Nahkurin orsilta

Vasemmalla tietokonepussi, oikealla työkalupussi, alhaalla linkkarikotelo ja linkkari sen sisällä.

Olen jo pitkään miettinyt, mikä olisi minulle sopiva käsityöharrastus. Metalli- ja puutyöt voivat olla melko meluisia ja pölyisiä, kangas ei ole erityisemmin kiinnostanut ja ruokaakin voi tehdä vain sen verran kuin jaksaa syödä. Haluaisin kuitenkin hiljaisina hetkinä tehdä jotain muuta kuin istua koneen ääressä. Lopulta tajusin, että nahka täyttää ehdottomasti kaikki kriteerit: materiaalin työstö on suhtalaisen hiljaista, syntyvä jäte ei juurikaan pölyä, minkä lisäksi tuloksena on järkeviä käyttöesineitä tai ainakin jotain kaunista.

(N)Eurokankaasta ostin sopivan, pienen vuodan, veikkaisin että possua. Nahka oli ohuenlaista pukinenahkaa, joten monet mielenkiintoiset tekniikat, esimerkiksi kuviointi ja muotoilu, jäävät varmaan myöhempiin kokeiluihin.

Yllä olevassa kuvassa on kolme viimeisen parin kolmen viikon aikana valmistamaani harjoitustyötä. Ensimmäinen kokeiluni oli linkkarikotelo. Kaksi nahanpalasta on liimattu saumakohdista yhteen ja ommeltu yhteen. Tein myös kirjanmerkin, joka nyt unohtui kuvasta.

Käsitöissä aika usein valmistetaan myös pussi omia työvälineitä varten, ja sellaisen minäkin valmistin. Rakenne on yksinkertainen: etu- ja takakappaleet on liimattu kappaleeseen, joka toimittaa kylkien ja pohjan virkaa. Saumakohta on rei'itetty nahkapaskalla ja punottu nahkahihnalla. Kolmas kuvan tuotos on nahkapussi kannettavalle tietokoneelleni. Pussissa on trikoovuori, joka on ensin liimattu pussiksi, minkä jälkeen etu- ja takakappaleet on liimattu vuoriin vuorin saumakohdasta ja ylimenevistä osista toisiinsa. Saumakohdat on sitten ommeltu etupistoin, sauma on piilotettu ns. ranskalaisella saumalla (en nyt jaksa selvittää, onko tämä oikea termi suomeksi): sauman päälle on ommeltu nahkanauha, joka on taitettu sauman yli ja ommeltu takaa kiinni. Suu suljetaan kahdella nepparilla. Jälkikäteen tajusin, että olen tehnyt siis yhden ylimääräisen sauman. Pussin suun ja sauman liittäminen olisi ehkä vaatinut myös hieman enemmän suunnittelua.

Ensimmäiset kaksi työtä noudattelevat Waldemar Bühlerin (1959) Nahkatyön oppaan koteja, kouluja ja kerhoja varten oppeja. Kirjassa käytännössä kaikki saumat viimeistellään nahakanauhapunoksella. Kolmannessa työssä käytin Valerie Michaelin The Leatherworking Handbookin ohjeita. Kuka sanoo, ettei käsitöitä voi opetella yksin? Aivan yhtä vinkuraa ompelujälkeni olisi ohjauksessakin. Eipä Lahdessa ole nahkatyökurssejakaan kyllä vastaan tullut. Harmi sinällään.

Nahka alkaa olla lopussa. Seuraavaksi vuorossa lienee kasviparkitun nahan hankkiminen. Materiaalina parkkinahka on hyvin monipuolista: kostutettuun nahkaan voi painaa kuvioita ja sen voi muotoilla haluamaansa muotoon, minkä nahka myös pitää kuivuessaan. Ideoita ja aiheita on jo vaikka kuinka paljon. Lisäksi kokeilemani leikkausmenetelmät sopivat todennäköisesti myös paremmin paksuun parkkinahkaan kuin pukinenahkaan, jota olisi melkein pitänyt leikata saksilla ennemmin kuin veitsellä. Harrastuksen jatkaminen kuitenkin vaatii pientä sijoitusta tässä vaiheessa: nahkatyökaluihin varmaan kuluu noin 70 euroa siinä missä puolikkaan vuodan voisin kaiketi tilata Parolan Bionahasta jotakuinkin 100-150 euron hintaan. Paksua, lujaa pellavalankaa tarvitaan myös, ehkä pariakin väriä, mikä tarkoittanee about 20-30 euron lisäkustannusta. Eihän se mikään valtava summa ole, mutta elämme vaikeita aikoja, ystävä hyvä.

Juustoa, juustoa, juustoa

Laiskan kuvaajan aamiaisjuusto

Huomasin, että en ole hetkeen kirjoitellut minkäänmoisia ruokajuttuja, vaikka kaikkea hauskaa onkin tullut kokeiltua. Viimeisin suurempi ruokahankkeeni on kotitekoinen juusto, johon sain innoituksen häälahjaksi saamastamme Aidon maun juurilla -kirjasta.

Ensimmäinen kokeilu oli yksinkertainen, perinteinen munajuusto. Prosessi oli jälleen kerran yllättävän helppo ja nopea, eikä erityistarvikkeita vaadittu. Kuumenna ensin litra punaista maitoa kiehuvaksi. Sekoita yhden munan valkuainen ja 250 grammaa hapanta maitotuotetta keskenään. Sekoita maito ja muna-maitotuoteseos keskenään. Anna seistä puoli tuntia. Kauho juustomassa siivilään (itse vuorasin sen suodatinpusseilla), sekoita keltuainen ja vähän suolaa massan joukkoon. Laita päälle paino ja pistä jääkaappiin yöksi. Voi paistella uunissa, mikä parantaa säilyvyyttä ja kaiketi antaa lisäaromia.

Tuloksena oli pehmeä, hieman pähkinäinen ja hyvin mieto tuorejuusto. Karpalohillon kanssa maistui mainiolta.

Kokemus rohkaisi uusiin haasteisiin ja hetken googlailtuani törmäsin Kyllä äiti tietää -blogiin, jossa oli hillitön määrä juustotietoutta kerättynä näppärään pakettiin. Päätin tehdä mozzarellaa, jota tänään maisteltiin.

Mozzarellan kohdalla hommassa oli pari isompaa kysymystä: juustonjuoksutin, jota kuitenkin löysin helposti Prisman juustohyllyn päädystä ikkupikkuisessa pullossa, ja toisaalta juuston vaatima aika. Aikatekijäkin osoittautui melko vähäiseksi - kovin työläs homma ei ollut, valmistumista vain sai odotella pari päivää.

Blogin ohje oli muuten hyvä, mutta parissa kohdassa olisi tarkentamisen varaa: "Ota juustomassa seuraavana päivänä huoneenlämpöön että bakteeritoiminta pääsee käyntiin." Kuinka pitkäksi aikaa? "Laita pallot vesihauteeseen, jonka olet lämmittänyt lähes kiehumispisteeseen." Vesihauteeseen? Vai suoraan suolaliemeen? Korvasinkin lämmitysvaiheen tämän mainion mikroreseptin menetelmällä. Samalta sivustolta löytyi myös ohjeet ricotta-juuston tekemiseen mozzarellan tekemisestä yli jäävästä herasta, jäi tällä kertaa tosin kokeilematta.

Selvisi myös, että lämmitys tehdään yleensä suoraan suolaliemessä tai ylijääneessä herassa.

Mökötti maistui juustolta ja näytti juustolta. Koostumus oli paljon tiukempi ja kovempi kuin mozzarellassa yleensä. Sanoisin, että laitoin hivenen liikaa suolaa ja työstin muovailuvaiheessa liikaa heraa pois massasta. Olisiko pitänyt venytellä juustoa vielä vähän pitempään? Vastaus kysymykseen selvinnee seuraavassa jaksossa.

Niin, ja herasta leivoin luonnollisesti rieskaa.