Miksi ihmiset haluavat ajaa ruumisautonnäköisillä autoilla?
Mikä niissä katumaastureissa viehättää?
Voisiko Savonlinnan sataman uudistustyö jo valmistua, niin ei tarvitsisi mutkuloida pitkin poikin ja ylittää sama valtaväylä kolme kertaa matkalla töihin?
Ihmiset haluavat vähän luksusta elämäänsä, mutta heillä on myös perhe. Iso, musta ja vähän tyylitelty auto on hieno. Perheellisellä pitää olla tilaa pilteille, koiralle ja 42 tuuman plasmatelevisiolle takakontissa. Ostetaan sitten musta Volvo-farmari, jolla kelpaa kruisailla kaupungilla. Mmm! Tyylikästä! Ei muuta kuin silinteri päähän ja valkoiset verhot takaikkunoihin.
Ei sillä, viimeisin edes vähän hauskannäköinen musta farmari oli vuoden 1964 versiossa I am legendistä, eli The Last Man on Earthissa. "There was a time when I shopped for a car. Now I'm looking for a hearse." Muutenhan "Amerikkalaiset" ajelevat elokuvassa italialaisilla pikkuautoilla...
Katumaasturi on rouheannäköinen, ja se näyttää siltä, että sillä voi tehdä kaikenlaista miehistä, kuten möyriä mudassa. Sen lisäksi katumaasturissa on turvallisuuden ilmapiiri, tilaa koiralle, pilteille ja 42 tuuman plasmatelkkarille, korkea ajoasento ja neliveto, joka auttaa liukkaalla kelillä. Sillä ei kuitenkaan voi möyriä mudassa. Ja vaikka voisikin, möyrisitkö sitten kuitenkaan?
Savonlinnan sataman uudistustyö valmistuu sitten kun valmistuu. Olen iloinen, että möhkyräinen ja rupimainen kevyen liikenteen väylä uusitaan. Saataisiinkohan oikeasti erotettu pyöräkaista vielä? Enpä usko, mutta sen näkee sitten (tai aiemmin, jos jaksaa vähän tongiskella uutisia).
Olin muuten tänään positiivisesti yllättynyt siitä, että ajaessani töistä kotiin Savonlinnan Bio Olavin ja Sokoksen tienoilla ihmiset kävelivät jalankulkijoiden kaistalla ja pyöräkaista oli jätetty avoimeksi.
Harmistuksenihan oli syntynyt satamaprojektin tiimoilta. Työmaa tukkii kätevimmät kevyen liikenteen reitit, ei pelkästään satamassa vaan nyt myös jalankulkusillan. Jouduin siis sompailemaan Rantakadulta Tottin kadun yli, Tottinkatua pitkin ja taas Tottinkadun yli (jäin melkein auton alle, kun en nähnyt matkustajasataman suunnasta mutkan takaa kiihdyttävää autoa) ja ylittämään vielä Olavinkadun ruuhka-aikana. Onneksi en sompaile pyörän kanssa Helsingissä, koska siihen ei ehkä kärsivällisyys riittäisi.
Pitkänsillan kohdalla on sentään pyöräilijät otettu huomioon madaltamalla katukiveystä useammasta paikasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Niin, ja jos jotain kiinnostaa, farmarit epäwillsmithelokuvassa olivat 1956 Chevrolet two-ten ja 1958 Ford Country Sedan. Ja "amerikkalaisten" pikkuautona toimi ainakin Fiat 500...
VastaaPoistaValitettavasti mikään katujen remppa ei poista jokaisen pyöräilijän pahinta vihollista: jalankulkijaa. Savonlinnalaiset ovat ainakin erityisen taitavia kulkemaan pyöräilijöiden kaistalla, seisoskelemaan ahtaissa paikoissa keskellä väylää ja sekoamaan askelissaan jos heidän selkänsä takana erehtyy soittamaan pyöränkelloa. Erittäin rakkaita ovat jalankulkijat, jotka antavat koiransa kulkea pitkässä hihnassa. Yleensä koira on niin pieni ja talutus tapahtuu hämärässä/pimeässä, jolloin koiraa ja se hihnaa ei ehdi tajuamaan ennenkuin katastrofin ainekset ovat jo keittyneet kokoon. Siinä sitä on sitten hyvä miettiä, ajaako hihnan yli, jolloin sitä todennäköisesti nykäistään, yrittääkö jarruttaa ja kaatua, vai kokeileeko ajaa ihan kiusallaan päin taluttajaa, koska mieluummin telon ihmisen kuin viattoman luontokappaleen. Ja jokerina pohjalla on tietty se mahdollisuus että koulututtamaton rakki juoksee päin pöyrää ja kaataa koko roskan sekä itsensä että taluttajan päälle.
VastaaPoistaErikoismaininnan ansaitsevat ylisuurien lastenvaunujen kanssa rautatiesillalle tunkevat lisääntyjät. Voijumankeuta, se lapsi ei ole kuin ehkä 40 cm leveä, miten se ei mahdu alle puolimetriseen vaunuun? Ei tajua... Niistä ei meinaa päästä ohi jalankulkijakaan, saatika sitten pyöräilijä, ihan sama polkeeko vai taluttaako ajokkiaan.
Joskus tuntuu ikävältä olla harmistunut jalankulkijoille, jotka oikeasti ovat huomaavaisia. Esimerkiksi pilkkopimeässä otsalampun kanssa kulkevan ei ole hyvä tuijottaa vastaantulevaa pyöräilijää suoraan silmiin, kun siinähän sokaistuu. Jukolansalon koirantaluttajat ovat onneksi todella huomaavaista porukkaa, ja usein dogeilla on heijastimet, ja fleksin narussakin voi olla.
VastaaPoistaMeinasin kirjoittaa tähän omat lemppari-inhokkini, mutta kommentti venähti sen verran, että teinkin siitä oman blogimerkinnän (http://makelix.blogspot.com/2010/04/jalan-kulkijoista.html). Sori ja kiitos :)
VastaaPoista