Mitä tehdä kinkunjämillä? Kinkkupiirakkaa!
Pakkasessa on hyvä satsi kinkkupiirakkaa. Korvasin osan kinkkupiirakan pohjan voista jogurtilla, täytteessä jykrytti toimii myös yhtä hyvin kuin viili tai kerma. Uskoni kananmunaan on heikentynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana, mutta on sillä edelleen käyttönsä, esimerkiksi kinkkupiirakan täytteessä.
Nyt liedellä kiehuu hernekeitto, hapanleipä pitäisi vielä leipoa ja paistaa. Arkisapuskat ovat tässä taloudessa usein niitä todellisia "oman sakin" juhlaruokia. Siinä missä monessa taloudessa laitetaan jotain spesiaalia, meillä herkutellaan erityisesti uunimakkaralla tai jauhelihamakaronilaatikolla. Kaipa ne ovat sellaista lohdutusruokaa tai muuten vain soul foodia.
Olipahan tyhjänpäiväinen päivitys. Ehkä olisi pitänyt lähteä Savonlinnaan, eikä lupautua tekemään töitä uutenavuotena.
lauantai 31. joulukuuta 2011
lauantai 17. joulukuuta 2011
Letut on hyvejä
Moni varmasti on samaa mieltä kanssani siitä, että letut ovat mitä maukkain keksintö. Ostin taannoin Lahden Maustemestasta kikhernejauhoa mantelikeksejä varten. Keksit olivat OK, mutta ensi kerralla pienennän kikhernejauhon osuutta huomattavasti. Tänään käytin kikhernejauhoja lettuihin, vähän intialaisten chila/cheela/chilla/whateva-lettujen tyyliin.
Taikinaan tuli about 2 desiä maitoa, 2 desiä vettä, 3,5 desiä vehnäjauhoja ja 1 desi kikhernejauhoa ja jonkin verran juustokuminaa. Toisin sanoen tein aika paksun taikinan, osin siksi, etten käyttänyt kananmunaa. Saattoi olla turha varotoimenpide, koska kikherneitä käytetään konanmurvikkeina. Taikinasta tuli neljä isoa, about puolen sentin paksuista lätykkää. Paistelin vielä mählämihenkisen kasvis-herkkusienitäytteen. Vähän juustoa ja kotikutoista jugurttia väliin.
Herkullista tavaraa, sanoisin. Kikhernejauhoja voisi laittaa vähän isomman osuuden, ainakin jos tekee yhtä voimakkaanmakuisen täytteen kuin minä. Kovin paljoa rasvaa ne eivät vaadi non-stick-pannulla, itse käytin turhan paljon oliiviöljyä. Itse asiassa kaunein lätty tuli ilman mitään rasvaa. Valmistusaika oli about 1/2 tuntia täyte mukaanlukien, plus about 5 minuuttia taikinan väsäämiseen. Isohko annos kahdelle. Suosittelen kokeilemaan, letut ovat erinomainen vaihtoehto tortilloille. Kannattaa kuitenkin huomata, että kikherneet ovat "huonosti sulavia" samaan tapaan kuin pavut, herneet ja chili, eli saattavat aiheuttaa "turvotusta". Parempi sekin kuin että ruoansulatuskanavassa liikkuu keltainen nuoli.
Taikinaan tuli about 2 desiä maitoa, 2 desiä vettä, 3,5 desiä vehnäjauhoja ja 1 desi kikhernejauhoa ja jonkin verran juustokuminaa. Toisin sanoen tein aika paksun taikinan, osin siksi, etten käyttänyt kananmunaa. Saattoi olla turha varotoimenpide, koska kikherneitä käytetään konanmurvikkeina. Taikinasta tuli neljä isoa, about puolen sentin paksuista lätykkää. Paistelin vielä mählämihenkisen kasvis-herkkusienitäytteen. Vähän juustoa ja kotikutoista jugurttia väliin.
Herkullista tavaraa, sanoisin. Kikhernejauhoja voisi laittaa vähän isomman osuuden, ainakin jos tekee yhtä voimakkaanmakuisen täytteen kuin minä. Kovin paljoa rasvaa ne eivät vaadi non-stick-pannulla, itse käytin turhan paljon oliiviöljyä. Itse asiassa kaunein lätty tuli ilman mitään rasvaa. Valmistusaika oli about 1/2 tuntia täyte mukaanlukien, plus about 5 minuuttia taikinan väsäämiseen. Isohko annos kahdelle. Suosittelen kokeilemaan, letut ovat erinomainen vaihtoehto tortilloille. Kannattaa kuitenkin huomata, että kikherneet ovat "huonosti sulavia" samaan tapaan kuin pavut, herneet ja chili, eli saattavat aiheuttaa "turvotusta". Parempi sekin kuin että ruoansulatuskanavassa liikkuu keltainen nuoli.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Tuparilahjaväkerrys
Olin viime viikonloppuna tupareissa. Kerrankin keksin jossain määrin toimivan lahjuksen, ja pääsin peräti itse väkertämään sen. Kyseisessä muutossa liikutettiin jokunen banaanilaatikko neljänteen kerrokseen. Ei, lootissa ei ollut banaaneja. Kirjoja.
Tässä valmis tuotos:
Toisesta kulmasta:
Laatikon kylkeen liimattu kuva:
Vielä laatikon päätyyn liimattu kuva:
Olen suhtalainen tyytyväinen tuotokseen. Olisi kuitenkin pitänyt suunnitella paremmin, ennen kuin aloin säheltää. Parasta olisi ollut tehdä laatikko kartonginkappaleesta. Kuvankin kasasin Paint Shop Pro 3.11:llä. Ohjelma on vuodelta 1995, eli hitusen vanhentunut. Se on kuitenkin äärimmäisen kevyt, siinä on suhtalaisen monipuoliset kuvankäsittelytoiminnot (olisin esim. voinut säätää laatikkokuvien väritasapainon, mutta laiskuus iski). Luulenpa kuitenkin, että tämäkin olisi ollut helpompi kasata esimerkiksi Gimpillä. Tapojeni orja olen.
Laatikko itsessään oli muistaakseni about 10 cm pitkä, 7,5 cm leveä ja 5 cm korkea. Yksi kirjoista on perus mietelausetauhkaa, ja kolme pienempää ovat minikokoisia dekkareita. Tulostin kuvat ja liikkaa-leimasin boksiin. Askarteluväkerryksestäni annan itselleni arvosanaksi 8 1/2.
Tässä valmis tuotos:
Toisesta kulmasta:
Laatikon kylkeen liimattu kuva:
Vielä laatikon päätyyn liimattu kuva:
Olen suhtalainen tyytyväinen tuotokseen. Olisi kuitenkin pitänyt suunnitella paremmin, ennen kuin aloin säheltää. Parasta olisi ollut tehdä laatikko kartonginkappaleesta. Kuvankin kasasin Paint Shop Pro 3.11:llä. Ohjelma on vuodelta 1995, eli hitusen vanhentunut. Se on kuitenkin äärimmäisen kevyt, siinä on suhtalaisen monipuoliset kuvankäsittelytoiminnot (olisin esim. voinut säätää laatikkokuvien väritasapainon, mutta laiskuus iski). Luulenpa kuitenkin, että tämäkin olisi ollut helpompi kasata esimerkiksi Gimpillä. Tapojeni orja olen.
Laatikko itsessään oli muistaakseni about 10 cm pitkä, 7,5 cm leveä ja 5 cm korkea. Yksi kirjoista on perus mietelausetauhkaa, ja kolme pienempää ovat minikokoisia dekkareita. Tulostin kuvat ja liikkaa-leimasin boksiin. Askarteluväkerryksestäni annan itselleni arvosanaksi 8 1/2.
torstai 25. elokuuta 2011
Kivun anatomia
Mikään niin monimutkainen kokonaisuus kuin ihminen ei voi olla täydellinen. Pystyasento? Hulluutta, sehän on epävakaa kuin mikä ja sitä paitsi varsin tehoton vaikkapa juoksemista ajatellen. Lisäksi kaikista ylimmäisenä keikkuu iso, raskas mollopää.
Tuo raskas mollopää aiheuttaa suurelle osalle ihmisistä niskan jännitysongelmia. Aika yleisiä ovat myös iskiasongelmat, sekä lantion että hartioiden tienoilla. Sellainen rakennusvirhe. Iskiashermo jää puristuksiin juuriaukossa, joka siis ihmisellä on valmiiksi liiankin ahdas. Supistuneet lihakset, liiallinen, jatkuva paine jossain nikamassa tai rustossa, hankauma... Pieni turvotus aiheuttaa runsaanlaista kipua.
Itselläni iskiasvaivat syntyvät lihasjännityksen kautta. Istumatyö tai toisaalta liian ahkera liikunta rasittavat lihaksistoa, kunnes tuonne pakaran yläosaan ja alaselkään tulee kunnollinen, kivulias jumitus. Jos jumitusta ei saa avattua ajoissa, niin varsinaiset iskiaskivut alkavat.
Olisikohan ollut 2007 tai 2008, joulun aikoihin joka tapauksessa, kun iskias iski ensimmäistä kertaa. Ja iskikin kunnolla, koska se kesti kolmisen kuukautta. Pahimmillaan se oli jouluna, ja silloin opin aika paljon kivusta.
Ensinnäkin kipuun suhtautuminen on yhtä merkittävä tekijä kuin kipu itsessään. Väliaikainen kipu lamauttaa enemmän kuin pitkäaikainen kipu. Jos mitataan kipua asteikolla yhdestä kymmeneen, jo kakkosen tai kolmosen kipu on väliaikaisena niin häiritsevää, että en osaa enää keskittyä mihinkään ihmeellisempään asiaan. Kun kivun huomaa kestävän päiviä, niin sen kanssa pystyy elämään. Toisaalta jos kipu on pitkäaikaista mutta väliaikaista, siihen voi suhtautua väliaikaisena asiana. Kun kipu kuitenkin jatkuu, niin huomaakin, että onkin koko ajan odottanut, että elämä jatkuisi taas. Iskiakseen liittyy se, että paranemiseen voi jonkin verran vaikuttaa itse, esimerkiksi kevyellä liikunnalla ja lihashuollolla, mutta toisaalta pitää olla kärsivällinen eikä ärsyttää kipeää aluetta, koska silloin paraneminen hidastuu. Asiaa ei siis voi hoitaa alta pois, ja on pakotettu turhauttavaan passiivisuuteen.
Toiseksi kipua oppii kuuntelemaan ja sen oppii tunnistamaan. Vaikkapa venytellessä tietää tarkalleen, milloin kipu tulee lihaksesta ja milloin on venyttänyt vähän liian pitkälle ja ärsyttää hermoa, vaikka kivun taso ei muuttuisikaan. "Tämä kipu pahenee tästä vielä"...
Kolmanneksi lääkkeiden vaikutuksen oppii myös tunnistamaan aika tehokkaasti. Pahimpana kipukautena Kirsikalla oli myös päänsärkyä jossain vaiheessa, ja annoin sille paracetamolia. Kun sitten olimme olleet aikamme liikkeessä, niin kommentoin Kirsikalle, että "kannattaa ottaa uus lääke, koska edellisen vaikutus alkaa pikku hiljaa olla lopussa". Kymmenen minuutin kuluttua Kirsikan päänsärky olikin palannut...
Neljänneksi vaikka lähiympäristö olisikin tietoinen kivusta, niin vastaavaa kokematon ei voi täysin ymmärtää, mistä on kyse. Pahimmillaan oma kipuni oli sitä luokkaa, että kauppareissu 300 metrin päässä olevaan Valintataloon oli sietokyvyn rajoilla, pelkkä kävely nosti kivun tason yhdeksään vielä peruslaatuisen paracetamolin jälkeen (oli jouluaika, joten YTHS oli suljettu, enkä halunnut käydä akuuttipolilla hakemassa oopiumjohdannaisia). Siitä huolimatta kun aamiaistarpeita vaadittiin, niin kävin niitä hakemassa. Kivun ei kuitenkaan saa antaa olla tekosyy sille, ettei pystyisi elämään elämäänsä.
Nykyään pystyn hallitsemaan iskiastilanteita paljon tehokkaammin, koska pystyn puuttumaan alaselän lihasongelmiin suht ajoissa sopivilla venytyksillä. Harmikseni on kuitenkin todettava, että tällä hetkellä minulla on meneillään iskiaskausi. Lihasjumituksen avaaminen kesti kolme päivää, minkä jälkeen olen kärsinyt varsinaisesta iskiaskivusta. Onneksi kipu on ollut lievää, korkeimmillaan ehkä nelosen luokkaa. Osaa se kuitenkin myös turhattaa, koska paraneminen on hidasta. Yleensä on kuitenkin ollut tapana hoitaa ongelmat välittömästi pois alta.
Tuo raskas mollopää aiheuttaa suurelle osalle ihmisistä niskan jännitysongelmia. Aika yleisiä ovat myös iskiasongelmat, sekä lantion että hartioiden tienoilla. Sellainen rakennusvirhe. Iskiashermo jää puristuksiin juuriaukossa, joka siis ihmisellä on valmiiksi liiankin ahdas. Supistuneet lihakset, liiallinen, jatkuva paine jossain nikamassa tai rustossa, hankauma... Pieni turvotus aiheuttaa runsaanlaista kipua.
Itselläni iskiasvaivat syntyvät lihasjännityksen kautta. Istumatyö tai toisaalta liian ahkera liikunta rasittavat lihaksistoa, kunnes tuonne pakaran yläosaan ja alaselkään tulee kunnollinen, kivulias jumitus. Jos jumitusta ei saa avattua ajoissa, niin varsinaiset iskiaskivut alkavat.
Olisikohan ollut 2007 tai 2008, joulun aikoihin joka tapauksessa, kun iskias iski ensimmäistä kertaa. Ja iskikin kunnolla, koska se kesti kolmisen kuukautta. Pahimmillaan se oli jouluna, ja silloin opin aika paljon kivusta.
Ensinnäkin kipuun suhtautuminen on yhtä merkittävä tekijä kuin kipu itsessään. Väliaikainen kipu lamauttaa enemmän kuin pitkäaikainen kipu. Jos mitataan kipua asteikolla yhdestä kymmeneen, jo kakkosen tai kolmosen kipu on väliaikaisena niin häiritsevää, että en osaa enää keskittyä mihinkään ihmeellisempään asiaan. Kun kivun huomaa kestävän päiviä, niin sen kanssa pystyy elämään. Toisaalta jos kipu on pitkäaikaista mutta väliaikaista, siihen voi suhtautua väliaikaisena asiana. Kun kipu kuitenkin jatkuu, niin huomaakin, että onkin koko ajan odottanut, että elämä jatkuisi taas. Iskiakseen liittyy se, että paranemiseen voi jonkin verran vaikuttaa itse, esimerkiksi kevyellä liikunnalla ja lihashuollolla, mutta toisaalta pitää olla kärsivällinen eikä ärsyttää kipeää aluetta, koska silloin paraneminen hidastuu. Asiaa ei siis voi hoitaa alta pois, ja on pakotettu turhauttavaan passiivisuuteen.
Toiseksi kipua oppii kuuntelemaan ja sen oppii tunnistamaan. Vaikkapa venytellessä tietää tarkalleen, milloin kipu tulee lihaksesta ja milloin on venyttänyt vähän liian pitkälle ja ärsyttää hermoa, vaikka kivun taso ei muuttuisikaan. "Tämä kipu pahenee tästä vielä"...
Kolmanneksi lääkkeiden vaikutuksen oppii myös tunnistamaan aika tehokkaasti. Pahimpana kipukautena Kirsikalla oli myös päänsärkyä jossain vaiheessa, ja annoin sille paracetamolia. Kun sitten olimme olleet aikamme liikkeessä, niin kommentoin Kirsikalle, että "kannattaa ottaa uus lääke, koska edellisen vaikutus alkaa pikku hiljaa olla lopussa". Kymmenen minuutin kuluttua Kirsikan päänsärky olikin palannut...
Neljänneksi vaikka lähiympäristö olisikin tietoinen kivusta, niin vastaavaa kokematon ei voi täysin ymmärtää, mistä on kyse. Pahimmillaan oma kipuni oli sitä luokkaa, että kauppareissu 300 metrin päässä olevaan Valintataloon oli sietokyvyn rajoilla, pelkkä kävely nosti kivun tason yhdeksään vielä peruslaatuisen paracetamolin jälkeen (oli jouluaika, joten YTHS oli suljettu, enkä halunnut käydä akuuttipolilla hakemassa oopiumjohdannaisia). Siitä huolimatta kun aamiaistarpeita vaadittiin, niin kävin niitä hakemassa. Kivun ei kuitenkaan saa antaa olla tekosyy sille, ettei pystyisi elämään elämäänsä.
Nykyään pystyn hallitsemaan iskiastilanteita paljon tehokkaammin, koska pystyn puuttumaan alaselän lihasongelmiin suht ajoissa sopivilla venytyksillä. Harmikseni on kuitenkin todettava, että tällä hetkellä minulla on meneillään iskiaskausi. Lihasjumituksen avaaminen kesti kolme päivää, minkä jälkeen olen kärsinyt varsinaisesta iskiaskivusta. Onneksi kipu on ollut lievää, korkeimmillaan ehkä nelosen luokkaa. Osaa se kuitenkin myös turhattaa, koska paraneminen on hidasta. Yleensä on kuitenkin ollut tapana hoitaa ongelmat välittömästi pois alta.
lauantai 11. kesäkuuta 2011
Uneton yö
00:35-11-6-2011: "Mulputi mulputi mulputi, onhan se, mulputi mulputi mulputi"
01:30-11-6-2011: Onpas vieläkin kuuma.
2:05-11-6-2011: Jopas alkoi nukuttaa vihdoinkin. innnnnnnnnnnNNNNNN INNNNNNNN! INNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNN! Släp!
02:45-11-6-2011: Kraak kraak krääh krööh kreeh krööh! Kraah krääk kröök krääk! KRAAK KRÖÖK KRAAK krääk kröök! Kreek krääk kröök!
03:23-11-6-2011: titityy! Pilili päli pöli! Tsirku tsirku tsirku tsirku! Titityy! TITI F***N' TYY!
04:15-11-6-2011: Krääh krööh kraah krooh! Tsäktsäktsäktsäktsäk! Krääh kraah krooh krääh! tsäktsäktsäk! KRAAH KROOH KRÄÄH KREEH KRÖÖH KRAAH krooh kreeh! Tsäktsäktsäk! (paikalliset harakatkin alkoivat pikku hiljaa kyllästyä teinivarisen mölinään)
01:30-11-6-2011: Onpas vieläkin kuuma.
2:05-11-6-2011: Jopas alkoi nukuttaa vihdoinkin. innnnnnnnnnnNNNNNN INNNNNNNN! INNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNN! Släp!
02:45-11-6-2011: Kraak kraak krääh krööh kreeh krööh! Kraah krääk kröök krääk! KRAAK KRÖÖK KRAAK krääk kröök! Kreek krääk kröök!
03:23-11-6-2011: titityy! Pilili päli pöli! Tsirku tsirku tsirku tsirku! Titityy! TITI F***N' TYY!
04:15-11-6-2011: Krääh krööh kraah krooh! Tsäktsäktsäktsäktsäk! Krääh kraah krooh krääh! tsäktsäktsäk! KRAAH KROOH KRÄÄH KREEH KRÖÖH KRAAH krooh kreeh! Tsäktsäktsäk! (paikalliset harakatkin alkoivat pikku hiljaa kyllästyä teinivarisen mölinään)
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Mämmiavaruus
Avaruuden valloittaminen, siinä vasta iltapäivän puhde. 90-luvulla ajetaan ympäriinsä lentävillä autoilla ja käydään kuussa lomailemassa. Kun maailma on mitä on, mitä syytä kenelläkään on valloittaa avaruutta? Kuningas Mammon hallitsee, joten raha olisi yksi tärkeä syy. Ympäristö? Kenties, onhan ympäristö nyt pinnalla. Monia muitakin aatteellisia syitä voisi kuvitella olevan.
Rahamiehen näkökulmasta avaruuden laajempi valloittaminen on melkoinen riski. Satelliittien ampuminen kiertoradalle on toki taloudellista, ja tulevaisuudessa energian tuottaminen kiertoradalla saattaa olla alkuinvestoinnin arvoista. Muiden resurssien hyödyntäminen kuitenkin vaatii valtavaa panostusta ja kymmenien vuosien työtä.
Suurin ongelma on tavaran kuljettaminen kiertoradalle. Matalalle kiertoradalle ampuminen maksaa tuhansia euroja kilolta, ja geosynkroniselle radalle jopa kymmeniä tuhansia. Nykyisillä energianlähteillä projektien taloudellisuus on kyseenalainen. Toisaalta jos fuusioenergia saadaan valjastettua, esimerkiksi Kuun maaperästä tulee taloudellisesti merkittävä vaihtoehto. ”Kuuperä” sisältää esimerkiksi paljon heliumin isotooppeja, joita voitaisiin hyödyntää fuusioreaktoreissa.
Planeettojen kuut vaikuttavatkin taloudellisesti lupaavilta kohteilta. Koska niillä on pieni painovoima, tavaran ampuminen kiertoradalle ja Maahan on taloudellisempaa kuin miltään kiinteältä kappaleelta. Monia perusmateriaaleja on myös helpommin saatavilla kuin planeetoilla: esimerkiksi rautaa on monien kuiden kuuperässä paljon enemmän, koska se ei ole vajonnut planeetan sisempiin kerroksiin tai ytimeen, kuten esimerkiksi Maassa.
Maan kuu ei ole tässä suhteessa kuitenkaan paras vaihtoehto. Kaasujättiläisten kuiden koostumus on paljon kiintoisampi, esimerkiksi vesijään osuus niiden koostumuksesta on merkittävä. Vesijäästä on riittävällä energialla suhtalaisen yksinkertaista valmistaa happea hengittämistä varten. Makroteollisuuden kannalta ne ovat myös huomattavasti mielenkiintoisempia. Monimutkaiset hiiliyhdisteet ja vaikkapa metaani ovat yleisempiä kuin Aurinkokunnan sisäosan isommilla kappaleilla.
Toinen siunaus, joka on myös kirous, on se, että kuut ovat pääsääntöisesti kaasujättiläisten van allenin vyöhykkeellä: donitsin muotoisella säteilyalueella, joka muodostuu planeetan sähkökentän linjojen sisään. Vyöhykkeellä on paljon säteilyä ja ioneja, joita voidaan hyödyntää energian tuottamiseen yksinkertaisemmilla laitteilla kuin fuusioreaktori. Ne kuitenkin myös kuluttavat laitteistoa ja vahingoittavat eläviä olentoja. Ei silti, edes Kuussa ei kannata elää pinnalla, vaan pinnan alla. Koska suojaavaa ilmakehää ei ole, päiväsaikaan Auringon säteily on polttavan kuumaa ja yöaikaan taas pinta säteilee energiaa avaruuteen, eli pinnalla on hyytävän kylmää.
Jotta laajamittainen teollisuus kaasujättiläisten läheisyydessä olisi taloudellista, siirtokuntien pitää olla kohtalaisen omavaraisia. Suurimman osan teknologiasta pitää olla mahdollisimman yksinkertaista, jotta varaosia ja uusia laitteita voidaan tuottaa paikallisesti. Varaosien saaminen Maasta kestäisi vähintään kuukausia, joten omavaraisuus on myös turvallisuuskysymys. Teknologialla onkin kaksi tendenssiä: monimutkaistuminen ja yksinkertaistuminen.
Uudet teknologiat ovat monimutkaisempia, mutta tuotannon ja suunnittelun kehittyessä ne saavuttavat lopulta yksinkertaisimman, optimaalisimman muotonsa. Suosikkiesimerkkini on kynsileikkurit: laite koostuu kolmesta irrotettavasta osasta, ja hyödyntää teräksen joustavuutta ja vanhaa kunnon vipuvartta. Riittävä lujuus on yhdistetty optimoituun muotoiluun ja joustavuuteen, ja lopputuloksena on äärimmäisen yksinkertainen ja toimiva järjestelmä.
Tietokonetta on vaikea kuvitella vastaavaksi laitteeksi, saati sitten fuusioreaktoria. Lisäksi kynsileikkurikin perustuu prosessiteollisuuden etuihin: terästeollisuudessa pystytään valmistamaan terästä, jonka ominaisuudet vastaavat asiakkaan vaatimuksia, ja tehtaalla pystytään valmistamaan laitteen osat tiukkoihin toleransseihin. Elektroniikkateollisuudessa prosessi on vielä paljon monivaiheisempi. Tarvittavia materiaaleja on kymmeniä tai satoja, ja komponenttien valmistaminen on erikoistunutta puuhaa. Yksi yritys valmistaa kondensaattoreita, toinen prosessoreita. Avaruustalous vaatisi joiltain osin erilaista lähestymistapaa. Toisaalta tietyt korkeateknologiatuotteet olisivat luonnollinen hyödyke, jota Maan siirtokunnat vaihtaisivat omiin erikoistuotteisiinsa. Tärkein olisi tietenkin mämmi, koska ilman mämmiä ei ole elämää. Koulutus ja geeniperimän lisääminen olisivat myös merkittäviä hyödykkeitä, koska ilman niitä ei siirtokunnassa muuta tehtäisikään kuin soitettaisiin banjoa, eikä homma pysyisi kasassa kovin kauaa.
Näkisin, että korkeateknologinen omavaraisuus olisi kuitenkin merkittävä tekijä, jos suunniteltaisiin tähtienvälistä liikennettä. Jos tähtienvälinen liikenne kestää vähintään vuosikymmeniä optimistisimpienkin arvioiden mukaan, kohteessa pitää voida toimia omavaraisesti. En kuitenkaan näe mitään taloudellista etua tähtienvälisessä liikenteessä. Yhteiskunnalliset paineet voisivat olla merkittävämpi tekijä.
Jos kaasujättiläisten ympäristössä olevat siirtokunnat ovat omavaraisia, ne ovat elinolosuhteiltaan hyvin erilaisia kuin mihin Maan päällä on totuttu. Painovoima olisi vain pieni osa Maan painovoimasta jos sitäkään, elintilat olisivat ahtaita ja yhteisöt tiiviitä. Populaatiota olisi myös pakko kontrolloida paljon tarkemmin, ja väestö koostuisi pakostakin erittäin korkeasti koulutetusta, todennäköisesti erikoistuneesta väestä. Tämänkaltaisten yhteiskunnallisten erojen voisi kuvitella synnyttävän yhteisöllisyyden ja ”me-ne”-tunteen kehittymistä, mikä voisi olla sysäys siirtokunnan perustamiseen toiseen tähtijärjestelmään.
Kynnys siirtokunnan perustamiselle toiseen tähtijärjestelmään olisi kaasuplaneettojen kuiden asukeille myös todennäköisesti pienempi ja teknologisesti vähemmän haastava. Kaasujättiläiset ovat paljon yleisempiä kuin kiinteät planeetat, ja kotikuita vastaavia rakennuksia olisi helpompi valmistaa, yhdyskuntien laajentamisesta kun olisi jo todennäköisesti kokemusta. Todennäköisesti siirtokuntia olisi ensin perustettu oman Aurinkokunnan muiden kaasujättiläisten kuihin. Laskeutuminen avaruudesta planeetan pinnalle on myös aina riski. On myös hyvin epätodennäköistä, että planeetalla olisi hengitettävää ilmaa, ja kaasujättiläisten kasvateille itse valmistettu ilma on joka tapauksessa arkipäivää.
Kun askeleita on otettu tarpeeksi, niin avaruuden valloittamisesta olisi valtavasti hyötyä rahan ja vallan kahvassa oleville pukumiehille, ehkä jopa tavallisille janttereille. Puhutaan kuitenkin niin isoista summista, että en ole aivan valmis uskomaan avaruuden valloittamisen olevan realistinen vaihtoehto kapitalistisesta näkökulmasta. Aika näyttää.
Rahamiehen näkökulmasta avaruuden laajempi valloittaminen on melkoinen riski. Satelliittien ampuminen kiertoradalle on toki taloudellista, ja tulevaisuudessa energian tuottaminen kiertoradalla saattaa olla alkuinvestoinnin arvoista. Muiden resurssien hyödyntäminen kuitenkin vaatii valtavaa panostusta ja kymmenien vuosien työtä.
Suurin ongelma on tavaran kuljettaminen kiertoradalle. Matalalle kiertoradalle ampuminen maksaa tuhansia euroja kilolta, ja geosynkroniselle radalle jopa kymmeniä tuhansia. Nykyisillä energianlähteillä projektien taloudellisuus on kyseenalainen. Toisaalta jos fuusioenergia saadaan valjastettua, esimerkiksi Kuun maaperästä tulee taloudellisesti merkittävä vaihtoehto. ”Kuuperä” sisältää esimerkiksi paljon heliumin isotooppeja, joita voitaisiin hyödyntää fuusioreaktoreissa.
Planeettojen kuut vaikuttavatkin taloudellisesti lupaavilta kohteilta. Koska niillä on pieni painovoima, tavaran ampuminen kiertoradalle ja Maahan on taloudellisempaa kuin miltään kiinteältä kappaleelta. Monia perusmateriaaleja on myös helpommin saatavilla kuin planeetoilla: esimerkiksi rautaa on monien kuiden kuuperässä paljon enemmän, koska se ei ole vajonnut planeetan sisempiin kerroksiin tai ytimeen, kuten esimerkiksi Maassa.
Maan kuu ei ole tässä suhteessa kuitenkaan paras vaihtoehto. Kaasujättiläisten kuiden koostumus on paljon kiintoisampi, esimerkiksi vesijään osuus niiden koostumuksesta on merkittävä. Vesijäästä on riittävällä energialla suhtalaisen yksinkertaista valmistaa happea hengittämistä varten. Makroteollisuuden kannalta ne ovat myös huomattavasti mielenkiintoisempia. Monimutkaiset hiiliyhdisteet ja vaikkapa metaani ovat yleisempiä kuin Aurinkokunnan sisäosan isommilla kappaleilla.
Toinen siunaus, joka on myös kirous, on se, että kuut ovat pääsääntöisesti kaasujättiläisten van allenin vyöhykkeellä: donitsin muotoisella säteilyalueella, joka muodostuu planeetan sähkökentän linjojen sisään. Vyöhykkeellä on paljon säteilyä ja ioneja, joita voidaan hyödyntää energian tuottamiseen yksinkertaisemmilla laitteilla kuin fuusioreaktori. Ne kuitenkin myös kuluttavat laitteistoa ja vahingoittavat eläviä olentoja. Ei silti, edes Kuussa ei kannata elää pinnalla, vaan pinnan alla. Koska suojaavaa ilmakehää ei ole, päiväsaikaan Auringon säteily on polttavan kuumaa ja yöaikaan taas pinta säteilee energiaa avaruuteen, eli pinnalla on hyytävän kylmää.
Jotta laajamittainen teollisuus kaasujättiläisten läheisyydessä olisi taloudellista, siirtokuntien pitää olla kohtalaisen omavaraisia. Suurimman osan teknologiasta pitää olla mahdollisimman yksinkertaista, jotta varaosia ja uusia laitteita voidaan tuottaa paikallisesti. Varaosien saaminen Maasta kestäisi vähintään kuukausia, joten omavaraisuus on myös turvallisuuskysymys. Teknologialla onkin kaksi tendenssiä: monimutkaistuminen ja yksinkertaistuminen.
Uudet teknologiat ovat monimutkaisempia, mutta tuotannon ja suunnittelun kehittyessä ne saavuttavat lopulta yksinkertaisimman, optimaalisimman muotonsa. Suosikkiesimerkkini on kynsileikkurit: laite koostuu kolmesta irrotettavasta osasta, ja hyödyntää teräksen joustavuutta ja vanhaa kunnon vipuvartta. Riittävä lujuus on yhdistetty optimoituun muotoiluun ja joustavuuteen, ja lopputuloksena on äärimmäisen yksinkertainen ja toimiva järjestelmä.
Tietokonetta on vaikea kuvitella vastaavaksi laitteeksi, saati sitten fuusioreaktoria. Lisäksi kynsileikkurikin perustuu prosessiteollisuuden etuihin: terästeollisuudessa pystytään valmistamaan terästä, jonka ominaisuudet vastaavat asiakkaan vaatimuksia, ja tehtaalla pystytään valmistamaan laitteen osat tiukkoihin toleransseihin. Elektroniikkateollisuudessa prosessi on vielä paljon monivaiheisempi. Tarvittavia materiaaleja on kymmeniä tai satoja, ja komponenttien valmistaminen on erikoistunutta puuhaa. Yksi yritys valmistaa kondensaattoreita, toinen prosessoreita. Avaruustalous vaatisi joiltain osin erilaista lähestymistapaa. Toisaalta tietyt korkeateknologiatuotteet olisivat luonnollinen hyödyke, jota Maan siirtokunnat vaihtaisivat omiin erikoistuotteisiinsa. Tärkein olisi tietenkin mämmi, koska ilman mämmiä ei ole elämää. Koulutus ja geeniperimän lisääminen olisivat myös merkittäviä hyödykkeitä, koska ilman niitä ei siirtokunnassa muuta tehtäisikään kuin soitettaisiin banjoa, eikä homma pysyisi kasassa kovin kauaa.
Näkisin, että korkeateknologinen omavaraisuus olisi kuitenkin merkittävä tekijä, jos suunniteltaisiin tähtienvälistä liikennettä. Jos tähtienvälinen liikenne kestää vähintään vuosikymmeniä optimistisimpienkin arvioiden mukaan, kohteessa pitää voida toimia omavaraisesti. En kuitenkaan näe mitään taloudellista etua tähtienvälisessä liikenteessä. Yhteiskunnalliset paineet voisivat olla merkittävämpi tekijä.
Jos kaasujättiläisten ympäristössä olevat siirtokunnat ovat omavaraisia, ne ovat elinolosuhteiltaan hyvin erilaisia kuin mihin Maan päällä on totuttu. Painovoima olisi vain pieni osa Maan painovoimasta jos sitäkään, elintilat olisivat ahtaita ja yhteisöt tiiviitä. Populaatiota olisi myös pakko kontrolloida paljon tarkemmin, ja väestö koostuisi pakostakin erittäin korkeasti koulutetusta, todennäköisesti erikoistuneesta väestä. Tämänkaltaisten yhteiskunnallisten erojen voisi kuvitella synnyttävän yhteisöllisyyden ja ”me-ne”-tunteen kehittymistä, mikä voisi olla sysäys siirtokunnan perustamiseen toiseen tähtijärjestelmään.
Kynnys siirtokunnan perustamiselle toiseen tähtijärjestelmään olisi kaasuplaneettojen kuiden asukeille myös todennäköisesti pienempi ja teknologisesti vähemmän haastava. Kaasujättiläiset ovat paljon yleisempiä kuin kiinteät planeetat, ja kotikuita vastaavia rakennuksia olisi helpompi valmistaa, yhdyskuntien laajentamisesta kun olisi jo todennäköisesti kokemusta. Todennäköisesti siirtokuntia olisi ensin perustettu oman Aurinkokunnan muiden kaasujättiläisten kuihin. Laskeutuminen avaruudesta planeetan pinnalle on myös aina riski. On myös hyvin epätodennäköistä, että planeetalla olisi hengitettävää ilmaa, ja kaasujättiläisten kasvateille itse valmistettu ilma on joka tapauksessa arkipäivää.
Kun askeleita on otettu tarpeeksi, niin avaruuden valloittamisesta olisi valtavasti hyötyä rahan ja vallan kahvassa oleville pukumiehille, ehkä jopa tavallisille janttereille. Puhutaan kuitenkin niin isoista summista, että en ole aivan valmis uskomaan avaruuden valloittamisen olevan realistinen vaihtoehto kapitalistisesta näkökulmasta. Aika näyttää.
torstai 2. kesäkuuta 2011
Linkkejä mielenkiintoisille sivustoille
Lupasin edellisessä blogitekstissäni kirjoittaa jostain muusta kuin ruoasta ja puutarhuroinnista. Kävin juuri läpi kirjanmerkkivalikoimaani, ja että voisin hyvin laittaa joitakin linkkejä blogiinikin. Tämän päivän teema: kaikenlaiset kummallisuudet.
Yleisiä mielenkiintoisia
Museum of hoaxes
Museum of unworkable devices
Huijaukset ja väärinkäsitykset voivat olla mielenkiintoista luettavaa. Wikipediasta kannattaa käydä katsomassa
List of common misconceptions.
Mies puhuu hassuja unissaan, vaimo kirjoittaa ylös ja laittaa nettiin
Urbaaneja erikoisuuksia
Olen kiinnostunut kaikennäköisestä urbaaneista ilmiöistä ja arkkitehtuurista. Ihmisvarasto- ja peililasimonoliitit eivät kuitenkaan kiinnosta niin paljoa kuin historialliset tyylisuunnat ja varhaisemmat modernistisen ajan pykäelmät. Hylätyt kohteet, kuten Michiganin keskusrautatieasema, ovat myös kiehtovia.
Forgotten NY
Citynoise.org
Web Urbanist
Satan's laundromat
Hylättyihin kohteisiin liittyviä sivustoja:
Forgotten Detroit
Lontoon hylätyt metrolinjat
Seuraavia lähes täysin hylättyjä kummallisuuksia kannattaa itsekseen tutkiskella: Salton Sea ja California City. Suosittelen vilkaisemaan näitä myös Google Earthilla.
Muita maailman erikoiseen elämään liittyviä linkkejä:
Atlas Obscura
Dark Roasted Blend
English Russia
Meine Kleine Fabrik, Kirsikan löytämä blogi
Kuriositas
Retrofuturismia
Luonnollisesti hylättyihin rakennuksiin liittyy myös vahva nostalgia-arvo. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta 80-luvun alussa syntyneen Puuhanallen lapsuuteen liittyy vahvasti 60- ja 70-luvun futurismin murros, jossa atomiajan optimismi on kääntynyt pessimistiseksi maailmanlopun odotteluksi. Sourin osa saatavilla olevasta science fictionista oli Puuhanallen lapsuudessa 60-70-luvulta, ja tuota kirjallisuutta sitten ahminkin. Retrofuturismi manifestoituu noissa kuvissa hylätyissä rakennuksissa ja toisaalta optimistisen ajan retrofuturismissa.
Vanha Modern Mechanix -aikakauslehti
Tervetuloa 70-luvun karmeimpaan kylppäriin: Eurobad '74
Hämäriä aihepiirejä
USA:n valtion aiemmin salaisia tutkimuksia
Kaikelta kummallisuudelta voit suojautua näillä menetelmillä.
Yleisiä mielenkiintoisia
Museum of hoaxes
Museum of unworkable devices
Huijaukset ja väärinkäsitykset voivat olla mielenkiintoista luettavaa. Wikipediasta kannattaa käydä katsomassa
List of common misconceptions.
Mies puhuu hassuja unissaan, vaimo kirjoittaa ylös ja laittaa nettiin
Urbaaneja erikoisuuksia
Olen kiinnostunut kaikennäköisestä urbaaneista ilmiöistä ja arkkitehtuurista. Ihmisvarasto- ja peililasimonoliitit eivät kuitenkaan kiinnosta niin paljoa kuin historialliset tyylisuunnat ja varhaisemmat modernistisen ajan pykäelmät. Hylätyt kohteet, kuten Michiganin keskusrautatieasema, ovat myös kiehtovia.
Forgotten NY
Citynoise.org
Web Urbanist
Satan's laundromat
Hylättyihin kohteisiin liittyviä sivustoja:
Forgotten Detroit
Lontoon hylätyt metrolinjat
Seuraavia lähes täysin hylättyjä kummallisuuksia kannattaa itsekseen tutkiskella: Salton Sea ja California City. Suosittelen vilkaisemaan näitä myös Google Earthilla.
Muita maailman erikoiseen elämään liittyviä linkkejä:
Atlas Obscura
Dark Roasted Blend
English Russia
Meine Kleine Fabrik, Kirsikan löytämä blogi
Kuriositas
Retrofuturismia
Luonnollisesti hylättyihin rakennuksiin liittyy myös vahva nostalgia-arvo. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta 80-luvun alussa syntyneen Puuhanallen lapsuuteen liittyy vahvasti 60- ja 70-luvun futurismin murros, jossa atomiajan optimismi on kääntynyt pessimistiseksi maailmanlopun odotteluksi. Sourin osa saatavilla olevasta science fictionista oli Puuhanallen lapsuudessa 60-70-luvulta, ja tuota kirjallisuutta sitten ahminkin. Retrofuturismi manifestoituu noissa kuvissa hylätyissä rakennuksissa ja toisaalta optimistisen ajan retrofuturismissa.
Vanha Modern Mechanix -aikakauslehti
Tervetuloa 70-luvun karmeimpaan kylppäriin: Eurobad '74
Hämäriä aihepiirejä
USA:n valtion aiemmin salaisia tutkimuksia
Kaikelta kummallisuudelta voit suojautua näillä menetelmillä.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Kuvatuksia projekteista
Lupaan kirjoitella seuraavaan merkintään jostain muusta kuin leipomisesta ja puutarhuroinnista. Avaruuden valloittamisesta kenties?
Ensin pari kuvaa "jatketusta taikinasta" valmistetusta hiivaleivästä. Kyseessä on siis ruis-vehnä-setti, joka on tehty tekemällä edellisestä taikinasta juuri ja kohottamalla taikinaa yön yli. Taikinasta tulee yön yli kohottaessa olemukseltaan kosteampaa kuin mitä se on vaivausvaiheessa. En vaivautunut muotoilemaan leipiä, vaan lusikoin taikinan suoraan pellille. Ulkonäkö on epäilyttävän ripulimainen:
Hetken kohottuaan leivät näyttävät tältä:
Ruuvimeisseli luonnollisesti on tärkeimpiä leipomisen välineitäni, siksi se on kuvassakin. Paistetut leivät näyttävät tältä:
Kuvaan on eksynyt kahvimylly, yhden kupin Bialetti-mutteripannu, jonka Kirsikka osti meikäläiselle (oli Prismassa puoleen hintaan, vain 15 euroa) ja Camembert Le Rustique, Odeur de Bum et Bellybutton. Ruisjauhoja ja mallasta on ehkä 60 %. Kosteahko taikina teki leivästä todella rapeaa, ja ruismallas antoi leivälle terävyyttä, makeutta ja kitkeryyttä. Pitkä kohotus/hapatus antoi tietysti happoja.
Seuraavaksi puutarhaunelmia:
Pienilehtiset ovat timjamia, litteälehtiset taimet sitruuna- ja kanelibasilikaa ja pyöreälehtiset tavallista basilikaa. Isossa ruukussa on Kirsikan avokado. Tavoitteena on kasvattaa timjamia monivuotisena. Basilikoista on tähän mennessä tullut pensasmaisempia kuin normaalissa ikkunalautakasvatuksessa, olen ulkoiluttanut niitä aurinkoisella ilmalla. Ne tosin ovat saaneet välillä liikaakin aurinkoa, ja eräänä tuulisena päivänä osa lehdistä otti vahinkoa viimasta. Vaikuttavat yleisesti ottaen tyytyväisiltä kuitenkin.
Basilikoista on myös tehty pestoa, jota nautimme tuorepastan kanssa. Kannattaa valita mieto oliiviöljy ja mitoittaa annos suhtalaisen pieneksi, koska maut ovat aika vahvoja.
Lopuksi vielä Puuhanallen rouheat biscotit:
Nämä biscotit ovat mukaelma aika yleisestä, englanninkielisestä reseptityypistä. 130 g sokeria, 230 g jauhoa, 2 isoa munaa (käsittämätön yksikkö on tuo iso muna; tämä vastannee 2,5 normikananmunaa) 1/4 teelusikallinen suolaa, (leivinjauhetta), vaniljaa, ja yhteensä 175-200 grammaa maun antavaa ainetta (pähkinöitä, manteleita, karpaloita, valkosuklaata, kaakaojauhetta eri komboina). Joihinkin tulee myös reippaasti voita.
Tässä oma versioni.
1,25 desiä sokeria
2,5 desiä jauhoja
2 kananmunaa
suolaa
pikkasen leivinjuahetta
n. teelusikallinen vaniliinisokeria
100 g tummaa suklaata
100 g hasselpähkinöitä
Paistolämpötila: 175 astetta, 25-30 minuuttia
1. Laita uuni lämpiämään ja pilko pähinkät ja suklaa todella karkeasti. Itse en edes pilkkonut pähkinöitä, ja puolitin yksittäiset suklaapalat.
2. Sekoita muut ainekset nopeasti ja vaivaamatta
3. Sekoita pähkinät ja suklaa muiden ainesten joukkoon.
4. Tee taikinasta pellille 3 kapeaa pötköä. Ne leviävät uunissa, joten käytä koko pelti hyväksi.
5. Paista 25-30 minuuttia 175-asteisessa uunissa.
6. Ota pois uunista, siirrä pötköt pois pelliltä jäähtymään hieman. Leikkaa pötköistä vinoneliön muotoisia keksejä. Aseta keksit takaisin pellille leikkauspinta alaspäin ja paista vielä 5-10 minuuttia.
Hyviä tulee, eivätkä tarvitse ylimääräistä sulattamista.
Ensin pari kuvaa "jatketusta taikinasta" valmistetusta hiivaleivästä. Kyseessä on siis ruis-vehnä-setti, joka on tehty tekemällä edellisestä taikinasta juuri ja kohottamalla taikinaa yön yli. Taikinasta tulee yön yli kohottaessa olemukseltaan kosteampaa kuin mitä se on vaivausvaiheessa. En vaivautunut muotoilemaan leipiä, vaan lusikoin taikinan suoraan pellille. Ulkonäkö on epäilyttävän ripulimainen:
Hetken kohottuaan leivät näyttävät tältä:
Ruuvimeisseli luonnollisesti on tärkeimpiä leipomisen välineitäni, siksi se on kuvassakin. Paistetut leivät näyttävät tältä:
Kuvaan on eksynyt kahvimylly, yhden kupin Bialetti-mutteripannu, jonka Kirsikka osti meikäläiselle (oli Prismassa puoleen hintaan, vain 15 euroa) ja Camembert Le Rustique, Odeur de Bum et Bellybutton. Ruisjauhoja ja mallasta on ehkä 60 %. Kosteahko taikina teki leivästä todella rapeaa, ja ruismallas antoi leivälle terävyyttä, makeutta ja kitkeryyttä. Pitkä kohotus/hapatus antoi tietysti happoja.
Seuraavaksi puutarhaunelmia:
Pienilehtiset ovat timjamia, litteälehtiset taimet sitruuna- ja kanelibasilikaa ja pyöreälehtiset tavallista basilikaa. Isossa ruukussa on Kirsikan avokado. Tavoitteena on kasvattaa timjamia monivuotisena. Basilikoista on tähän mennessä tullut pensasmaisempia kuin normaalissa ikkunalautakasvatuksessa, olen ulkoiluttanut niitä aurinkoisella ilmalla. Ne tosin ovat saaneet välillä liikaakin aurinkoa, ja eräänä tuulisena päivänä osa lehdistä otti vahinkoa viimasta. Vaikuttavat yleisesti ottaen tyytyväisiltä kuitenkin.
Basilikoista on myös tehty pestoa, jota nautimme tuorepastan kanssa. Kannattaa valita mieto oliiviöljy ja mitoittaa annos suhtalaisen pieneksi, koska maut ovat aika vahvoja.
Lopuksi vielä Puuhanallen rouheat biscotit:
Nämä biscotit ovat mukaelma aika yleisestä, englanninkielisestä reseptityypistä. 130 g sokeria, 230 g jauhoa, 2 isoa munaa (käsittämätön yksikkö on tuo iso muna; tämä vastannee 2,5 normikananmunaa) 1/4 teelusikallinen suolaa, (leivinjauhetta), vaniljaa, ja yhteensä 175-200 grammaa maun antavaa ainetta (pähkinöitä, manteleita, karpaloita, valkosuklaata, kaakaojauhetta eri komboina). Joihinkin tulee myös reippaasti voita.
Tässä oma versioni.
1,25 desiä sokeria
2,5 desiä jauhoja
2 kananmunaa
suolaa
pikkasen leivinjuahetta
n. teelusikallinen vaniliinisokeria
100 g tummaa suklaata
100 g hasselpähkinöitä
Paistolämpötila: 175 astetta, 25-30 minuuttia
1. Laita uuni lämpiämään ja pilko pähinkät ja suklaa todella karkeasti. Itse en edes pilkkonut pähkinöitä, ja puolitin yksittäiset suklaapalat.
2. Sekoita muut ainekset nopeasti ja vaivaamatta
3. Sekoita pähkinät ja suklaa muiden ainesten joukkoon.
4. Tee taikinasta pellille 3 kapeaa pötköä. Ne leviävät uunissa, joten käytä koko pelti hyväksi.
5. Paista 25-30 minuuttia 175-asteisessa uunissa.
6. Ota pois uunista, siirrä pötköt pois pelliltä jäähtymään hieman. Leikkaa pötköistä vinoneliön muotoisia keksejä. Aseta keksit takaisin pellille leikkauspinta alaspäin ja paista vielä 5-10 minuuttia.
Hyviä tulee, eivätkä tarvitse ylimääräistä sulattamista.
maanantai 16. toukokuuta 2011
Puutarhaunelmia Lahdessa
Puuhanallen ja Kirsikan talous omavaraistuu entisestään.
Vuokrasimme perjantaina viljelypalstan kaupungilta, ja eilen käytiin tekemässä penkit, kylvämässä ja istuttamassa. Kastellakin ehdittiin, eikä kastelu hukkaan mennyt, vaikka nyt vettä tuleekin.
Vuokraamastamme aarista jäi vielä vähän ylikin. Tehtiin ehkä n. 2,5 metrin levyisiä penkkejä, mikä näin jälkikäteen ajatellen ei ehkä ollut paras vaihtoehto. Puolentoista metrin penkit olisivat olleet sopivampia harson kannalta, kun harso kerran oli puolitoista metriä leveätä. No, ensi vuonna sitten suunnitelmallisemmin.
Ei ole kallista. 20 euroa maksoimme tältä vuodelta. Palsta sijaitsee n. 5 km pyörämatkan päässä kämpiltämme. Valitsimme niinkin kaukaisen palstan ihan siksi, että tulee pakostakin hieman hyötyliikuntaa, ja toisaalta, koska alueen läpi kulkee suhtalaisen vuolas oja, josta saa vettä. Muilla kaupungin palstoilla kunnon vesipistettä ei tietääkseni ole.
Kylvöksessä on erilaisia yrttejä, herneitä, porkkanaa, salaattia, pinaattia (josta olen unelmoinut jo pari vuotta, käsittämättömän kallista kaupassa verrattuna mihin tahansa muuhun maahan), paria juuresta, kurpitsaa ja keltaista kesäkurpitsaa. Naapuritonttilaiset ovat saaneet kymmeniä kiloja kesäkurpitsaa, mutta itse ajattelimme hallita ylituotantoa herkuttelemalla myös kesäkurpitsan kukilla, ja keräämällä kesäkurpitsat suhteellisen pieninä.
Olemme yrittäneet valita "makrotuotteet" siten, että pystymme myös säilömään ne. Meillä ei ole kellaritiloja, mutta herneet ja yrtit voi pakastaa, ja punajuurista ja kurpitsasta voi tehdä säilykkeitä. Ensi vuonna voimme sitten suunnitella systeemimme tarkemmin.
Postimerkkipihaamme emme päässeet muokkaamaan kovin ajoissa, koska se oli lumen peittämä pitkälle kevääseen, ja varjoisassa paikassa. Olen kylvänyt pläntille suoraan korianteria, pillisipulia ja persiljaa. Sain vähän myöhässä ajatuksen istuttaa vähän salviaa ja laventelia, jotka kylvinkin vasta viikko pari sitten sisälle. Katsotaan, pärjäävätkö mitenkään.
Maaliskuussa kylvetyt basilikat, persiljat ja timjamit ovat kasvaneet hyvin. Basilikat ovat jo n. 20-senttisiä, ja niistä näyttäisi tulevan pensaita, eikä sellaisia korkeita luiruja, joita ne ovat aiemmin meillä olleet. Saavat täällä tasaisemmin valoa. Timjamin ja persiljan aion tänä vuonna talvettaa, ja ensi vuonna kokeilemme rosmariinia uudestaan.
Vuokrasimme perjantaina viljelypalstan kaupungilta, ja eilen käytiin tekemässä penkit, kylvämässä ja istuttamassa. Kastellakin ehdittiin, eikä kastelu hukkaan mennyt, vaikka nyt vettä tuleekin.
Vuokraamastamme aarista jäi vielä vähän ylikin. Tehtiin ehkä n. 2,5 metrin levyisiä penkkejä, mikä näin jälkikäteen ajatellen ei ehkä ollut paras vaihtoehto. Puolentoista metrin penkit olisivat olleet sopivampia harson kannalta, kun harso kerran oli puolitoista metriä leveätä. No, ensi vuonna sitten suunnitelmallisemmin.
Ei ole kallista. 20 euroa maksoimme tältä vuodelta. Palsta sijaitsee n. 5 km pyörämatkan päässä kämpiltämme. Valitsimme niinkin kaukaisen palstan ihan siksi, että tulee pakostakin hieman hyötyliikuntaa, ja toisaalta, koska alueen läpi kulkee suhtalaisen vuolas oja, josta saa vettä. Muilla kaupungin palstoilla kunnon vesipistettä ei tietääkseni ole.
Kylvöksessä on erilaisia yrttejä, herneitä, porkkanaa, salaattia, pinaattia (josta olen unelmoinut jo pari vuotta, käsittämättömän kallista kaupassa verrattuna mihin tahansa muuhun maahan), paria juuresta, kurpitsaa ja keltaista kesäkurpitsaa. Naapuritonttilaiset ovat saaneet kymmeniä kiloja kesäkurpitsaa, mutta itse ajattelimme hallita ylituotantoa herkuttelemalla myös kesäkurpitsan kukilla, ja keräämällä kesäkurpitsat suhteellisen pieninä.
Olemme yrittäneet valita "makrotuotteet" siten, että pystymme myös säilömään ne. Meillä ei ole kellaritiloja, mutta herneet ja yrtit voi pakastaa, ja punajuurista ja kurpitsasta voi tehdä säilykkeitä. Ensi vuonna voimme sitten suunnitella systeemimme tarkemmin.
Postimerkkipihaamme emme päässeet muokkaamaan kovin ajoissa, koska se oli lumen peittämä pitkälle kevääseen, ja varjoisassa paikassa. Olen kylvänyt pläntille suoraan korianteria, pillisipulia ja persiljaa. Sain vähän myöhässä ajatuksen istuttaa vähän salviaa ja laventelia, jotka kylvinkin vasta viikko pari sitten sisälle. Katsotaan, pärjäävätkö mitenkään.
Maaliskuussa kylvetyt basilikat, persiljat ja timjamit ovat kasvaneet hyvin. Basilikat ovat jo n. 20-senttisiä, ja niistä näyttäisi tulevan pensaita, eikä sellaisia korkeita luiruja, joita ne ovat aiemmin meillä olleet. Saavat täällä tasaisemmin valoa. Timjamin ja persiljan aion tänä vuonna talvettaa, ja ensi vuonna kokeilemme rosmariinia uudestaan.
lauantai 14. toukokuuta 2011
Strömsö, Lahti
Puuhanallen kesäkausi on alkanut kaiken maailman puuhastelun parissa. Muutto Lahteen on ollut iso elämänmuutos. Nallukalla on ollut jonkin verran töitä, mutta vapaa-aikaa jää kuitenkin viikkokaupalla. Mikäpä siinä on mesikämmenen puuhastellessa.
Aluksi voisin mainita muutamalla sanalla asioista, joita olen kommentoinut aiemmin blogissani.
Ensinnäkin, kotikutoisesta jukrutista on tullut jokapäiväinen juttu, eli tavaksi on tullut ostaa litra punaista maitoa ja tehdä siitä viikoksi jongurttia. Ohjeet voi lukea aiemmasta tekstistäni, tässä vain tarkennuksia. Kokeiltuani eri tapoja ja jugurttipohjia olen havainnut bulgarianjukurtin soveltuvimmaksi juureksi. Jugurtoitumiseen vaikuttaa erityisesti ympäröivä lämpötila jogurtoitumisen alkuvaiheessa.
Omasta jukrutista on tullut varsin hapanta, mikä sopii hyvin. Olen keittänyt maitoa vesihauteessa 20-60 min, 2 litran kattila 3 litran kattilan sisällä. Haudeveden olen kerännyt talteen Mehukattitonkkaan, ja käyttänyt sitä lämmönvaraajana kylmäkassissa. Kun maito on jäähtynyt (joskus jäähdytän kylmässä vesihauteessa), olen sekoittanut maitoon edellisestä satsista jäänyttä jököttiä ja laittanut em. varaajan seuraksi kylmäkassiin. Seuraavana aamuna jogurtti on ollut valmista, ja on onnistunut aina (paitsi kerran, jolloin joukkoon oli livahtanut hiivaa). Lisään jugurttia usein linssikeittoihin ja curryyn, ja teen valkosipulikastiketta ja muita jugurttikastikkeita kasvisruoille.
Toinen kommentoitava aihe on sima. Viimeisin kokeilu on ollut "ginger ale". Siinä normaali simasatsi on maustettu tuoreella, raastetulla inkiväärillä, noin 1 rkl per litra. Inkivääri on syytä pakata uuttamiseen soveltuvaan pussiin. Maku on hyvä, sima ei ole tosin ihan valmista vielä.
Leipäkokeilut
Uusimpia kokeilujani ovat olleet perinteiset leipätyypit. Memmamakkaroiden yhteydessä kokeilin mämmileipää, ja sen jälkeen olen vääntänyt yhden jos toisenkin leivän. Hiivaleivät ovat olleet rievä-tyyppiä, mutta sovitettuna omaan pirtaan. Tässä ohjeet:
Sekaruisrievä
hiivaa
suolaa
5 dl vettä
2,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl ruismallasta
1 dl ohrajauhoja
n. 4 dl vehnäjauhoja
Kauraleipä
hiivaa
suolaa
5 dl vettä
8 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
n 4 dl vehnäjauhoja
Uunin lämpötila molemmissa 250 astetta, paistoaika n. 20 min
Sekoita valitsemasi hiivatyypi ja suola pieneen vesitilkkaan, ja lisää loput vedestä. Sekoita joukkoon muut jauhot kuin vehnäjauhot, ja anna turvota muutama minuutti, ehkä 10-20. Sekoita joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina on omaan makuusi sopivan kimmoisa. Alusta vielä taikinaa haluttuun sitkoon. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Kun taikina on kohonnut, laita uuni lämpiämään, ja halutessasi anna pellin lämmetä uunin sisällä. Sillä aikaa pyöräytä taikinasta hyvin jauhotetulla alustalla 2 isompaa tai 4 pientä rieskaa liian paljoa taikinaa käsittelemättä. Pohja saa olla hyvin jauhotettu.
Leikkaa terävällä, kostutetulla veitsellä leipien pintaan vajaan sentin syvyisiä viiltoja, esim. yksinkertainen ristikuvio, huuhetele tarvittaessa veitseen tarttunut taikina. Anna nouta liinan alla, kunnes uuni on kuuma. Liu'uta leivät varovasti kuumalle pellille ja laita uuniin.
Paista vähintään 20 minuuttia, tai niin kauan kuin uskallat, ilman että leipä palaa. Laita paistuneet leivät koriin liinan alle, jolloin kosteus leivässä tasaantuu.
Kirsikan kanssa olemme syöneet lähinnä pikkurieskoja, se kun on näppärän kokoinen satsi yhdeksi päiväksi. Aamiaisella leikkaa leivän kahtia ja halkaisee puolikkaan, niin molemmille on hyvänkokoinen käntty. Toisen puolikkaan voikin napostella sitten myöhemmin.
Juuresta valmistettu ruisleipä
Tein männä viikolla myös ruisleipää enemmän tai vähemmän perinteisellä tavalla ilman hiivaa, juuresta. Hyvää tuli, Kirsikan tuomiot olivat "tässä on tämmönen jännä maku" uunituoreesta ja "aika lailla sellaista kuin meillä kotona" jäähtyneestä tuoteesta, eli sanoisin, että kokeilu oli aika onnistunut. Juuren tein haarukoimalla netistä erilaisia ohjeita, samoin leivät. Moniin mielenkiintoisiin vaihtoehtoihin törmäsin, kuten silputtuun kaaliin tai hapankaalin liemeen, ruisleivän sisältöön ja tietysti jogurttiin. Wanhoina hyvinä aikoina tiedettiin, miten asiat tehdään, mutta joskus homma on tehty tarpeettoman monimutkaiseksi. Sähköuunikin näytti toimivan, eli välttämättä ei tarvitse sitä omaa kiviuunia sinne yksiöön väkertää.
Leivän juuren ideana on se, että jauhojen, taikinatiinun, ilman tai lisätyn massan pieneliöt napostelevat jauhoissa eri muodoissa olevia hiilihydraatteja. Pieneliöt röyhtäilevät hiilidioksidia, joka nostattaa taikinaa, ja kakkivat mm. maitohappoa, mikä hapattaa taikinan. Monissa blogeissa taikina kohosi ehkä noin kolmanneksen verran, mutta oma taikinani kohosi kyllä huomattavasti runsaammin.
Juuri:
n. 3 dl vettä
n. 0,5 dl luonnonjogurttia
n. 2 dl ruisjauhoja
ropsaus rusinoita
Sekoita ainekset. Anna käydä lämpimässä paikassa (esim. jääkaapin päällä kaapissa) 3-4 päivää. Toisena päivänä juuri jo kuplii ja tuoksuu raikkaan happamalta. Kun juuri on pari päivää kuplinut ja on hapanta, se on valmista. Käytä osa tai kaikki juuri leipätaikinaan. Juurta voi pakastaa, kuivata, ja siitä voi leipoa leipää.
Leipä:
Juurta
suolaa
5 dl vettä (tein tosin kaksinkertaisen annoksen)
5 dl ruisjauhoja
myöhemmin ehkä n. 3-4 dl ruisjauhoja
Paistolämpötila: 200 asetta
Sekoita juuri ensin pienehköön määrään vettä. Lisää loput vedestä ja sekoita joukkoon 5 desiä jauhoja. Anna hapantua yön yli. Alusta aamulla pehmeä taikina lisäämällä ensin suolan ja sitten ruisjauhoja. Taikinan käsittely voi olla haastavaa, koska se on tarttuvaa, eikä siinä ole varsinaista sitkoa. Jauhota käsiä jatkuvasti, ja jauhota taikinan pintaa tarvittaessa. Alustus helpottuu, kun taikina on tarpeeksi kiinteä ja sen siirtää runsaasti jauhotetulle alustalle.
Leivo leipiä, ja laita ne kohoamaan hyvin jauhotetulle alustalle. Itse tein reikäleipiä, reiät kostutetulla lasilla. Kirsikan mummo kohottaisi leivät ensin "Madonnan tisseinä" (ks. mämmirievä), mutta itse yksinkertaistin prosessia. Töki haarukalla pintaan reikiä, vain muutaman millin syvyyteen. Anna kohota liinan alla.
Viskaa uuniin jonnin verran vettä. Paista leivät haluttuun kypsyyteen. 20 minuuttia vaikutti riittävän, eikä 30 minuuttiakaan ollut liian kauaa. Leivän pohjasta tuli kokeilujen perusteella parempi, kun sen paistoi suoraan pellillä ilman leivinpaperia. Limput vaatinevat pidemmän ajan, ja ehkä matalamman paistolämpötilan.
Juurta tuli sen verran iso satsi, että loput laitoin pakkaseen. Myöhemmin aion jatkaa juurta suoraan edellisestä taikinasta, ja kokeilunvaraahan tässä on vaikka kuinka. Aion jatkaa kokeiluita myös hiivajuurella vaaleampien leipien kanssa.
Ensi kerralla varmaan pitänee palailla puutarhurointiin ruokablogaamisen ohella.
Aluksi voisin mainita muutamalla sanalla asioista, joita olen kommentoinut aiemmin blogissani.
Ensinnäkin, kotikutoisesta jukrutista on tullut jokapäiväinen juttu, eli tavaksi on tullut ostaa litra punaista maitoa ja tehdä siitä viikoksi jongurttia. Ohjeet voi lukea aiemmasta tekstistäni, tässä vain tarkennuksia. Kokeiltuani eri tapoja ja jugurttipohjia olen havainnut bulgarianjukurtin soveltuvimmaksi juureksi. Jugurtoitumiseen vaikuttaa erityisesti ympäröivä lämpötila jogurtoitumisen alkuvaiheessa.
Omasta jukrutista on tullut varsin hapanta, mikä sopii hyvin. Olen keittänyt maitoa vesihauteessa 20-60 min, 2 litran kattila 3 litran kattilan sisällä. Haudeveden olen kerännyt talteen Mehukattitonkkaan, ja käyttänyt sitä lämmönvaraajana kylmäkassissa. Kun maito on jäähtynyt (joskus jäähdytän kylmässä vesihauteessa), olen sekoittanut maitoon edellisestä satsista jäänyttä jököttiä ja laittanut em. varaajan seuraksi kylmäkassiin. Seuraavana aamuna jogurtti on ollut valmista, ja on onnistunut aina (paitsi kerran, jolloin joukkoon oli livahtanut hiivaa). Lisään jugurttia usein linssikeittoihin ja curryyn, ja teen valkosipulikastiketta ja muita jugurttikastikkeita kasvisruoille.
Toinen kommentoitava aihe on sima. Viimeisin kokeilu on ollut "ginger ale". Siinä normaali simasatsi on maustettu tuoreella, raastetulla inkiväärillä, noin 1 rkl per litra. Inkivääri on syytä pakata uuttamiseen soveltuvaan pussiin. Maku on hyvä, sima ei ole tosin ihan valmista vielä.
Leipäkokeilut
Uusimpia kokeilujani ovat olleet perinteiset leipätyypit. Memmamakkaroiden yhteydessä kokeilin mämmileipää, ja sen jälkeen olen vääntänyt yhden jos toisenkin leivän. Hiivaleivät ovat olleet rievä-tyyppiä, mutta sovitettuna omaan pirtaan. Tässä ohjeet:
Sekaruisrievä
hiivaa
suolaa
5 dl vettä
2,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl ruismallasta
1 dl ohrajauhoja
n. 4 dl vehnäjauhoja
Kauraleipä
hiivaa
suolaa
5 dl vettä
8 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
n 4 dl vehnäjauhoja
Uunin lämpötila molemmissa 250 astetta, paistoaika n. 20 min
Sekoita valitsemasi hiivatyypi ja suola pieneen vesitilkkaan, ja lisää loput vedestä. Sekoita joukkoon muut jauhot kuin vehnäjauhot, ja anna turvota muutama minuutti, ehkä 10-20. Sekoita joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina on omaan makuusi sopivan kimmoisa. Alusta vielä taikinaa haluttuun sitkoon. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Kun taikina on kohonnut, laita uuni lämpiämään, ja halutessasi anna pellin lämmetä uunin sisällä. Sillä aikaa pyöräytä taikinasta hyvin jauhotetulla alustalla 2 isompaa tai 4 pientä rieskaa liian paljoa taikinaa käsittelemättä. Pohja saa olla hyvin jauhotettu.
Leikkaa terävällä, kostutetulla veitsellä leipien pintaan vajaan sentin syvyisiä viiltoja, esim. yksinkertainen ristikuvio, huuhetele tarvittaessa veitseen tarttunut taikina. Anna nouta liinan alla, kunnes uuni on kuuma. Liu'uta leivät varovasti kuumalle pellille ja laita uuniin.
Paista vähintään 20 minuuttia, tai niin kauan kuin uskallat, ilman että leipä palaa. Laita paistuneet leivät koriin liinan alle, jolloin kosteus leivässä tasaantuu.
Kirsikan kanssa olemme syöneet lähinnä pikkurieskoja, se kun on näppärän kokoinen satsi yhdeksi päiväksi. Aamiaisella leikkaa leivän kahtia ja halkaisee puolikkaan, niin molemmille on hyvänkokoinen käntty. Toisen puolikkaan voikin napostella sitten myöhemmin.
Juuresta valmistettu ruisleipä
Tein männä viikolla myös ruisleipää enemmän tai vähemmän perinteisellä tavalla ilman hiivaa, juuresta. Hyvää tuli, Kirsikan tuomiot olivat "tässä on tämmönen jännä maku" uunituoreesta ja "aika lailla sellaista kuin meillä kotona" jäähtyneestä tuoteesta, eli sanoisin, että kokeilu oli aika onnistunut. Juuren tein haarukoimalla netistä erilaisia ohjeita, samoin leivät. Moniin mielenkiintoisiin vaihtoehtoihin törmäsin, kuten silputtuun kaaliin tai hapankaalin liemeen, ruisleivän sisältöön ja tietysti jogurttiin. Wanhoina hyvinä aikoina tiedettiin, miten asiat tehdään, mutta joskus homma on tehty tarpeettoman monimutkaiseksi. Sähköuunikin näytti toimivan, eli välttämättä ei tarvitse sitä omaa kiviuunia sinne yksiöön väkertää.
Leivän juuren ideana on se, että jauhojen, taikinatiinun, ilman tai lisätyn massan pieneliöt napostelevat jauhoissa eri muodoissa olevia hiilihydraatteja. Pieneliöt röyhtäilevät hiilidioksidia, joka nostattaa taikinaa, ja kakkivat mm. maitohappoa, mikä hapattaa taikinan. Monissa blogeissa taikina kohosi ehkä noin kolmanneksen verran, mutta oma taikinani kohosi kyllä huomattavasti runsaammin.
Juuri:
n. 3 dl vettä
n. 0,5 dl luonnonjogurttia
n. 2 dl ruisjauhoja
ropsaus rusinoita
Sekoita ainekset. Anna käydä lämpimässä paikassa (esim. jääkaapin päällä kaapissa) 3-4 päivää. Toisena päivänä juuri jo kuplii ja tuoksuu raikkaan happamalta. Kun juuri on pari päivää kuplinut ja on hapanta, se on valmista. Käytä osa tai kaikki juuri leipätaikinaan. Juurta voi pakastaa, kuivata, ja siitä voi leipoa leipää.
Leipä:
Juurta
suolaa
5 dl vettä (tein tosin kaksinkertaisen annoksen)
5 dl ruisjauhoja
myöhemmin ehkä n. 3-4 dl ruisjauhoja
Paistolämpötila: 200 asetta
Sekoita juuri ensin pienehköön määrään vettä. Lisää loput vedestä ja sekoita joukkoon 5 desiä jauhoja. Anna hapantua yön yli. Alusta aamulla pehmeä taikina lisäämällä ensin suolan ja sitten ruisjauhoja. Taikinan käsittely voi olla haastavaa, koska se on tarttuvaa, eikä siinä ole varsinaista sitkoa. Jauhota käsiä jatkuvasti, ja jauhota taikinan pintaa tarvittaessa. Alustus helpottuu, kun taikina on tarpeeksi kiinteä ja sen siirtää runsaasti jauhotetulle alustalle.
Leivo leipiä, ja laita ne kohoamaan hyvin jauhotetulle alustalle. Itse tein reikäleipiä, reiät kostutetulla lasilla. Kirsikan mummo kohottaisi leivät ensin "Madonnan tisseinä" (ks. mämmirievä), mutta itse yksinkertaistin prosessia. Töki haarukalla pintaan reikiä, vain muutaman millin syvyyteen. Anna kohota liinan alla.
Viskaa uuniin jonnin verran vettä. Paista leivät haluttuun kypsyyteen. 20 minuuttia vaikutti riittävän, eikä 30 minuuttiakaan ollut liian kauaa. Leivän pohjasta tuli kokeilujen perusteella parempi, kun sen paistoi suoraan pellillä ilman leivinpaperia. Limput vaatinevat pidemmän ajan, ja ehkä matalamman paistolämpötilan.
Juurta tuli sen verran iso satsi, että loput laitoin pakkaseen. Myöhemmin aion jatkaa juurta suoraan edellisestä taikinasta, ja kokeilunvaraahan tässä on vaikka kuinka. Aion jatkaa kokeiluita myös hiivajuurella vaaleampien leipien kanssa.
Ensi kerralla varmaan pitänee palailla puutarhurointiin ruokablogaamisen ohella.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Mämmikouran rievä
Lupasin eilisessä blogissa kuvia memmamakkaroista. Mämmi oli paistunut kystäksi kymmenen aikaan illalla, joten makkaran vääntö siirrettiin täksi aamuksi.
Ensin Kirsikan taltioima aito mämmikouran jälki:
Nalle ja Karhu auttoivat työssä. Karhu, mesikämmenistä tummempi, on erityisen innokas osallistumaan kaikkeen uuteen. Nalle on enemmän pohdiskelevaa tyyppiä, ja taipuvainen pieneen melankoliaan. Mutta kenelle kuuluvat nuo elmukelmun takaa kurkistavat velmut silmät?
CIA:n nurkan taakse panoroivalla loputtomalla zoomilla varustetulla kameralla kaverin henkilöllisyyden selvittäminen ei ole temppu eikä mikään: se on JellyCat!
JellyCatilta on kielletty kaikki makea neljännen ohitusleikkauksen jälkeen. Ovelana otuksena Jellyllä on valtavan hyvät piileksimisen taidot. Erityisen nopeaksi sitä ei voi kuitenkaan väittää, toisin kuin uteliastakin uteliaampaa Karhua. Olen tavoistani poiketen onnistunut leikkaamaan siistin suikaleen tuorekelmua, ja siinä mötköttää päällä sitä ihteään: kotikutoista mämmiä.
Ah, Nalle sai JellyCatin ajoissa kiinni. Ensimmäiset memmamakkarat on pyöritelty, ja päät on sidottu pakkausnarulla.
Valmiit memmamakkarat ja ylpeä Nalle.
Lopuista mämmeistä mämmikoura väänsi mämmirievän. Periaatteessa perusriävän ohje käy tähän, ks. esimerkiksi Soppakauhan sivuilla oleva resepti. Mämmissä on kuitenkin yli 50 prosenttia vettä, varsinkin tästä satsista tuli kosteahko, joten reseptiin ei välttämättä tarvitse lisätä ollenkaan vettä, kunhan mämmiä on riittävästi. Kokeilemalla tulin siihen tulokseen, että yhtä mämmidesiä kohden 3/4 desiä jauhoja on hyvä määrä.
Mämmikouran rievä (1 kappale)
n. 4 desilitraa kotikutoista, löysähköä mämmiä
n. 3 desilitraa vehnäjauhoja
0,75 tl suolaa
1/2 pussia kuivahiivaa ja n. 1 rkl vettä
Liota kuivahiiva ja suola pieneen vesitilkkaseen. Sekoita mämmiin. Alusta mämmistä ja vehnäjauoista pehmeä taikina. Anna nousta kaksinkertaiseksi.
Siirrä taikina jauhotetulle alustalle. Muotoile taikinasta vähän ysäri-Madonnan ruuttatissiä muistuttava, mutta paljon litteämpi leipä. Ripottele päälle ruisjauhoa, anna nousta liinan alla.
Lämmitä uuni ja uunin sisällä uunipelti 250 asteiseksi. Liu'uta kohonnut leipä kuumalle pellille, pistele leipään haarukalla reikiä. Paista noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyys koputtelemalla pohjaa: jos kumisee ontosti, niin pitäisi olla valmis.
Lopputulos muistuttaa maultaan hieman saaristolaisleipää, mutta kyllä se on täysverinen rievä ihanan rapeine kuorineen. Mehevää, rukiista, hivenen makeaa, mutta pienen kitkeryyden tasapainottamaa, tuhtia leipää.
Pahoittelut kaikille ruokapornon ystäville. Jos olisin sipaissut kunnon setin voita päälle ja ottanut pari lähikuvaa, niin en olisi enää voinut väittää blogiani perheystävälliseksi.
Ensin Kirsikan taltioima aito mämmikouran jälki:
Nalle ja Karhu auttoivat työssä. Karhu, mesikämmenistä tummempi, on erityisen innokas osallistumaan kaikkeen uuteen. Nalle on enemmän pohdiskelevaa tyyppiä, ja taipuvainen pieneen melankoliaan. Mutta kenelle kuuluvat nuo elmukelmun takaa kurkistavat velmut silmät?
CIA:n nurkan taakse panoroivalla loputtomalla zoomilla varustetulla kameralla kaverin henkilöllisyyden selvittäminen ei ole temppu eikä mikään: se on JellyCat!
JellyCatilta on kielletty kaikki makea neljännen ohitusleikkauksen jälkeen. Ovelana otuksena Jellyllä on valtavan hyvät piileksimisen taidot. Erityisen nopeaksi sitä ei voi kuitenkaan väittää, toisin kuin uteliastakin uteliaampaa Karhua. Olen tavoistani poiketen onnistunut leikkaamaan siistin suikaleen tuorekelmua, ja siinä mötköttää päällä sitä ihteään: kotikutoista mämmiä.
Ah, Nalle sai JellyCatin ajoissa kiinni. Ensimmäiset memmamakkarat on pyöritelty, ja päät on sidottu pakkausnarulla.
Valmiit memmamakkarat ja ylpeä Nalle.
Lopuista mämmeistä mämmikoura väänsi mämmirievän. Periaatteessa perusriävän ohje käy tähän, ks. esimerkiksi Soppakauhan sivuilla oleva resepti. Mämmissä on kuitenkin yli 50 prosenttia vettä, varsinkin tästä satsista tuli kosteahko, joten reseptiin ei välttämättä tarvitse lisätä ollenkaan vettä, kunhan mämmiä on riittävästi. Kokeilemalla tulin siihen tulokseen, että yhtä mämmidesiä kohden 3/4 desiä jauhoja on hyvä määrä.
Mämmikouran rievä (1 kappale)
n. 4 desilitraa kotikutoista, löysähköä mämmiä
n. 3 desilitraa vehnäjauhoja
0,75 tl suolaa
1/2 pussia kuivahiivaa ja n. 1 rkl vettä
Liota kuivahiiva ja suola pieneen vesitilkkaseen. Sekoita mämmiin. Alusta mämmistä ja vehnäjauoista pehmeä taikina. Anna nousta kaksinkertaiseksi.
Siirrä taikina jauhotetulle alustalle. Muotoile taikinasta vähän ysäri-Madonnan ruuttatissiä muistuttava, mutta paljon litteämpi leipä. Ripottele päälle ruisjauhoa, anna nousta liinan alla.
Lämmitä uuni ja uunin sisällä uunipelti 250 asteiseksi. Liu'uta kohonnut leipä kuumalle pellille, pistele leipään haarukalla reikiä. Paista noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyys koputtelemalla pohjaa: jos kumisee ontosti, niin pitäisi olla valmis.
Lopputulos muistuttaa maultaan hieman saaristolaisleipää, mutta kyllä se on täysverinen rievä ihanan rapeine kuorineen. Mehevää, rukiista, hivenen makeaa, mutta pienen kitkeryyden tasapainottamaa, tuhtia leipää.
Pahoittelut kaikille ruokapornon ystäville. Jos olisin sipaissut kunnon setin voita päälle ja ottanut pari lähikuvaa, niin en olisi enää voinut väittää blogiani perheystävälliseksi.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Mämmimummon memmamakkarat
Mämminkatkuisten jaaritusten historiassa ei ole vielä puhuttu erityisemmin mämmistä. Kun pääsiäinen lähestyy, tilanne voidaan hyvin korjata. Puuhanallen perinteisiin on jo vuoden kuulunut tehdä itse mämminsä. Toisin sanoen viime vuonna tuli mämmiä kokeiltua ensi kerran, ja hyväähän siitä tuli.
Viimevuotinen kokeilu perustui suoraan ruismallaspussin kyljessä olevaan ohjeeseen. 2,5 l vettä, 500 grammaa ruismaltaita, 750 grammaa ruisjauhoa, desi siirappia ja pussillinen pomeranssinkuorta. En muista, teinkö puolikkaan annoksen, mutta iso satsi tuli. Viimeiset mämmit sulatettiin pakkasesta viime vuoden lokakuussa mämmileivän raaka-aineeksi.
Tänä vuonna käytän eri reseptiä. Siirappi on turha abominaatio, joka tekee halvimmista kaupan mämmeistä aika teräviä. Uskon, että moni mämminvihaaja on oppinut mämminvastaisen elämäntavan napostelemalla liian siirappista mämmiä. Omaan mämmiin en siirappia laita.
Toinen juttu on ruisjauhon ja maltaiden suhde. Koska siirappia ei ole, käytän 2/3 maltaita ja 1/3 ruisjauhoja. Muutenkin viime vuonna kaipasin mämmiini hieman enemmän maltaisuutta, joten nyt sitä pitäisi piisata.
Tässäpä resepti:
1,5 litraa vettä (lämmitetään erissä)
6 desiä ruismaltaita (noin 360 grammaa)
4 desiä ruisjauhoja (noin 240 grammaa)
1 rkl pomeranssinkuorta
ripaus ruususuolaa
Varaa vähintään 3 l kattila imellytystä varten ja toinen lämmittämisen laite veden lämmitystä varten.
Lämmitä 0,5 litraa vettä melkein kiehuvaksi. Sekoita isossa kattilassa lämmitetty vesi ja 1 dl sekä mallasta että ruisjauhoa tasaiseksi puuroksi. Ripottele päälle ruisjauhoja, peitä kannella. Anna imeltyä 1,5 tuntia.
Lämmitä 0,25 l vettä melkein kiehuvaksi, lisää edellisten joukkoon. Lisää 1 dl sekä jauhoa ja mallasta, sekoita taas tasaiseksi ja ripottele päälle ruisjauhoa, peitä pannella ja anna imeltyä tunti.
Toista, kunnes kaikki jauhot ja maltaat on sekoitettu. Huom: yhteen eristä tulee 2 desiä maltaita eikä yhtään jauhoja.
Kun mämmiä on imellytetty yhteensä noin 5,5 tuntia (vaiheet yllä), keitä mallaspuuroa 10 minuuttia jatkuvasti sekoittaen. Sekoita lopuksi mausteet.
Kaada puuro uuniastioihin, älä kaada astioita ihan täyteen. Paista 125-asteisessa uunissa 3-4 tuntia.
Mämmi on periaatteessa valmista, mutta käytännössä makuuntuu viikon sisällä.
Entäpä ne mämmimakkarat? Osa mämmistä menee pakkaseen, enkä halua sitoa rajallisia pakasterasiavarantojani mämmin säilytykseen. Niinpä käärin osan mämmistä tuorekelmuun, ja kieritän siitä sopivankokoisia annosmakkaroita. Ja pettymysten pettymys, mummo ei oikeasti liity asiaan millään tavalla.
Viimevuotinen kokeilu perustui suoraan ruismallaspussin kyljessä olevaan ohjeeseen. 2,5 l vettä, 500 grammaa ruismaltaita, 750 grammaa ruisjauhoa, desi siirappia ja pussillinen pomeranssinkuorta. En muista, teinkö puolikkaan annoksen, mutta iso satsi tuli. Viimeiset mämmit sulatettiin pakkasesta viime vuoden lokakuussa mämmileivän raaka-aineeksi.
Tänä vuonna käytän eri reseptiä. Siirappi on turha abominaatio, joka tekee halvimmista kaupan mämmeistä aika teräviä. Uskon, että moni mämminvihaaja on oppinut mämminvastaisen elämäntavan napostelemalla liian siirappista mämmiä. Omaan mämmiin en siirappia laita.
Toinen juttu on ruisjauhon ja maltaiden suhde. Koska siirappia ei ole, käytän 2/3 maltaita ja 1/3 ruisjauhoja. Muutenkin viime vuonna kaipasin mämmiini hieman enemmän maltaisuutta, joten nyt sitä pitäisi piisata.
Tässäpä resepti:
1,5 litraa vettä (lämmitetään erissä)
6 desiä ruismaltaita (noin 360 grammaa)
4 desiä ruisjauhoja (noin 240 grammaa)
1 rkl pomeranssinkuorta
ripaus ruususuolaa
Varaa vähintään 3 l kattila imellytystä varten ja toinen lämmittämisen laite veden lämmitystä varten.
Lämmitä 0,5 litraa vettä melkein kiehuvaksi. Sekoita isossa kattilassa lämmitetty vesi ja 1 dl sekä mallasta että ruisjauhoa tasaiseksi puuroksi. Ripottele päälle ruisjauhoja, peitä kannella. Anna imeltyä 1,5 tuntia.
Lämmitä 0,25 l vettä melkein kiehuvaksi, lisää edellisten joukkoon. Lisää 1 dl sekä jauhoa ja mallasta, sekoita taas tasaiseksi ja ripottele päälle ruisjauhoa, peitä pannella ja anna imeltyä tunti.
Toista, kunnes kaikki jauhot ja maltaat on sekoitettu. Huom: yhteen eristä tulee 2 desiä maltaita eikä yhtään jauhoja.
Kun mämmiä on imellytetty yhteensä noin 5,5 tuntia (vaiheet yllä), keitä mallaspuuroa 10 minuuttia jatkuvasti sekoittaen. Sekoita lopuksi mausteet.
Kaada puuro uuniastioihin, älä kaada astioita ihan täyteen. Paista 125-asteisessa uunissa 3-4 tuntia.
Mämmi on periaatteessa valmista, mutta käytännössä makuuntuu viikon sisällä.
Entäpä ne mämmimakkarat? Osa mämmistä menee pakkaseen, enkä halua sitoa rajallisia pakasterasiavarantojani mämmin säilytykseen. Niinpä käärin osan mämmistä tuorekelmuun, ja kieritän siitä sopivankokoisia annosmakkaroita. Ja pettymysten pettymys, mummo ei oikeasti liity asiaan millään tavalla.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Voihan kaurattomat kauralastut
Tapahtuipa eilispäivänä hupaisa sattumus.
Kello lähestyi yhdeksää, ja teki mieli jotain makeaa. Kotona ei kuitenkaan ollut mitään valmista, joten päätin tehdä kauralastuja, eihän niissä kestä kuin 15-20 minuuttia. Aloitin tyypilliseen tapaan sulattamalla voita, ja aloin lappaa muita aineksia voin joukkoon. Kävi kuitenkin niin, että olin männä viikolla käyttänyt viimeisetkin kaurahiutaleet sämpylätaikinaan.
Myöhäistähän siinä oli itkeskellä, kun kakat oli jo housussa. The Untouchables (A Desilu production!) odotti, eikä hommaa voinut keskenkään jättää. Sovelsin sitten ohjetta, en edes jaksanut etsiä korvaavaa pikkuleipäreseptiä. Tässä suunnilleen ohje:
Kaurattomat kauralastut
50 g voita
n. 2 desiä vehnäjauhetta (sellainen löysähkö pikkuleipätaikina tulee)
1 "iso" muna (aina englanninkielisissä ohjeissa pitää käyttää isoja munia)
1 desi sokeria (1/3 fariinisokeria)
puolisen desiä mantelimurskaa
puolisen desiä rusinoita (olisi ehkä pitänyt laittaa enemmän)
Leivinjauhetta kuuluisi ehkä se teelusikallinen, mutta vaikka unohdinkin leipäjauhetta laittaa, niin hyviä tuli.
Laita uuni lämpiämään (175 astetta oli ehkä vähän liian viileä) Sulata voi, rompsauta muu kama pönttöön ja sekoita pikaisesti turhia vaivaamatta. Lässäyttele taikinasta läjiä uunipellille. Paista keskitasolla noin vartti tai jotain, kunhan et polta niitä. Anna jäähtyä, ritilän päällä olis varmaan paras.
Epäkauralastuista tuli pehmoisia ja hyvänmakuisia, vähän vaaleita pinnasta. Että sellaista kauraa!
Kello lähestyi yhdeksää, ja teki mieli jotain makeaa. Kotona ei kuitenkaan ollut mitään valmista, joten päätin tehdä kauralastuja, eihän niissä kestä kuin 15-20 minuuttia. Aloitin tyypilliseen tapaan sulattamalla voita, ja aloin lappaa muita aineksia voin joukkoon. Kävi kuitenkin niin, että olin männä viikolla käyttänyt viimeisetkin kaurahiutaleet sämpylätaikinaan.
Myöhäistähän siinä oli itkeskellä, kun kakat oli jo housussa. The Untouchables (A Desilu production!) odotti, eikä hommaa voinut keskenkään jättää. Sovelsin sitten ohjetta, en edes jaksanut etsiä korvaavaa pikkuleipäreseptiä. Tässä suunnilleen ohje:
Kaurattomat kauralastut
50 g voita
n. 2 desiä vehnäjauhetta (sellainen löysähkö pikkuleipätaikina tulee)
1 "iso" muna (aina englanninkielisissä ohjeissa pitää käyttää isoja munia)
1 desi sokeria (1/3 fariinisokeria)
puolisen desiä mantelimurskaa
puolisen desiä rusinoita (olisi ehkä pitänyt laittaa enemmän)
Leivinjauhetta kuuluisi ehkä se teelusikallinen, mutta vaikka unohdinkin leipäjauhetta laittaa, niin hyviä tuli.
Laita uuni lämpiämään (175 astetta oli ehkä vähän liian viileä) Sulata voi, rompsauta muu kama pönttöön ja sekoita pikaisesti turhia vaivaamatta. Lässäyttele taikinasta läjiä uunipellille. Paista keskitasolla noin vartti tai jotain, kunhan et polta niitä. Anna jäähtyä, ritilän päällä olis varmaan paras.
Epäkauralastuista tuli pehmoisia ja hyvänmakuisia, vähän vaaleita pinnasta. Että sellaista kauraa!
perjantai 18. helmikuuta 2011
Ancient Domains of Mystery
Viimeiset pari kuukautta ovat menneet uuteen kotiin ja tavallaan uuteen elämäntapaan sopeutumiseen. Sopeutumista ovat helpottaneet erinäiset nörttiajanvietteet. Lahden keskuskirjasto on mainio, joten nyt on sitten katsottu muutama Untouchablesin jakso ("A Desilu production!), lueskeltu Blueberryä ("Heck!") ja nautittu Centaurien tukkamuodista.
Nyt asiaan: Omista ajanvietteistäni mainittakoon vielä Ancient Domains of Mystery, eli ADOM. Siinä vasta koukuttava peli. Homman voi ladata ilmaiseksi osoitteesta http://www.adom.de/.
ADOM ei ole mikään uusi tuttavuus. Peli on ollut olemassa vuodesta 1994 lähtien, tosin itse siihen tutustuin pikkuveljieni kanssa muutamaa vuotta myöhemmin. Siinä on melkein kaikki samat palikat kuin Diablossa ja WoWissa: tapetaan hirviöitä, kerätään hirvittävät määrät roinaa ja toimitaan monimutkaisen sisäisen säännöstön puitteissa. Sellaisia häiritseviä tekijöitä kuin animaatio tai edes grafiikka hommassa ei ole, kuten kuvassa alla voi nähdä:
Jep, ASCII-"grafiikkaa". Ohjastetaanko systeemiä hiirellä? Noup. Pikanäppäinsoppaa on tämä. Otetaanpa toinenkin kuva:
No niin. Adom on roguelike-peli, eli se juontaa juurensa Rogue-nimiseen luolastonkoluamispeliin. Moni varmasti tunnistaa nimen Nethack, joka on ehkä legendaarisin näistä peleistä. Ideana on tosiaan tutkia luolastoja, tapella hirviöitä vastaan, kerätä mahdollisimman hienot varusteet ja kehittää pelihahmon kykyjä. Kaikki D&D:n edut ilman että tarvitsee heittää yhtäkään oudonmallista noppaa.
ADOMin ja monien muidenkin roguelike-pelien etuna on se, että niissä voi tehdä erinäisiä järjettömiä kombinaatioita, jotka toimivat todella hyvin. Omista pelihahmoistani voimakkain oli aikanaan Nekku, tason 50 naispuoleinen tonttuaseseppä. Nekku taisteli aina berserkkinä, ja gemologiakykynsä avulla louhi kalliosta loputtomat määrät Kaiken Tiedon kristalleja. Näillä kristalleilla Nekku pystyi kehittämään mieltään korkeimmille tasoille asti, ja juomalla Vaihtojuomaa (Potion of exchange) vaihtamaan kehittyneen mielensä ominaisuuksia fyysisten ominaisuuksiensa kanssa. Toisin sanoen vaihtoi Learning-ominaisuuden ja Dexterity-ominaisuuden paikkaa, ja siinä olikin sitten yksi pieni ja perkeleen nopea tonttuberserkkeri, jolla oli parhaat mahdolliset varusteet.
Ruutukaappauksissa näkyy tietoja Nahkurista, joka on tason 32 musta haltia ja salamurhaaja. Aseinaan hän käyttää Kaiken teurastuksen ruoskaa oikeassa kädessä ja Kärmesruoskaa vasemmassa kädessä. Tämä on vähemmän luova kombo.
Varusteiden etu- ja jälkiliitteet tuottavat toisinaan huvitusta ADOM-aficionadojen keskuudessa. Armeijassa eräs ADOM-kanssanörtti oli vakuuttunut, että SA-kumisaappaat olivat cursed boots of the geologist eli kirotut geologiasaappaat, joita jalassa pitämällä inventaario pikku hiljaa täyttyy arvottomista kivenmurikoista. Toisin sanoen pitkävartisen kumisaappaan sisälle ilmestyi hämärästi kiviä marssien aikana, eikä ilmiölle oikein muuta selitystä keksitty, kuin että kivet tunneloituvat suoraan pohjan läpi rikkomatta sitä.
Kun tällaisten pelien pelaamista ajattelee, niin loppujen lopuksi se vaikuttaa hyvin paljon työn kaltaiselta: loputonta puurtamista, jossa ei suurimmaksi osaksi ole kovin paljoa jännitystä. Vaiva palkitaan aika lailla suhteessa työn määrään. Entä jos tekisi työtä pelaamisen sijaan?
Nyt asiaan: Omista ajanvietteistäni mainittakoon vielä Ancient Domains of Mystery, eli ADOM. Siinä vasta koukuttava peli. Homman voi ladata ilmaiseksi osoitteesta http://www.adom.de/.
ADOM ei ole mikään uusi tuttavuus. Peli on ollut olemassa vuodesta 1994 lähtien, tosin itse siihen tutustuin pikkuveljieni kanssa muutamaa vuotta myöhemmin. Siinä on melkein kaikki samat palikat kuin Diablossa ja WoWissa: tapetaan hirviöitä, kerätään hirvittävät määrät roinaa ja toimitaan monimutkaisen sisäisen säännöstön puitteissa. Sellaisia häiritseviä tekijöitä kuin animaatio tai edes grafiikka hommassa ei ole, kuten kuvassa alla voi nähdä:
Jep, ASCII-"grafiikkaa". Ohjastetaanko systeemiä hiirellä? Noup. Pikanäppäinsoppaa on tämä. Otetaanpa toinenkin kuva:
No niin. Adom on roguelike-peli, eli se juontaa juurensa Rogue-nimiseen luolastonkoluamispeliin. Moni varmasti tunnistaa nimen Nethack, joka on ehkä legendaarisin näistä peleistä. Ideana on tosiaan tutkia luolastoja, tapella hirviöitä vastaan, kerätä mahdollisimman hienot varusteet ja kehittää pelihahmon kykyjä. Kaikki D&D:n edut ilman että tarvitsee heittää yhtäkään oudonmallista noppaa.
ADOMin ja monien muidenkin roguelike-pelien etuna on se, että niissä voi tehdä erinäisiä järjettömiä kombinaatioita, jotka toimivat todella hyvin. Omista pelihahmoistani voimakkain oli aikanaan Nekku, tason 50 naispuoleinen tonttuaseseppä. Nekku taisteli aina berserkkinä, ja gemologiakykynsä avulla louhi kalliosta loputtomat määrät Kaiken Tiedon kristalleja. Näillä kristalleilla Nekku pystyi kehittämään mieltään korkeimmille tasoille asti, ja juomalla Vaihtojuomaa (Potion of exchange) vaihtamaan kehittyneen mielensä ominaisuuksia fyysisten ominaisuuksiensa kanssa. Toisin sanoen vaihtoi Learning-ominaisuuden ja Dexterity-ominaisuuden paikkaa, ja siinä olikin sitten yksi pieni ja perkeleen nopea tonttuberserkkeri, jolla oli parhaat mahdolliset varusteet.
Ruutukaappauksissa näkyy tietoja Nahkurista, joka on tason 32 musta haltia ja salamurhaaja. Aseinaan hän käyttää Kaiken teurastuksen ruoskaa oikeassa kädessä ja Kärmesruoskaa vasemmassa kädessä. Tämä on vähemmän luova kombo.
Varusteiden etu- ja jälkiliitteet tuottavat toisinaan huvitusta ADOM-aficionadojen keskuudessa. Armeijassa eräs ADOM-kanssanörtti oli vakuuttunut, että SA-kumisaappaat olivat cursed boots of the geologist eli kirotut geologiasaappaat, joita jalassa pitämällä inventaario pikku hiljaa täyttyy arvottomista kivenmurikoista. Toisin sanoen pitkävartisen kumisaappaan sisälle ilmestyi hämärästi kiviä marssien aikana, eikä ilmiölle oikein muuta selitystä keksitty, kuin että kivet tunneloituvat suoraan pohjan läpi rikkomatta sitä.
Kun tällaisten pelien pelaamista ajattelee, niin loppujen lopuksi se vaikuttaa hyvin paljon työn kaltaiselta: loputonta puurtamista, jossa ei suurimmaksi osaksi ole kovin paljoa jännitystä. Vaiva palkitaan aika lailla suhteessa työn määrään. Entä jos tekisi työtä pelaamisen sijaan?
maanantai 7. helmikuuta 2011
Pikku-Puuhis pulassa
Ajattelin, että ehkä minunkin on aika julkaista blogissani nostalgista tavaraa ajoilta, jolloin oli vielä mahdollisuudet kehittyä vaikka kuinka yleishyödylliseksi yhteiskunnan tukipilariksi. Lukija saattaa kuitenkin huomata, että pikku-Puuhanallen auktoriteettivastaisuus on kehittynyt jo varsin nuorella iällä, myöhäisintään kolmannella luokalla. Olkaatten hyvät, pikku-Fuuganallen kolmannen luokan äidinkielenaineita! Tarjolla skottiviskiä, vittumainen lapsi-Jeesus ja noitaneidin leivoskelemia pullasia!
Olen merkinnyt opettajan kommentit kursiivilla.
Lekenda
Jeesus-lapsi leikki kamujensa kanssa papateilla. Jeesuksen papatit räjähtivät kovemmin kuin muiden. Yhtäkkiä yksi Jeesuksen kavereista pisti papatin jeesuksen korvaan. Jeesuskos siitä suuttui ja niin Jeesus suuttui, ettei ole ennen nähty. Hän heitti papatin maahan ja pieni, sienenmuotoinen räjähdys rikkoi Jeesuksen kamun pään. Aivot vaan pomppi pihalla, kun Jeesuksen parantava voima rätisi kamussa. Jeesus sanoi kamulleen:
- Sinun ei kannata suuttua turhista.
Jeesus ja väkivalta eivät sovi yhteen!
Totisesti siinä on hieno Jeesukseen liittyvä legenda. Ja olen täysin samaa mieltä opettajan kanssa siitä, että uskonnonopetusta ei ole syytä ujuttaa äidinkielenopetuksen joukkoon. Krhm. Eiku siis. Hienosti on tekstissä haettu raamatullista tyyliä, ja tuo minusta hienosti esiin Jeesuksen ihmisluonnon. Esimerkiksi apokryfikirjoissa Jeesus-lapsi on kuvattu varsin julmaksi ja itsekkääksi olennoksi. Kateuden vaarat paljastuvat myös selkeästi.
Seuraavana vuorossa riipivä scifiseikkailu.
Portti
George Jeffersson vastasi puhelimeen.
- Täällä NASA:n toimihenkilö. Valitettavasti minun on ilmoitettava, että veljenne sukkula on tuhoutunut.
- Miten se tapahtui?
- Saatte ilm...
- Kysyin, miten se tapahtui!
- No, olkoon, sukkula lensi kohti Porttia, ja sitten sukkula räjähti.
- Kiitosta vaan!
George sulki puhelimen raivoisasti. Hän tiesi, että hänen olisi lähdettävä lennolle. George otti Skottiviskipullon esille.
Hänen vaimonsa tuli lasten kanssa tunnin päästä kotiin. Hän näki miehensä keittiön pöydän äärellä viskipullo toisessa kädessä, kyyneleet silmissä.
Vaimo sanoi.
- Mikä sinulla on hätänä?
- Vaimo, veljeni on kuollut. Kuollut. Käsitätkö? Kuollut.
- Herrajumala! Ei kai se tarkoita että...
- Kyllä, vaimo. Kyllä...
Nainen purskahti itkuun.
5... 4... 3... 2... 1... ignition.
Tuli suihkusi valtavana avaruussukkulan kantoraketin moottoreista. Pelkkää tulta ja savua... Georgen vaimo tiesi, että George ei palaa. Hän ei kestäisi, ei kestäisi, hänen rakkautensa oli liian syvä.
Hän itki. Hän itki ja kirosi.
Georgen sukkula pääsi kiertoradalle. Kestäisi viikon, että he pääsisivät Portin luo. Niin, Portin, ilmiön jonka kaltaista ihmiskunta ei koskaan ennen ollut joutunut kohtaamaan. Vaalean vihreä, utuinen Portti.
Kun tuli seuraava aamu sukkula oli lähellä Freedom II:nimistä avaruusasemaa. Sukkulan komentaja, nimeltään Johnson, surkutteli Georgea:
Sinähän näytät surkealta. Ei yhden ihmisen menettäminen tarkoita itsemurhan tekemiseen.
Se oli totta. Mutta George ei ollut aikonutkaan tehdä itsemurhaa. Hänen piti vain saada selville, mitä hänen veljelleen oli tapahtunut. Hän katsoi ikkunasta ulos Maata. Ilmakehä oli melko paljon saastunut. Siellä täällä näkyi kaupungin valopilkkuja. Euroopassa näkyi ukkostavan. He lähestyivät Freedom II:ta. Kohta he olisivat siellä. 8... 7... 6... 5... 4... 3... 2... 1... kosketus.
Freedom II koostui kahdeksasta modulista. Freedom II oli suurimpia avaruusasemia joita on koskaan rakennettu. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 2038 ja lopetettiin vuonna 2047.
Sukkulan telakointi saatiin valmiiksi, sukkulan miehistö pääsi asemalle. Asemalla he sitten söivät ja joivat, vaihtoivat tietoja.
Sukkula lähti jatkamaan matkaansa. Hetken kuluttua räjähti takana moottorin viereen. Pieni mikrometeori.
- Jättäkää alus! Hätäkapseliin! komentaja huusi. Hätäkapseli syöksyi irti sukkulan hylystä. Happi karkasi hyvän aikaa aluksesta. Kapselin pienet moottorit laukesivat. Se ei päässyt ilmakehään asti. He olivat tuomittuja. Asemalta lähetettäisiin sukkula hakemaan heitä, mutta happi ehtisi loppua.
- Onko kenelläkään alkoholia? komentaja sanoi. George otti Skottiviskipullonsa esiin. Komentaja sanoi:
- Sinut voisi tuomita vankeuteen tuon takia. Mutta anna se tänne. nämä moottorit toimivat alkoholilla. Täällä jossain on tankkausventtiili.
Venttiili löytyi ja alkoholi laitettiin tankkiin. Komentaja painoin nappia - mitään ei tapahtunut. Ykköspilotti hätääntyi. Niin kyllä muutkin, mutta erityisesti ykköspilotti. George antoi komentajalle erikoissytyttimensä.
- Okei. Tämä voi tappaa meidät, mutta kuolemmehan muutenkin. Pukekaa hätäpainepuvut.
Se kävi hankalasti, sillä tilaa oli vähän.
- George, paina nappia kun näytän merkkiä, muut, olkaa kunnolla. Avaan nyt ilmasulun.
Ilmasulku aukesi, pieniä roskia ja tyynyjä lensi ulos. Komentaja käynnisti erikoissytyttimen ja suuntasi sen moottorin suuttimeen. Komentaja antoi merkin. George painoi nappia. Nyt oli kaksi mahdollisuutta. Kapseli tuhoutuisi tai moottori käynnistyisi. Moottori käynnistyi, mutta komentaja menetti otteensa. Onneksi hänellä oli turvanaru. Hän pääsi turvallisesti sisään. Ilmasulku sulkeutui. Kapseli paineistui. Moottori sytytti toiset moottorit. Kapseli lähestyi ilmakehää. Melkein perillä...
Kapseli pääsi ilmakehään. Kapselin nopeus nousi äkkiä kymmenestä 500:aan. Kitka kuumensi kapselin epoxikuoren. Kapselin kuoressa esiintyi pientä liekehtimistä. Kapselin valtava laskuvarjo avautui. Jonkun ajan kuluttua he kalahtivat erään pikkutalon katon läpi. Koira haukkui. Vanha mies tuli kaksipiippuisen haulikon kanssa katsomaan, mitä oli tapahtunut. Kun hän näki kapselissa NASA:n tunnuksen, hän laski aseensa. Mies mietti, miten kapseli oli voinut pudota hänen talonsa katon läpi. Hänen ympärillään oli 2600 km2 autiomaata. Oli aika kummallista, että Amerikkalainen kapseli putoaisi Venäjälle.
Sukkulan miehistö tuli ulos. He kysyivät, että missä he olivat. Mies vastasi jotain omituista venäjäksi.
- Hän on venäläinen, George sanoi.
- Miten me päästään pois täältä! 2 pilotti sanoi.
- Se onkin juttu hankala, komentaja sanoi.
- Toivottavasti miehet Freedom II:lla saivat putoamispaikkamme selville.
- Hei! Katsokaa! Helikopteri! 1 pilotti sanoi.
Se lähestyi, laskeutui siihen viereen. Helikopterista tuli miehiä. Miehillä oli pistoolit. He käskivät sukkulan miehistön menemään helikopteriin. Miehet olivat venäläisiä. Helikopteri lensi Moskovaan. Siellä heitä kuulusteltiin. Jonkin ajan kuluttua heidät lennätettiin Washingtoniin. Sieltä George soitti vaimolleen New Yorkiin.
- ...mutta minun on saatava tietää, mitä veljelleni tapahtui!
- Tälläkertaa saat luvan. Mutta ensi kerralla menet linnaan. Tälläkertaa menet Scramjet:illa. Valtion varoja ei tuhlata noin. Saat kuitenkin pienen korjaussukkulan käyttöösi. Myös ystäväsi Jordan tulee mukaasi.
Scramjet, eli Avaruuslentokone täytti juuri kannatinpalloaan vedyllä, kun George tuli lentokentälle. Hän meni kirjastoon. Hän valitsi ”Lakitiede Kennedyn mukaan” :nimisen kirjan. Hän ehti lukea neljäsosan kirjasta, ennekuin kaijuttimesta kuului:
- Scramjet-matkustajat, Scramjet-matkustajat, portille 238.
George lähti sinne. Tarkastaja sanoi:
- Ja matkatavarat, kiitos.
Hän pääsi koneelle. Kohta Scramjetin ankkurit irroitettiin ja se nousi. Se nousi 189 km korkeuteen, sitten alkoi matkan mahtavin vaihe. Scramjet käynnisti moottorinsa. Se kiihtyi 80 km/h 590 kilometriin tunnissa. Viiden tunnin kuluttua Scramjet oli kiertoradalla. Viisi vuorokautta ja George olisi tarpeeksi lähellä Porttia. Siinä ajassa hän ehtisi levätä jonkin aikaa. Hän lähti syömään. Tilasi pizzan ja kokista. Hän söi ja meni kirjastoon. Sen jälkeen hän meni elokuviin.
- Menen katsomaan Porttia, George sanoi.
Hän puki painepuvun päälleen ja kiinnittyi rakettipakkaukseen. Silloin hän tiesi, mitä hänen oli tehtävänä. Hän kiihdytti kohti Porttia.
Hänen ohjaajansa sanoi:
- Ei! Älä!
George meni Portista.
Georgea ei sen koommin nähty. Mutta 20 vuoden päästä syntyi vauva. Sen ensimmäiset sanat olivat:
- Minä... George...
Hyvä aine on täysin itsekeksitty ja kirjoitettu selvällä käsialalla
Kirjoittajan lisäämä kommentti: Käsiala on huolimaton yhden illan kirjoituksen ansiosta ja olen keksinyt tarinan itse lukuunottamatta Scramjettia, joka on oikeasti suunnitteilla.
Vaikutteitahan Portissa on vähän sieltä sun täältä, 70-luvun science fictionista, Avaruusseikkailu 2001:stä, Star Warsista... Kaikessa näkyy kuitenkin tukeva kiinnostus oikeaa avaruustutkimusta kohtaan, vaikka avaruuslentokoneen toimintaperiaate onkin vielä vähän hakusessa. Kyllä tällaista elokuvaa katsoisi mieluummin kuin jotain Red Planet -tekeleitä. Ja lopun twisti saisi Shäilämäiläläimänkin suun tyytyväiseen hymynmutruun.
Luonnollisesti kolmasluokkalainen Puuhanalle oli äärimmäisen loukkaantunut plagiaatiosyytöksistä. Kun uudemman kerran luen tarinaa, niin olen edelleen loukkaantunut. Mikä loukkaa nykyistä Puuhanallea on se, että opettaja ei ole edes vaivautunut oikolukemaan tekstiä. Selkeästikään pieni Puuhis ei ole vielä tuntenut kaksoispisteen käyttöä, vaikka muuten teksti on laadultaan varsin hyvää. Puhumattakaan tietysti *thö* skottiviskin luovasta käytöstä: siinä vasta näppärä tseehovin pyssy, jota käytettiin vähemmän tuhoisasti. Shäimäläimä varmasti myhäilisi tuollekin.
Pikku-Puuhis vastasi kritiikkiin kirjoittamalla seuraavan toimeksiannon varsin sarkastiseen sävyyn. Kun on lukenut Portin, niin yllättääkö, että Noitaneiti X:n pääsiäinen ei paljon pikku-Fuugaa inspiroinut. Mainittakoon, että tehtävänannossa korostettiin laiskemmille Jani-Pettereille, että tekstin pitää olla vähintään kokonaisen sivun mittainen! Gasp!
Noitaneiti Juskruzizigefigermikälieneen pääsiäinen
Noitaneiti Juskruzizigefigermikälienee asui pienessä mökissä pienen kukkulan laella. Hän odotti mummoansa Japerugurukia vieraaksi mökilleen. Hän ei ollut nähnyt mummoaan 50 vuoteen. Illalla mummo tulisi. mummo, joka oli hyvin vanha, mutta hän oli hengissä. Paljon oli tehtävänä. Hän leipoi pullia ja muuta. Oli pääsiäinen, joten pääsiäismunia oli tarjolla. Mummo tuli Noitaneiti Juskruzizigefigermikälieneen luokse. He viettivät mukavan pääsiäisen.
Ehkäpä vielä jokin päivä kirjoitan Noitaneiti X:n pääsiäisen uudemman kerran, mutta epäilenpä, että kolmannen luokan opettajani saattaisi pitää Kyöpelinvuoren bakkanaaleja yhtä tyrmistyttävänä juttuna.
Olen merkinnyt opettajan kommentit kursiivilla.
Lekenda
Jeesus-lapsi leikki kamujensa kanssa papateilla. Jeesuksen papatit räjähtivät kovemmin kuin muiden. Yhtäkkiä yksi Jeesuksen kavereista pisti papatin jeesuksen korvaan. Jeesuskos siitä suuttui ja niin Jeesus suuttui, ettei ole ennen nähty. Hän heitti papatin maahan ja pieni, sienenmuotoinen räjähdys rikkoi Jeesuksen kamun pään. Aivot vaan pomppi pihalla, kun Jeesuksen parantava voima rätisi kamussa. Jeesus sanoi kamulleen:
- Sinun ei kannata suuttua turhista.
Jeesus ja väkivalta eivät sovi yhteen!
Totisesti siinä on hieno Jeesukseen liittyvä legenda. Ja olen täysin samaa mieltä opettajan kanssa siitä, että uskonnonopetusta ei ole syytä ujuttaa äidinkielenopetuksen joukkoon. Krhm. Eiku siis. Hienosti on tekstissä haettu raamatullista tyyliä, ja tuo minusta hienosti esiin Jeesuksen ihmisluonnon. Esimerkiksi apokryfikirjoissa Jeesus-lapsi on kuvattu varsin julmaksi ja itsekkääksi olennoksi. Kateuden vaarat paljastuvat myös selkeästi.
Seuraavana vuorossa riipivä scifiseikkailu.
Portti
George Jeffersson vastasi puhelimeen.
- Täällä NASA:n toimihenkilö. Valitettavasti minun on ilmoitettava, että veljenne sukkula on tuhoutunut.
- Miten se tapahtui?
- Saatte ilm...
- Kysyin, miten se tapahtui!
- No, olkoon, sukkula lensi kohti Porttia, ja sitten sukkula räjähti.
- Kiitosta vaan!
George sulki puhelimen raivoisasti. Hän tiesi, että hänen olisi lähdettävä lennolle. George otti Skottiviskipullon esille.
Hänen vaimonsa tuli lasten kanssa tunnin päästä kotiin. Hän näki miehensä keittiön pöydän äärellä viskipullo toisessa kädessä, kyyneleet silmissä.
Vaimo sanoi.
- Mikä sinulla on hätänä?
- Vaimo, veljeni on kuollut. Kuollut. Käsitätkö? Kuollut.
- Herrajumala! Ei kai se tarkoita että...
- Kyllä, vaimo. Kyllä...
Nainen purskahti itkuun.
5... 4... 3... 2... 1... ignition.
Tuli suihkusi valtavana avaruussukkulan kantoraketin moottoreista. Pelkkää tulta ja savua... Georgen vaimo tiesi, että George ei palaa. Hän ei kestäisi, ei kestäisi, hänen rakkautensa oli liian syvä.
Hän itki. Hän itki ja kirosi.
Georgen sukkula pääsi kiertoradalle. Kestäisi viikon, että he pääsisivät Portin luo. Niin, Portin, ilmiön jonka kaltaista ihmiskunta ei koskaan ennen ollut joutunut kohtaamaan. Vaalean vihreä, utuinen Portti.
Kun tuli seuraava aamu sukkula oli lähellä Freedom II:nimistä avaruusasemaa. Sukkulan komentaja, nimeltään Johnson, surkutteli Georgea:
Sinähän näytät surkealta. Ei yhden ihmisen menettäminen tarkoita itsemurhan tekemiseen.
Se oli totta. Mutta George ei ollut aikonutkaan tehdä itsemurhaa. Hänen piti vain saada selville, mitä hänen veljelleen oli tapahtunut. Hän katsoi ikkunasta ulos Maata. Ilmakehä oli melko paljon saastunut. Siellä täällä näkyi kaupungin valopilkkuja. Euroopassa näkyi ukkostavan. He lähestyivät Freedom II:ta. Kohta he olisivat siellä. 8... 7... 6... 5... 4... 3... 2... 1... kosketus.
Freedom II koostui kahdeksasta modulista. Freedom II oli suurimpia avaruusasemia joita on koskaan rakennettu. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 2038 ja lopetettiin vuonna 2047.
Sukkulan telakointi saatiin valmiiksi, sukkulan miehistö pääsi asemalle. Asemalla he sitten söivät ja joivat, vaihtoivat tietoja.
Sukkula lähti jatkamaan matkaansa. Hetken kuluttua räjähti takana moottorin viereen. Pieni mikrometeori.
- Jättäkää alus! Hätäkapseliin! komentaja huusi. Hätäkapseli syöksyi irti sukkulan hylystä. Happi karkasi hyvän aikaa aluksesta. Kapselin pienet moottorit laukesivat. Se ei päässyt ilmakehään asti. He olivat tuomittuja. Asemalta lähetettäisiin sukkula hakemaan heitä, mutta happi ehtisi loppua.
- Onko kenelläkään alkoholia? komentaja sanoi. George otti Skottiviskipullonsa esiin. Komentaja sanoi:
- Sinut voisi tuomita vankeuteen tuon takia. Mutta anna se tänne. nämä moottorit toimivat alkoholilla. Täällä jossain on tankkausventtiili.
Venttiili löytyi ja alkoholi laitettiin tankkiin. Komentaja painoin nappia - mitään ei tapahtunut. Ykköspilotti hätääntyi. Niin kyllä muutkin, mutta erityisesti ykköspilotti. George antoi komentajalle erikoissytyttimensä.
- Okei. Tämä voi tappaa meidät, mutta kuolemmehan muutenkin. Pukekaa hätäpainepuvut.
Se kävi hankalasti, sillä tilaa oli vähän.
- George, paina nappia kun näytän merkkiä, muut, olkaa kunnolla. Avaan nyt ilmasulun.
Ilmasulku aukesi, pieniä roskia ja tyynyjä lensi ulos. Komentaja käynnisti erikoissytyttimen ja suuntasi sen moottorin suuttimeen. Komentaja antoi merkin. George painoi nappia. Nyt oli kaksi mahdollisuutta. Kapseli tuhoutuisi tai moottori käynnistyisi. Moottori käynnistyi, mutta komentaja menetti otteensa. Onneksi hänellä oli turvanaru. Hän pääsi turvallisesti sisään. Ilmasulku sulkeutui. Kapseli paineistui. Moottori sytytti toiset moottorit. Kapseli lähestyi ilmakehää. Melkein perillä...
Kapseli pääsi ilmakehään. Kapselin nopeus nousi äkkiä kymmenestä 500:aan. Kitka kuumensi kapselin epoxikuoren. Kapselin kuoressa esiintyi pientä liekehtimistä. Kapselin valtava laskuvarjo avautui. Jonkun ajan kuluttua he kalahtivat erään pikkutalon katon läpi. Koira haukkui. Vanha mies tuli kaksipiippuisen haulikon kanssa katsomaan, mitä oli tapahtunut. Kun hän näki kapselissa NASA:n tunnuksen, hän laski aseensa. Mies mietti, miten kapseli oli voinut pudota hänen talonsa katon läpi. Hänen ympärillään oli 2600 km2 autiomaata. Oli aika kummallista, että Amerikkalainen kapseli putoaisi Venäjälle.
Sukkulan miehistö tuli ulos. He kysyivät, että missä he olivat. Mies vastasi jotain omituista venäjäksi.
- Hän on venäläinen, George sanoi.
- Miten me päästään pois täältä! 2 pilotti sanoi.
- Se onkin juttu hankala, komentaja sanoi.
- Toivottavasti miehet Freedom II:lla saivat putoamispaikkamme selville.
- Hei! Katsokaa! Helikopteri! 1 pilotti sanoi.
Se lähestyi, laskeutui siihen viereen. Helikopterista tuli miehiä. Miehillä oli pistoolit. He käskivät sukkulan miehistön menemään helikopteriin. Miehet olivat venäläisiä. Helikopteri lensi Moskovaan. Siellä heitä kuulusteltiin. Jonkin ajan kuluttua heidät lennätettiin Washingtoniin. Sieltä George soitti vaimolleen New Yorkiin.
- ...mutta minun on saatava tietää, mitä veljelleni tapahtui!
- Tälläkertaa saat luvan. Mutta ensi kerralla menet linnaan. Tälläkertaa menet Scramjet:illa. Valtion varoja ei tuhlata noin. Saat kuitenkin pienen korjaussukkulan käyttöösi. Myös ystäväsi Jordan tulee mukaasi.
Scramjet, eli Avaruuslentokone täytti juuri kannatinpalloaan vedyllä, kun George tuli lentokentälle. Hän meni kirjastoon. Hän valitsi ”Lakitiede Kennedyn mukaan” :nimisen kirjan. Hän ehti lukea neljäsosan kirjasta, ennekuin kaijuttimesta kuului:
- Scramjet-matkustajat, Scramjet-matkustajat, portille 238.
George lähti sinne. Tarkastaja sanoi:
- Ja matkatavarat, kiitos.
Hän pääsi koneelle. Kohta Scramjetin ankkurit irroitettiin ja se nousi. Se nousi 189 km korkeuteen, sitten alkoi matkan mahtavin vaihe. Scramjet käynnisti moottorinsa. Se kiihtyi 80 km/h 590 kilometriin tunnissa. Viiden tunnin kuluttua Scramjet oli kiertoradalla. Viisi vuorokautta ja George olisi tarpeeksi lähellä Porttia. Siinä ajassa hän ehtisi levätä jonkin aikaa. Hän lähti syömään. Tilasi pizzan ja kokista. Hän söi ja meni kirjastoon. Sen jälkeen hän meni elokuviin.
- Menen katsomaan Porttia, George sanoi.
Hän puki painepuvun päälleen ja kiinnittyi rakettipakkaukseen. Silloin hän tiesi, mitä hänen oli tehtävänä. Hän kiihdytti kohti Porttia.
Hänen ohjaajansa sanoi:
- Ei! Älä!
George meni Portista.
Georgea ei sen koommin nähty. Mutta 20 vuoden päästä syntyi vauva. Sen ensimmäiset sanat olivat:
- Minä... George...
Hyvä aine on täysin itsekeksitty ja kirjoitettu selvällä käsialalla
Kirjoittajan lisäämä kommentti: Käsiala on huolimaton yhden illan kirjoituksen ansiosta ja olen keksinyt tarinan itse lukuunottamatta Scramjettia, joka on oikeasti suunnitteilla.
Vaikutteitahan Portissa on vähän sieltä sun täältä, 70-luvun science fictionista, Avaruusseikkailu 2001:stä, Star Warsista... Kaikessa näkyy kuitenkin tukeva kiinnostus oikeaa avaruustutkimusta kohtaan, vaikka avaruuslentokoneen toimintaperiaate onkin vielä vähän hakusessa. Kyllä tällaista elokuvaa katsoisi mieluummin kuin jotain Red Planet -tekeleitä. Ja lopun twisti saisi Shäilämäiläläimänkin suun tyytyväiseen hymynmutruun.
Luonnollisesti kolmasluokkalainen Puuhanalle oli äärimmäisen loukkaantunut plagiaatiosyytöksistä. Kun uudemman kerran luen tarinaa, niin olen edelleen loukkaantunut. Mikä loukkaa nykyistä Puuhanallea on se, että opettaja ei ole edes vaivautunut oikolukemaan tekstiä. Selkeästikään pieni Puuhis ei ole vielä tuntenut kaksoispisteen käyttöä, vaikka muuten teksti on laadultaan varsin hyvää. Puhumattakaan tietysti *thö* skottiviskin luovasta käytöstä: siinä vasta näppärä tseehovin pyssy, jota käytettiin vähemmän tuhoisasti. Shäimäläimä varmasti myhäilisi tuollekin.
Pikku-Puuhis vastasi kritiikkiin kirjoittamalla seuraavan toimeksiannon varsin sarkastiseen sävyyn. Kun on lukenut Portin, niin yllättääkö, että Noitaneiti X:n pääsiäinen ei paljon pikku-Fuugaa inspiroinut. Mainittakoon, että tehtävänannossa korostettiin laiskemmille Jani-Pettereille, että tekstin pitää olla vähintään kokonaisen sivun mittainen! Gasp!
Noitaneiti Juskruzizigefigermikälieneen pääsiäinen
Noitaneiti Juskruzizigefigermikälienee asui pienessä mökissä pienen kukkulan laella. Hän odotti mummoansa Japerugurukia vieraaksi mökilleen. Hän ei ollut nähnyt mummoaan 50 vuoteen. Illalla mummo tulisi. mummo, joka oli hyvin vanha, mutta hän oli hengissä. Paljon oli tehtävänä. Hän leipoi pullia ja muuta. Oli pääsiäinen, joten pääsiäismunia oli tarjolla. Mummo tuli Noitaneiti Juskruzizigefigermikälieneen luokse. He viettivät mukavan pääsiäisen.
Ehkäpä vielä jokin päivä kirjoitan Noitaneiti X:n pääsiäisen uudemman kerran, mutta epäilenpä, että kolmannen luokan opettajani saattaisi pitää Kyöpelinvuoren bakkanaaleja yhtä tyrmistyttävänä juttuna.
lauantai 15. tammikuuta 2011
Herkkuperseilyä
Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut naposteltua, nautiskeltua, mässäiltyä ja sapuskoitua melkoisen monta kertaa. Italiassa mäyssytimme porukalla valtaisaa pihviä, nautiskelimme friteerattuja kesäkurpitsankukkia ja simpukka-linguineä. Uutenavuotena Pikkulaku tarjosi katkarapuja ja avokadoa, ja pitkin vuotta muffinsseja sun muuta herkkua. Jaijan luona (puhumattakaan Jaijan häistä!) on maisteltu jos jonninmoista herkkua. Meidän porukalle tuntuu maistuvan enemmän ruoka kuin juomapuoli, vaikka onhan noita erilaisia oluita, siidereitä ja viinejä maisteltu, puhumattakaan tietenkään kahveista. Hyvä ruokavuosi siis, mutta onhan tuo keissikin kasvanut hitusen verran ainakin tässä joulun tienoilla.
Itse olen valmistanut paljon erilaista makaroonihöttöä. Pasta on nopeaa, hyvää ja helppoa. Hitaammasta päästä on tietysti ollut tuorepasta, jota olen pyöritellyt mummon varastoista ryöväämälläni pastamankelilla.
Tuorepasta
Ensimmäiset tuorepastasatsit olivat melko valtaisia kahden hengen syötäväksi. Hyväksi perusannokseksi olen arvioinut 1,5 munan taikinan. Annostellaan pari desiä durumvehnäjauhoja kulhoon, sekoitetaan niiden joukkoon noin teelusikallinen suolaa ja rikotaan joukkoon 1,5 kananmunaa. Sekoitetaan ja alustetaan taikinaksi. Taikinan pitää olla hyvin tiivistä ja varsin kuivaa mielellään, ja se pistää ihan perkeleesti hanttiin. Lisään jauhoja tarpeen mukaan: taitan taikinaa aina itseensä ja lisään väliin hitusen jauhoja, jos tarpeen. Taikina saa vetäytyä puolisen tuntia, ennen kuin sitä aletaan runttaamaan pastaksi.
Yksi durumvehnän pointeista on se, että siinä on melkoisesti gluteenia, joka antaa taikinalle sitkoa. Tämä sitko siirtyy lopulliseen tuotteeseen eli tuorepastaan. Pasta onkin parhaimmillaan leikkaamisen jälkeen, koska gluteeni ei ole täysin "rentoutunut", ja se pistää suussa vielä jonkin verran hanttiin.
Pastan värkkääminen ilman mankelia on työlästä hommaa. Jos taikinasta haluaa oikeasti tarpeeksi ohutta, sitä saa kaulita. Kun voimat eivät enää riitä, voi itse levähtää, antaa pastalevynkin rentoutua vaikka vartin verran. Sen jälkeen taikinaa pystyy taas muokkaamaan. Onneksi on mankeli.
Suomessa tuorepastan kanssa syödään aika paljon raskaita kermakastikkeita. Ihan hyvä joo, mutta itse asiassa kevyemmät kastikkeet sopivat paljon paremmin. Itsekin olen sortunut tukkimaan pastan oman maun raskaalla kastikkeella. Tuorepastassa on kuitenkin itsessään makua: ei pelkkää makaroonin vehnäistä funkkista, vaan muna maistuu myös. Koostumus tulee myös paremmin esiin, jos kastike ei ole paksu. Oliiviöljy, voi ja parmesaani riittävät kastikkeeksi. Tuorepasta rakastaa voimakkaita kovia juustoja.
Itse teen yleensä joko ihan normaalia tagliatelleä tai sitten stracchia, eli tavallaan rikottuja tai satunnaisesti leikattuja, isohkoja lasagnelevyjä. Sekä tuore- että kuivapastan kanssa sopivat ihan paistetut kasvikset.
Pastaa ja kasviksia kahdelle
Pannun pohjalle lorautetaan 1-2 ruokalusikallista oliiviöljyä (tavallista tai neitsyt) ja loraus balsamicoa tai muuta hapokasta tavaraa. Suolaa voi lisätä pienen määrän, samoin kuivayrttejä ja pikkasen pippuria. Pannulle voi heittää vaikkapa sipulia, paprikaa, ohueksi leikattua (keittämätöntä) porkkanaa, tomaattia (loppuvaiheessa lisättynä), tuoreyrttejä (loppuvaiheessa), kuutioitua tai raastettua kesäkurpitsaa, munakoisoa tai herkkusieniä. Voi itse valita, mitä kasviksia haluaa käyttää. Itse leikkaan herkkusienet yleensä isohkoiksi lohkoiksi, jotka imevät oliiviöljyä ja viinietikkaa tai sitruunamehua tai mitä nyt käytänkin pohjana.
Kun kasvikset ovat hetkisen paistuneet, tuorepastan voi viskata kattilaan. Kuivapasta saa kiehua jo ennen kuin kasvikset viskaa pannulle, koska kasvimaailman epelit kypsyvät sopiviksi varsin nopeasti. Sekoitetaan tuorepasta kasvisten joukkoon pannulla, jotkut paistavat pastaa vielä saadakseen osittain rapeaa pastaa. Lopuksi päälle parmesaania, jota tuorepasta ehdottomasti rakastaa, hitunen balsamiviinietikkaa ja neitsytoliiviöljyä, mustaapippuria ja vaikkapa timjamia. Straccin sekaan olen laittanut myös lihalientä, mutta liemikuutiosta saatava tavara on osoittautunut joko liian laihaksi tai liian suolaiseksi.
Keittoa kahdelle
Olen myös kokeillut erilaisia keittoja viime aikoina. Mitataan kattilaan noin 1/2 litraa vettä, viskataan sekaan kasviksia, kourallinen tai pari linssejä, ehkä kinkkusuikaleita, jos haluaa. Osan mausteista (timjami tai muut kuivayrtit, vähän mustaapippuria) lisään tässä vaiheessa. Usein paistan sipulia ja sieniä keittoa varten (ks. pohja yllä), ja lisään ne vasta juuri ennen tarjoilua. Näin ne säilyttävät makunsa ja koostumuksensa loppuun asti. Keitto saa kiehua parikymmentä minuuttia, ja jos sekaan haluaa pastaa, niin lisään sen keitto-ohjeen mukaan niin että se kypsyy ajallaan. Pastaa tulee 1-2 kourallista myös, lähinnä sen mukaan, kuinka sakeaa keitosta haluaa. Juuri ennen tarjoilua on syytä säätää liemen makua lisäämällä siihen viinietikkaa tai sitruunaa. Usein roiskaisen joukkoon myös vähän öljyä, ja ihan viimeiseksi mustaapippuria ja (kovaa) juustoa.
Siinä nyt vähän ruokajuttuja välillä. Katsotaan, mitä seuraavaksi on tiedossa. Lisää ruokajuttuja?
Itse olen valmistanut paljon erilaista makaroonihöttöä. Pasta on nopeaa, hyvää ja helppoa. Hitaammasta päästä on tietysti ollut tuorepasta, jota olen pyöritellyt mummon varastoista ryöväämälläni pastamankelilla.
Tuorepasta
Ensimmäiset tuorepastasatsit olivat melko valtaisia kahden hengen syötäväksi. Hyväksi perusannokseksi olen arvioinut 1,5 munan taikinan. Annostellaan pari desiä durumvehnäjauhoja kulhoon, sekoitetaan niiden joukkoon noin teelusikallinen suolaa ja rikotaan joukkoon 1,5 kananmunaa. Sekoitetaan ja alustetaan taikinaksi. Taikinan pitää olla hyvin tiivistä ja varsin kuivaa mielellään, ja se pistää ihan perkeleesti hanttiin. Lisään jauhoja tarpeen mukaan: taitan taikinaa aina itseensä ja lisään väliin hitusen jauhoja, jos tarpeen. Taikina saa vetäytyä puolisen tuntia, ennen kuin sitä aletaan runttaamaan pastaksi.
Yksi durumvehnän pointeista on se, että siinä on melkoisesti gluteenia, joka antaa taikinalle sitkoa. Tämä sitko siirtyy lopulliseen tuotteeseen eli tuorepastaan. Pasta onkin parhaimmillaan leikkaamisen jälkeen, koska gluteeni ei ole täysin "rentoutunut", ja se pistää suussa vielä jonkin verran hanttiin.
Pastan värkkääminen ilman mankelia on työlästä hommaa. Jos taikinasta haluaa oikeasti tarpeeksi ohutta, sitä saa kaulita. Kun voimat eivät enää riitä, voi itse levähtää, antaa pastalevynkin rentoutua vaikka vartin verran. Sen jälkeen taikinaa pystyy taas muokkaamaan. Onneksi on mankeli.
Suomessa tuorepastan kanssa syödään aika paljon raskaita kermakastikkeita. Ihan hyvä joo, mutta itse asiassa kevyemmät kastikkeet sopivat paljon paremmin. Itsekin olen sortunut tukkimaan pastan oman maun raskaalla kastikkeella. Tuorepastassa on kuitenkin itsessään makua: ei pelkkää makaroonin vehnäistä funkkista, vaan muna maistuu myös. Koostumus tulee myös paremmin esiin, jos kastike ei ole paksu. Oliiviöljy, voi ja parmesaani riittävät kastikkeeksi. Tuorepasta rakastaa voimakkaita kovia juustoja.
Itse teen yleensä joko ihan normaalia tagliatelleä tai sitten stracchia, eli tavallaan rikottuja tai satunnaisesti leikattuja, isohkoja lasagnelevyjä. Sekä tuore- että kuivapastan kanssa sopivat ihan paistetut kasvikset.
Pastaa ja kasviksia kahdelle
Pannun pohjalle lorautetaan 1-2 ruokalusikallista oliiviöljyä (tavallista tai neitsyt) ja loraus balsamicoa tai muuta hapokasta tavaraa. Suolaa voi lisätä pienen määrän, samoin kuivayrttejä ja pikkasen pippuria. Pannulle voi heittää vaikkapa sipulia, paprikaa, ohueksi leikattua (keittämätöntä) porkkanaa, tomaattia (loppuvaiheessa lisättynä), tuoreyrttejä (loppuvaiheessa), kuutioitua tai raastettua kesäkurpitsaa, munakoisoa tai herkkusieniä. Voi itse valita, mitä kasviksia haluaa käyttää. Itse leikkaan herkkusienet yleensä isohkoiksi lohkoiksi, jotka imevät oliiviöljyä ja viinietikkaa tai sitruunamehua tai mitä nyt käytänkin pohjana.
Kun kasvikset ovat hetkisen paistuneet, tuorepastan voi viskata kattilaan. Kuivapasta saa kiehua jo ennen kuin kasvikset viskaa pannulle, koska kasvimaailman epelit kypsyvät sopiviksi varsin nopeasti. Sekoitetaan tuorepasta kasvisten joukkoon pannulla, jotkut paistavat pastaa vielä saadakseen osittain rapeaa pastaa. Lopuksi päälle parmesaania, jota tuorepasta ehdottomasti rakastaa, hitunen balsamiviinietikkaa ja neitsytoliiviöljyä, mustaapippuria ja vaikkapa timjamia. Straccin sekaan olen laittanut myös lihalientä, mutta liemikuutiosta saatava tavara on osoittautunut joko liian laihaksi tai liian suolaiseksi.
Keittoa kahdelle
Olen myös kokeillut erilaisia keittoja viime aikoina. Mitataan kattilaan noin 1/2 litraa vettä, viskataan sekaan kasviksia, kourallinen tai pari linssejä, ehkä kinkkusuikaleita, jos haluaa. Osan mausteista (timjami tai muut kuivayrtit, vähän mustaapippuria) lisään tässä vaiheessa. Usein paistan sipulia ja sieniä keittoa varten (ks. pohja yllä), ja lisään ne vasta juuri ennen tarjoilua. Näin ne säilyttävät makunsa ja koostumuksensa loppuun asti. Keitto saa kiehua parikymmentä minuuttia, ja jos sekaan haluaa pastaa, niin lisään sen keitto-ohjeen mukaan niin että se kypsyy ajallaan. Pastaa tulee 1-2 kourallista myös, lähinnä sen mukaan, kuinka sakeaa keitosta haluaa. Juuri ennen tarjoilua on syytä säätää liemen makua lisäämällä siihen viinietikkaa tai sitruunaa. Usein roiskaisen joukkoon myös vähän öljyä, ja ihan viimeiseksi mustaapippuria ja (kovaa) juustoa.
Siinä nyt vähän ruokajuttuja välillä. Katsotaan, mitä seuraavaksi on tiedossa. Lisää ruokajuttuja?
torstai 13. tammikuuta 2011
Muutto ja muutama muutos
No niin. Kun on kerran pikku hiljaa saatu muuttotouhut pykälään, niin kaiketi pitää jotain kommentoidakin. Hämmästyttävän muuttokohde-eliminointiprosessin jälkeen päädyimme lokakuussa 2010 hakemaan asuntoja Hämeenlinnasta ja Lahdesta. Molemmat kaupungit sijoittuvat suhtalaisen kätevästi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, mutta eivät ole loputtomien taivalten päässä keskeisimmistä lokaatioista Savoborgin tapaan.
Hyväksyimme ensimmäisen tarjotun asunnon, eikä sen jälkeen ole uusia kuulunut. Sika säkissä -periaatteellahan asuntoon lopulta muutimme. Olimme hakeneet kolmiota, koska kolmannesta huoneesta olisi voinut tehdä työhuoneen. Meille tarjottu kaksio oli kuitenkin tilava ja peruskorjattu 2010. Itse asiassa remontti valmistui muutamaa päivää ennen muuttopäivää. Paljoa emme asunnosta tienneet, vain että siellä on sinistä sävyä, sauna ja pyökkipintaa. Go figure. Ja että se on rivitalossa.
Kyllähän te tiedätte, millaista muuttaminen on, joten ei mennä pakkailemisiin ja sen semmoisiin (eri henkilöiden master packager -kyvyillä saatiin tavarat pakattua 20 % normaalia pienempään tilaan). Muuttopäivänä näimme tilat ensimmäisen kerran ja koimme muutaman yllätyksen. Ensinnäkin asumme rivitalossa, mutta toisessa kerroksessa. Rakennus on rinteessä niin, että sekä ylä- että alakerrassa on sisäänkäynti suoraan maantasolle. Toisekseen kämppä oli vielä tilavampi kuin kuvittelimmekaan, ja kaikki oli tosiaan uutta. Hyvä sika tuli ostettua: ei sille ehkä ole tammenterhoja syötetty, mutta luomuksi osoittautui.
Kalusteita saatiin vanhemmilta, Kirsikan porukat olivat luvanneet vanhat sohvat pääkaupunkiseudun kakkosasunnostaan ja omilta vanhemmiltani saimme sängyn. Kirsikka nouti vanhempiensa kanssa Ikeasta kirjahyllyt ihan vastikään, eli pitkään meillä oli pahvilaatikkosisustus. Nykyään tuntuu olevan vaikeaa löytää kirjahyllyjä "normaaleista" huonekaluliikkeistä, on vain kaiken maailman vitriinejä ja TV-hyllystöjä ja sen semmoisia.
Nyt on kirjat hyllyssä ja kalusteet paikallaan. Alkaa näyttää kodilta, vielä taulut seinään, niin ollaan jo aika pitkällä.
Se muutosta. Muuttamiseen liittyy kuitenkin myös muita asioita, sehän on kuin uuden elämän aloittamista. Meillä elintapamuutoksiin kuuluu muutama pieni seikka, esimerkiksi eilen vaihdoin nastarenkaat polkupyöriin. Olen moista suunnitellut jo pitkään, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Kovin monia muita muutoksia ei kuitenkaan ole vielä tehty, mutta eiköhän tässä pikku hiljaa ole syytä alkaa kehitellä uusia kuvioita. Tuskin kuitenkaan sitä tangoa, rumbaa, salsaa ja cha cha cha jne.
Hyväksyimme ensimmäisen tarjotun asunnon, eikä sen jälkeen ole uusia kuulunut. Sika säkissä -periaatteellahan asuntoon lopulta muutimme. Olimme hakeneet kolmiota, koska kolmannesta huoneesta olisi voinut tehdä työhuoneen. Meille tarjottu kaksio oli kuitenkin tilava ja peruskorjattu 2010. Itse asiassa remontti valmistui muutamaa päivää ennen muuttopäivää. Paljoa emme asunnosta tienneet, vain että siellä on sinistä sävyä, sauna ja pyökkipintaa. Go figure. Ja että se on rivitalossa.
Kyllähän te tiedätte, millaista muuttaminen on, joten ei mennä pakkailemisiin ja sen semmoisiin (eri henkilöiden master packager -kyvyillä saatiin tavarat pakattua 20 % normaalia pienempään tilaan). Muuttopäivänä näimme tilat ensimmäisen kerran ja koimme muutaman yllätyksen. Ensinnäkin asumme rivitalossa, mutta toisessa kerroksessa. Rakennus on rinteessä niin, että sekä ylä- että alakerrassa on sisäänkäynti suoraan maantasolle. Toisekseen kämppä oli vielä tilavampi kuin kuvittelimmekaan, ja kaikki oli tosiaan uutta. Hyvä sika tuli ostettua: ei sille ehkä ole tammenterhoja syötetty, mutta luomuksi osoittautui.
Kalusteita saatiin vanhemmilta, Kirsikan porukat olivat luvanneet vanhat sohvat pääkaupunkiseudun kakkosasunnostaan ja omilta vanhemmiltani saimme sängyn. Kirsikka nouti vanhempiensa kanssa Ikeasta kirjahyllyt ihan vastikään, eli pitkään meillä oli pahvilaatikkosisustus. Nykyään tuntuu olevan vaikeaa löytää kirjahyllyjä "normaaleista" huonekaluliikkeistä, on vain kaiken maailman vitriinejä ja TV-hyllystöjä ja sen semmoisia.
Nyt on kirjat hyllyssä ja kalusteet paikallaan. Alkaa näyttää kodilta, vielä taulut seinään, niin ollaan jo aika pitkällä.
Se muutosta. Muuttamiseen liittyy kuitenkin myös muita asioita, sehän on kuin uuden elämän aloittamista. Meillä elintapamuutoksiin kuuluu muutama pieni seikka, esimerkiksi eilen vaihdoin nastarenkaat polkupyöriin. Olen moista suunnitellut jo pitkään, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Kovin monia muita muutoksia ei kuitenkaan ole vielä tehty, mutta eiköhän tässä pikku hiljaa ole syytä alkaa kehitellä uusia kuvioita. Tuskin kuitenkaan sitä tangoa, rumbaa, salsaa ja cha cha cha jne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)