Isosisko-laukku

Tein ensimmäisen nahkalaukkuni syyskuussa 2013. Heti alusta oli selvää, että laukut taitavat olla minun juttuni. Summassa sain aika monta asiaa kohdalleen, tietenkin monta asiaa meni pieleenkin. Joka tapauksessa vaimoni oli tyytyväinen laukkuunsa ja se on ollut kovassa käytössä vuosikaudet. Ajatus korvaajasta on kuitenkin pyörinyt mielessäni pitkän aikaa ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, ehkä nyt oli sopiva hetki.

Olen mielessäni pitänyt uutta laukkua "isona siskona", koska se kuuluu tavallaan samaan sarjaan kuin pikkuinen kameralaukku, jonka tein sitä ennen. Laukkuja yhdistää useampi tekijä: ne on mitoitettu ja sommiteltu samaan tapaan, ja niissä on käytetty laatikko-ommelta.

Halusin säilyttää jotain ensimmäisen laukun tyylistä, joten otin mallia soljen kiinnityksestä. Ensin alkuperäinen:

Sitten uusi:

Suunnittelun lähtökohdista mainittakoon omat kokemukseni laukuistani. Alkuperäisessä laukussa käytetty sivupalikkarakenne tekee laukusta kulmikkaan. Kulmat tuppaavat osua asioihin ja tuntuvat aika kovilta. Lisäksi laukun syvyys oli noin 12 cm, joten se oli melko ulkoneva ja siten omalla tavallaan hankala. Uusi laukku on kookas, mutta kapea. Olisin ehkä tehnyt laukusta nykyistä kapeamman, mutta irrotettavalla etsimellä varustettu Olympus E-PM1 on ulkomittojensa puolesta hankalahko paketti. Harkitsin aluksi laukulle pystysuuntaista muotoa, mutta Kirsikka halusi vaakasuuntaisen.

Kysyin myös täpiköiden kaarevasta muodosta: puolipyöreä vai typistetty, ja puoliympyrä kuulosti paremmalta. Päädyin yhdistämään tyylit, eli isoissa täpiköissä olen käyttänyt puoliympyrää ja pienissä muodoissa typistettyä muotoa. Sama tyyli jatkuu muissa osissa:

Kuvassa yllä näkyy myös yksi projektin ongelmista. Sopivia metalliosia on joskus hankala löytää, erityisesti hihnan kiinnitykseen sopivia koukkuja. Nahkalaukun olkahihnan optimileveys on 2,5-3 cm, mutta varsinkin 2,5 cm:n nauhaan sopivia solkia ja koukkuja on vähänlaisesti saatavilla. Kolmen sentin hihna olisi tämänkokoiseen työhön melko hyvä, mutta on osoittautunut esimerkiksi kantorepun kanssa hankalaksi, koska hihna tuppaa luiskahtamaan olalta.

Muitakin ongelmia oli. Kuvissa näkyvä etupaneelin kangasosa on laukussa vain siksi, että tein mittausvirheen. Vauvalla sattui olemaan vaikea päivä, mikä häiritsi hitusen keskittymistä. Kuvassa näkyvien kapeiden nahkasuikaleiden oli tarkoitus tulla sivupalikoiden päälle, jolloin erillistä suikaletta ei olisi tarvittu. Lisään nykyään kaikkiin laukkuihini tällaisen suikaleen ihan vesisuojaustarkoituksessa, koska en ole parempaa ratkaisua nähnyt tai keksinyt. Jouduin myös lisäämään ylimääräisen nahkapalikan kantta varten.

Laukussa on kännykkätasku, mutta ei oikein muuta ylimääräistä. Ylimmästä kuvasta huomaa, että kannen soljet ovat keskenään erilaiset. Noudatin tässä Kirsikan toivetta, hän ei halunnut, että joutuisin irrottamaan soljen alkuperäisestä laukusta.

Opin myös, että nahka kannattaa käsitellä (tässä tapauksessa oliiviöljyllä ja nahanhoitoaineella), ennen kuin mitään vettä vaativia muotoiluja kannattaa tehdä. Osien taivuttaminen vaatii kostutusta, ja kostutuksesta jää nahkaan helposti jälkiä. Nyt öljysin osat hyvissä ajoin ja suoristin pohjan vasta, kun laukku oli hihnaa vaille valmis, eikä vesitahroja jäänyt.

Seuraavaksi on vuorossa pellavalangan metsästys. Lankojen hankinta on ollut lähes yhtä ongelmallista kuin metalliosien. Pellavalangassa käytetään usein muista lankatyypeistä poikkeavia merkintöjä ja nahkatyöt ovat sen verran marginaalinen alue, että varsinaisesti nahkatöihin markkinoidut tuotteet ovat tyyriitä. Nyt olen saanut hajun ehkä yllättävästäkin suunnasta: pitsinnypläyksestä. Nypläyksessä käytetään toisinaan riittävän paksua lankaa (18/3) varsinkin lujuutta vaativissa kohteissa. Nahkatöissä vaadittua vahattua lankaa se ei tietenkään ole, mutta onneksi minulla on blokki mehiläisvahaa valmiina.

Lopuksi vielä kuva Kirsikasta laukkuineen. Vähän mietitytti, että onko laukku riittävän naisellinen. Hassua sinällään, kun kerran itselleni ei tuota ongelmia kulkea käsilaukku kainalossa.

Lue ensimmäisen nahkalaukun blogiteksti täältä.

Taasko kameralaukku?

Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet melkoista myllerrystä, suurimpana mullistuksena varmasti lapsen syntymä. Monet ennen kovin tärkeät asiat ovat jääneet hieman taka-alalle, kuten valokuvaus ja nahkatyöt. Toisaalta kuvaus on ollut tasapainottava tekijä uuteen arkeen sopeutumisessa, tosin ehkä enemmän aiheesta lukemisen kuin varsinaisen kuvaamisen muodossa.

Viimeisen vajaan vuoden aikana myös kuvausjärjestelmäni keskeisimmät objektiivit ovat vaihtuneet. Vielä viime vuonna kuvasin eniten Sigman 30 millimetrin f2.8:lla, mutta syksyllä hankin objektiivista 19-millisen version, joka soveltuu ehkä joustavammin erilaisiin kuvaustilanteisiin. Hankin myös Panasonicin 14 mm f2.5:n, joka on osoittautunut mainioksi laajakulmaksi ja on ehkä tämän hetken suosikkiobjektiivini. Telepäätä kameralaukussa edustaa vanha käsitarkenteinen Porst 100mm f2.8, jonka polttovälin laajakulma-adapteri kaventaa 75 millimetriin. Käytössäni on siis nykytavasta poiketen "perinteinen", kiinteäpolttovälisisistä laseista koostuva, varsin kompakti paketti.

Reissaamme mummoloissa huomattavasti aiempaa enemmän, edelleen ilman autoa. Auotottoman vauvaperheen kulkemisessa on omat haasteensa, eikä pienimpänä se, että tosinaan pääränmäässä on kuljettava myös henkilöautolla. Tarvitaan siis turvakaukalo, meidän tapauksessamme Römer. Röömeri on tukeva, laadukas ja toimiva paketti, mutta myös melko raskas, isokokoinen ja hankala kanniskella. Lisäksi vauva kulkee äidin matkassa kantorepussa, joten äidin tavarat pakataan samaan reppuun kuin omanikin. Kun kannossa on reppu ja Römer, eikä kameralaukkua voi tunkea reppuun, perinteinen pläskinpuoleinen laukku alkaa olla pahasti tiellä.

Tein siis taas uuden, tällä kertaa käsilaukkukokoisen kameralaukun. Tai käsilaukun, jossa on välipalikat kameravermeille.



Olen tyytyväinen kötöstykseeni.



Kuten Feibuun tarkoitetusta pikanäpsystä näkyy, laukkuun mahtuu älyttömyyspuhelin, tele, OMD EM-5 ja kameran alla olevaan lokoseen piskuinen Panasonic 14mm f2.5. Rungossa kiinni oleva Sigma 19mm f2.8 mahtuu myös hyvin, tosin Panasonic 20mm f1.7 olisi varmaan vielä parempi ratkaisu.




Römer ja kameralaukut. Kummasti ovat vuosien saatossa pienentyneet.



Laukun väri on tasaantunut ja patinoitunut, mutta tummenee vielä. Varsinaisen laukun nahka on käsitelty oliiviöljyllä, nippelit perusnahkarasvalla. Oliiviöljyä on kuitenkin imeytynyt myös nippeleihin, joissa on tuollainen liukuvärjätty meininki.




Kanttilenkit, joihin hihna kiinnittyy, ovat vanhasta Itä-Saksan armeijan repusta, ketju ja simplex-koukku ovat Bundeswehrin ylijäämää. Soljet ovat Lahden kierrätyskeskuksesta.

Uutena tekniikkana kokeilin laatikko-ommelta, olen tähän asti tehnyt vain aivan pieniä kokeiluja. Ommeltyypin etuna on kompaktius, eli sivupalaa ei tarvitse upottaa laukun sisään. Olen tosin hieman huijannut ompeleessa, koska halusin käyttää pääkappaleessa sivupaloja ohuempaa nahkaa.