Nahkatouhuja

Nahkatyötkään eivät ole jääneet, laukkuja syntyy aina silloin tällöin. Olen myös kiinnostunut jonkin verran nahan värjäys- ja sävytystavoista. Tähän asti olen tyytynyt säätelemään nahan sävyä eriasteisilla oliiviöljykäsittelyillä.

Tekemieni saumojen laatu ei kuitenkaan vielä ole sillä tasolla, jonka kaipaisin: värjäämättömässä nahassa kerrosten väliset liimapurseet saavat sauman näyttämään epätasaiselta. Syrjäväriä siis kaivattaisiin. Ennen erityisesti kyseiseen tarkoitukseen suunniteltujen värien hankintaa (värejä ei kivijalkakaupoista saa, suutarinliikkeestä tosin kysymymällä varmasti saa) olen kokeillut muita vaihtoehtoja.

 Mielenkiintoisin menetelmä on ollut rautaoksidikäsittely: rauta reagoi nahan parkkiaineiden kanssa, jolloin nahkaan tulee harmaa vivahde. Rasvattuna riittävästi käsitelty nahka on lähellä grafiitinharmaata, vaikka punaruskea sävy vielä tulee läpi.

Tein kokeita myös parkkiteellä, mutta en nähnyt tuloksissa eroa.

Koesarja

Eri pitoisuuksien testausta, koepalat öljytty

Iso koepala, märkänä käsittelyn jälkeen

Kuiva koepala

Menetelmä sopii nahan läpivärjäykseen. Saumakohdissa on rautaoksidikäsittelyn jälkeen sama ongelma kuin ennenkin, minkä lisäksi liuos läpäisee nahkaa tehokkaasti, eli ylivärjäytymistä on vaikea hallita.

Rautaoksidikäsitelty, hiekkapaperilla hiottu sauma

Kiillotettu sauma. Grafiitinharmaa ei oikein sovi nahan luonnolliseen väriin.

Vastaava värjäämätön sauma

Hankin myös keltaista nahkakäyttöön tarkoitettua akryylimaalia, joka toimii varsin hyvin. Maali on peittävää ja muodostaa puolikiiltävän, joustavan kalvon.

Mielenkiintoisin kokeilu tähän mennessä on ehkä ollut mehiläisvahaliidut. Yksinään liidut eivät sovellu syrjävärikäyttöön, koska saumasta irtoaa hangatessa väriä. Saumojen käsittely PU-liimalla kuitenkin tuntuu poistavan ongelman. Käytännössä aion jatkossa kiillottaa saumat ensin satulasaippualla, sitten levittää saumoihin vahaliitua, sitten sivellä kerroksen PU-liimaa ja lopuksi vielä kiillottaa reunat suojaavalla vahalla.

Sininen ja violetti tuntuvat sarjan väreistä sopivimmilta syrjärvärjäykseen, mutta aion kokeilla myös värisekoituksia.

Uusimman laukkuni, pienen lähettilaukun, sain valmiiksi ennen värikokeiluja. Innoituksen sain ruskean nahkalaukun sivutaskusta, joka osoittautui Ruotsin-reissulla erittäin näppäräksi varsinkin kaljapullojen kuljetukseen.

Marmorointi on nahan käsittelyn tulosta: ennen kappaleiden leikkausta levitin nahalle oliiviöljyä, valmiiseen laukkuun nahkarasvaa ja lopuksi sivelin pintaan vielä kerroksen oliiviöljyä. Saa nähdä, jääko kuviointi näkyviin.

Vähän osviittaa laukun koosta. Vaikea kuvattava tämä pirulainen.

Hihnassa käytin rapukoukkuja ja teräksisiä, 25-millisiä suitsisolkia. Tilasin solkia kerralla kymmenen, koska sopivia solkia ei tunnu oikein löytyvän mistään.

Tällä kertaa en käyttänyt sivukappaleiden valmistuksessa lestejä, vaan rakensin sivukappaleista ja pohjakappaleesta yhden palikan, johon ompelin etu- ja takakappaleen kiinni.

Tässä vielä solki. Syrjien kiillotuksessa olen tähän asti käyttänyt veden ja PU-liiman seosta, mutta liima ei tunnu kuitenkaan olevan paras vaihtoehto. Tällä kertaa leikkasin syrjäat, hioin ne hiekkapaperilla, kiillotin vaahdotetulla satulasaippualla ja syrjien kuivuttua kiillotin vielä vahalla (parafiinin ja mehiläisvahan seoksella). Minusta mattakiiltoinen vahapinta tuntuu miellyttävältä ja luonnolliselta ja sen pitäisi kestää hyvin. Saumoissa olen käyttänyt itse vahaamaani Bockensin nypläyslankaa (18/3, Jatan aitasta)

Lopuksi laukku vielä syrjällään. Saumoissa on vielä jonkin verran petraamista: tässä projektissa suurin virheeni oli ommella saumat ennen syrjien kiillottamista, joten ompeleet eivät näytä aivan niin huollitelluilta kuin haluaisin. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen laukun malliin, vaikka ihan kaikkeen käyttöön se ei sovellukaan.

Isosisko-laukku

Tein ensimmäisen nahkalaukkuni syyskuussa 2013. Heti alusta oli selvää, että laukut taitavat olla minun juttuni. Summassa sain aika monta asiaa kohdalleen, tietenkin monta asiaa meni pieleenkin. Joka tapauksessa vaimoni oli tyytyväinen laukkuunsa ja se on ollut kovassa käytössä vuosikaudet. Ajatus korvaajasta on kuitenkin pyörinyt mielessäni pitkän aikaa ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, ehkä nyt oli sopiva hetki.

Olen mielessäni pitänyt uutta laukkua "isona siskona", koska se kuuluu tavallaan samaan sarjaan kuin pikkuinen kameralaukku, jonka tein sitä ennen. Laukkuja yhdistää useampi tekijä: ne on mitoitettu ja sommiteltu samaan tapaan, ja niissä on käytetty laatikko-ommelta.

Halusin säilyttää jotain ensimmäisen laukun tyylistä, joten otin mallia soljen kiinnityksestä. Ensin alkuperäinen:

Sitten uusi:

Suunnittelun lähtökohdista mainittakoon omat kokemukseni laukuistani. Alkuperäisessä laukussa käytetty sivupalikkarakenne tekee laukusta kulmikkaan. Kulmat tuppaavat osua asioihin ja tuntuvat aika kovilta. Lisäksi laukun syvyys oli noin 12 cm, joten se oli melko ulkoneva ja siten omalla tavallaan hankala. Uusi laukku on kookas, mutta kapea. Olisin ehkä tehnyt laukusta nykyistä kapeamman, mutta irrotettavalla etsimellä varustettu Olympus E-PM1 on ulkomittojensa puolesta hankalahko paketti. Harkitsin aluksi laukulle pystysuuntaista muotoa, mutta Kirsikka halusi vaakasuuntaisen.

Kysyin myös täpiköiden kaarevasta muodosta: puolipyöreä vai typistetty, ja puoliympyrä kuulosti paremmalta. Päädyin yhdistämään tyylit, eli isoissa täpiköissä olen käyttänyt puoliympyrää ja pienissä muodoissa typistettyä muotoa. Sama tyyli jatkuu muissa osissa:

Kuvassa yllä näkyy myös yksi projektin ongelmista. Sopivia metalliosia on joskus hankala löytää, erityisesti hihnan kiinnitykseen sopivia koukkuja. Nahkalaukun olkahihnan optimileveys on 2,5-3 cm, mutta varsinkin 2,5 cm:n nauhaan sopivia solkia ja koukkuja on vähänlaisesti saatavilla. Kolmen sentin hihna olisi tämänkokoiseen työhön melko hyvä, mutta on osoittautunut esimerkiksi kantorepun kanssa hankalaksi, koska hihna tuppaa luiskahtamaan olalta.

Muitakin ongelmia oli. Kuvissa näkyvä etupaneelin kangasosa on laukussa vain siksi, että tein mittausvirheen. Vauvalla sattui olemaan vaikea päivä, mikä häiritsi hitusen keskittymistä. Kuvassa näkyvien kapeiden nahkasuikaleiden oli tarkoitus tulla sivupalikoiden päälle, jolloin erillistä suikaletta ei olisi tarvittu. Lisään nykyään kaikkiin laukkuihini tällaisen suikaleen ihan vesisuojaustarkoituksessa, koska en ole parempaa ratkaisua nähnyt tai keksinyt. Jouduin myös lisäämään ylimääräisen nahkapalikan kantta varten.

Laukussa on kännykkätasku, mutta ei oikein muuta ylimääräistä. Ylimmästä kuvasta huomaa, että kannen soljet ovat keskenään erilaiset. Noudatin tässä Kirsikan toivetta, hän ei halunnut, että joutuisin irrottamaan soljen alkuperäisestä laukusta.

Opin myös, että nahka kannattaa käsitellä (tässä tapauksessa oliiviöljyllä ja nahanhoitoaineella), ennen kuin mitään vettä vaativia muotoiluja kannattaa tehdä. Osien taivuttaminen vaatii kostutusta, ja kostutuksesta jää nahkaan helposti jälkiä. Nyt öljysin osat hyvissä ajoin ja suoristin pohjan vasta, kun laukku oli hihnaa vaille valmis, eikä vesitahroja jäänyt.

Seuraavaksi on vuorossa pellavalangan metsästys. Lankojen hankinta on ollut lähes yhtä ongelmallista kuin metalliosien. Pellavalangassa käytetään usein muista lankatyypeistä poikkeavia merkintöjä ja nahkatyöt ovat sen verran marginaalinen alue, että varsinaisesti nahkatöihin markkinoidut tuotteet ovat tyyriitä. Nyt olen saanut hajun ehkä yllättävästäkin suunnasta: pitsinnypläyksestä. Nypläyksessä käytetään toisinaan riittävän paksua lankaa (18/3) varsinkin lujuutta vaativissa kohteissa. Nahkatöissä vaadittua vahattua lankaa se ei tietenkään ole, mutta onneksi minulla on blokki mehiläisvahaa valmiina.

Lopuksi vielä kuva Kirsikasta laukkuineen. Vähän mietitytti, että onko laukku riittävän naisellinen. Hassua sinällään, kun kerran itselleni ei tuota ongelmia kulkea käsilaukku kainalossa.

Lue ensimmäisen nahkalaukun blogiteksti täältä.

Taasko kameralaukku?

Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet melkoista myllerrystä, suurimpana mullistuksena varmasti lapsen syntymä. Monet ennen kovin tärkeät asiat ovat jääneet hieman taka-alalle, kuten valokuvaus ja nahkatyöt. Toisaalta kuvaus on ollut tasapainottava tekijä uuteen arkeen sopeutumisessa, tosin ehkä enemmän aiheesta lukemisen kuin varsinaisen kuvaamisen muodossa.

Viimeisen vajaan vuoden aikana myös kuvausjärjestelmäni keskeisimmät objektiivit ovat vaihtuneet. Vielä viime vuonna kuvasin eniten Sigman 30 millimetrin f2.8:lla, mutta syksyllä hankin objektiivista 19-millisen version, joka soveltuu ehkä joustavammin erilaisiin kuvaustilanteisiin. Hankin myös Panasonicin 14 mm f2.5:n, joka on osoittautunut mainioksi laajakulmaksi ja on ehkä tämän hetken suosikkiobjektiivini. Telepäätä kameralaukussa edustaa vanha käsitarkenteinen Porst 100mm f2.8, jonka polttovälin laajakulma-adapteri kaventaa 75 millimetriin. Käytössäni on siis nykytavasta poiketen "perinteinen", kiinteäpolttovälisisistä laseista koostuva, varsin kompakti paketti.

Reissaamme mummoloissa huomattavasti aiempaa enemmän, edelleen ilman autoa. Auotottoman vauvaperheen kulkemisessa on omat haasteensa, eikä pienimpänä se, että tosinaan pääränmäässä on kuljettava myös henkilöautolla. Tarvitaan siis turvakaukalo, meidän tapauksessamme Römer. Röömeri on tukeva, laadukas ja toimiva paketti, mutta myös melko raskas, isokokoinen ja hankala kanniskella. Lisäksi vauva kulkee äidin matkassa kantorepussa, joten äidin tavarat pakataan samaan reppuun kuin omanikin. Kun kannossa on reppu ja Römer, eikä kameralaukkua voi tunkea reppuun, perinteinen pläskinpuoleinen laukku alkaa olla pahasti tiellä.

Tein siis taas uuden, tällä kertaa käsilaukkukokoisen kameralaukun. Tai käsilaukun, jossa on välipalikat kameravermeille.



Olen tyytyväinen kötöstykseeni.



Kuten Feibuun tarkoitetusta pikanäpsystä näkyy, laukkuun mahtuu älyttömyyspuhelin, tele, OMD EM-5 ja kameran alla olevaan lokoseen piskuinen Panasonic 14mm f2.5. Rungossa kiinni oleva Sigma 19mm f2.8 mahtuu myös hyvin, tosin Panasonic 20mm f1.7 olisi varmaan vielä parempi ratkaisu.




Römer ja kameralaukut. Kummasti ovat vuosien saatossa pienentyneet.



Laukun väri on tasaantunut ja patinoitunut, mutta tummenee vielä. Varsinaisen laukun nahka on käsitelty oliiviöljyllä, nippelit perusnahkarasvalla. Oliiviöljyä on kuitenkin imeytynyt myös nippeleihin, joissa on tuollainen liukuvärjätty meininki.




Kanttilenkit, joihin hihna kiinnittyy, ovat vanhasta Itä-Saksan armeijan repusta, ketju ja simplex-koukku ovat Bundeswehrin ylijäämää. Soljet ovat Lahden kierrätyskeskuksesta.

Uutena tekniikkana kokeilin laatikko-ommelta, olen tähän asti tehnyt vain aivan pieniä kokeiluja. Ommeltyypin etuna on kompaktius, eli sivupalaa ei tarvitse upottaa laukun sisään. Olen tosin hieman huijannut ompeleessa, koska halusin käyttää pääkappaleessa sivupaloja ohuempaa nahkaa.

Kameralaukku

Taas vaihteeksi vähän käsitöitä, tällä kertaa olen työstänyt lupaamaani kameralaukkua. Itse asiassa ajattelin jakaa laukun sisäosan kolmeen osaan irrotettavilla kappaleilla, joten laukkua voi käyttää myös yleislaukkuna. Malli on alun perin suunnittelemaani perinteisempi. Varsinaisen laukun etupuolelle tulee suuri tasku ja sivulle pienet taskut. Teen laukun ruskeasta parkkinahasta ja vuorin vaaleasta pellavasta, näkyvät metalliosat ovat kirkkaita. Teen kameraa varten myös erityisen irrotettavan ripustuksen, niin kameraa ei tarvitse aina tonkia laukun pohjalta.

Alla kaksi kuvaa edistymisestä.

Kuvassa on meneillään sivutaskujen pystysaumojen liimaus. Sivutaskuissa olen käyttänyt myös ohutta mustaa nahkaa, joten taskut joustavat hieman ja niihin voi tunkea enemmän epämääräistä roinaa. Varsinaisen laukun rakenteessa käytän myös erillisten sivu- ja pohjakappaleiden sijaan yhtenäistä, pehmitettyä nahansuikaletta, tosin parkkinahasta valmistettua. Myös sivutaskujen läpät on pehmitetty.

Kuvassa sivutaskujen saumat on ommeltu ja pääkappaleiden saumankohtiin on tehty urat kuumennetulla uritustyökalulla.

Jatkoa seuraa, kunhan työ edistyy.

Toinen laukkuprojekti

Suunnittelin ja valmistin toisen laukun, tällä kertaa itselleni. Edellinen meni Kirsikan käyttöön ja on osoittautunut kohtalaisen onnistuneeksi. Kyseinen laukku on hieman vinkura ja voisi olla hieman nykyistä syvempi.

Uusi laukkuni on suunniteltu erityisesti matkailua varten, Laukku on tarpeeksi tilava kohtalaisille reissuille, riittävän tukeva ja kulkuvälineissä ja lentokentällä kätevämpi kuin reppu. Olkahihnan voi irrottaa, jos laukkua ei halua ottaa mukaan lentokoneen hyttiin. Kantokahvakin siinä on.


Runko-osat on kiillotettu, hihna ja yksityiskohdat on valmistettu kiillottamattomasta nahasta.


Hihna on kiinnitetty karabiinihaoilla D-lenkkeihin, joten hihnan voi irrottaa muuta käyttöä tai varastointia varten. Kiinnitysosat on ommeltu paikoilleen juuttinarulla, mikä on ehkä laukun suurin heikkous mutta myös helppo vaihtaa.


Lukkolaitteena toimii kaksi solkea, ovelasti tässä kuvassa piilossa. Hihnan pituutta voi myös muuttaa. Kaikki kolme solkea on ostettu Lahden Neppinapista.


Laukkua koristaa Abraxas, hermeettiseen perinteeseen liittyvä suojeleva symboli. Merkki on kuitenkin vain koristus, humpuukimaakarien esoteerinen viisaus ei meikäläiseen uppoa.


Kirsikan laukku on uutta laukkua tummempi. Käsveskan väri selittyy ennen kiillotusta tehdyllä satulasaippuakäsittelyllä ja patinoitumisella.

Nahkalaukku

Väkersin nahkalaukun parkkinahasta. Aikaa vierähti kohtalaisen runsaasti ja lopputulos on hitusen vinkura. Leikkasin kaikki palikat tarkasti oikeisiin mittoihin, mutta ilmeisesti etupaneelin liimausvaiheessa materiaali oli supistunut ja kuroutunut sen verran, että paneeli vaikutti liian suurelta. Opin myös oikean ompelutavan vasta etupaneelin puolivälissä.

Ehkä työläimmäntuntuinen vaihe oli hihnan valmistus ja kiinnitys. Hihna on tehty vuodan selkäosasta, joka on todella todella kovaa ja vaikeaa leikattavaa. Leikkauksen jälkeen pehmitin hihnaa, mutta onnistuin vääntämään sitä yhdestä kohtaa minimitaivutussäteen yli, joten pinta murtui hieman. Lisäsin kohtaan vahvikelätkän. Ongelmallisesti nahka oli niin kovaa, että naskali ei siihen oikein pystynyt, joten rei'istä tuli liian pieniä, ja särjin lätkää kiinnittäessäni pari neulaa. Päätyjen kiinnityksen päätin hoitaa nahkapaskalla.

Alla valmis tekele. Olen kohtalaisen tyytyväinen tulokseen, ensi kerralla tietysti paremmin.

Syntymäpäiväkortti

Äiteelle tällaisen tekaisin joutessani.Ensin piirsin "Tähti"-tarot-kortin ääriviivat leivinpaperille. Sitten leikkasin parkkinahasta palan, kostutin nahan ja piirsin samaiset viivat leivinpaperin läpi nahkaan. Työ jatkui pakottamalla muodon nahkaan, eli ensin vetämällä muotoilupuikon lattealla päällä viivasta taaksepäin ja sitten työntämällä lattean pään reunaa eteenpäin niin, että nahkaan jäi selkeä, jyrkkä harjanne. Lopuksi viimeistelin reunat reunahöylällä, kiillotin ne huovanpalalla ja rasvasin kortin pinnan.

Äitee vaikutti tyytyväiseltä, eikä tuo hassumpi ole. Huomaa muuten, että kortin reunat ovat tarkoituksella tuollaiset hauskan epätasaiset, muotoilupuikolla saa tarvittaessa aikaan todella suoraa jälkeä suht pienellä vaivalla. Tississä on pieni fiba, mutta sehän vain lisää luonnetta.

Jatkoa nahkatöille

Tein pari viikkoa sitten vihdoinkin päätöksen jatkaa nahkatyöharrastustani, mikä tarkoitti lähes kolmen sadan euron sijoitusta. Kuulostaa aluksi aika kovalta hinnalta, mutta loppujen lopuksi sijoitus ei ole sen suurempi kuin minkä tahansa muun käsityöharrastuksen kohdalla.

Ensimmäiset tekeleeni olivat tuppi naskalille ja tuppi nahkaveitselle. Kuten kuvasta näkyy, naskalintuppi on vähän tuollainen yritelmä, mutta veitsen tupessa on jo yritystä. Nahkaan on ennen tupeksi muotoilua pakotettu palapelikuviota. Parkkinahka on hienoa materiaalia ja antaa pakotustyössä yllättävän paljon anteeksi.



Mainittakoon vielä, että Parolan Bionahkaa ei ole ollut olemassa muutamaan vuoteen. Löysin onneksi toisen toimittajan, nimeltänsä Geson, suht kivuttomasti. Toimittivat korkealaatuisen puolivuodan parissa päivässä.


EDIT 15.10.2013

Ajattelin lätkäistä tähän kuvan tupen nykytilasta. Näin voin seurata, miten tuppi patinoituu ajan kuluessa. Nahkaveitseenkin on ilmestynyt kahva, melko karkeatekoinen mutta toimiva.

Nahkurin orsilta

Vasemmalla tietokonepussi, oikealla työkalupussi, alhaalla linkkarikotelo ja linkkari sen sisällä.

Olen jo pitkään miettinyt, mikä olisi minulle sopiva käsityöharrastus. Metalli- ja puutyöt voivat olla melko meluisia ja pölyisiä, kangas ei ole erityisemmin kiinnostanut ja ruokaakin voi tehdä vain sen verran kuin jaksaa syödä. Haluaisin kuitenkin hiljaisina hetkinä tehdä jotain muuta kuin istua koneen ääressä. Lopulta tajusin, että nahka täyttää ehdottomasti kaikki kriteerit: materiaalin työstö on suhtalaisen hiljaista, syntyvä jäte ei juurikaan pölyä, minkä lisäksi tuloksena on järkeviä käyttöesineitä tai ainakin jotain kaunista.

(N)Eurokankaasta ostin sopivan, pienen vuodan, veikkaisin että possua. Nahka oli ohuenlaista pukinenahkaa, joten monet mielenkiintoiset tekniikat, esimerkiksi kuviointi ja muotoilu, jäävät varmaan myöhempiin kokeiluihin.

Yllä olevassa kuvassa on kolme viimeisen parin kolmen viikon aikana valmistamaani harjoitustyötä. Ensimmäinen kokeiluni oli linkkarikotelo. Kaksi nahanpalasta on liimattu saumakohdista yhteen ja ommeltu yhteen. Tein myös kirjanmerkin, joka nyt unohtui kuvasta.

Käsitöissä aika usein valmistetaan myös pussi omia työvälineitä varten, ja sellaisen minäkin valmistin. Rakenne on yksinkertainen: etu- ja takakappaleet on liimattu kappaleeseen, joka toimittaa kylkien ja pohjan virkaa. Saumakohta on rei'itetty nahkapaskalla ja punottu nahkahihnalla. Kolmas kuvan tuotos on nahkapussi kannettavalle tietokoneelleni. Pussissa on trikoovuori, joka on ensin liimattu pussiksi, minkä jälkeen etu- ja takakappaleet on liimattu vuoriin vuorin saumakohdasta ja ylimenevistä osista toisiinsa. Saumakohdat on sitten ommeltu etupistoin, sauma on piilotettu ns. ranskalaisella saumalla (en nyt jaksa selvittää, onko tämä oikea termi suomeksi): sauman päälle on ommeltu nahkanauha, joka on taitettu sauman yli ja ommeltu takaa kiinni. Suu suljetaan kahdella nepparilla. Jälkikäteen tajusin, että olen tehnyt siis yhden ylimääräisen sauman. Pussin suun ja sauman liittäminen olisi ehkä vaatinut myös hieman enemmän suunnittelua.

Ensimmäiset kaksi työtä noudattelevat Waldemar Bühlerin (1959) Nahkatyön oppaan koteja, kouluja ja kerhoja varten oppeja. Kirjassa käytännössä kaikki saumat viimeistellään nahakanauhapunoksella. Kolmannessa työssä käytin Valerie Michaelin The Leatherworking Handbookin ohjeita. Kuka sanoo, ettei käsitöitä voi opetella yksin? Aivan yhtä vinkuraa ompelujälkeni olisi ohjauksessakin. Eipä Lahdessa ole nahkatyökurssejakaan kyllä vastaan tullut. Harmi sinällään.

Nahka alkaa olla lopussa. Seuraavaksi vuorossa lienee kasviparkitun nahan hankkiminen. Materiaalina parkkinahka on hyvin monipuolista: kostutettuun nahkaan voi painaa kuvioita ja sen voi muotoilla haluamaansa muotoon, minkä nahka myös pitää kuivuessaan. Ideoita ja aiheita on jo vaikka kuinka paljon. Lisäksi kokeilemani leikkausmenetelmät sopivat todennäköisesti myös paremmin paksuun parkkinahkaan kuin pukinenahkaan, jota olisi melkein pitänyt leikata saksilla ennemmin kuin veitsellä. Harrastuksen jatkaminen kuitenkin vaatii pientä sijoitusta tässä vaiheessa: nahkatyökaluihin varmaan kuluu noin 70 euroa siinä missä puolikkaan vuodan voisin kaiketi tilata Parolan Bionahasta jotakuinkin 100-150 euron hintaan. Paksua, lujaa pellavalankaa tarvitaan myös, ehkä pariakin väriä, mikä tarkoittanee about 20-30 euron lisäkustannusta. Eihän se mikään valtava summa ole, mutta elämme vaikeita aikoja, ystävä hyvä.