Elysium: oon kokenut tän joskus ennenkin

Kyberpunk on taas coolia. Kirjallisuuden genrenä se toimi 90-luvun alkuun, minkä jälkeen se kuoli mutta sitä ei kuopattu, vaan kyseistä kuollutta hopotia on kannustettu aina silloin tällöin uuteen nousuun. Jotkut genren pioneereista, kuten Ian McDonald ja William Gibson, ovat muistaneet juurensa mutta kehittäneet näkemystään uusiin suuntiin, joskus todella kauniisti.

Elokuvateollisuudella on taipumusta olla turhankin varovainen, mutta kyberpunk tuntuu kuitenkin säännöllisesti herättävän kiinnostusta markkinamiehissä. Kyberpunkin kulta-aikana elokuvatekeleet eivät pääsääntöisesti onnistuneet tavoitteessaan, mutta olihan meillä sentään verminaattorit. Vuoden 1999 Matrix ratsasti varmasti animen suosiolla. Nyt Deus Ex -tietokonepelin suosion myötä kyberpunkin markkinapotentiaali on selvästi nähty jälleen. Pelistä on suunnitteilla Hollywood elokuva, mutta vastikään ilmestynyt Elysium on ehtinyt apajille huomattavasti aiemmin.

Elysium on monella tapaa scifi-Bourne sametinohuine hahmoineen ja shakycameineen. Taistelukohtaukset ovat selvästi enemmän mössöä, mutta Matt Damon sentään pääsee juoksemaan. Ympäristö, tekniikka ja näkymät on suunniteltu todella kauniisti ja jossain määrin uskottavasti. Avaruusalusten ja kiertorata-aseman mittasuhteet on toteutettu kauniisti ja itse lentohärvelit ovat kaunis yhdistelmä Homeworldin värikkäitä leluja ja Aliens 2:n laskeutumisalusta.

Uskottavuutta lisäävät robottien ja Bournen, ei kun Maxin, päälle ruuvatun eksoskeletonin muotoilu. Laitteisiin on selvästi otettu mallia esimerkiksi DARPAn kehittämistä laitteista ja japanilaisesta katastrofipelastusrobotista, hyvin samaan tapaan kuin Deus Exissä. Älyohjusaseet ovat puhdasta Shirow'ta ja on se Gibsonin Jouni Menomikki - kuoleman kurihiirikin päässyt mukaan sillisalaattiin. Bour- siis Max operoi favela-pummina kuin Ian McDonaldin Brasylissä ikään, ja kiertoratakolonia, joka muuten näyttää kauniisti yrityslogolta, pursuaa Shirow'n niin rakastamia valkoisia klassisistisia rakennuksia. Matriisista tutut harmaat teepaidat ja vaimonhakkaajat ovat tehneet myös käsittämättömän paluun. Tai no, onko se niin käsittämätöntä, tykkäähän Bournekin harmaista teepaidoista.

Elysiumin maailman ja ympäristön yksityiskohtaisuutta on pakko verrata Terminaattorin salivaatio -elokuvan vastaavaan. Siinä ympäristö jäi käytännössä täysin toiminnan jalkoihin. Elysiumissa ympäristö sentään on elokuvan parasta antia ja sulautuu kauniisti tapahtumiin.

Harmillisesti kömpelön käsikirjoituksen vaatima ekspositio rikkoo tekniikan uskottavuutta ja loputon säntäily ei anna tilaa muodostaa minkäänlaista todellista käsitystä roistoista. "We are teh 99" -kuvio on selkeä, mutta Los Angelesin jättimäisen favela-slummin ja Elysium-kolonian paratiisimaisuuden välistä kontrastia ei pahemmin hyödynnetä. Avaruuden yksiprosenttilaiset eivät ole oikein mitään, Jodie Fosterin palkkaamisen sijaan olisivat voineet hyvin leikata Jodie Foster -pahvikuvan, jota näyttää Fosterin minuutin parin mittaisissa "olen vihainen ja puhun ranskaa!" -kohtauksissa.

Finnkinon teatteriesityksessä käytetty tekstitys oli OK, vaikkakin rivitys sekosikin paikoitellen. Hyvässä scifissä tekniikka ajaa juonta, ei toisinpäin. Käsikirjoituksen viilauksella ja sopivalla rytmityksellä Elysiumista olisi saanut ikimuistoisen pätkän, nyt se jää unohdettavaan keksikastiin. Turruttavuudestaan huolimatta Elysium on loppujen lopuksi kuitenkin viihdyttävä paketti, joka tarjoaa hienoja vempeleitä ja kauniita näkymiä sekä rymistelee eteenpäin ihan mukavasti.