Lukeminen muokkaa ajattelua. Kristillisdemokraatit ovat oikeassa ollessaan huolissaan, mutta vääristä asioista. Wiccalaisuuden sensuroiminen tusinanuortenkirjasta ei muuta mitään, kaikenlainen pakanuus ja ateismi ovat jo niin vahva osa kulttuuriamme, että keinotekoiset hiekkasäkkikyhäelmät eivät paljon yli äyräiden vyöryvää informatsioonitulvaa pitele.
Näkökulma on monen sensurointia kannattavan ihmisen ongelma. Asioita katsotaan liiaksi aikuisten näkökulmasta. Uskotaan, että lapset ottavat negatiivisia vaikutteita kirjoista, peleistä, televisiosta. Ja kyllähän vaikutteita otetaankin.
Lapset ovat pirullisia otuksia. Jos käyttää jotain tiettyä puhetapaa, niin lapset kopioivat sen. Mutta he myös kokeilevat sen toimintaa eri yhteyksissä, ja jos puhetavalla ei ole positiivisia vaikutuksia omissa diskurssiyhteisöissä (kavereiden kesken, vanhempien, sisarusten ja opettajien kesken jne), niin ne jäävät käytöstä.
Tekeekö kristityksi kasvatettu penska elämänkatsomuspäätöksensä yhden hassun romaanin perusteella? Jos tekee niin sanoisin, että kyseessä on väliaikainen päätös. Sama juttu alkoholin ja tupakan kanssa: ne kuuluvat kulttuuriin, ja ne on jossain vaiheessa kohdattava.
Lukeminen on muovannut omaa ajatteluani huomattavasti. Siihen on tarvittu kuitenkin vuosia ja satoja kirjoja. Ala-asteella en erityisemmin lukenut Viisikkoja. Luin tietokirjoja avaruudesta. Sen lisäksi voisi sanoa, että käytin ”porttihuumeena” Edgar Allan Poeta ja Tripodien aikaa, ja aika vauhdikkaasti siirryin ”kovempiin aineisiin”, kuten Isaac Asimoviin. Olin siis yläasteelle tultaessa melkoinen luonnontieteilijä ja matkalla rakettitieteisiin.
Scifi on täynnä erilaisia näkökulmia, jotka edustavat ihmisyyden eri aspekteja. Usein näissä kuvauksissa on varsinkin ennen 70-lukua ollut melkein jopa mekaaninen etäisyys. Kuvatut tapahtumat ovat erillisiä ihmisyydestä, henkilöt ovat pahvimaisia ja tarina lähinnä kehys, jossa esitetään jokin hieno scifi-idis. Nykyäänhän tarina on kaikki kaikessa, mutta aikanaan pidin Asimovin Säätiöiden kliinisestä etäisyydestä ja Strugatskien aika kylmästäkin otteesta. Strugatskien kertomuksissa ihmiset luhistuvat arjen puuduttavuuden alle. Nyttemmin kun ajattelee, niin voi vain ihmetellä, että miten joku räkänokka on saanut niistä niin paljon irti.
Eniten aikanaan ehkä kuitenkin kiehtoi Philip K. Dickin melko vonksahtanut näkökulma, jossa toistuvat eräät varsin häiritsevät teemat. Lapsena minua kiehtoi näkökulman sirpaloituminen ja todellisuuden sääntöjen taipuminen, jotka ovat vahvoja teemoja Dickin kirjoissa. Mitä jos todellisuuteen ei voikaan luottaa? LSD-höyryiset maailmanjärjestyksen muutokset ja se, miten päähenkilöt pystyvät huumeiden avulla sukeltamaan ideaaliseen Barbie-maailmaan ravistaakseen hetkiseksi postapokalyptisen maailman radioaktiivisen tomun saappaistaan, ovat jotain niin vinksahtanutta, että siinä riittää purtavaa omalle mielikuvitukselle tukemaan lukuelämystä. Minulle ei koskaan tullut mieleenkään käyttää itse huumeita, lukuelämys oli riittävän voimakas.
Ennen aikuisuutta olen kohdannut erilaisuutta lähinnä kirjojen sivuilla. Joskus oma arvomaailma on ollut niin suuressa ristiriidassa, että olen peräti järkyttynyt, kun joku, johon voin itse samaistua tekee jotain, mikä ei sovi omaan judeokristilliseen moraalikäsitykseeni (oikoluku ehdotti että judo-kristillinen moraali olisi parempi, kiaii). Paras esimerkki on ruumiillisuus, seksuaalisuus ja näihin liittyvät sosiaaliset ilmiöt, jotka ovat viides- tai kuudesluokkalaiselle kuitenkin jotain melko uutta.
John Varley on kirjoittanut sarjan novelleja, joissa sukupuolisuutta ja ihmissuhteita käsitellään sukupuolenvaihdosten avulla. Mitä jos paras ystäväsi vaihtaakin sukupuolta? Mitä jos partnerisi identiteetti vaatii, että hän vaihtaa sukupuolta? Kuulostaa yksipuoliselta, mutta novellit käsittelevät ihmisten kasvamista ja identiteetin muutosta, joka voi olla ihmissuhteessa repivää. Usein ongelmat ja jännitteet ovat jo olemassa, mutta vasta todellinen muutos mullistaa asiat ja laukaisee tilanteen. Aikanaan en voinut hyväksyä, että jollakulla voi olla niin voimakas henkilökohtainen tarve, että kumpikaan osapuoli ei pysty tyytymään kompromissiin.
Mielenkiintoista Varleyn novelleissa on myös se, että sukupuolirooleja käsitellään avoimesti ilman erityisesti sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä arvottuneita väitteitä. Näkökulmahan on äärimmäisen liberaali, mutta se heijastaa oman aikansa ja vielä tämänkin päivän ajatuksia sukupuolten rooleista, mutta esittää myös vaihtoehtoja ja rikkoo näitä odotuksia. Varleyn kirjoissa isäkin voi imettää.
Ei meikäläisestä ole tullut mitään seksihullua androideja naiskentelevaa, LSD:tä nappailevaa transvestiittia. Välillä saatan jonkun raketinkuvan nähdessäni kommentoida, että ”onkohan tuo Ariane-raketti, eikös siinä ole kolme ruutirakettiboosteria kanssa. Hetkinen, ei, tuohan taitaa olla näitä venäläisiä”. Ja saatan joskus tokaista, että ”hei, eihän tuo nyt noin mene” tai ”tuota ei ole todistettu, eikä voida todistaa”. Mutta onko se nyt niin paha?
Niin, ja Arianen nykymalleissahan on vain kaksi isompaa ruutirakettiboosteria. Että ei vain tulisi väärinkäsityksiä.
