Alun perin piti kirjoittaa vuoden aikana lukemistani dekkareista, mutta päätin sitten kuitenkin kirjoittaa joitakin näkemyksiäni suhtalaisen tuoreen free-kääntäjän elämästä.
Ensinnäkin, käännösopiskelijalle koulunpenkiltä työmaailmaan siirtyminen ei ole se kaikista helpoin askel. Opinnot muun muassa venyvät helposti. Ainakin minun aikanani ulkomaan kieliharjoittelu oli usein pakollinen osa koulutusohjelmia. Useimmissa tapauksissa kieliharjoittelu tarkoitti puolen vuoden tai vuoden vaihto-opiskelua. Periaatteessahan vaihtoajan ei pitäisi pidentää opintoja, mutta aika usein opiskelija putoaa osin koulutusohjelman kärryiltä, eli käynnissä olevan lukuvuoden toisella puoliskolla ei välttämättä tarjotakaan opiskelijan tarvitsemia kursseja. Itse odottelin kurssien järjestämistä varsin pitkään vain huomatakseni, ettei niitä enää järjestetäkään.
Odotellessani kursseja tein keikkaa Olavinlinnassa. Lopulta oli vaarana, että opinnot jäävät ja linna valtaa melko lailla pysyvän paikan elämästä. Kun viimein sain gradun valmiiksi, jouduin odottelemaan puolisen vuotta, että saan paperit pihalle. Kesällähän ei yliopiston kansliassa juuri elämää ole. Vasta kun sain gradun kouraani, pystyin aloittamaan täysipainoisen työnhaun. Työnhaku kesti monta kuukautta, eli kaiken maailman odottelua oli ehtinyt kertyä jo melko pitkä pätkä. Freelance-suhteeni alkoi marraskuussa ja sain odotella ensimmäisiä kunnon töitä tammikuuhun. Kaiken odottelun perusteella tiedän varsin hyvin, miltä työttömästä tuntuu.
Ymmärrän myös hyvin, miksi aloitteleva kääntäjä on valmis hyväksymään melkein mitkä tahansa työehdot. Työpaikkoja ei varsinaisesti ole joka puun takana ja tokihan kääntäjä haluaa päästä tekemään työtä, johon on vaikkapa sen seitsemän vuotta elämästään uhrannut.
Kirsikka oli aloittanut AV-kääntäjänä (tekee tekstityksiä televisioon) jo huomattavasti ennen kuin minä sain paikan käännösalalta. Itse käännän asiatekstejä, eli olen pääasiassa teollisuuden ja talouselämän palveluksessa. Siinä vaiheessa kun itse pääsin varsinaiseen työhön käsiksi, alkoi olla selvää, että kovinkaan tasa-arvoisesta alasta ei ole kyse. Alkuvaiheessa saatoin tehdä vaikkapa viikon töitä kuukaudesta ja tienata sillä helposti tuhat euroa. Kuun lopussa vertailimme tilejämme ja oh hoh, miten Kirsikalla saattoi olla samanmoinen tili kuin minulla, vaikka hän teki kolme kertaa enemmän töitä?
Toisinaan kuulee nurinoita siitä, kuinka käännökset ovat kalliita. Yllättävän usein nurisijat ovat vieläpä työn tilaavia talousalan ihmisiä. Pitäisi kenties muistuttaa heille, että mistä heidän omat palkkionsa usein koostuvat. Konsultin varsinainen tuntitaksa sisältää myös laskutus-, tila-, terveydenhuolto-, lomapalkkio-, työterveydenhuolto-, työväline- ja matkakuluja, plus tietysti 22,5-23,85% YEL-maksut työtulosta (uusilla yrittäjillä sentään on neljän vuoden ajan alennus YEL-maksuihin). Pelkät yhteydenotot vievät aikaa myös, ja aika usein unohdetaan, että kääntäjä käytännössä päivystää toimeksiantoja odotellessaan.
Minimipalkkioita ihmetellään myös usein. "Miten joku kehtaa laskuttaa muutamasta rivistä X euroa?" Iso osa kääntäjän työstä on lähdetekstiin tutustumista, minkä lisäksi pikkutekstien valmisteluun kuluu suhteessa huomattavasti enemmän aikaa kuin pitkien käännösten valmisteluun. Usein lyhyet käännettävät ovat myös hyvin tiivistä tekstiä, esimerkiksi yritysten kivijalkoja tai mainoksia, joissa tekstiä on vähän mutta jotka vaativat huomattavasti ajatusta. Tekstihän ei koostu pelkästään sanoista, vaan myös sitä ympäröivästä kontekstista, eli esimerkiksi kuvista. Teksti on useimmiten myös osa suurempaa kokonaisuutta, eli teksti ei saa vaikuttaa orvolta muiden asiakkaan julkaisemien tekstien joukossa.
Käänsin taannoin erääseen kauppakeskukseen liittyviä tekstejä. Eilen sain tehtäväkseni täydentää tekstejä noin viiden sanan edestä ja yllätys yllätys, minimipalkkiota ei haluttu maksaa. Töiden välissä oli ollut jo jonkin aikaa, joten jouduin tutustumaan tekstimateriaaliin uudestaan, minkä lisäksi tutkin aiempaa käännöstäni nähdäkseni, oliko kyseisiä sanoja käytetty aiemmin. Tämän lisäksi selvitin kohdekielisistä rinnakkaisteksteistä, kuinka kyseisiä sanoja käytetään kohdekielen tekstikulttuurissa. Toisin sanoen, en nyhtänyt sanoja vain päästäni.
Luettelen nyt joitakin yleisiä käännöstyöhön liittyviä tehtäviä, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi: tilausten vastaanotto ja tarkistus, laskujen laatiminen, arvonlisäveroilmoitusten tekeminen, arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten tekeminen ulkomaille tehtäville käännöstöille, työtilausten odottaminen (työtilauksia voi tulla tilaajan maasta riippuen myös esimerkiksi kuuden jälkeen tai sunnuntaina), työvälineiden ja työtilojen hankinta ja ylläpito, työterveyshuollon järjestäminen ja asiakashankinta.
Varsinaiseen työhön kuuluu kääntämisen lisäksi muun muassa työhön liittyvän sisällön vastaanotto ja tarvittaessa muokkaus, johon voi liittyä tekstin poimintaa skannatuista asiakirjoista, varsinaisten käännösprojektien luominen käännössovelluksia varten, asiakasviestintä ja mahdollisten muutosten täydentäminen käynnissä olevaan projektiin, sanastojen luominen sekä laadunhallintasovellusten käyttö ja QA-raporttien laatiminen.
Luonnollisesti käännöstyöhön kuuluu myös varsinainen kääntäminen ja siihen liittyvä jatkuva tiedonhaku, eli termien etsiminen, lähdetekstin sisällön ymmärtämistä tukevan sisällön etsiminen sekä asiakkaan muun tekstiaineiston tyylianaalyysi. Uuden tekstin pitäisi olla mahdollisimman yhteneväinen asiakkaan muiden tekstien kanssa niin termeiltään kuin tyyliltäänkin. Rinnakkaisaineistoa käytetään myös tekstin tyylin luontevuuden tarkistamiseen ja mahdollisesti kielioppikysymysten ratkomiseen. Lähdetekstien sisältö ei myöskään aina pidä kutiaan, vaan se pitää tarkistaa muista lähteistä ja luonnollisesti myös asiakkaalta.
Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, eikä kääntäjän onneksi tarvitse yleensä perustella palkkioitaan. Ilmeisesti oppi ei kuitenkaan ole kaikille osapuolille mennyt perille, koska miten muuten voi olla mahdollista, että tekstitysalalla hintoja poljetaan niin järjettömän paljon? Onko reilua, että AV-kääntäjien on joko hyväksyttävä toimistojen hinnoittelu tai siirryttävä pois alalta, jolle yhteiskunta heidät on kouluttanut?
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
maanantai 29. lokakuuta 2012
Luenko laatukirjallisuutta?
Katsoimme Kirsikan kanssa taannoin Caligulan, tuon vähän niinko Pasolinin jalanjälissä kulkevan Roomaan sijoittuvan huvittelupätkän, jonka Penthouse tuotti aikanaan ravistaakseen puritaanisia elokuvamarkkinoita kovalla pornolla. Elokuvasta heräsi kesksutelu muista Rooma-pätkistä, erityisesti Quo Vadisista (1951). Elokuvasta puhe kääntyi kirjallisuuteen, tässä tapauksessa Henryk Sienkiewicziin, tosin tuolloin en muistanut jampan nimeä.
Keskustelun pointti oli siinä, että varsinkin meikäläinen on opiskellut kirjallisuustiedettä ja tutustunut brittiläiseen ja ameriikkalaiseen kirjallisuuteen akateemisella tatsilla. Tästä huolimatta "klassikot" ja joskus "laatukirjallisuudeksi" määritellyt murikat eivät varsinaisesti ole olleet lukulistalla pitkään aikaan. Onko siis kirjallisuusmakuni pinnallinen, luenko pelkkää roskaa?
Väittäisin, että ei, kirjallisuus kehittyy yleisön maun mukaan. Lyriikka on jäänyt esimerkiksi proosan jalkoihin jo vuosikymmeniä sitten, yhtä lailla proosaa pidettiin joskus köykäisenä kaurana. Nykylukijaa ei välttämättä kiinnosta modernismin raskailla välineillä luodut jännitteet. Kirjailijoilta ei ole loppunut sanottava kesken, mutta viesti menee perille kevyemminkin.
Hyvänä esimerkkinä hyvin luettavasta mutta paikoin varsin järkyttävästä ja varsin syvällisestä kirjallisuudesta on Iain (M.) Banksin tuotanto. Tuntuu siltä, että Banks toteuttaa Kurt Vonnegutin linjaa, eli että lukijalle pitää kertoa, missä mennään, jännityksestä viis.
Luin äskettäin Banksin Kulttuuri-romaanin Surface Detail, joka käsittelee moraalikäsityksen kehittymistä sekä tosimaailman ja virtuaalimaailman totuusarvoja. Kirja esittelee asiat useiden eri yksilöiden näkökulmista, sekä virtuaaliympäristössä että reaalimaailmassa. Onko helvettien ylläpitäminen moraalisesti oikein? Kuinka "todellista" on elämä virtuaalimaailmassa, voiko virtuaalimaailman ja reaalimaailman tapahtumille asettaa saman totuusarvon?
Näkökulmien rikkaus luo laajan kokonaiskuvan kirjan moraalisesta kentästä. Kiistan osapuolet ovat erittäin kehittyneitä kulttuureita, joten niiden pitäisi olla moraaliltaankin hyvin kehittyneitä. Kaikesta huolimatta osapuolet päätyvät ratkaisemaan kiistan sodan avulla: ensin virtuaaliympäristössä, mutta kun toinen osapuolista on häviöllä, kiista leviää reaalimaailmaan. Tilanteen ironisuutta vahvistaa se, että sääntöjä rikkova osapuoli on "kehittyneempi" osapuoli ja moraalinen tulenkannattaja, eli helvettiä vastustava osapuoli.
Banks toisin sanoen tuntuu kiistävän moraalin objektiivisuuden edes lähellä moraalin kulminaatiopistettä. Moraalin tielle astuu politiikka ja toisaalta kulttuurin määrittävät perusarvot, jotka eivät välttämättä ole muuttuneet vuosisatojen ja tuhansien kuluessa.
Banksin ehkä nerokkain luomus on Kulttuuri, anarkistinen utopia, jossa yksilön kaikki materiaaliset tarpeet on tyydytetty ja jossa ihminen on vapaa tekemään lähes mitä tahansa. Kulttuuri edustaa ihmiskuntaa, mutta käytännössä sitä hallitsevat ja ohjaavat lähes jumalaisella älyllä varustetut tekoälyt. Suunnattomasta viisaudesta huolimatta Kulttuuri toteuttaa edelleen Eurooppaan niin vahvasti iskostunutta lähteyskäskyä ja yrittää levittää omaa moraalista credoaan ympäri maailmankaikkeutta. Muut kehittyneet sivilisaatiot luonnollisesti katsovat toisten asioihin jatkuvasti sekaantuvaa Kulttuuria nenänvarttaan pitkin.
Surface Detailin moraalimääritelmä vahvistuu lopussa: Kulttuuri on kerrankin joutunut olemaan sivustakatsojana, koska muuten se olisi menettänyt moraalisia papukaijamerkkejä muiden silmissä. Kulttuurin edustajat kuitenkin hihkuvat tyytyväisinä, kun helvetin vastustajat onnistuvat pommittamaan helvettejä ylläpitävät tietoalustat. Lukijalle kerrotaan myös, että konfliktin jälkeen helvettien ylläpitämisestä tulee moraalisesti tuomittavaa koko galaksissa.
Banks ei käsittele Kulttuuria pelkästään implisiittisesti eli kuvailemalla ympäristöä ja hahmoja sekä hahmojen tekoja, vaan kertoo lukijalle ironiseen sävyyn implisiittisesti Kulttuurin toiminnasta ja asemasta galaktisessa yhteisössä. Toisin sanoen Banks rikkoo, aivan kuin Vonnegut aikanaan, Aristoteleen määrittelemää draaman perussääntöä: asiat pitää näyttää, niistä ei pidä kertoa.
Tekstissä on vahva itseironinen sävy, Banks on skotlantilaisen akateemisen anarkismin vahva edustaja. Hänen kirjansa eivät ole mitään anarkistista propagandaa, päin vastoin - hän suomii usein enemmän anarkisteja ja yhteiskunnan sääntöjen ulkopuolelle harhautuvia lempilapsiaan kuin vaikkapa riistokapitalisteja. Ei sillä, että kukaan selviäisi iskuitta. Teemat toistuvat niin Banksin science fiction- kuin perusromaanikirjallisuudessakin.
Ironia, huumori ja eläväntuntuiset hahmot kuitenkin keventävät lukukokemusta ja raskaimmillaankin ja synkimmilläänkin Banksin teokset ovat viihdyttäviä. Minua hämmästyttää edelleen, kuinka Banks onnistuu pitämään "pienen ihmisen" näkökulman luettavana maailmankaikkeudessa, jossa yksilöllä ja varsinkin ihmisyksilöllä ei ole juurikaan merkitystä, yksittäiset planeetat ja kokonaiset sivilisaatiotkin ovat mitättömiä kärpäsenkakkoja galaktisessa kokonaisuudessa. Lukijalle henkilöt merkitsevät.
Keskustelun pointti oli siinä, että varsinkin meikäläinen on opiskellut kirjallisuustiedettä ja tutustunut brittiläiseen ja ameriikkalaiseen kirjallisuuteen akateemisella tatsilla. Tästä huolimatta "klassikot" ja joskus "laatukirjallisuudeksi" määritellyt murikat eivät varsinaisesti ole olleet lukulistalla pitkään aikaan. Onko siis kirjallisuusmakuni pinnallinen, luenko pelkkää roskaa?
Väittäisin, että ei, kirjallisuus kehittyy yleisön maun mukaan. Lyriikka on jäänyt esimerkiksi proosan jalkoihin jo vuosikymmeniä sitten, yhtä lailla proosaa pidettiin joskus köykäisenä kaurana. Nykylukijaa ei välttämättä kiinnosta modernismin raskailla välineillä luodut jännitteet. Kirjailijoilta ei ole loppunut sanottava kesken, mutta viesti menee perille kevyemminkin.
Hyvänä esimerkkinä hyvin luettavasta mutta paikoin varsin järkyttävästä ja varsin syvällisestä kirjallisuudesta on Iain (M.) Banksin tuotanto. Tuntuu siltä, että Banks toteuttaa Kurt Vonnegutin linjaa, eli että lukijalle pitää kertoa, missä mennään, jännityksestä viis.
Luin äskettäin Banksin Kulttuuri-romaanin Surface Detail, joka käsittelee moraalikäsityksen kehittymistä sekä tosimaailman ja virtuaalimaailman totuusarvoja. Kirja esittelee asiat useiden eri yksilöiden näkökulmista, sekä virtuaaliympäristössä että reaalimaailmassa. Onko helvettien ylläpitäminen moraalisesti oikein? Kuinka "todellista" on elämä virtuaalimaailmassa, voiko virtuaalimaailman ja reaalimaailman tapahtumille asettaa saman totuusarvon?
Näkökulmien rikkaus luo laajan kokonaiskuvan kirjan moraalisesta kentästä. Kiistan osapuolet ovat erittäin kehittyneitä kulttuureita, joten niiden pitäisi olla moraaliltaankin hyvin kehittyneitä. Kaikesta huolimatta osapuolet päätyvät ratkaisemaan kiistan sodan avulla: ensin virtuaaliympäristössä, mutta kun toinen osapuolista on häviöllä, kiista leviää reaalimaailmaan. Tilanteen ironisuutta vahvistaa se, että sääntöjä rikkova osapuoli on "kehittyneempi" osapuoli ja moraalinen tulenkannattaja, eli helvettiä vastustava osapuoli.
Banks toisin sanoen tuntuu kiistävän moraalin objektiivisuuden edes lähellä moraalin kulminaatiopistettä. Moraalin tielle astuu politiikka ja toisaalta kulttuurin määrittävät perusarvot, jotka eivät välttämättä ole muuttuneet vuosisatojen ja tuhansien kuluessa.
Banksin ehkä nerokkain luomus on Kulttuuri, anarkistinen utopia, jossa yksilön kaikki materiaaliset tarpeet on tyydytetty ja jossa ihminen on vapaa tekemään lähes mitä tahansa. Kulttuuri edustaa ihmiskuntaa, mutta käytännössä sitä hallitsevat ja ohjaavat lähes jumalaisella älyllä varustetut tekoälyt. Suunnattomasta viisaudesta huolimatta Kulttuuri toteuttaa edelleen Eurooppaan niin vahvasti iskostunutta lähteyskäskyä ja yrittää levittää omaa moraalista credoaan ympäri maailmankaikkeutta. Muut kehittyneet sivilisaatiot luonnollisesti katsovat toisten asioihin jatkuvasti sekaantuvaa Kulttuuria nenänvarttaan pitkin.
Surface Detailin moraalimääritelmä vahvistuu lopussa: Kulttuuri on kerrankin joutunut olemaan sivustakatsojana, koska muuten se olisi menettänyt moraalisia papukaijamerkkejä muiden silmissä. Kulttuurin edustajat kuitenkin hihkuvat tyytyväisinä, kun helvetin vastustajat onnistuvat pommittamaan helvettejä ylläpitävät tietoalustat. Lukijalle kerrotaan myös, että konfliktin jälkeen helvettien ylläpitämisestä tulee moraalisesti tuomittavaa koko galaksissa.
Banks ei käsittele Kulttuuria pelkästään implisiittisesti eli kuvailemalla ympäristöä ja hahmoja sekä hahmojen tekoja, vaan kertoo lukijalle ironiseen sävyyn implisiittisesti Kulttuurin toiminnasta ja asemasta galaktisessa yhteisössä. Toisin sanoen Banks rikkoo, aivan kuin Vonnegut aikanaan, Aristoteleen määrittelemää draaman perussääntöä: asiat pitää näyttää, niistä ei pidä kertoa.
Tekstissä on vahva itseironinen sävy, Banks on skotlantilaisen akateemisen anarkismin vahva edustaja. Hänen kirjansa eivät ole mitään anarkistista propagandaa, päin vastoin - hän suomii usein enemmän anarkisteja ja yhteiskunnan sääntöjen ulkopuolelle harhautuvia lempilapsiaan kuin vaikkapa riistokapitalisteja. Ei sillä, että kukaan selviäisi iskuitta. Teemat toistuvat niin Banksin science fiction- kuin perusromaanikirjallisuudessakin.
Ironia, huumori ja eläväntuntuiset hahmot kuitenkin keventävät lukukokemusta ja raskaimmillaankin ja synkimmilläänkin Banksin teokset ovat viihdyttäviä. Minua hämmästyttää edelleen, kuinka Banks onnistuu pitämään "pienen ihmisen" näkökulman luettavana maailmankaikkeudessa, jossa yksilöllä ja varsinkin ihmisyksilöllä ei ole juurikaan merkitystä, yksittäiset planeetat ja kokonaiset sivilisaatiotkin ovat mitättömiä kärpäsenkakkoja galaktisessa kokonaisuudessa. Lukijalle henkilöt merkitsevät.
torstai 25. lokakuuta 2012
Työkalupakin päivitys
Olen ehkä maininnut aiemminkin, että työskentelen freelance-kääntäjänä. Ainakin kääntäjäkollegat ja kääntämistä opiskelleet kaverit tietävätkin, kuinka paljon tekniikkaa alalla käytetään nykyään. Ei, pelkkä Wördi ei oikein riitä.
Ehkä tärkein työkalu nykyään on verkkoselain, koska käännöstyö vaatii paljon tiedonhakua. Varsinaiseen kääntämiseen tarvitaan kuitenkin käännösmuistiohjelmaa. Käännösmuistin idea on siinä, että ohjelma "muistaa" lähdetekstin lauseen tai muun tekstinpätkän ja sitä vastaavan kohdekielisen käännöksen. Näin toistuvia lauseita ei tarvitse näpytellä samassa tekstissä uudestaan, ja jos jossain käännöksessä myöhemmin tulee sama lause tai lausetta huomattavasti muistuttava teksinpätkä, vastine on valmiina muistissa. Lisäksi muistin sisältöä voi hyödyntää esimerkiksi termien etsimiseen.
Alan standardina ovat pitkään olleet SDL:n käännöstuotteet. Viime vuosina vahvaksi kilpailijaksi on noussut Kilgray Translationsin MemoQ. Hyvä näin, sillä SDL:n tuotteet eivät ole varsinaisesti kehittyneet kovinkaan vauhdikkaasti. Edelleen ehkä yleisimmin käytetty SDL:n käännösohjelma, TagEditor, on raskas ja työläs käyttää, eikä salli numeroiden muokkaamista, jos ne ovat jääneet ohjelman määrittämän käännettävän sisällön ulkopuolelle.
Vuonna 2009 SDL vastasi MemoQ:n haasteeseen julkaisemalla uuden Trados-version, joka on käyttöliittymältään aiempaa näppärämpi, mutta ohjelma on halvatun hidas ja raskas. MemoQ on nopea, näppärä ja tehokas, ja käännösmuistitoiminto on "älykkäämpi", se muistaa kokonaisia tekstejä yksittäisten lauseiden sijaan. Olin harkinnut MemoQin hankkimista pitkään, ja hankinkin sen viime kuussa 45 prosentin alennuksella.
Freelancerina toimimisen yksi ikävimmistä puolista on se, että joutuu päivystämään sähköpostin ääressä. Päiväkausien odottelun jälkeen tuntuu turhauttavalta, kun perjantaina lähtee hyvissä ajoin viikonlopun viettoon ja huomaa, että töitä on mennyt sivu suun pelkästään siksi, että on istunut puolitoista tuntia bussissa. Vihdoinkin tein asialle jotain ja hankin uuden Nokia-kännykän.
Olen pitkään vastustanut älykännyköitä, koska loppujen lopuksi en ole uskonut niiden erityisesti helpottavan jokapäiväistä elämääni. Itse asiassa en pitäisi edes koko kännykkää, jos työ ei sitä vaatisi. Näin ollen etsin itselleni yksinkertaisimman ja halvimman 3G-kännykän, jonka vain nopealla haulla löytyi, ja se oli Nokia C2-01. Alin hinta oli alun perin 65 euroa, mutta sitten tajusin, että Elisa Shopitissa on järjetön 58 euron tarjous. Tepastelin tuohon naapurin ostoshelvettiin, ja hintalapussa luki että 69 euroa - huijaustako? No, myymälässä oli kannettava asiakaskäyttöön ja kävinkin avaamassa tarjoussivun. Huvittavaa sinällään, että kannettava oli kytketty myymälän isoon laajakuvanäyttöön, joten saatoin osoittaa virheellisen hintatiedon. Tein varauksen ja lupasivat antaa puhelimen 58 euron hintaan.
Myyköhän Elisa varastoaan trendikkään, kosketusnäytöllä varustetun mutta muuten melko samanoloisen C2-02:n tieltä?
Yksinkertaisista puhelin/dataliittymistä TeleFinland tarjosi parhaan vaihtoehdon. Tuntui, että monessa paikassa dataliittymä ja puhelinliittymä pitäisi hankkia erikseen. TeleFinlandilla on myös meneillään alennus, jolla sain liittymän viiden euron kuukausihintaan 24 kuukaudeksi normaalin kympin sijaan.
Kunhan saan kännykän kouraani, sähköposti kulkee mukanani ja voin tarvittaessa vetää kannettavan esiin ja liittää sen 3G-verkkoon kännykän bluetoothin välityksellä, eikä tarvitse ensi vuonna Hartolan markkinoilla kiroilla. Se on sitä nykyaikaa, hyvässä ja pahassa.
Ehkä tärkein työkalu nykyään on verkkoselain, koska käännöstyö vaatii paljon tiedonhakua. Varsinaiseen kääntämiseen tarvitaan kuitenkin käännösmuistiohjelmaa. Käännösmuistin idea on siinä, että ohjelma "muistaa" lähdetekstin lauseen tai muun tekstinpätkän ja sitä vastaavan kohdekielisen käännöksen. Näin toistuvia lauseita ei tarvitse näpytellä samassa tekstissä uudestaan, ja jos jossain käännöksessä myöhemmin tulee sama lause tai lausetta huomattavasti muistuttava teksinpätkä, vastine on valmiina muistissa. Lisäksi muistin sisältöä voi hyödyntää esimerkiksi termien etsimiseen.
Alan standardina ovat pitkään olleet SDL:n käännöstuotteet. Viime vuosina vahvaksi kilpailijaksi on noussut Kilgray Translationsin MemoQ. Hyvä näin, sillä SDL:n tuotteet eivät ole varsinaisesti kehittyneet kovinkaan vauhdikkaasti. Edelleen ehkä yleisimmin käytetty SDL:n käännösohjelma, TagEditor, on raskas ja työläs käyttää, eikä salli numeroiden muokkaamista, jos ne ovat jääneet ohjelman määrittämän käännettävän sisällön ulkopuolelle.
Vuonna 2009 SDL vastasi MemoQ:n haasteeseen julkaisemalla uuden Trados-version, joka on käyttöliittymältään aiempaa näppärämpi, mutta ohjelma on halvatun hidas ja raskas. MemoQ on nopea, näppärä ja tehokas, ja käännösmuistitoiminto on "älykkäämpi", se muistaa kokonaisia tekstejä yksittäisten lauseiden sijaan. Olin harkinnut MemoQin hankkimista pitkään, ja hankinkin sen viime kuussa 45 prosentin alennuksella.
Freelancerina toimimisen yksi ikävimmistä puolista on se, että joutuu päivystämään sähköpostin ääressä. Päiväkausien odottelun jälkeen tuntuu turhauttavalta, kun perjantaina lähtee hyvissä ajoin viikonlopun viettoon ja huomaa, että töitä on mennyt sivu suun pelkästään siksi, että on istunut puolitoista tuntia bussissa. Vihdoinkin tein asialle jotain ja hankin uuden Nokia-kännykän.
Olen pitkään vastustanut älykännyköitä, koska loppujen lopuksi en ole uskonut niiden erityisesti helpottavan jokapäiväistä elämääni. Itse asiassa en pitäisi edes koko kännykkää, jos työ ei sitä vaatisi. Näin ollen etsin itselleni yksinkertaisimman ja halvimman 3G-kännykän, jonka vain nopealla haulla löytyi, ja se oli Nokia C2-01. Alin hinta oli alun perin 65 euroa, mutta sitten tajusin, että Elisa Shopitissa on järjetön 58 euron tarjous. Tepastelin tuohon naapurin ostoshelvettiin, ja hintalapussa luki että 69 euroa - huijaustako? No, myymälässä oli kannettava asiakaskäyttöön ja kävinkin avaamassa tarjoussivun. Huvittavaa sinällään, että kannettava oli kytketty myymälän isoon laajakuvanäyttöön, joten saatoin osoittaa virheellisen hintatiedon. Tein varauksen ja lupasivat antaa puhelimen 58 euron hintaan.
Myyköhän Elisa varastoaan trendikkään, kosketusnäytöllä varustetun mutta muuten melko samanoloisen C2-02:n tieltä?
Yksinkertaisista puhelin/dataliittymistä TeleFinland tarjosi parhaan vaihtoehdon. Tuntui, että monessa paikassa dataliittymä ja puhelinliittymä pitäisi hankkia erikseen. TeleFinlandilla on myös meneillään alennus, jolla sain liittymän viiden euron kuukausihintaan 24 kuukaudeksi normaalin kympin sijaan.
Kunhan saan kännykän kouraani, sähköposti kulkee mukanani ja voin tarvittaessa vetää kannettavan esiin ja liittää sen 3G-verkkoon kännykän bluetoothin välityksellä, eikä tarvitse ensi vuonna Hartolan markkinoilla kiroilla. Se on sitä nykyaikaa, hyvässä ja pahassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)