Nahkatouhuja

Nahkatyötkään eivät ole jääneet, laukkuja syntyy aina silloin tällöin. Olen myös kiinnostunut jonkin verran nahan värjäys- ja sävytystavoista. Tähän asti olen tyytynyt säätelemään nahan sävyä eriasteisilla oliiviöljykäsittelyillä.

Tekemieni saumojen laatu ei kuitenkaan vielä ole sillä tasolla, jonka kaipaisin: värjäämättömässä nahassa kerrosten väliset liimapurseet saavat sauman näyttämään epätasaiselta. Syrjäväriä siis kaivattaisiin. Ennen erityisesti kyseiseen tarkoitukseen suunniteltujen värien hankintaa (värejä ei kivijalkakaupoista saa, suutarinliikkeestä tosin kysymymällä varmasti saa) olen kokeillut muita vaihtoehtoja.

 Mielenkiintoisin menetelmä on ollut rautaoksidikäsittely: rauta reagoi nahan parkkiaineiden kanssa, jolloin nahkaan tulee harmaa vivahde. Rasvattuna riittävästi käsitelty nahka on lähellä grafiitinharmaata, vaikka punaruskea sävy vielä tulee läpi.

Tein kokeita myös parkkiteellä, mutta en nähnyt tuloksissa eroa.

Koesarja

Eri pitoisuuksien testausta, koepalat öljytty

Iso koepala, märkänä käsittelyn jälkeen

Kuiva koepala

Menetelmä sopii nahan läpivärjäykseen. Saumakohdissa on rautaoksidikäsittelyn jälkeen sama ongelma kuin ennenkin, minkä lisäksi liuos läpäisee nahkaa tehokkaasti, eli ylivärjäytymistä on vaikea hallita.

Rautaoksidikäsitelty, hiekkapaperilla hiottu sauma

Kiillotettu sauma. Grafiitinharmaa ei oikein sovi nahan luonnolliseen väriin.

Vastaava värjäämätön sauma

Hankin myös keltaista nahkakäyttöön tarkoitettua akryylimaalia, joka toimii varsin hyvin. Maali on peittävää ja muodostaa puolikiiltävän, joustavan kalvon.

Mielenkiintoisin kokeilu tähän mennessä on ehkä ollut mehiläisvahaliidut. Yksinään liidut eivät sovellu syrjävärikäyttöön, koska saumasta irtoaa hangatessa väriä. Saumojen käsittely PU-liimalla kuitenkin tuntuu poistavan ongelman. Käytännössä aion jatkossa kiillottaa saumat ensin satulasaippualla, sitten levittää saumoihin vahaliitua, sitten sivellä kerroksen PU-liimaa ja lopuksi vielä kiillottaa reunat suojaavalla vahalla.

Sininen ja violetti tuntuvat sarjan väreistä sopivimmilta syrjärvärjäykseen, mutta aion kokeilla myös värisekoituksia.

Uusimman laukkuni, pienen lähettilaukun, sain valmiiksi ennen värikokeiluja. Innoituksen sain ruskean nahkalaukun sivutaskusta, joka osoittautui Ruotsin-reissulla erittäin näppäräksi varsinkin kaljapullojen kuljetukseen.

Marmorointi on nahan käsittelyn tulosta: ennen kappaleiden leikkausta levitin nahalle oliiviöljyä, valmiiseen laukkuun nahkarasvaa ja lopuksi sivelin pintaan vielä kerroksen oliiviöljyä. Saa nähdä, jääko kuviointi näkyviin.

Vähän osviittaa laukun koosta. Vaikea kuvattava tämä pirulainen.

Hihnassa käytin rapukoukkuja ja teräksisiä, 25-millisiä suitsisolkia. Tilasin solkia kerralla kymmenen, koska sopivia solkia ei tunnu oikein löytyvän mistään.

Tällä kertaa en käyttänyt sivukappaleiden valmistuksessa lestejä, vaan rakensin sivukappaleista ja pohjakappaleesta yhden palikan, johon ompelin etu- ja takakappaleen kiinni.

Tässä vielä solki. Syrjien kiillotuksessa olen tähän asti käyttänyt veden ja PU-liiman seosta, mutta liima ei tunnu kuitenkaan olevan paras vaihtoehto. Tällä kertaa leikkasin syrjäat, hioin ne hiekkapaperilla, kiillotin vaahdotetulla satulasaippualla ja syrjien kuivuttua kiillotin vielä vahalla (parafiinin ja mehiläisvahan seoksella). Minusta mattakiiltoinen vahapinta tuntuu miellyttävältä ja luonnolliselta ja sen pitäisi kestää hyvin. Saumoissa olen käyttänyt itse vahaamaani Bockensin nypläyslankaa (18/3, Jatan aitasta)

Lopuksi laukku vielä syrjällään. Saumoissa on vielä jonkin verran petraamista: tässä projektissa suurin virheeni oli ommella saumat ennen syrjien kiillottamista, joten ompeleet eivät näytä aivan niin huollitelluilta kuin haluaisin. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen laukun malliin, vaikka ihan kaikkeen käyttöön se ei sovellukaan.

Isosisko-laukku

Tein ensimmäisen nahkalaukkuni syyskuussa 2013. Heti alusta oli selvää, että laukut taitavat olla minun juttuni. Summassa sain aika monta asiaa kohdalleen, tietenkin monta asiaa meni pieleenkin. Joka tapauksessa vaimoni oli tyytyväinen laukkuunsa ja se on ollut kovassa käytössä vuosikaudet. Ajatus korvaajasta on kuitenkin pyörinyt mielessäni pitkän aikaa ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, ehkä nyt oli sopiva hetki.

Olen mielessäni pitänyt uutta laukkua "isona siskona", koska se kuuluu tavallaan samaan sarjaan kuin pikkuinen kameralaukku, jonka tein sitä ennen. Laukkuja yhdistää useampi tekijä: ne on mitoitettu ja sommiteltu samaan tapaan, ja niissä on käytetty laatikko-ommelta.

Halusin säilyttää jotain ensimmäisen laukun tyylistä, joten otin mallia soljen kiinnityksestä. Ensin alkuperäinen:

Sitten uusi:

Suunnittelun lähtökohdista mainittakoon omat kokemukseni laukuistani. Alkuperäisessä laukussa käytetty sivupalikkarakenne tekee laukusta kulmikkaan. Kulmat tuppaavat osua asioihin ja tuntuvat aika kovilta. Lisäksi laukun syvyys oli noin 12 cm, joten se oli melko ulkoneva ja siten omalla tavallaan hankala. Uusi laukku on kookas, mutta kapea. Olisin ehkä tehnyt laukusta nykyistä kapeamman, mutta irrotettavalla etsimellä varustettu Olympus E-PM1 on ulkomittojensa puolesta hankalahko paketti. Harkitsin aluksi laukulle pystysuuntaista muotoa, mutta Kirsikka halusi vaakasuuntaisen.

Kysyin myös täpiköiden kaarevasta muodosta: puolipyöreä vai typistetty, ja puoliympyrä kuulosti paremmalta. Päädyin yhdistämään tyylit, eli isoissa täpiköissä olen käyttänyt puoliympyrää ja pienissä muodoissa typistettyä muotoa. Sama tyyli jatkuu muissa osissa:

Kuvassa yllä näkyy myös yksi projektin ongelmista. Sopivia metalliosia on joskus hankala löytää, erityisesti hihnan kiinnitykseen sopivia koukkuja. Nahkalaukun olkahihnan optimileveys on 2,5-3 cm, mutta varsinkin 2,5 cm:n nauhaan sopivia solkia ja koukkuja on vähänlaisesti saatavilla. Kolmen sentin hihna olisi tämänkokoiseen työhön melko hyvä, mutta on osoittautunut esimerkiksi kantorepun kanssa hankalaksi, koska hihna tuppaa luiskahtamaan olalta.

Muitakin ongelmia oli. Kuvissa näkyvä etupaneelin kangasosa on laukussa vain siksi, että tein mittausvirheen. Vauvalla sattui olemaan vaikea päivä, mikä häiritsi hitusen keskittymistä. Kuvassa näkyvien kapeiden nahkasuikaleiden oli tarkoitus tulla sivupalikoiden päälle, jolloin erillistä suikaletta ei olisi tarvittu. Lisään nykyään kaikkiin laukkuihini tällaisen suikaleen ihan vesisuojaustarkoituksessa, koska en ole parempaa ratkaisua nähnyt tai keksinyt. Jouduin myös lisäämään ylimääräisen nahkapalikan kantta varten.

Laukussa on kännykkätasku, mutta ei oikein muuta ylimääräistä. Ylimmästä kuvasta huomaa, että kannen soljet ovat keskenään erilaiset. Noudatin tässä Kirsikan toivetta, hän ei halunnut, että joutuisin irrottamaan soljen alkuperäisestä laukusta.

Opin myös, että nahka kannattaa käsitellä (tässä tapauksessa oliiviöljyllä ja nahanhoitoaineella), ennen kuin mitään vettä vaativia muotoiluja kannattaa tehdä. Osien taivuttaminen vaatii kostutusta, ja kostutuksesta jää nahkaan helposti jälkiä. Nyt öljysin osat hyvissä ajoin ja suoristin pohjan vasta, kun laukku oli hihnaa vaille valmis, eikä vesitahroja jäänyt.

Seuraavaksi on vuorossa pellavalangan metsästys. Lankojen hankinta on ollut lähes yhtä ongelmallista kuin metalliosien. Pellavalangassa käytetään usein muista lankatyypeistä poikkeavia merkintöjä ja nahkatyöt ovat sen verran marginaalinen alue, että varsinaisesti nahkatöihin markkinoidut tuotteet ovat tyyriitä. Nyt olen saanut hajun ehkä yllättävästäkin suunnasta: pitsinnypläyksestä. Nypläyksessä käytetään toisinaan riittävän paksua lankaa (18/3) varsinkin lujuutta vaativissa kohteissa. Nahkatöissä vaadittua vahattua lankaa se ei tietenkään ole, mutta onneksi minulla on blokki mehiläisvahaa valmiina.

Lopuksi vielä kuva Kirsikasta laukkuineen. Vähän mietitytti, että onko laukku riittävän naisellinen. Hassua sinällään, kun kerran itselleni ei tuota ongelmia kulkea käsilaukku kainalossa.

Lue ensimmäisen nahkalaukun blogiteksti täältä.

Taasko kameralaukku?

Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet melkoista myllerrystä, suurimpana mullistuksena varmasti lapsen syntymä. Monet ennen kovin tärkeät asiat ovat jääneet hieman taka-alalle, kuten valokuvaus ja nahkatyöt. Toisaalta kuvaus on ollut tasapainottava tekijä uuteen arkeen sopeutumisessa, tosin ehkä enemmän aiheesta lukemisen kuin varsinaisen kuvaamisen muodossa.

Viimeisen vajaan vuoden aikana myös kuvausjärjestelmäni keskeisimmät objektiivit ovat vaihtuneet. Vielä viime vuonna kuvasin eniten Sigman 30 millimetrin f2.8:lla, mutta syksyllä hankin objektiivista 19-millisen version, joka soveltuu ehkä joustavammin erilaisiin kuvaustilanteisiin. Hankin myös Panasonicin 14 mm f2.5:n, joka on osoittautunut mainioksi laajakulmaksi ja on ehkä tämän hetken suosikkiobjektiivini. Telepäätä kameralaukussa edustaa vanha käsitarkenteinen Porst 100mm f2.8, jonka polttovälin laajakulma-adapteri kaventaa 75 millimetriin. Käytössäni on siis nykytavasta poiketen "perinteinen", kiinteäpolttovälisisistä laseista koostuva, varsin kompakti paketti.

Reissaamme mummoloissa huomattavasti aiempaa enemmän, edelleen ilman autoa. Auotottoman vauvaperheen kulkemisessa on omat haasteensa, eikä pienimpänä se, että tosinaan pääränmäässä on kuljettava myös henkilöautolla. Tarvitaan siis turvakaukalo, meidän tapauksessamme Römer. Röömeri on tukeva, laadukas ja toimiva paketti, mutta myös melko raskas, isokokoinen ja hankala kanniskella. Lisäksi vauva kulkee äidin matkassa kantorepussa, joten äidin tavarat pakataan samaan reppuun kuin omanikin. Kun kannossa on reppu ja Römer, eikä kameralaukkua voi tunkea reppuun, perinteinen pläskinpuoleinen laukku alkaa olla pahasti tiellä.

Tein siis taas uuden, tällä kertaa käsilaukkukokoisen kameralaukun. Tai käsilaukun, jossa on välipalikat kameravermeille.



Olen tyytyväinen kötöstykseeni.



Kuten Feibuun tarkoitetusta pikanäpsystä näkyy, laukkuun mahtuu älyttömyyspuhelin, tele, OMD EM-5 ja kameran alla olevaan lokoseen piskuinen Panasonic 14mm f2.5. Rungossa kiinni oleva Sigma 19mm f2.8 mahtuu myös hyvin, tosin Panasonic 20mm f1.7 olisi varmaan vielä parempi ratkaisu.




Römer ja kameralaukut. Kummasti ovat vuosien saatossa pienentyneet.



Laukun väri on tasaantunut ja patinoitunut, mutta tummenee vielä. Varsinaisen laukun nahka on käsitelty oliiviöljyllä, nippelit perusnahkarasvalla. Oliiviöljyä on kuitenkin imeytynyt myös nippeleihin, joissa on tuollainen liukuvärjätty meininki.




Kanttilenkit, joihin hihna kiinnittyy, ovat vanhasta Itä-Saksan armeijan repusta, ketju ja simplex-koukku ovat Bundeswehrin ylijäämää. Soljet ovat Lahden kierrätyskeskuksesta.

Uutena tekniikkana kokeilin laatikko-ommelta, olen tähän asti tehnyt vain aivan pieniä kokeiluja. Ommeltyypin etuna on kompaktius, eli sivupalaa ei tarvitse upottaa laukun sisään. Olen tosin hieman huijannut ompeleessa, koska halusin käyttää pääkappaleessa sivupaloja ohuempaa nahkaa.

Näin Puuhanalle tekee nahkalaukun

Ajattelin ihan huvikseni esitellä vaihe vaiheelta, miten itse valmistan laukun parkkinahasta. Suunnitteluvaiheen kuitenkin skippaan. Tällä kertaa tein pari laukkua joululahjaksi. Kaikkinensa yhden laukun valmistamiseen kului noin 15 tuntia. Valmistusajasta pystyisi vielä nipistämään pari tuntia, mutta työskentely on nopeutunut jo nyt huomattavasti alkuperäisestä.

Ensin leikkasin suuren kaistaleen vuodasta. Luotin siihen, että sivut ovat suoria, leikkasin vain päädyt suoraan kulmaan. Big mistake. Vuodan käsittely voi olla hieman hankalaa, puhutaan kuitenkin isosta kappaleesta, joka kupruilee ja on täynnä pyöreitä muotoja.

Master-kaistale (tm), josta leikkasin laukun pääosat. Vuosisatoja Englannin kirjallisuutta myös hienosti edustettuna.

Tässä leikkaan pääkappaleita. Teräsviivaimeen muodostuu leikattaessa jäyste, joten nahkapinta on suojattava jäysteen aiheuttamilta naarmuilta.

Järjestyksessä oleva työkalupakki nopeuttaa työskentelyä huomattavasti.

Pääkappaleet on leikattu. Pitkä kappale muodostaa laukun kyljet ja pohjan ja pohjalla oleva iso kaistale laukun taustan ja kannen. Kansiosa on jätetty viimeistelemättä yllätysten varalta.

 Seuraavana oli vuorossa kylki- ja pohjakaistaleen käsittely. Hihnan kiinnikkeet on kiinnitettävä ennen kaistaleen ompelemista etu- ja takakappaleeseen.

Hihnan kiinnikkeet on kostutettu ja muotoiltu. Tässä odotellaan liiman ja nahan kuivumista. Sivukappaleeseen on tehty reikä, josta kiinnikkeet pujotetaan.

Kiinnikkeiden kuivuessa oli hyvin aikaa leikata urat tikeille uritustyökalulla. Uran leikkauksessa voi käyttää myös kuumennettua uritustyökalua tai vaihtoehtoisesti kuumennetulla työkalulla voi painaa nahkaan uran. Naskali pureutuu hyvin leikattuun pintaan, minkä lisäksi sauma ei kiemurtele.

Kaistaleen taustaan leikataan myös urat noin 1 cm:n etäisyydelle reunasta. Tässä käytin kuvassa keskellä näkyvää veistorautaa. Reunat kostutetaan ja käännetään suoraan ylöspäin. Magneettilukon naaraspuoli on myös kiinnitetty etukappaleeseen.

Tässä hihnan kiinnike on ommeltu kaistaleeseen ja reunat on käännetty.

Kuten näkyy, kiinnike on pujotettu kaistaleen läpi ja ommeltu paikalleen. Paksu pellavalanka on varmasti kestävämpää kuin tavara, jolla suurin osa kaupallisten laukkujen hihnoista kiinnitetään. Itselläni joutuvat melkoiselle koetukselle, eivätkä ole revenneet. Huomaa, että kolme kerrosta nahkaa on jo melko paljon. Itse rei'itän tällaisissa tapauksissa ensin päällimmäisen kerroksen, merkkaan sitten toiseen kappaleeseen reikien paikat ja lopuksi rei'itän toisen kappaleen.

Liimaus on ratkaiseva vaihe. Aiemmin inhosin tätä vaihetta suuresti, koska työ oli sotkuista ja saumat ehtivät kuivua, ennen kuin sain reunat samalle tasalle. Nykyään ohennan puuliimaa ja käytän sivellintä. Huomaa nurkkien muovaus.

En jätä puristimia kovin pitkäksi aikaa paikalleen, koska niistä jää jälkiä varsinkin kosteaan nahkaan. Etu- ja takakappaleen kiinnityksessä on muistettava katsoa, että sivusaumoista tulee yhtä pitkät, muuten laukusta tulee vinkura. Nahka on elävää materiaalia ja parkkinahka on jäykkää, joten täysin tehdasmaisen symmetriseen tulokseen on melko vaikea päästä.

Saumojen kuivuttua ne voidaan ommella. Yleensä suositellaan ompelemaan reikä kerrallaan, mutta itse teen ensin jonkin matkaa reikiä naskalilla ja ompelen välillä. Kuten kuvasta näkyy, naskaliin on pujotettu nahkakaistale. Kaistale suojaa työtä naskalin päältä ja varmistaa, että salmiakinmuotoinen terä on oikeassa asennossa.

 Ommeltaessa käytetään kahta neulaa. Neula työnnetään päältä kappaleen läpi ja lanka kiristetään.

 Toinen neula ja langan toinen pää työnnetään samaan reikään, ensimmäisen langan eteen ja kiristetään.

Rinse and repeat. Päättely on yksinkertaista: ommellaan samaan tapaan pari tikkiä taaksepäin (tai eteenpäin, jos sauma jatkuu eteenpäin) ja lanka leikataan mahdollisimman läheltä pintaa.

Nyt ollaan jo voiton puolella. Reunankiillotus on tärkeä vaihe, koska näin lopputuloksesta saadaan siisti ja reunat kestävät kulutusta ja elementtejä paremmin. Kromiparkitun nahan reunoille tämänkaltainen käsittely ei sovi, joten kaupallisissa laukuissa tämäntyylisten laukkujen reunat joko peitetään nahkakaistaleella tai jätetään viimeistelemättömiksi.

Reunat pyöristetään ensin erityisellä höylällä. Tämän jälkeen reunoja kostutetaan ja ne muotoillaan sopivaan muotoon ja tiiviiksi kokonaisuudeksi luulastalla. Muotoillun reunan pintaan sivellään reunankiillotusainetta, itse käytän ihan ohennettua puuliimaa. Liima saa kuivahtaa sen verran, että saumakohta tarraa sormiin, minkä jälkeen reuna kiillotetaan nopein vedoin noin 15 cm:n matkalta kerrallaan. Itse kiillotan aina yhteen suuntaan, eli en hankaa edes takaisin. Saumaa voi tässä vaiheessa edelleen tarvittaessa muovata luulastalla. Repusta tai muusta otettu nailon- tai kevlar-kappale on kestävä ja toimiva kiillotusväline.


Laukkuun tuli magneettilukko,jonka taustalevyn halusin piiloon. Kyseessä on kilpimallinen laukku, joten kilpikonna oli melko passeli koristeaihe.

Nahka kostutetaan muovausta varten.

Kilpikonna-aihe on hahmoteltu leivinpaperikappaleeseen, tässä vedän kilpikonnan ääriviivat muotoilupuikolla paperin lävitse nahkaan.

Virhe! Nahkaan on siirtynyt tussia muotoilupuikon kärjestä. Tässä kuitenkin esimerkin vuoksi tuon kilpikonnaa irti taustasta painamalla muotoilupuikon toisella päällä.

Tein uuden kilpikonnakilven, tulos oli ensimmäistä parempi. Hihna valmistetaan samoilla menetelmillä kuin muukin laukku.

 Lopuksi nahka käsitellään. Itse olen tykästynyt oliiviöljyyn, koska sitä on hyvin saatavilla ja se on loppujen lopuksi melko edullinen vaihtoehto. Laukusta tulee tosin tummempi kuin jos olisin käyttänyt vaikka väritöntä kenkärasvaa.

 Kaunis marmorointi häviää aikanaan ja vaalean nahan sävy muuttuu. Aivan lopuksi suihkutan nahan päälle vielä kosteussuojaa.

Kuvassa valmis laukku ja sen vastaöljytty sisar. Toisen laukun puumakuvio ei oikein vielä erotu kuvassa. Ehkä puumalaukku kaipaisi vielä jotain tasapainottamaan kokonaisuutta?