Hyperfokaalista iloelämää

Alkaessani tutustua valokuvaamiseen tarkemmin ihmettelin, miten kuvaajat ennen vanhaan pystyivät ottamaan kuvia riittävän nopeasti taltioidakseen ohikiitävän hetken. Ennen peilikameroita etsimellä pystyi rajaamaan kuvan, mutta kohde oli tarkennettava erikseen käsipelillä. Melkein kaikissa klassikkovalokuvaajista kertovissa dokumenteissa ylistetään Leicaa, joka tunnetusti ei pitkään suostunut edes harkitsemaan peilikameroiden valmistamista. Jippona on tarkentaa kamera etukäteen joko tietylle syväterävyysalueelle tai niin sanotulle hyperfokaaliselle etäisyydelle.

Yksi laajakulmaisten objektiivien eduista on parhaassa tapauksessa ääretön syväterävyysalue. Toisin sanoen, niin sanotulle hyperfokaaliselle etäisyydelle tai kauemmaksi tarkennettuna kaikki tarkennetun etäisyyden takana olevat kohteet näkyvät terävinä. Hyperfokaalinen etäisyys on siis pienin etäisyys, jolle tarkennettuna kaikki tarkennuspisteen takana olevat kohteet näkyvät tarkkoina.

Hyperfokaaliseen etäisyyteen vaikuttaa suljinaukko. Mitä pienempi suljinaukko, sitä lähempänä ns. hyperfokaalinen etäisyys on. Vastaavasti mitä pidempi objektiivi on, sitä kauempana on myös hyperfokaalinen etäisyys. Esimerkiksi 400 mm:n polttovälillä hyperfokaalinen etäisyys voisi olla pienimmälläkin aukolla 120 metriä ja suurella useita satoja metrejä. Tällöin on järkevämpää säätää objektiivi käytännölliselle syväterävyysalueelle, vaikkapa välille 50-120 metriä, tai esimerkiksi käyttää automaattitarkennusta.

Itse kiinnostuin hyperfokaalisen etäisyyden hyödyntämisestä kun huomasin, että uudessa kamerassa näkyy käsintarkennustilassa tarkennusasteikko. E-PM1:ssä moista ei näy, joten käytännössä hyperfokaaliseen etäisyyteen on tarkennettava arvaamalla tai kikkailemalla. Vaihtoehtona on hankkia tyyris täysin käsisäätöinen objektiivi.

Laskeskelin XZ-2:lle hyperfokaalisia etäisyyksiä näytössä näkyvien tietojen perusteella eli zoomikertoimen, tarkennusasteikon ja f-luvun perusteella. Käytännössä laskin arvot zoomikertoimille 1, 1,5 ja 2 (6, 9 ja 12 mm, kinovastaavuus 28, 42 ja 56 mm) ja keskimmäiselle ja pienimmälle aukolle (f4 ja f8). Tarkennusasteikko ei ole erityisen tarkka, joten olen päätynyt yksinkertaisiin nyrkkisääntöihin tarkkojen arvojen sijaan: pienellä aukolla tarkennusetäisyydet ovat yksi, kaksi ja kolme metriä ja keskisuurella aukolla puolitoista, kolme sekä viisi ja puoli metriä. Luvut on helppo muistaa: pienimmällä aukolla esimerkiksi 1x-zoomin tarkennus on yksi, 1,5x-zoomin on kaksi ja 2x-zoomin on kolme.

EDIT: laskin hyperfokaaliset etäisyydet väärän kennokoon perusteella. Aukon f4 zoomikertoimen mukaiset arvot ovat: 1x 2; 1,5x 4+ ja 2x: 5+. Aukon f4 zoomikertoimen mukaiset arvot ovat: 1x 1; 1,5x 2+; 2x 4.

Toimiiko hyperfokaaliseen etäisyyteen tarkentaminen käytännössä? Katsotaanpa kuvia.

EDIT: kuvat eivät näkyneet aiemmin kokonaisina, joten muutin hieman jäsentelyä. Tarkastele kuvaa isompana napsauttamalla kuvaa.

Kuvassa objektiivi aivan laajakulmapäässä (6 mm, kinovastaavuus 28), käytössä on pienin aukko (f8) ja valotusta on korjattu automatiikan mittaamasta hitusen alemmas.

Samat asetukset, mutta tämäkin olisi kaivannut valotuksen pienentämistä. GIMPille töitä vain. Höysteenä muodikasta lens flarea. Perinteisesti Picasa vielä vaalentaa vähän kuvaa.

Maisemat pysyvät kuitenkin paikoillaan, entäpä liikkuvien kohteiden kuvaus? Kävin tänään markkinoilla ja kuvasin vilinätä 1,5-kertaisella zoomilla ja pienimmällä aukolla (f8). Asetusten pitäisi toimia hyvin vilkkaan tapahtuman nopeaan kuvaamiseen kirkkaana kesäpäivänä.

Vaikka automaattitarkennus ei ole käytössä, XZ-2:n valotusmittauksen voi käsittääkseni lukita tiettyyn pisteeseen. Tässä mittasin valotuksen kojun sisältä ja siirsin rajausta oikealle. Kirkkaana päivänä vasen puoli on ali- ja oikea ylivalottunut. Hankalaa. Kaikki näyttää sentään tarkalta.

Meininki on hyvä, samoin tarkkuus. Päivä näyttää koleammalta kuin onkaan, kun sinitaivas palaa valkoiseksi. Tummat vaatteet ja kirkas taivas ovat hankala yhdistelmä.

Kun ei kuvaa aurinkoon päin, niin tulos on parempi.

Fiilis oli hyvä.

Väkeä riitti. Vähän vino kuva, näitä ei jääty turhaan hiomaan.

Edellinen kuva oli neutraali, siinä väkijoukkoa tarkasteltiin ulkopuolelta. Tässä Puuhanalle on osa joukkoa.

Mikä on lopputulos? Hyperfokaalinen tarkennus tuntuu olevan toimiva vaihtoehto ainakin silloin, kun valoa on riittävästi, kohteet ovat kohtuullisen lähellä ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Itse luotan laiskuuttani aika paljon automatiikkaan, vaikka näissäkin kuvissa ehkä jokin kiinteä valotusaika tai ainakin valotuksen korjaus alaspäin olisi ehkä tehnyt eetvarttia. Jatkossa pitää kokeilla kameran eri valotusmittaustyyppejä ja katsoa, millaisia tuloksia saa aikaan.

Kohtaamisia ja kuvaamisia

Viikonlopun huvituksena oli visiitti kummitädin luo. Viime vuosina on saanut huomata, miten eri tavalla nykyään kohtaa lapsuutensa ihmisiä. Aikanaan itse on ollut huomion keskipisteenä ja aikuiset ihmiset kiinnostuksineen ovat jääneet huomiotta. Nyt, vieläpä kun näkee harvakseltaan, oppii uusia puolia itselle tutuista ihmisistä, heidän iloistaan, suruistaan ja kiinnostuksenkohteistaan.

En esimerkiksi aiemmin tiennyt, että kuvaus kuuluu kummitädin harrastuksiin. Hänen kuviaan selatessa oli myös hauska nähdä, miten erilainen tapa hänellä on kuvata. Luontokohteet ja sumuiset päivät, niistä hän piti kovasti. Minä taas kuvaan mielelläni ihmisiä.

Luulen myös ymmärtäväni, miksi sumu kiehtoo. Sumu hiljentää äänet, pehmentää rajat, antaa mielikuvitukselle tilaa. Sumu voi olla yhtä aikaa rauhallinen ja jännittävä. Silmä tuntuu kuitenkin vaativan myös ankkuripisteen, yksityiskohdan tai terävän pisteen.



Kummitädin kuvien joukossa oli yksi, jossa sumuiseen maisemaan yhdistyi terävärajainen, lähes musta oksan silhuetti. Omalla kohdallani olen huomannut, että pidän myös huomattavasti selkeistä, helposti eroteltavista kokonaisuuksista. Nykyisissä CGI-elokuvissa hyperrealismi tunnutaan sekoittamaan yli menevään yksityiskohtaisuuteen. Esimerkiksi Transformers-elokuvan jättirobotit olivat minun silmiini pelkkää suttua ja näyttivät kaikki samalta, ankkuripistettä ei ollut. Kuvassa alla Kirsikka taas toimii hienosti ankkuripisteenä.



Kuva on Prahasta, joka on todellinen turistirysä, joskin erittäin mukava ja kaunis sellainen. Jossain vaiheessa turismista on tullut rahvaanomaista ja turistien suosimien paikkojen kiertämisestä jotain, mitä pitäisi välttää. Loppujen lopuksi miksi turhaan ottaa jotenkin elitistinen asenne turisteilua kohtaan?

Turistikuvat taas ovat oma juttunsa. Usein turistikuvat tuntuvat elottomilta, niissä kuvataan maisemia, palatseja, pytinkejä ja poseeraavia kavereita. Prahan reissulla yritin sen sijaan kuvata tunnelmia, ihmisiä ja elämää.





Itselleni kameran takana olemisesta oli muutakin etua: en pidä väkijoukoista, mutta kameran takaa tarkasteltuna olin ikään kuin väkijoukon ulkopuolella ja saatoin kohdata itseäni ahdistavia asioita jossain määrin ironisesti.



Kuten kuvista näkyy, vielä on varaa kehittyä. Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei valokuvaus osoittautunut omalla kohdallani pelkäksi villitykseksi, vaan antaa edelleenkin uuden näkökulman maailmaan.

EDIT: Napsauta kuvia, jos haluat nähdä isomman version.

Kaamerahifistelyä

Karhu varjoisilta kujilta

Ostimme viime vuoden lopussa häitä varten ikkupikkuisen järjestelmäkameran. Uuden kameran hankinnasta oli ollut puhetta jo pitkään, varsinkin kun vanha pokkarimme oli lopettanut yhteistyön pudottuaan lattialle. Lopulta kun varsinainen ostopäätös oli tehty, seurailimme pari kuukautta valikoimia. Silloin emme oikeastaan tienneet kameroista juuri mitään ja tärkein kriteeri olikin toimiva tarkennus ja joustavuus.

Nyt kun kamera on ollut käytössä päälle puoli vuotta, voin todeta, että ehkä emme olisi järkkäriä tarvinneet. Erilaisissa kompaktikameroissa alkaa olla käytännössä samat toiminnot ja suurin osa joustavuudesta ja jopa laajennettavuudesta, mitä nyt objektiivia ei voi vaihtaa. Laadukas automaattitarkennus, kuvanvakautus, aukon ja valotuksen säädöt ja kaikki muut vimpaimet on vielä voitu optimoida kameran objektiiviin. Markkinointivaltteina tunnutaan aika usein pidettävän supermegapitkiä zoomeja ja piljoonia megapikseleitä, vaikka näiden merkitys saattaa sittenkin olla aika vähäinen. Nyt jos harkinnassa olisi uusi kamera, niin olisin kahden vaiheilla: ostaako järkkäri vai ostaako kompakti. Tosin nyt olen hieman perehtynyt kameroiden toimintoihin ja ominaisuuksiin, joten kriteeritkin olisivat hieman erilaiset. Lisäksi jos harrastus jatkuu aktiivisena, niin edullisessa järkkärissä on kuitenkin tilaa kehittymiselle.

Olen kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen Olympus Pen E-PM1 -kameraamme, enkä kadu ostosta. Pulitimme laitteesta 300 euroa, joten hankkimalla kompaktikameran olisimme ehkä säästäneet jokusen kympin. Olisinko perehtynyt kuvaukseen samalla tavalla? Tuskin. Järjestelmäkamera kourassa jouduin alusta lähtien ajattelemaan, että "nyt pitää ajatella kuvaamista tosissaan", vaikka kompaktikamera tai korkeatasoinen pokkari pystyisikin samaan kuin kit-objektiivilla varustettu "Pen1s" näin Kirsikan tädin terminologiaa käyttäen.

Millainen kamera sitten itsessään on? Kuvailisin sitä ovelaksi vempeleeksi. Mitä enemmän laitteeseen tutustun, sitä ovelammalta se tuntuu. Ensinnäkin se on varsin pienikokoinen ja kevyt perinteisiin järkkäreihin verrattuna. Peilittömänä siinä ei ole etsintä, tosin kameraan on saatavilla yksi optinen etsin, joka ei siis toista sitä, mitä kameran silmä näkee ja kaksi elektronista etsintä, joista VF-2 on ilmeisesti erinomainen. Hintaakin etsimellä tosin on parin sadan euron tietämillä. Kuvaa tihrustetaan näytöltä kuin pokkarista ikään, mikä ehkä onkin kameran suurin heikkous. Varsinkin aurinkoisella säällä kuvan tarkennusta voi olla hankalaa tarkistaa näytöltä. Suunnittelussa on myös yksi erikoisuus: miksi näyttö on 16:9, jos kuvaformaatti kerran on 4:3? Jos laajakuvanäytön sijaan olisi käytetty kapeampaa näyttöä, takapaneeliin olisi voinut liittää vaikka pari ohjelmoitavaa painiketta.

Pieni koko ei tarkoita perkästään rungon pientä kokoa, vaan myös mikrokokoisia objektiiveja. Micro Four Thirds -järjestelmän objektiivien suhteellinen polttoväli saavutetaan puolet pienemmällä polttovälillä verrattuna kinofilmikameroihin. Wikipedian esimerkin mukaan useita kiloja painava 60 senttiä pitkä teleobjektiivi saadaan mahdutettua 12,6 mm pitkään ja puoli kiloa painavaan pakettiin. Miksei vaikkapa kantaisi Micro Four Thirds -kameraa ja yhtä hyvistä, nopeista Micro Four Thirds -teleobjektiiveista kakkoskamerana, jos paketti kokonaisuudessaan painaa murto-osan täysikokoisesta järkkäristä ja vastaavasta objektiivista? Veikkaisin, että MFT-objektiivien vertailu kinofilmiobjektiiveihin on myös hieman yksinkertaisempaa kuin vaikkapa APS-C-kameroiden objektiiveihin, muutoskerroinhan on 2,0 eikä esimerkiksi 1,5 tai 1,6.

Ilmeisesti hyvät MFT-laajakulmaobjektiivit ovat hieman hintavampia kuin muiden kameroiden objektiivit. Olympus itsessään on ilmeisesti taloudellisissa vaikeuksissa, joten mitenkäs on varusteiden saatavuuden laita tulevaisuudessa? MFT-kiinnitys on yksi harvoista standardeista, joille useampi valmistaja valmistaa sekä runkoja että objektiiveja, minkä lisäksi kameroihin on saatavilla runsaasti erilaisia adaptereita.

Runko tuntuu tukevalta, metalliselta ja korkealaatuiselta ja laukaisimen tuntuma on mielestäni hyvä. Pieni koko on etu, tosin alussa minulla oli hieman hankaluuksia opetella toimiva ote kamerasta ja saada operoitua vielä objektiiviakin. Painikkeita on vähän, mutta toimintojen valinta ja käyttö rulla-nelipainikeyhdistelmällä on erittäin hyvin suunniteltu. Esimerkiksi aukko, valotusaika ja valotuksen korjaus puoliautomaattitilassa voidaan säätää saman näppäimen takaa. Eri asetukset valitetaan nelinäppäimen pysty- ja vaakasuunnilla ja rullalla. Kokeneelle kuvaajalle painikkeiden puuttuminen, kahvan puute ja koko saattavat vaatia totuttelua, mutta operointi on intuitiivista, eikä painikkeita paina kuvatessa vahingossa.

Uutta kameraa hankkivalle suosittelen seuraamaan markettien mainoksia todellisen hinnan määrittelyssä. Vielä puoli vuotta sitten kilpakumppanuksina olivat olympus Pen E-PM1 ja Canon EOS 1100D, nyt Olympus on kaikonnut verkkokauppoihin. Miltei joka ikisessä mainoksessa Canoni on "alennuksessa", "sata euroa halvemmalla!" eli toisin sanoen kameran todellinen hinta on tässä vaiheessa aika lailla pysyvästi se 300 euroa. Kärkkäiseltä sitä saa aina välillä 270-280 eurolla. Varsinkin Keskon (Anttila, Shittari) bonusalennukset osaavat ärsyttää edelleen kovasti, koska bonussysteemin näennäiset alennukset koskevat pääsääntöisesti vain korteilla ketjuun sidottuja kuluttajia.