Nahkurin orsilta

Vasemmalla tietokonepussi, oikealla työkalupussi, alhaalla linkkarikotelo ja linkkari sen sisällä.

Olen jo pitkään miettinyt, mikä olisi minulle sopiva käsityöharrastus. Metalli- ja puutyöt voivat olla melko meluisia ja pölyisiä, kangas ei ole erityisemmin kiinnostanut ja ruokaakin voi tehdä vain sen verran kuin jaksaa syödä. Haluaisin kuitenkin hiljaisina hetkinä tehdä jotain muuta kuin istua koneen ääressä. Lopulta tajusin, että nahka täyttää ehdottomasti kaikki kriteerit: materiaalin työstö on suhtalaisen hiljaista, syntyvä jäte ei juurikaan pölyä, minkä lisäksi tuloksena on järkeviä käyttöesineitä tai ainakin jotain kaunista.

(N)Eurokankaasta ostin sopivan, pienen vuodan, veikkaisin että possua. Nahka oli ohuenlaista pukinenahkaa, joten monet mielenkiintoiset tekniikat, esimerkiksi kuviointi ja muotoilu, jäävät varmaan myöhempiin kokeiluihin.

Yllä olevassa kuvassa on kolme viimeisen parin kolmen viikon aikana valmistamaani harjoitustyötä. Ensimmäinen kokeiluni oli linkkarikotelo. Kaksi nahanpalasta on liimattu saumakohdista yhteen ja ommeltu yhteen. Tein myös kirjanmerkin, joka nyt unohtui kuvasta.

Käsitöissä aika usein valmistetaan myös pussi omia työvälineitä varten, ja sellaisen minäkin valmistin. Rakenne on yksinkertainen: etu- ja takakappaleet on liimattu kappaleeseen, joka toimittaa kylkien ja pohjan virkaa. Saumakohta on rei'itetty nahkapaskalla ja punottu nahkahihnalla. Kolmas kuvan tuotos on nahkapussi kannettavalle tietokoneelleni. Pussissa on trikoovuori, joka on ensin liimattu pussiksi, minkä jälkeen etu- ja takakappaleet on liimattu vuoriin vuorin saumakohdasta ja ylimenevistä osista toisiinsa. Saumakohdat on sitten ommeltu etupistoin, sauma on piilotettu ns. ranskalaisella saumalla (en nyt jaksa selvittää, onko tämä oikea termi suomeksi): sauman päälle on ommeltu nahkanauha, joka on taitettu sauman yli ja ommeltu takaa kiinni. Suu suljetaan kahdella nepparilla. Jälkikäteen tajusin, että olen tehnyt siis yhden ylimääräisen sauman. Pussin suun ja sauman liittäminen olisi ehkä vaatinut myös hieman enemmän suunnittelua.

Ensimmäiset kaksi työtä noudattelevat Waldemar Bühlerin (1959) Nahkatyön oppaan koteja, kouluja ja kerhoja varten oppeja. Kirjassa käytännössä kaikki saumat viimeistellään nahakanauhapunoksella. Kolmannessa työssä käytin Valerie Michaelin The Leatherworking Handbookin ohjeita. Kuka sanoo, ettei käsitöitä voi opetella yksin? Aivan yhtä vinkuraa ompelujälkeni olisi ohjauksessakin. Eipä Lahdessa ole nahkatyökurssejakaan kyllä vastaan tullut. Harmi sinällään.

Nahka alkaa olla lopussa. Seuraavaksi vuorossa lienee kasviparkitun nahan hankkiminen. Materiaalina parkkinahka on hyvin monipuolista: kostutettuun nahkaan voi painaa kuvioita ja sen voi muotoilla haluamaansa muotoon, minkä nahka myös pitää kuivuessaan. Ideoita ja aiheita on jo vaikka kuinka paljon. Lisäksi kokeilemani leikkausmenetelmät sopivat todennäköisesti myös paremmin paksuun parkkinahkaan kuin pukinenahkaan, jota olisi melkein pitänyt leikata saksilla ennemmin kuin veitsellä. Harrastuksen jatkaminen kuitenkin vaatii pientä sijoitusta tässä vaiheessa: nahkatyökaluihin varmaan kuluu noin 70 euroa siinä missä puolikkaan vuodan voisin kaiketi tilata Parolan Bionahasta jotakuinkin 100-150 euron hintaan. Paksua, lujaa pellavalankaa tarvitaan myös, ehkä pariakin väriä, mikä tarkoittanee about 20-30 euron lisäkustannusta. Eihän se mikään valtava summa ole, mutta elämme vaikeita aikoja, ystävä hyvä.