin, joten osa ajasta on kulunut ruisleipäkokeiluihin. Tässä viimeisimmät tulokset:



Kokeilujen jälkeen olen päätynyt siihen tulokseen, että kyllä se perinteinen reikäleipä sopii parhaiten omaan makuuni. Reikä on tärkeä, koska leipään muodostuu runsaasti kuorta ja kuoressa on kuitenkin suurin osa leivän mausta. Ruisleivän kuori on usein aika kovaa, joten muodot, joihin muodostuu teräviä harjanteita, voivat ikävästi rikkoa suuta. Reikäleivän pinta on kuitenkin suht sileä.

Mielestäni sopivin sähköuunissa paistettavan reikäleivän "leipäreen" koko vaikuttaisi olevan noin 425 grammaa, eli leivistä tulee pienehköjä. Sopiakseen pellille leipien on oltava myös hieman tavallista pulleampia. Reijät olen tehnyt shottilasilla. Yhdestä leivästä riittää mukavasti päiväksi kahdelle henkilölle. "Paineenpoistoventtiileitä" en ole tähän asti viitsinyt haarukalla tai tikulla pistellä, eikä lopputulos ole siitä syystä mielestäni heikentynyt.

Oma leipäreseptini (8 pientä ruisleipää):

Raski:

noin 400 g aktiivista juurta (plus vähän ylimääräistä, että jää seuraavaa kertaa varten)
8 dl vettä
600 g ruisjauhoja

Taikina:
6 dl vettä
1200 g jauhoja
n. 1,3 ruokalusikallista suolaa

Leivonta suoritetaan useammassa vaiheessa.

1. päivä
Juuren herättely. Mäiski aamulla kuivunutta taikinajuurta hieman pienemmäksi ja sekoita joukkoon ruisjauhoja ja vettä. Sekoittele muutaman tunnin kuluttua ja lisää vettä ja jauhoja. Toista muutaman tunnin välein, kunnes ilta koittaa. Iltaan mennessä juuren pitäisi alkaa kuplia.
1. päivän ilta: raski. tee raski sekoittamalla juureen vesi ja ruisjauhot. Anna käydä yön yli, kansi astian päälle.

2. päivä
Sekoita aamulla raskiin taikina-ainekset. Anna käydä pari tuntia.

Pyörittele taikinasta palloja. Litistä pallot suunnilleen haluttuun paksuuteen ja paina shottilasilla keskelle reikä. Aseta leivät runsaasti jauhotetulle liinalle kohoamaan, päälle hieman kostutettu liina. Itse teen leivät yksi kerrallaan ja käytän apuna runsaasti jauhoja, ruistaikina kun tuppaa tarttumaan. Anna kohota n. 2 tuntia.

Paista leipiä ensin 5-10 minuuttia 250 asteisessa uunissa, johon olet heittänyt 1/4-1/3 lasillisen vettä. Laske uunin lämpötilaa ja päästä kosteutta uunista, anna paistua vielä 20-30 minuuttia, kunnes koputtamalla tuntuvat kypsiltä. Itse annan leipien jäähtyä käännettyinä ylösalaisin, koska pidän kovasti rapeasta kuoresta.

Yhteenveto aikataulutuksesta:
1. Juuren herättely: n. 12 tuntia. Varsinaista työtä on suht vähän. (9:00-21:00)
2. Raskin käymisaika: n. 12 tuntia. (esim. yön yli) (21:00-9:00)
3. Taikinan lepoaika: 2 tuntia. (9:00-11:00)
4. Leipien kohotusaika: 2 tuntia. (11:30-12:30)
5. Paistoaika: 5-10 min (250 astetta), 20-30 min (200 astetta) (kaksi pellillistä: n. 12:30-14:00)

Huonelämpötila on n. 22-24 astetta. Mitä lämpimämmät olosuhteet, sitä nopeammin mikroelävät tekevät työnsä. Yli 36 asteen lämpötilaa ei kuitenkaan kaiketi suositella. Leivän happamuutta voi lisäksi säädellä muuttamalla raskin määrää ja taikinan lepoaikaa.

Kotona työskentelevän on suht helppo sovittaa jopa arkiaikataulut leipien paistoa ajatellen. Työssäkäyvälle homma lienee ongelmallisempaa arkena, mutta viikonloppuprojektina ruisleipä luonnistuu kyllä ja vieläpä helposti.

Vielä sananen tai pari leivän juuresta. Taikinasaavi ei ole mikään ehdoton tarve, itse käytän sitä ihan perinteitä kunnioittaakseni ja kun sellainen nyt sattuu olemaan. Iso lasipurkki käy aivan yhtä hyvin. Juuren voi herätellä purkissa ja siirtää tarvittavan määrän varsinaiseen taikina-astiaan. Juuren voi antaa kuivua purkissa ja herätellä taas seuraavalla kerralla. Useinhan juurta kehotetaan säilyttämään jääkaapissa ja ruokkimaan tietyin väliajoin, mutta minusta juuren ylläpitäminen tällä tavalla on hieman hankalaa, minkä lisäksi jatkuvasti elävän juuren määrä lähtee lopulta täysin lapasesta.

Itselläni on tällä hetkellä kaksi juurta: ruisjuuri, joka asustaa taikinasaavissa (leivonnan jälkeen saa kuivua ja herättelen sen taas seuraavalla kerralla) sekä vehnäjuuri, joka asustaa isossa lasipurkissa (leivonnan jälkeen saa kuivua). Itse asiassa käytin vehnäjuuren siemenenä ruisjuurta, koska vehnäjauhoista alkunsa saanut juuri ei vaikuttanut kohotuskyvyllään. Ja kyllä, vehnäjuurella kohotettu vehnäleipä maistuu aivan erilaiselta kuin ruisjuurella kohotettu.

Määrien hallinta on helpompaa, kun juurta säilytetään purkissa. Vehnäleipien leivonnassa suhteilla on perinteistä ruisleipää suurempi merkitys.

Seuraavan juuren aion kasvattaa oluen sakasta. Olen joskus leiponut ale-hiivasta sämpylöitä, jotka saivat hiivasta mahtavan hedelmäisen maun.

Luulen, että leipä- ja leipomusblogitekstit saavat jäädä vähäksi aikaa tauolle. Totta kai jos joku toivoo jatkoa, niin kirjoittelen lisää.