Näin Puuhanalle tekee nahkalaukun

Ajattelin ihan huvikseni esitellä vaihe vaiheelta, miten itse valmistan laukun parkkinahasta. Suunnitteluvaiheen kuitenkin skippaan. Tällä kertaa tein pari laukkua joululahjaksi. Kaikkinensa yhden laukun valmistamiseen kului noin 15 tuntia. Valmistusajasta pystyisi vielä nipistämään pari tuntia, mutta työskentely on nopeutunut jo nyt huomattavasti alkuperäisestä.

Ensin leikkasin suuren kaistaleen vuodasta. Luotin siihen, että sivut ovat suoria, leikkasin vain päädyt suoraan kulmaan. Big mistake. Vuodan käsittely voi olla hieman hankalaa, puhutaan kuitenkin isosta kappaleesta, joka kupruilee ja on täynnä pyöreitä muotoja.

Master-kaistale (tm), josta leikkasin laukun pääosat. Vuosisatoja Englannin kirjallisuutta myös hienosti edustettuna.

Tässä leikkaan pääkappaleita. Teräsviivaimeen muodostuu leikattaessa jäyste, joten nahkapinta on suojattava jäysteen aiheuttamilta naarmuilta.

Järjestyksessä oleva työkalupakki nopeuttaa työskentelyä huomattavasti.

Pääkappaleet on leikattu. Pitkä kappale muodostaa laukun kyljet ja pohjan ja pohjalla oleva iso kaistale laukun taustan ja kannen. Kansiosa on jätetty viimeistelemättä yllätysten varalta.

 Seuraavana oli vuorossa kylki- ja pohjakaistaleen käsittely. Hihnan kiinnikkeet on kiinnitettävä ennen kaistaleen ompelemista etu- ja takakappaleeseen.

Hihnan kiinnikkeet on kostutettu ja muotoiltu. Tässä odotellaan liiman ja nahan kuivumista. Sivukappaleeseen on tehty reikä, josta kiinnikkeet pujotetaan.

Kiinnikkeiden kuivuessa oli hyvin aikaa leikata urat tikeille uritustyökalulla. Uran leikkauksessa voi käyttää myös kuumennettua uritustyökalua tai vaihtoehtoisesti kuumennetulla työkalulla voi painaa nahkaan uran. Naskali pureutuu hyvin leikattuun pintaan, minkä lisäksi sauma ei kiemurtele.

Kaistaleen taustaan leikataan myös urat noin 1 cm:n etäisyydelle reunasta. Tässä käytin kuvassa keskellä näkyvää veistorautaa. Reunat kostutetaan ja käännetään suoraan ylöspäin. Magneettilukon naaraspuoli on myös kiinnitetty etukappaleeseen.

Tässä hihnan kiinnike on ommeltu kaistaleeseen ja reunat on käännetty.

Kuten näkyy, kiinnike on pujotettu kaistaleen läpi ja ommeltu paikalleen. Paksu pellavalanka on varmasti kestävämpää kuin tavara, jolla suurin osa kaupallisten laukkujen hihnoista kiinnitetään. Itselläni joutuvat melkoiselle koetukselle, eivätkä ole revenneet. Huomaa, että kolme kerrosta nahkaa on jo melko paljon. Itse rei'itän tällaisissa tapauksissa ensin päällimmäisen kerroksen, merkkaan sitten toiseen kappaleeseen reikien paikat ja lopuksi rei'itän toisen kappaleen.

Liimaus on ratkaiseva vaihe. Aiemmin inhosin tätä vaihetta suuresti, koska työ oli sotkuista ja saumat ehtivät kuivua, ennen kuin sain reunat samalle tasalle. Nykyään ohennan puuliimaa ja käytän sivellintä. Huomaa nurkkien muovaus.

En jätä puristimia kovin pitkäksi aikaa paikalleen, koska niistä jää jälkiä varsinkin kosteaan nahkaan. Etu- ja takakappaleen kiinnityksessä on muistettava katsoa, että sivusaumoista tulee yhtä pitkät, muuten laukusta tulee vinkura. Nahka on elävää materiaalia ja parkkinahka on jäykkää, joten täysin tehdasmaisen symmetriseen tulokseen on melko vaikea päästä.

Saumojen kuivuttua ne voidaan ommella. Yleensä suositellaan ompelemaan reikä kerrallaan, mutta itse teen ensin jonkin matkaa reikiä naskalilla ja ompelen välillä. Kuten kuvasta näkyy, naskaliin on pujotettu nahkakaistale. Kaistale suojaa työtä naskalin päältä ja varmistaa, että salmiakinmuotoinen terä on oikeassa asennossa.

 Ommeltaessa käytetään kahta neulaa. Neula työnnetään päältä kappaleen läpi ja lanka kiristetään.

 Toinen neula ja langan toinen pää työnnetään samaan reikään, ensimmäisen langan eteen ja kiristetään.

Rinse and repeat. Päättely on yksinkertaista: ommellaan samaan tapaan pari tikkiä taaksepäin (tai eteenpäin, jos sauma jatkuu eteenpäin) ja lanka leikataan mahdollisimman läheltä pintaa.

Nyt ollaan jo voiton puolella. Reunankiillotus on tärkeä vaihe, koska näin lopputuloksesta saadaan siisti ja reunat kestävät kulutusta ja elementtejä paremmin. Kromiparkitun nahan reunoille tämänkaltainen käsittely ei sovi, joten kaupallisissa laukuissa tämäntyylisten laukkujen reunat joko peitetään nahkakaistaleella tai jätetään viimeistelemättömiksi.

Reunat pyöristetään ensin erityisellä höylällä. Tämän jälkeen reunoja kostutetaan ja ne muotoillaan sopivaan muotoon ja tiiviiksi kokonaisuudeksi luulastalla. Muotoillun reunan pintaan sivellään reunankiillotusainetta, itse käytän ihan ohennettua puuliimaa. Liima saa kuivahtaa sen verran, että saumakohta tarraa sormiin, minkä jälkeen reuna kiillotetaan nopein vedoin noin 15 cm:n matkalta kerrallaan. Itse kiillotan aina yhteen suuntaan, eli en hankaa edes takaisin. Saumaa voi tässä vaiheessa edelleen tarvittaessa muovata luulastalla. Repusta tai muusta otettu nailon- tai kevlar-kappale on kestävä ja toimiva kiillotusväline.


Laukkuun tuli magneettilukko,jonka taustalevyn halusin piiloon. Kyseessä on kilpimallinen laukku, joten kilpikonna oli melko passeli koristeaihe.

Nahka kostutetaan muovausta varten.

Kilpikonna-aihe on hahmoteltu leivinpaperikappaleeseen, tässä vedän kilpikonnan ääriviivat muotoilupuikolla paperin lävitse nahkaan.

Virhe! Nahkaan on siirtynyt tussia muotoilupuikon kärjestä. Tässä kuitenkin esimerkin vuoksi tuon kilpikonnaa irti taustasta painamalla muotoilupuikon toisella päällä.

Tein uuden kilpikonnakilven, tulos oli ensimmäistä parempi. Hihna valmistetaan samoilla menetelmillä kuin muukin laukku.

 Lopuksi nahka käsitellään. Itse olen tykästynyt oliiviöljyyn, koska sitä on hyvin saatavilla ja se on loppujen lopuksi melko edullinen vaihtoehto. Laukusta tulee tosin tummempi kuin jos olisin käyttänyt vaikka väritöntä kenkärasvaa.

 Kaunis marmorointi häviää aikanaan ja vaalean nahan sävy muuttuu. Aivan lopuksi suihkutan nahan päälle vielä kosteussuojaa.

Kuvassa valmis laukku ja sen vastaöljytty sisar. Toisen laukun puumakuvio ei oikein vielä erotu kuvassa. Ehkä puumalaukku kaipaisi vielä jotain tasapainottamaan kokonaisuutta?

Viimeaikojen puuhailuista

Puuhanalle ei ole päivittänyt blogiaan pitkään aikaan, vaikka onkin jonkin verran puuhaillut viime aikoina. Merkittävin puuhaprojekti oli työnimellä Milf Hunter -laukku kulkenut olkalaukku, jonka valmistin kaverille. Lopputulos oli melko onnistunut, tyyli on joiltain osin erilainen kuin aiemmissa laukuissa:

Laukku on osastoitu pituussuunnassa välikkeellä. Pääosaston päädyissä on pienet lipareet pitämässä vettä ulkopuolella. Magneettilukollisen etutaskun kyljet ovat joustavaa kromiparkittua nahkaa, pääosa samaa ruskeaa parkkinahkaa kuin mitä on tässä blogissa nähty aiemminkin. Etutaskun kuvio on hymyilevä aurinko ja kannen kuvio taas toisinto Georges Méliès'n kuu-ukosta. Laukku on kyllästetty oliiviöljyllä ja pintaan on suihkutettu kosteussuojaa. Vastaanottaja vaikutti tyytyväiseltä, vaikka epäilikin alun perin kaikenlaisia jäyniä työnimen perusteella.

Olkahihnan soljen ostin kirpparilta parinsa kanssa 10 sentin yhteishintaan. Nahka on Pelo Leatheriltä, muut osat Slöjd-Detaljerista, Brisan verkkokaupasta ja lahtelaisesta Neppinapista.

Toinen puuhaprojekti oli juhlalimppu pyhäinpäivän juhlia varten:

Leipä oli ruisjuureen leivottu, imelletty ruisvehnälimppu, muhkea sellainen. Yleensä taputtelen nämä isot tapaukset littanammiksi, mutta tällä kertaa leipä piti saada mahtumaan reppuun ja pullea muoto sopi paremmin kurpitsateemaan. Tiivis leipä sai kohota rauhassa jääkaapissa ja paistettiin vasta matkapäivänä, eikä se kohonnut juurikaan enää uunissa, joten viillot eivät ole revenneet kovinkaan paljoa.

Takki on ukin vanha vanginvartijatakki. Saatan jossain vaiheessa lyhentää takkia, vaihtaa napit ja katsoa, saisiko siihen lisättyä paksumman vuorin.

Valmis nahkalaukku

Hillittömän pakertamisen jälkeen varsinainen laukku hihnoineen on valmis. Enää pitäisi valmistaa jakokappaleet laukun sisälle.

Laukku ennen öljyämistä. Käytin siis käsittelyaineena kylmäpuristettua oliiviöljyä, jonka levitin laukun pintaan siveltimellä.

Öljytty laukku. Kuten näkyy, väri tummeni huomattavasti. Oliiviöljy ilmeisesti reagoi myös voimakkaammin auringonvaloon kuin muut nahankyllästysaineet, mikä tummentaa nahkaa lisää. Oliiviöljyllä käsitelty laukku saattaa vaatia uusintakäsittelyä aiemmin kuin jos käytössä olisi varsinainen nahanhoitoaine.

Lukkolaitteen hihnan yläosassa killistelee Horuksen silmä. Napsauta kuvaa, niin näet silmäkuvion suurempana. Iiris on olevinaan kameran sulkimen muotoinen, mikä kielii laukun käyttötarkoituksesta.

Kirsikka ja laukku. Ehkä hieman kookas meidän Pen-kameralle, taitaa toimia yleislaukkuna.

Kirkkaassa auringonvalossa laukku on tuon värinen, varjossa  hieman tummempi ja vähemmän punertava.

Sivutaskussa näkyy pari vesitahraa, jotka ovat tulleet joko jonkin muovauksen tai reunojen kiillotuksen yhteydessä. Pikkuvikoja on hyvin vaikea välttää, olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Ensimmäisessä laukkuprojektissa sain kritiikkiä siitä, että kirjat ja lompakko eivät mahdu laukkuun yhtä aikaa. Nyt kirjankuljetusongelmia tuskin tulee, sivutaskunkin mitoitin Peter Høegin opuksen Kuvitelma 20. vuosisadasta mukaan. Sivutaskutkin joustavat ja pullistuvat, eli niihin mahtuu mahdottomasti pikkusälpettä.

EDIT: Vielä pari kuvaa 99 % valmiista laukusta.

Kuvassa laukun sisusta. Nepparilla kiinnitettäviä jakajia on kaksi, joista toinen on kuvassa paikallaan. Kameran kannattimen saa myös kiinnitettyä neppareilla keskelle. Kannattimen kulmamuoto on valittu niin, että neppariliitokseen kohdistuu puristusjännitystä vetojännityksen sijaan, ajatuksena on säästää nepparin jousia. Pitää vielä viimeistellä yksi nurkka. Tein sivuista osittain umpinaiset vesisuojausta varten, tosin pienen mittavirheen takia vasemmanpuoleinen ei ole aivan selainen kuin pitäisi.

 

Laukku ja toinen jakajista. Jakajan runko on samaista nahkaa, mutta käsitelty eri aineella, vuori pellavaa. Sisäkerroksessa on vanulevyä. Huomaa myös hihnan kiinnityksessä käytetty rapukoukku.

Detaljikuva lukkohihnan horuksen silmä -teemasta. Materiaalien värit ovat tässä kuvassa lähimpänä totuutta. Jostain syystä tällä kertaa oli erittäin vaikeaa saada värejä kohdalleen.

Kameralaukku, toinen välipäivitys

Kuten näkyy, varsinainen laukku alkaa olla kasassa. Kuvassa menossa pohjan suoristus, jäljellä vielä kannen trimmaus, reunojen pyöristys ja kiillotus, lukkonepparin naputtelu paikalleen sekä lukkohihnan leikkaus ja ompelu. Tietysti on tehtävä vielä hihna ja sisäkappaleet, mutta projekti alkaa olla voiton puolella.

Kameralaukku, välipäivitys

Laukun valmistus etenee vauhdikkaasti. Kovien työrupeamien välissä on ollut hiljaisia päiviä ja aina on sadeillat aikaa käsitöille.

Sivutaskun reunat on kiillotettu ja kiinnitysreiät merkitty ja tehty laukun etukappaleeseen. Laukkuun on hakattu yhteensä 20 urospuolista ja seitsemän naaraspuolista nepparia. Naskalissa olevalla nahkapalalla on kaksi tehtävää: pala suojaa laukkua naskalin metalliosalta ja toisaalta varmistaa, että salmiakinmuotoinen naskali on oikeassa kulmassa.

Olkahihnan kiinnityslenkit ja laukun sivukappaleen taakse kiinnitettävät vahvikkeet odottavat omaa vuoroaan. Vahvikkeiden alle lisäsin myös farkkua lisäämään liitoksen joustavuutta.

Laukun sivukappaleen liimaus käynnissä. Liimaan sivukappaletta osa kerrallaan, niin kulmien taivutuksesta johtuvat jännitykset eivät revi saumoja auki. Asensin sivutaskun vasta kun olin liimannut sivukappaleen kiinni yläosastaan, mikä hankaloitti taskun asennusta. Varsinkin pellavavuori oli asennuksen aikana tiellä. Ongelmat vähenevät, kunhan saan sivukappaleen alanurkan taitettua. Kohta työn vaikein osuus onkin ohi.

Kameralaukku

Taas vaihteeksi vähän käsitöitä, tällä kertaa olen työstänyt lupaamaani kameralaukkua. Itse asiassa ajattelin jakaa laukun sisäosan kolmeen osaan irrotettavilla kappaleilla, joten laukkua voi käyttää myös yleislaukkuna. Malli on alun perin suunnittelemaani perinteisempi. Varsinaisen laukun etupuolelle tulee suuri tasku ja sivulle pienet taskut. Teen laukun ruskeasta parkkinahasta ja vuorin vaaleasta pellavasta, näkyvät metalliosat ovat kirkkaita. Teen kameraa varten myös erityisen irrotettavan ripustuksen, niin kameraa ei tarvitse aina tonkia laukun pohjalta.

Alla kaksi kuvaa edistymisestä.

Kuvassa on meneillään sivutaskujen pystysaumojen liimaus. Sivutaskuissa olen käyttänyt myös ohutta mustaa nahkaa, joten taskut joustavat hieman ja niihin voi tunkea enemmän epämääräistä roinaa. Varsinaisen laukun rakenteessa käytän myös erillisten sivu- ja pohjakappaleiden sijaan yhtenäistä, pehmitettyä nahansuikaletta, tosin parkkinahasta valmistettua. Myös sivutaskujen läpät on pehmitetty.

Kuvassa sivutaskujen saumat on ommeltu ja pääkappaleiden saumankohtiin on tehty urat kuumennetulla uritustyökalulla.

Jatkoa seuraa, kunhan työ edistyy.

Hyperfokaalista iloelämää

Alkaessani tutustua valokuvaamiseen tarkemmin ihmettelin, miten kuvaajat ennen vanhaan pystyivät ottamaan kuvia riittävän nopeasti taltioidakseen ohikiitävän hetken. Ennen peilikameroita etsimellä pystyi rajaamaan kuvan, mutta kohde oli tarkennettava erikseen käsipelillä. Melkein kaikissa klassikkovalokuvaajista kertovissa dokumenteissa ylistetään Leicaa, joka tunnetusti ei pitkään suostunut edes harkitsemaan peilikameroiden valmistamista. Jippona on tarkentaa kamera etukäteen joko tietylle syväterävyysalueelle tai niin sanotulle hyperfokaaliselle etäisyydelle.

Yksi laajakulmaisten objektiivien eduista on parhaassa tapauksessa ääretön syväterävyysalue. Toisin sanoen, niin sanotulle hyperfokaaliselle etäisyydelle tai kauemmaksi tarkennettuna kaikki tarkennetun etäisyyden takana olevat kohteet näkyvät terävinä. Hyperfokaalinen etäisyys on siis pienin etäisyys, jolle tarkennettuna kaikki tarkennuspisteen takana olevat kohteet näkyvät tarkkoina.

Hyperfokaaliseen etäisyyteen vaikuttaa suljinaukko. Mitä pienempi suljinaukko, sitä lähempänä ns. hyperfokaalinen etäisyys on. Vastaavasti mitä pidempi objektiivi on, sitä kauempana on myös hyperfokaalinen etäisyys. Esimerkiksi 400 mm:n polttovälillä hyperfokaalinen etäisyys voisi olla pienimmälläkin aukolla 120 metriä ja suurella useita satoja metrejä. Tällöin on järkevämpää säätää objektiivi käytännölliselle syväterävyysalueelle, vaikkapa välille 50-120 metriä, tai esimerkiksi käyttää automaattitarkennusta.

Itse kiinnostuin hyperfokaalisen etäisyyden hyödyntämisestä kun huomasin, että uudessa kamerassa näkyy käsintarkennustilassa tarkennusasteikko. E-PM1:ssä moista ei näy, joten käytännössä hyperfokaaliseen etäisyyteen on tarkennettava arvaamalla tai kikkailemalla. Vaihtoehtona on hankkia tyyris täysin käsisäätöinen objektiivi.

Laskeskelin XZ-2:lle hyperfokaalisia etäisyyksiä näytössä näkyvien tietojen perusteella eli zoomikertoimen, tarkennusasteikon ja f-luvun perusteella. Käytännössä laskin arvot zoomikertoimille 1, 1,5 ja 2 (6, 9 ja 12 mm, kinovastaavuus 28, 42 ja 56 mm) ja keskimmäiselle ja pienimmälle aukolle (f4 ja f8). Tarkennusasteikko ei ole erityisen tarkka, joten olen päätynyt yksinkertaisiin nyrkkisääntöihin tarkkojen arvojen sijaan: pienellä aukolla tarkennusetäisyydet ovat yksi, kaksi ja kolme metriä ja keskisuurella aukolla puolitoista, kolme sekä viisi ja puoli metriä. Luvut on helppo muistaa: pienimmällä aukolla esimerkiksi 1x-zoomin tarkennus on yksi, 1,5x-zoomin on kaksi ja 2x-zoomin on kolme.

EDIT: laskin hyperfokaaliset etäisyydet väärän kennokoon perusteella. Aukon f4 zoomikertoimen mukaiset arvot ovat: 1x 2; 1,5x 4+ ja 2x: 5+. Aukon f4 zoomikertoimen mukaiset arvot ovat: 1x 1; 1,5x 2+; 2x 4.

Toimiiko hyperfokaaliseen etäisyyteen tarkentaminen käytännössä? Katsotaanpa kuvia.

EDIT: kuvat eivät näkyneet aiemmin kokonaisina, joten muutin hieman jäsentelyä. Tarkastele kuvaa isompana napsauttamalla kuvaa.

Kuvassa objektiivi aivan laajakulmapäässä (6 mm, kinovastaavuus 28), käytössä on pienin aukko (f8) ja valotusta on korjattu automatiikan mittaamasta hitusen alemmas.

Samat asetukset, mutta tämäkin olisi kaivannut valotuksen pienentämistä. GIMPille töitä vain. Höysteenä muodikasta lens flarea. Perinteisesti Picasa vielä vaalentaa vähän kuvaa.

Maisemat pysyvät kuitenkin paikoillaan, entäpä liikkuvien kohteiden kuvaus? Kävin tänään markkinoilla ja kuvasin vilinätä 1,5-kertaisella zoomilla ja pienimmällä aukolla (f8). Asetusten pitäisi toimia hyvin vilkkaan tapahtuman nopeaan kuvaamiseen kirkkaana kesäpäivänä.

Vaikka automaattitarkennus ei ole käytössä, XZ-2:n valotusmittauksen voi käsittääkseni lukita tiettyyn pisteeseen. Tässä mittasin valotuksen kojun sisältä ja siirsin rajausta oikealle. Kirkkaana päivänä vasen puoli on ali- ja oikea ylivalottunut. Hankalaa. Kaikki näyttää sentään tarkalta.

Meininki on hyvä, samoin tarkkuus. Päivä näyttää koleammalta kuin onkaan, kun sinitaivas palaa valkoiseksi. Tummat vaatteet ja kirkas taivas ovat hankala yhdistelmä.

Kun ei kuvaa aurinkoon päin, niin tulos on parempi.

Fiilis oli hyvä.

Väkeä riitti. Vähän vino kuva, näitä ei jääty turhaan hiomaan.

Edellinen kuva oli neutraali, siinä väkijoukkoa tarkasteltiin ulkopuolelta. Tässä Puuhanalle on osa joukkoa.

Mikä on lopputulos? Hyperfokaalinen tarkennus tuntuu olevan toimiva vaihtoehto ainakin silloin, kun valoa on riittävästi, kohteet ovat kohtuullisen lähellä ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Itse luotan laiskuuttani aika paljon automatiikkaan, vaikka näissäkin kuvissa ehkä jokin kiinteä valotusaika tai ainakin valotuksen korjaus alaspäin olisi ehkä tehnyt eetvarttia. Jatkossa pitää kokeilla kameran eri valotusmittaustyyppejä ja katsoa, millaisia tuloksia saa aikaan.