Lahden Kino Iiris tarjoili maanantaina elokuvanystäville Avaruusseikkailu 2001 -ilmaisnäytöksen. Täytyy sanoa, että siinä on elokuva, johon ajan hammas ei juurikaan pure. Ihmiskunnan aamunkoiton apinapuvut saattavat ehkä paikka paikoin olla hieman rispaantuneita, mutta esimerkiksi sievät lentoemännät ja heidän 60-lukulaiset meikkinsä kuitenkin lähinnä vahvistavat elokuvan retrofuturistista tunnelmaa.
Sama pätee elokuvan alun yleisesti positiiviseen sävyyn: kaikki, mitä esitellään on uutta, innostavaa, puhdasta. Ehkä liiaksikin, koska avaruus-Hiltonin käytävät kaikuvat tyhjinä, avaruuslentokoneessa ja kiertoratasiirtoaluksessa ei ole kuin yksi matkustaja, eikä valtavassa kuukaupungissakaan vaikuta olevan muuta kuin johtokunnan kokouksia. Avaruuselämä esitellään myös koomisessa sävyssä: tarrakengät, lentoemojen pallomaiset päähineet, avaruusvessan ohjeiden räknäily ja tyhjänpäiväiset onnittelupuheet Bellin videopuhelinkioskeissa ja arkinen, tyhjänpäiväinen kokoustila mataline ämpärituoleineen tuudittavat katsojan tyytyväiseen hyväksyntään. Kaikki on suhtalaisen hyvin, eikö vain?
Avaruusmatka kuvataan täysin eri tavalla. Ensimmäinen sisäkuva on klaustrofobinen, astronauttien elintila on vieras ja hautamainen. Elävältä hautautumista korostavat sarkofagimaiset staasiarkut, joissa suurin osa miehistöstä matkaa käytännössä kuolleina. Vierautta lisää myös tilan teknisyys ja kliinisyys. Hauskaa sinällään, että puhtaat, valkeat pinnat ovat siirtyneet niin ikonisena osana myös useisiin myöhempiin realistisuutta tavoitteleviin scifi-elokuviin. Edes sairaaloissa seinät eivät ole niin valkoisia kuin "avaruustoukassa". Äänimaailma tukee vierautta ja jännitystä: siinä missä vaikkapa Enterprisen miehistöä tuudittaa jatkuva, kevyt humina, Daven korvia repii avaruuskävelyllä ja avaruuskapselissa paineilman sihinä.
Elokuvan avaruusmatkaosiota määrittävät myös äärimmäinen järjestys ja logiikka: miehistön rutiinit, tietokoneen valvova silmä, työtilojen siisteys, kahdesti toistuvan avaruuskävelyn valmisteluvaiheiden ja varsinaisten kävelyiden järjestys. Vasta kun HAL:in ristiriitainen ohjelmointi alkaa pettää, logiikka alkaa rakoilla. Kaikki antaa aika realistisenkin, ja varmasti vieraan ja ahdistavan kuvan siitä, että avaruudessa on toimittava jatkuvasti loogisesti.
Elokuvan viimeinen, psykedeelinen osio on ehkä kärsinyt eniten. Harmillisesti psykedeelinen valoshöy ja värimuunnellut, vieraat maisemat kuitenkin jatkuvat vähän turhankin pitkään. Nämä on jo nähty. Teemallisesti Kubrick on kuitenkin tehnyt mielenkiintoisia valintoja. Katsojalle ei esimerkiksi tarjoilla Jupiteria kauniina näkymänä, vaan osana kosmista mysteeriä, lähes tuntemattomana valopallona. Jodorowskymäiset tai dalimaiset kuvat Daven kapselista avaruussiittiönä kosmisessa kohdussa toimivat edelleen: kapselihan purkautui avaruussiittimen pallomaisesta kärjestä ennen kuin Dave suuntasi sillä kohti Jupiterin, planeetan kuiden, Auringon ja monoliitin muodostamaa vaginaalista konjunktiota.
Päähenkilö ei elokuvan lopussa myöskään enää ole samaistuttava hahmo, vaan pikemminkin objekti, ihmiskunnan edustaja, joka esitetään lähes muovimaisena, hiljaisena, tuskin elollisena hahmona, joka on samanaikaisesti sekä tarkkailija että tarkkailtava.
Monoliitti on edelleen yksi hienoimmista mysteereistä, mitä elokuvissa on nähty. Se on yksinkertainen, täysin säännöllinen ja nelikulmaisena täysin ristiriidassa elokuvan muiden avaruudessa edustettujen, pallomaisten muotojen kanssa. Sitä ei turhaan selitellä, joten sen outous jatkuu häiritsevänä loppuun asti. Toki elokuvan lopussa sijoitettuna huonetilaan monoliitti on portti, musta ovi, jonka takana odottaa uusia mysteereitä.
Avaruusseikkailu 2001 on hieno elokuva, joka antaa joka katsomiskerralla jotain uutta. Elokuva on perinteistä Kubrickia: kuin sipuli, jossa riittää hienovaraisia kerroksia hamaan maailmanloppuun saakka.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
maanantai 9. tammikuuta 2012
Ruisleivät ja sähköuunit
Ihmiset aina valittavat, kuinka sähköuuniin ei mahdu kuin yksi ruisleipä. Mikä ongelma se muka on?
'nuff said.
'nuff said.
perjantai 6. tammikuuta 2012
Tietokoneilua: Asus U31SD-RX065V
Vanhan kannettavani virtajohto hajosi uudenvuoden aatonaaattona, vajaa viikko sitten kesken käännösprojektin. Naapurin setä oli perjantaiyönä jatkanut "voi ****lauta" -voivotteluaan puoli kahdeksaan asti, joten olin jo valmiiksi aikataulusta jäljessä. Onneksi Kirsikan EEEboxin johdosta saatiin riittävästi virtaa, että saatoin jatkaa kääntämistä, vaikka kulutinkin pari tuntia varmuuskopioiden tekemiseen. En näet tiennyt, voinko jatkaa samalla koneella työskentelyä lähitulevaisuudessa.
Onneksi olin suunnitellut vaihtavani konetta vuoden alussa, ja bongannut alustavasti toimivan koneen. Vanha kone kun kärsii hieman Alzheimeristä ja astmasta. Tuossa 300 metrin päässä on Gigantti, mutta siellä ei myydä Asus-koneita. Polkaisin sitten Renkomäkeen about neljän kilometrin päähän Kärkkäiselle, josta ostin uuden koneen. Laturi jopa kävi vanhaan koneeseen, joten tein projektin loppuun vanhalla koneella.
Olin nimittäin bongannut uuden masiinan hintavertailusta Kärkkäisen verkkokaupasta. Se oli yksi näistä tavallista miniläppäriä hieman suuremmista laitteista, olisikohan ollut ASUS U31SD-DH31 13,3-tuumaisella näytöllä, hintaa 599 euroa. Kärkkäisen myymälässä oli myynnissä lähs täsmälleen sama kone: Asus U31SD-RX065V, 637 euroa, alennettu hinta 599. Sisuskalujen ainoa ero on ilmeisesti prosesori: halvemmassa mallissa on Intelin i3 2330M, kalliimmassa i3 2310M. Huonompi kone on kalliimpi? Ilmeisesti siksi, että tässä on hienot metallikuoret.
Ajatuksenani oli hankkia hiljainen laite, joka on kevyt kuljettaa mukana, jos sattuu lähtemään vaikkapa kiertämään Eurooppaa (1,9 kg akun kanssa, alle 2,5 senttiä paksu), ja joka soveltuu hyvin työskentelyyn makuuasennosta. Jos en voi tehdä töitä makuuasennossa, en pysty työskentelemään silloin kun iskias sattuu vaivaamaan. Aiempi kannettavani on sen verran raskas, että kahdeksan tunnin työrupeamissa polvet alkavat rasittua. Aion käyttää konetta kuitenkin pääasiassa keskusyksikkönä, eli olen tilannut laitetta varten erillisen 24 tuuman näytön, ja näppäimistökin on valmiina.
Minikannettavien ja tavallisten kannettavien tehoerotkin ovat nykyään varsin pieniä. Ainakin Intelin i3- sekä i5-sarjan prosessoreita käytetään molemmissa. Toisaalta varsinaiset minikannettavat alkavat olla poissa muodista, immeiset väkertävät mieluummin tableteilla.
Jälkikäteen olen hieman tutkaillut laitteen etuja ja haittapuolia. Hinnan voisi käsittää haittapuoleksi: about 100 euroa halvemmalla olisi saanut samantapaisen, erimerkkisen ja isomman kannettavan. Toisaalta koko on tärkeä ominaisuus, ja tämä laite on juuri passeli, näppäimistökään ei ole liian kapea. Pöytäkoneiden hinnat näyttävät tällä hetkellä myös olevan korkeampia, eli 600 euron hintaluokassa on aika sama, ostaako kannettavan tietokoneen vai pöytäkoneen keskusyksikön.
Suurin ongelma on se, että tässä koneessa ei ole DVD-asemaa. Asemalle ei toisaalta edes ole kovin paljoa käyttöä, DVD:t katsellaan Kirsikan EEEboxilla 22 tuuman näytöltä. Jos olisin päässyt alustavaa tutkimusta pidemmälle, olisin ehkä kuitenkin katsonut myös muita vaihtoehtoja. Todennäköisesti olisin kuitenkin päätynyt tähän miniläppäriin.
Liitäntöjen sijoittelu on ehkä käsittämättömin ratkaisu koko laitteessa. Akku on sijoitettu koneen taakse sinne, mihin monissa koneissa on sijoitettu ulkoisen näytön ja virtajohdon liitännät. Tässä koneessa on kaksi USB-liitäntää, HDMI- ja VGA-liitännät sekä verkon liitäntä kaikki koneen oikeassa laidassa. Eli sillä puolella, millä yleensä työskennellään hiirellä. USB:t on sijoitettu vieläpä näppäimistön alalaidan kohdalle. Onneksi toisella puolella on myös yksi USB-liitäntä, joten voin tunkaista siihen halvan USB-hubin. Liikkuvassa käytössä olisin kuitenkin tyytyväinen, jos voisin kytkeä sekä hiiren että muistitikun niin, että hiiren tiellä ei sojota jokin dildoke.
Mainittakoon nyt vielä heikkoutena se, että laitteessa on Bluetooth mutta ei 3G- tai 4G-modeemia. Kaapissani on kuitenkin yksi mokkula täsyin käyttämättömänä.
Asennustyötähän uuteen koneeseen liittyy aina kohtalaisen paljon. Ilokseni sain kuitenkin huomata, että suurin osa Windowsin turhista palveluista oli jo otettu pois käytöstä, jouduin poistamaan lähinnä teemat käytöstä. Kaiken maailman "oletko nyt ihan varma, että haluat muuttaa asiaa?" -kyselyt tietysti piti poistaa erikseen. Sivuhuomautuksena vielä se, että Firefox ei suostunut asentumaan ennen kuin otin "ohjelma saattaa syödä jääkaapistasi makkarat! Oletko nyt aivan sataprosenttisen varma, että sovellus ei ole naapurin Ernesti?" -toiminnon taas käyttöön.
Asusin koneet ovat myös aina täynnä kaiken maailman ylimääräisiä vetkuta verkkokameralla -turhakesovelluksia, joita poistelin reippaasti, samoin Flash-pelien demoja, ylimääräisiä PDF-lukijoita, DVD-poltto-ohjelman (f*** you, Asus!) jne.
Päivityksiä saikin sitten tehdä useiden tuntien ja satojen megabittien edestä.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen uuteen koneeseen. Se on äärimmäisen hiljainen, vaikuttaa tehokkaalta, ja sekä Office että Trados asentuivat mukisematta, eikä kone ole ainakaan vielä räjähtänyt.
Onneksi olin suunnitellut vaihtavani konetta vuoden alussa, ja bongannut alustavasti toimivan koneen. Vanha kone kun kärsii hieman Alzheimeristä ja astmasta. Tuossa 300 metrin päässä on Gigantti, mutta siellä ei myydä Asus-koneita. Polkaisin sitten Renkomäkeen about neljän kilometrin päähän Kärkkäiselle, josta ostin uuden koneen. Laturi jopa kävi vanhaan koneeseen, joten tein projektin loppuun vanhalla koneella.
Olin nimittäin bongannut uuden masiinan hintavertailusta Kärkkäisen verkkokaupasta. Se oli yksi näistä tavallista miniläppäriä hieman suuremmista laitteista, olisikohan ollut ASUS U31SD-DH31 13,3-tuumaisella näytöllä, hintaa 599 euroa. Kärkkäisen myymälässä oli myynnissä lähs täsmälleen sama kone: Asus U31SD-RX065V, 637 euroa, alennettu hinta 599. Sisuskalujen ainoa ero on ilmeisesti prosesori: halvemmassa mallissa on Intelin i3 2330M, kalliimmassa i3 2310M. Huonompi kone on kalliimpi? Ilmeisesti siksi, että tässä on hienot metallikuoret.
Ajatuksenani oli hankkia hiljainen laite, joka on kevyt kuljettaa mukana, jos sattuu lähtemään vaikkapa kiertämään Eurooppaa (1,9 kg akun kanssa, alle 2,5 senttiä paksu), ja joka soveltuu hyvin työskentelyyn makuuasennosta. Jos en voi tehdä töitä makuuasennossa, en pysty työskentelemään silloin kun iskias sattuu vaivaamaan. Aiempi kannettavani on sen verran raskas, että kahdeksan tunnin työrupeamissa polvet alkavat rasittua. Aion käyttää konetta kuitenkin pääasiassa keskusyksikkönä, eli olen tilannut laitetta varten erillisen 24 tuuman näytön, ja näppäimistökin on valmiina.
Minikannettavien ja tavallisten kannettavien tehoerotkin ovat nykyään varsin pieniä. Ainakin Intelin i3- sekä i5-sarjan prosessoreita käytetään molemmissa. Toisaalta varsinaiset minikannettavat alkavat olla poissa muodista, immeiset väkertävät mieluummin tableteilla.
Jälkikäteen olen hieman tutkaillut laitteen etuja ja haittapuolia. Hinnan voisi käsittää haittapuoleksi: about 100 euroa halvemmalla olisi saanut samantapaisen, erimerkkisen ja isomman kannettavan. Toisaalta koko on tärkeä ominaisuus, ja tämä laite on juuri passeli, näppäimistökään ei ole liian kapea. Pöytäkoneiden hinnat näyttävät tällä hetkellä myös olevan korkeampia, eli 600 euron hintaluokassa on aika sama, ostaako kannettavan tietokoneen vai pöytäkoneen keskusyksikön.
Suurin ongelma on se, että tässä koneessa ei ole DVD-asemaa. Asemalle ei toisaalta edes ole kovin paljoa käyttöä, DVD:t katsellaan Kirsikan EEEboxilla 22 tuuman näytöltä. Jos olisin päässyt alustavaa tutkimusta pidemmälle, olisin ehkä kuitenkin katsonut myös muita vaihtoehtoja. Todennäköisesti olisin kuitenkin päätynyt tähän miniläppäriin.
Liitäntöjen sijoittelu on ehkä käsittämättömin ratkaisu koko laitteessa. Akku on sijoitettu koneen taakse sinne, mihin monissa koneissa on sijoitettu ulkoisen näytön ja virtajohdon liitännät. Tässä koneessa on kaksi USB-liitäntää, HDMI- ja VGA-liitännät sekä verkon liitäntä kaikki koneen oikeassa laidassa. Eli sillä puolella, millä yleensä työskennellään hiirellä. USB:t on sijoitettu vieläpä näppäimistön alalaidan kohdalle. Onneksi toisella puolella on myös yksi USB-liitäntä, joten voin tunkaista siihen halvan USB-hubin. Liikkuvassa käytössä olisin kuitenkin tyytyväinen, jos voisin kytkeä sekä hiiren että muistitikun niin, että hiiren tiellä ei sojota jokin dildoke.
Mainittakoon nyt vielä heikkoutena se, että laitteessa on Bluetooth mutta ei 3G- tai 4G-modeemia. Kaapissani on kuitenkin yksi mokkula täsyin käyttämättömänä.
Asennustyötähän uuteen koneeseen liittyy aina kohtalaisen paljon. Ilokseni sain kuitenkin huomata, että suurin osa Windowsin turhista palveluista oli jo otettu pois käytöstä, jouduin poistamaan lähinnä teemat käytöstä. Kaiken maailman "oletko nyt ihan varma, että haluat muuttaa asiaa?" -kyselyt tietysti piti poistaa erikseen. Sivuhuomautuksena vielä se, että Firefox ei suostunut asentumaan ennen kuin otin "ohjelma saattaa syödä jääkaapistasi makkarat! Oletko nyt aivan sataprosenttisen varma, että sovellus ei ole naapurin Ernesti?" -toiminnon taas käyttöön.
Asusin koneet ovat myös aina täynnä kaiken maailman ylimääräisiä vetkuta verkkokameralla -turhakesovelluksia, joita poistelin reippaasti, samoin Flash-pelien demoja, ylimääräisiä PDF-lukijoita, DVD-poltto-ohjelman (f*** you, Asus!) jne.
Päivityksiä saikin sitten tehdä useiden tuntien ja satojen megabittien edestä.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen uuteen koneeseen. Se on äärimmäisen hiljainen, vaikuttaa tehokkaalta, ja sekä Office että Trados asentuivat mukisematta, eikä kone ole ainakaan vielä räjähtänyt.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Monimutkaisuuksittakohan voittoon?
Jos joku ei sitä vielä tiedä, olen ammatiltani kääntäjä. Turha muuten tulla nillittämään huonosta kielenkäytöstä blogissani, koska teen tätä huvikseni, enkä jää hinkkaamaan niistä julkaisukelpoista tuotetta.
Usein kääntäessäni kiroilen hiljaa itsekseni suomen monimutkaisuutta. En missään nimessä ihmettele, että kielellä on taipumus kehittyä synteettisestä analyyttiseen muotoon. Ihmiset haluavat päästä eroon kaiken maailman hankalalista etuliitteistä ja päätteistä.
Synteettisestä kielestä analyyttiseen käännettäessä tulokset saattavat toisinaan olla varsin erikoislaatuisia. Esimerkiksi germaanisten kielten fraasi "kurz und gut" (saksan versio) "kort och gott" (ruotsin versio) on selkeästi tuottanut fraasin ensimmäisille kääntäjille ongelmia. Suomeen vakiintuneen vastineen rakenne on kaikkea muuta kuin mitä tavoitellaan, asiaa ei missään nimessä ilmaista "lyhyesti ja ytimekkäästi". Vähän sama vika on sanan "simple" (englanti) tai "enkel" (ruotsi) kääntämisessä – mistä lienee johtuvan, että puheeseen lipsahtaa "simppeli" "yksinkertaisen" sijaan?
Suomen monimutkaisuus tarkoittaa kuitenkin aivan yhtä lailla monipuolistuutta. Kääntäjän ei onneksi tarvitse, ja usein kannattaa peräti välttää sanojen kääntämistä pintapuolisesti toisiaan vastaavilla sanoilla, "suorilla käännöksillä". "Enkelt och tryggt handling på nätet" voi hyvin tarkoittaa "helppoa ja varmaa asiointia verkkokaupassa" monimutkaisesti ilmaistun "ostosten tekemisen verkossa yksinkertaisesti ja turvallisesti" sijaan. Asiayhteys hallitsee kääntämistä aina. Täysin analyyttiseen kieleen en ole sitä paitsi koskaan törmännyt.
Itselleni tuottaa toisinaan ongelmia hahmottaa ruotsin yhdyssanoja, koska sanan sisällä on usein paikkaa vaihtavia liitteitä sekoittamassa soppaa, esimerkiksi verbien nominijohdoksissa. Monissa tapauksissa asia ei ole ongelma, en esimerkiksi ole koskaan varsinaisesti purkanut sanoja "sammansättning" ja "omedelbart", vaan oppinut niiden merkityksen kokonaisuutena. Onneksi sanat kääntyvät useimmissa konteksteissa varsin juohevasti, "koostumus", "rakenne" ja "seos" ovat jo lyhyempiä kuin "sammansättning". "Oitis" on jo varsin jämpti "omedelbartiin" verrattuna.
Jokaisessa työssä on omat haasteensa. Haasteet kuitenkin rikastuttavat elämää, en missään nimessä voi väittää työni olevan yksitoikkoista ja tylsää. Lisäksi jos kääntäminen alkaa turhauttaa, voi aina syödä banaanin.
Usein kääntäessäni kiroilen hiljaa itsekseni suomen monimutkaisuutta. En missään nimessä ihmettele, että kielellä on taipumus kehittyä synteettisestä analyyttiseen muotoon. Ihmiset haluavat päästä eroon kaiken maailman hankalalista etuliitteistä ja päätteistä.
Synteettisestä kielestä analyyttiseen käännettäessä tulokset saattavat toisinaan olla varsin erikoislaatuisia. Esimerkiksi germaanisten kielten fraasi "kurz und gut" (saksan versio) "kort och gott" (ruotsin versio) on selkeästi tuottanut fraasin ensimmäisille kääntäjille ongelmia. Suomeen vakiintuneen vastineen rakenne on kaikkea muuta kuin mitä tavoitellaan, asiaa ei missään nimessä ilmaista "lyhyesti ja ytimekkäästi". Vähän sama vika on sanan "simple" (englanti) tai "enkel" (ruotsi) kääntämisessä – mistä lienee johtuvan, että puheeseen lipsahtaa "simppeli" "yksinkertaisen" sijaan?
Suomen monimutkaisuus tarkoittaa kuitenkin aivan yhtä lailla monipuolistuutta. Kääntäjän ei onneksi tarvitse, ja usein kannattaa peräti välttää sanojen kääntämistä pintapuolisesti toisiaan vastaavilla sanoilla, "suorilla käännöksillä". "Enkelt och tryggt handling på nätet" voi hyvin tarkoittaa "helppoa ja varmaa asiointia verkkokaupassa" monimutkaisesti ilmaistun "ostosten tekemisen verkossa yksinkertaisesti ja turvallisesti" sijaan. Asiayhteys hallitsee kääntämistä aina. Täysin analyyttiseen kieleen en ole sitä paitsi koskaan törmännyt.
Itselleni tuottaa toisinaan ongelmia hahmottaa ruotsin yhdyssanoja, koska sanan sisällä on usein paikkaa vaihtavia liitteitä sekoittamassa soppaa, esimerkiksi verbien nominijohdoksissa. Monissa tapauksissa asia ei ole ongelma, en esimerkiksi ole koskaan varsinaisesti purkanut sanoja "sammansättning" ja "omedelbart", vaan oppinut niiden merkityksen kokonaisuutena. Onneksi sanat kääntyvät useimmissa konteksteissa varsin juohevasti, "koostumus", "rakenne" ja "seos" ovat jo lyhyempiä kuin "sammansättning". "Oitis" on jo varsin jämpti "omedelbartiin" verrattuna.
Jokaisessa työssä on omat haasteensa. Haasteet kuitenkin rikastuttavat elämää, en missään nimessä voi väittää työni olevan yksitoikkoista ja tylsää. Lisäksi jos kääntäminen alkaa turhauttaa, voi aina syödä banaanin.
lauantai 31. joulukuuta 2011
Uusivuosi!
Mitä tehdä kinkunjämillä? Kinkkupiirakkaa!
Pakkasessa on hyvä satsi kinkkupiirakkaa. Korvasin osan kinkkupiirakan pohjan voista jogurtilla, täytteessä jykrytti toimii myös yhtä hyvin kuin viili tai kerma. Uskoni kananmunaan on heikentynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana, mutta on sillä edelleen käyttönsä, esimerkiksi kinkkupiirakan täytteessä.
Nyt liedellä kiehuu hernekeitto, hapanleipä pitäisi vielä leipoa ja paistaa. Arkisapuskat ovat tässä taloudessa usein niitä todellisia "oman sakin" juhlaruokia. Siinä missä monessa taloudessa laitetaan jotain spesiaalia, meillä herkutellaan erityisesti uunimakkaralla tai jauhelihamakaronilaatikolla. Kaipa ne ovat sellaista lohdutusruokaa tai muuten vain soul foodia.
Olipahan tyhjänpäiväinen päivitys. Ehkä olisi pitänyt lähteä Savonlinnaan, eikä lupautua tekemään töitä uutenavuotena.
Pakkasessa on hyvä satsi kinkkupiirakkaa. Korvasin osan kinkkupiirakan pohjan voista jogurtilla, täytteessä jykrytti toimii myös yhtä hyvin kuin viili tai kerma. Uskoni kananmunaan on heikentynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana, mutta on sillä edelleen käyttönsä, esimerkiksi kinkkupiirakan täytteessä.
Nyt liedellä kiehuu hernekeitto, hapanleipä pitäisi vielä leipoa ja paistaa. Arkisapuskat ovat tässä taloudessa usein niitä todellisia "oman sakin" juhlaruokia. Siinä missä monessa taloudessa laitetaan jotain spesiaalia, meillä herkutellaan erityisesti uunimakkaralla tai jauhelihamakaronilaatikolla. Kaipa ne ovat sellaista lohdutusruokaa tai muuten vain soul foodia.
Olipahan tyhjänpäiväinen päivitys. Ehkä olisi pitänyt lähteä Savonlinnaan, eikä lupautua tekemään töitä uutenavuotena.
lauantai 17. joulukuuta 2011
Letut on hyvejä
Moni varmasti on samaa mieltä kanssani siitä, että letut ovat mitä maukkain keksintö. Ostin taannoin Lahden Maustemestasta kikhernejauhoa mantelikeksejä varten. Keksit olivat OK, mutta ensi kerralla pienennän kikhernejauhon osuutta huomattavasti. Tänään käytin kikhernejauhoja lettuihin, vähän intialaisten chila/cheela/chilla/whateva-lettujen tyyliin.
Taikinaan tuli about 2 desiä maitoa, 2 desiä vettä, 3,5 desiä vehnäjauhoja ja 1 desi kikhernejauhoa ja jonkin verran juustokuminaa. Toisin sanoen tein aika paksun taikinan, osin siksi, etten käyttänyt kananmunaa. Saattoi olla turha varotoimenpide, koska kikherneitä käytetään konanmurvikkeina. Taikinasta tuli neljä isoa, about puolen sentin paksuista lätykkää. Paistelin vielä mählämihenkisen kasvis-herkkusienitäytteen. Vähän juustoa ja kotikutoista jugurttia väliin.
Herkullista tavaraa, sanoisin. Kikhernejauhoja voisi laittaa vähän isomman osuuden, ainakin jos tekee yhtä voimakkaanmakuisen täytteen kuin minä. Kovin paljoa rasvaa ne eivät vaadi non-stick-pannulla, itse käytin turhan paljon oliiviöljyä. Itse asiassa kaunein lätty tuli ilman mitään rasvaa. Valmistusaika oli about 1/2 tuntia täyte mukaanlukien, plus about 5 minuuttia taikinan väsäämiseen. Isohko annos kahdelle. Suosittelen kokeilemaan, letut ovat erinomainen vaihtoehto tortilloille. Kannattaa kuitenkin huomata, että kikherneet ovat "huonosti sulavia" samaan tapaan kuin pavut, herneet ja chili, eli saattavat aiheuttaa "turvotusta". Parempi sekin kuin että ruoansulatuskanavassa liikkuu keltainen nuoli.
Taikinaan tuli about 2 desiä maitoa, 2 desiä vettä, 3,5 desiä vehnäjauhoja ja 1 desi kikhernejauhoa ja jonkin verran juustokuminaa. Toisin sanoen tein aika paksun taikinan, osin siksi, etten käyttänyt kananmunaa. Saattoi olla turha varotoimenpide, koska kikherneitä käytetään konanmurvikkeina. Taikinasta tuli neljä isoa, about puolen sentin paksuista lätykkää. Paistelin vielä mählämihenkisen kasvis-herkkusienitäytteen. Vähän juustoa ja kotikutoista jugurttia väliin.
Herkullista tavaraa, sanoisin. Kikhernejauhoja voisi laittaa vähän isomman osuuden, ainakin jos tekee yhtä voimakkaanmakuisen täytteen kuin minä. Kovin paljoa rasvaa ne eivät vaadi non-stick-pannulla, itse käytin turhan paljon oliiviöljyä. Itse asiassa kaunein lätty tuli ilman mitään rasvaa. Valmistusaika oli about 1/2 tuntia täyte mukaanlukien, plus about 5 minuuttia taikinan väsäämiseen. Isohko annos kahdelle. Suosittelen kokeilemaan, letut ovat erinomainen vaihtoehto tortilloille. Kannattaa kuitenkin huomata, että kikherneet ovat "huonosti sulavia" samaan tapaan kuin pavut, herneet ja chili, eli saattavat aiheuttaa "turvotusta". Parempi sekin kuin että ruoansulatuskanavassa liikkuu keltainen nuoli.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Tuparilahjaväkerrys
Olin viime viikonloppuna tupareissa. Kerrankin keksin jossain määrin toimivan lahjuksen, ja pääsin peräti itse väkertämään sen. Kyseisessä muutossa liikutettiin jokunen banaanilaatikko neljänteen kerrokseen. Ei, lootissa ei ollut banaaneja. Kirjoja.
Tässä valmis tuotos:
Toisesta kulmasta:
Laatikon kylkeen liimattu kuva:
Vielä laatikon päätyyn liimattu kuva:
Olen suhtalainen tyytyväinen tuotokseen. Olisi kuitenkin pitänyt suunnitella paremmin, ennen kuin aloin säheltää. Parasta olisi ollut tehdä laatikko kartonginkappaleesta. Kuvankin kasasin Paint Shop Pro 3.11:llä. Ohjelma on vuodelta 1995, eli hitusen vanhentunut. Se on kuitenkin äärimmäisen kevyt, siinä on suhtalaisen monipuoliset kuvankäsittelytoiminnot (olisin esim. voinut säätää laatikkokuvien väritasapainon, mutta laiskuus iski). Luulenpa kuitenkin, että tämäkin olisi ollut helpompi kasata esimerkiksi Gimpillä. Tapojeni orja olen.
Laatikko itsessään oli muistaakseni about 10 cm pitkä, 7,5 cm leveä ja 5 cm korkea. Yksi kirjoista on perus mietelausetauhkaa, ja kolme pienempää ovat minikokoisia dekkareita. Tulostin kuvat ja liikkaa-leimasin boksiin. Askarteluväkerryksestäni annan itselleni arvosanaksi 8 1/2.
Tässä valmis tuotos:
Toisesta kulmasta:
Laatikon kylkeen liimattu kuva:
Vielä laatikon päätyyn liimattu kuva:
Olen suhtalainen tyytyväinen tuotokseen. Olisi kuitenkin pitänyt suunnitella paremmin, ennen kuin aloin säheltää. Parasta olisi ollut tehdä laatikko kartonginkappaleesta. Kuvankin kasasin Paint Shop Pro 3.11:llä. Ohjelma on vuodelta 1995, eli hitusen vanhentunut. Se on kuitenkin äärimmäisen kevyt, siinä on suhtalaisen monipuoliset kuvankäsittelytoiminnot (olisin esim. voinut säätää laatikkokuvien väritasapainon, mutta laiskuus iski). Luulenpa kuitenkin, että tämäkin olisi ollut helpompi kasata esimerkiksi Gimpillä. Tapojeni orja olen.
Laatikko itsessään oli muistaakseni about 10 cm pitkä, 7,5 cm leveä ja 5 cm korkea. Yksi kirjoista on perus mietelausetauhkaa, ja kolme pienempää ovat minikokoisia dekkareita. Tulostin kuvat ja liikkaa-leimasin boksiin. Askarteluväkerryksestäni annan itselleni arvosanaksi 8 1/2.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)